keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Where do property rights come from?

Phil wrote some interesting thoughts in his blog about property rights, and the everyman's rights we have in Finland.

Because economic resources can't be cut off from other areas of sociality in any reasonable way and because we all require economic resources in order to satisfy our individual preferences, property rights and the economy are very serious issues to libertarians. In the rationalist humanist tradition (which very closely ties in with the classical liberal tradition), most libertarians are also used to rational thinking and deductive arguments (even if we sometimes are as stubborn as anyone to admit we're wrong).

Thus, instead of lapsing into "majoritarian relativism" and finding the basis for good law in "whatever the democratic state produces" (without often even understanding the dynamics of the procedure in question), libertarians have strong opinions on how property and economic rights should be set.

Because of the overaching coherence of all exact social science theories on social, economic and political problems, it soons comes clear to not only libertarians, but to apolitical studiers of social and political phenomena as well, that private property is by far the most viable solution to the multitude of the most basic incentive, information and organization problems living with other people brings about.

***

Now, some libertarians, such as Phil, often take private property as axiomatic, ie. as the basis and beginning point of political philosophy, instead of something that should be argued for. This type of moral philosophy is often (partly mistakenly) branded the name natural law.

Robert Nozick, in his classic book Anarchy, state and utopia, goes for a philosophy of the same sort: he presupposes property rights and shows what the society would look like in that case. As such, the book is a beautiful display of the societal implications of strict private property and a stunning example of the possibilities such a framework gives people to enjoy and live their individual liberties.

Now, many or even most people dissent this view because it doesn't "justify" private property in any way, but takes it as an axiom. They belive such critique is enough to dismiss natural rights as poppycock.

However, these "most people" have apparently never understood even the basics of moral philosophy. Because of Hume's guillotine and the regress argument, you need to start at some axioms, no matter how arbitrary.

And, indeed, if one hasn't ever realized that their own political thought must be rooted in at least some purely arbitrary axioms that are purely pulled from the sleeve and have no justification whatsoever for themselves but are presupposed, then one's views are most certainly purely irrational and can provide no justified basis for either politics or social behavior. This fact comes from purely naturalistic scientific views and reflects the way the world is; and there's not much arguing against that.

***

Now, when anyone looks at the objective facts that the scientific social sciences tell us about complex political and social phenomena, rarely can you argue the axiom of private property isn't well justified indeed. As an over-simplification of one of the most important institutions of modern society, the axiomatic conception of private property sucks a whole lot less than any other popular conception of economic organization, not to mention the fuzzy relativistic populist realpolitics that produces a lot of the legislation in social democratic countries such as Finland.

The basic opposition the commentators in Phil's blog produced to his ideas seemed to follow exactly that path; basic atavistic conservative opposition to the destruction of a deeply culturally rooted institution ("everyman's rights") familiar to everyone. I didn't see any arguments against Phil that understood the underlying social problems in any way. Some went as far in their deeply intellectual critique of Phil to ask whether he perhaps possessed the views he did because he hadn't tasted the sweet berries that inhabit finnish forests - what the fuck? Others decided to argue a priori that forest owners are often rich and berry-pickers poor, so this is a neat distrubutional trick to feed the poor. And then, one reader pointed to Ronald Coase in a semi-intellectual way, only to imply as if he was the magical bullet to property rights. (All and all, the commentary showcased the explanatory power of Lawrence Kohlberg's developmental psychology of ethics. Before people develope to the mature third stage of moral thinking where they can utilize abstract reasoning to come up with universal ethical principles. Instead these people are hung up on the conventional way of thinking, we're "what's right" is simply obeying the laws and pleasing other people - even if the laws are fascist and the prevailing culture is nazist.)

***

So, what exactly are the interpersonal coordination problems and the problems I have dubbed "the most basic incentive, information and organizationary problems of modern society"? If we don't take private property as axiomatic but wish to explain closer where property comes from and where it should be applied (if not everywhere and strictly), the issue boils down to scarcity.

Why is berry-picking in forests allowed for free, but picking candy bars from supermarkets for free isn't? Because the candy bars are scarce, so property rights have to be imposed and the shopkeeper must be allowed the right to exclude anyone from using or taking the candy bars.

However, if a landowner feels a subjective loss when the berries are picked from her forest (perhaps because she wants to pick them herself), she can, actually, according to Finnish law, fence her property, whence the everyman's rights cease to exist on that given property. Berry-pickers aren't allowed to climb over the fence.

We can't apply Coasean theory here, because the transaction costs are too high and the possible technology to help berry-pickers and landowners meet would be too high. We can't governmentally mandate on specific prices for berry-pickers to pay to landowners because of the economic calculation problem, the costs of upholding such laws and again, because of the high transaction costs of directing the compensatory payments to the correct landowners). We also know from the current market emergence that such economic action would probably be infeasible, because in countries with stricter private property mandations such business hasn't much flourished - I could be wrong though, but has anyone ever heard of forest-owners selling permits to go and pick berries in their forests? (Might actually be, and I can't rule this, Phil's idea, out altogether).

This is not only a very low transaction cost way of informing passers-by that berry-picking is forbidden on the premises, it also imposes costs on the landowner that force her to reveal if her preferences are indeed higher than the fence-building costs (the costs of the most effective way of upholding the property rights). (If these costs would be socialized, it would indeed prima facie create perverse incentives for landowners to prohibit berry-picking even if they themselves wouldn't do anything with berries and picking them from their forest would be a paretian improvement. Not to mention the fact that the finnish police force would be required to have a "forest police" section, which would cost a lot more than building fences.)

***

So, if I don't believe in natural rights, what do I believe in? That person-neutral consequences and preferences as taken should matter.

Thus, I believe that fully-excludable private property on most economic resources is the best possible solution, whereas economic land's property rights are more of a bundle-of-rights that aren't often universally excludable (even if you own the forest, someone can pick the berries - I believe in everyman's rights) except if you take the legal upholding costs as your own burden (fence your forest if you don't want your berries picked).

This same framework of utilitarian scarcity arguments extends to patents and intellectual property as well, where the implied unscarcity of the works themselves makes some people think intellectual property rights shouldn't exist at all, when they should be focusing on the scarcity of the work required to produce the media. Thus, both intellectual property and patent law should define property rights on original work and work with big effort, to last for some time (a short time, but not for a lifetime). (On that account, the finnish green's All rights reserved -pamphlet as well as MP Jyrki Kasvi's statements are interestingly smart.)

2 kommenttia:

Sampo Syreeni kirjoitti...

Joskus on kiva kirjoittaa englanniksikin. Mutta immateriaalioikeuksista...

Itse olen aaltoillut täydellisen immateriaalioikeuksien vastaisuuden ja utilitaarisin perustein rajatun tekijänoikeuden välillä. Jälkimmäinen menee lähemmäs sitä mitä esim. Kasvi sanoo, joten voisin varmaan perustella näkökulman.

Immateriaalioikeuksissa on suurimmaksi osaksi kysymys siitä, että informaatio poikkeaa fyysisestä omaisuudesta kopioitavuutensa puolesta. Sen kohdalla niukkaa on luomiseen menevä työ, tai siis uudet teokset, kun taas kopioidut kappaleet olemassaolevasta työstä eivät ole niukkoja. Fyysisten hyödykkeiden kohdalla sama ei (ainakaan ennen nanoteknologiavallankumousta) päde. Autoa on mahdotonta kopioida puoli-ilmaiseksi niin, että alkuperäinen omistaja ei menetä autoaan, ts. ei kärsi varkauden seuraamuksista.

Siksi immateriaalioikeuksien kohdalla pitää miettiä paitsi niiden synnyttämiseen ja kauppaan liittyviä tuotantopuolen mekanismeja, myös kopiointiin perustuvia sekundaarimarkkinoita. Usein jälkimmäiset voivat jopa tuottaa enemmän hyvinvointia kuin ensimmäiset, joten on mielekästä ajatella että tuotanto ja kopiointi pitäisi kytkeä irti toisistaan, eli myöntää omistusoikeuden kaltainen oikeus työhön joka on kuitenkin sillä tavalla rajattu että jossakin vaiheessa vapaa kopiointi tulee sallituksi.

Matkassa on kuitenkin yksi mutka. Tekijänoikeus tarkoittaa sitä, että tekijälle taataan kopiointimonopoli, eli mahdollisuus hyötyä kopioinnin alhaisista rajakustannuksista. Se kannustaa luomaan uusia teoksia, ja lisää tältä puolelta hyvinvointia. Mutta jos markkinamekanismi nyt toimii normaalisti, tekijällä on aivan yhtä hyvä syy kopioida kuin kenellä tahansa muullakin, ja kaikki kopiot jotka ylipäänsä kannattaa tehdä todella tehdään vaikka tekijänoikeus olisi täysin samanmuotoinen kuin fyysinen omistusoikeus. Rajoittamaton omistusoikeus tietoon ei periaatteellisella tasolla vielä johda minkäänlaisiin ongelmiin. Selitys omistusoikeuden ja immateriaalioikeuksien eroille pitää etsiä jostakin muualta.

Yksi lähtökohta voisi olla monopoliargumentti. Immateriaalioikeus nojaa lähtökohtaisesti siihen, että vain uuden, uniikin tiedon tuottamisesta palkitaan. Tästä seuraa suoraan, että teokset eivät ole toisilleen kovin hyviä substituutteja, eli niiden välillä ei esiinny kunnollista kilpailua. Jos haluat kuunnella Metallicaa, et osta Kornia vaikka se olisi tuntuvasti halvempaa. Siksi voidaan väittää, että jokainen teos erikseen muodostaa monopolistiset markkinat joilla esiintyy hyvinvointitappiota. Kaikkia yhteiskunnallisesti kannattavia kopioita ei tuoteta, koska se ei ole tuottajalle yksityisesti kannattavaa. Tätä argumenttia tukee se, että maailma on täynnä tekijänoikeuden alaisia kirjoja ja elokuvia joille löytyisi jopa supernormaalit voitot mahdollistavia kuluttajamääriä, mutta joiden painokset ovat silti loppu tai teatterikierrätys on lopetettu. Formaalimmin ajatusta voitaisiin testata voimakkaasti hintadiskriminoiduilla markkinoilla kuten kirjoissa (kovakantiset vs. pehmeät), silloin kuin lukijakunnan tulojakauma (ja siis maksuhalukkuus) muuttuu; periaatteessa tehokkuudesta pitäisi tällöin seurata ennustettavia muutoksia uusintapainoksien laadussa ja määrässä. Joka tapauksessa tästä näkökulmasta ajallisesti rajattu tekijänoikeus on tapa hallita monopoliongelmaa, ja se toimii tässä hyvin nimenomaan siksi että siinä vaiheessa kun teos on luotu, kopiointikustannukset laskevat käytännössä nollaan eikä omistusoikeuden luomaa kannustinta erikoistuneeseen tuotantotoimintaan tai luotujen tuotteiden suojaa toisilta kuluttajilta enää tarvita, toisin kuin tavallisen, niukkoja fyysisiä tavaroita tuottavan monopolin kohdalla.

Toinen perustelu voisi edetä epämääräisemmästä, kulttuurisesta lähtökohdasta. Tieto kokonaisuutena on siitä erityisessä asemassa, että jaettu kulttuuri kokonaisuutena pohjaa sen disseminaatioon. Jos tieto voitaisiin omistaa, tämä kulttuuri pirstoutuisi ja seurauksena olisi merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia. Formaaleimmillaan tämä argumentti nojaa kulttuurin kulutuspuolen eksternaliteetteihin (esim. opimme moraalia kirjallisista teoksista) ja verkostoefekteihin (esim. "kaikki puhuvat Buffysta"), joita ei saada internalisoitua immateriaalihyödykkeen hintaan ja jotka siten aiheuttavat tehottoman alhaisen kannustimen kopioida ja levittää.

Kolmas mieleentuleva perustelu voisi olla se, jolla olen itse oikeuttanut radikaalimman, täysin immateriaalioikeusvastaisen näkökulmani. Immateriaalioikeus nimittäin on suorassa ristiriidassa fyysisen omistusoikeuden kanssa. Ensimmäinen on tietyssä mielessä relaatiokonsepti, joka leikkaa kaikkien niiden fyysisten rakenteiden läpi jotka ovat järjestyneet tietyllä tavalla, kun taas jälkimmäinen sitoutuu suoraan fyysisiin rakenteisiin ja käänteisesti leikkaa kaikkien järjestymistapojen läpi joilla nämä rakenteet voivat vuorovaikuttaa. Käsitteet ovat tietyssä mielessä kohtisuorassa toisiaan vastaan, ja jos kannatamme johdonmukaisesti toista, toisen täytyy mennä.

Tästä tosin seuraa se hassu vaihtoehto, että voisimme sallia pelkän tiedon omistuksen ja heittää tavallisella omistusoikeudella vesilintua. Ei ole edes aivan sanottua etteikö tämä voisi olla paras vaihtoehto mikäli se nanoteknologiavallankumous joskus todella tulee.

Viimein, vaikka immateriaalioikeutta onkin usein hyvä käsitellä kokonaisuutena, sen eri osat ovat kuitenkin erotettavissa ja niitä hallitsevat hieman eri lainalaisuudet. Esimerkiksi tekijänoikeus hallitsee sellaisia transaktioita, joissa myytävä tuote on nimenomaan abstrakti tieto itse, kun taas patentit hallitsevat keksintöjä, jotka ovat alun perin olleet fyysisten tavaroiden tuottamiseen liittyviä innovaatioita joita ei voida erottaa tavarasta. Tietyssä mielessä patentit ovat epäsuorempi rakenne, koska sama käyttötarkoitus voi olla täytettävissä useilla eri keksinnöillä ja toisaalta keksintö on yleensä jossakin määrin piilossa lopullisessa tuotteessa. Siksi patenttien tehtävä on helpompi täyttää liikesalaisuuksilla ja niistä syntyvillä markkinoilla kilpailu yleensä toimii paremmin. Myös uudelleenkeksiminen voitaisiin tällaisista rakenteellisista syistä periaatteessa sallia silloin kun se pystytään erottamaan kopioinnista, eli patenttioikeuden kapeus ja sen kaventaminen ennestään ovat tuottajapuolenkin näkökulmasta vähemmän hankalia kuin vastaavat temput tekijänoikeudessa. Samoin esimerkiksi tavaramerkkilainsäädäntö voisi periaatteessa olla täysin korvattavissa petosoikeudella, koska sen ensisijainen rooli on hallita tuotteen alkuperän väärinesittämistä; immateriaalioikeuksiin se sisältyy vain koska väärinesittäminen on tiedollinen juttu ja tässä alkuperäsertifikaatti on totuttu esittämään tyyppimuotoisena leimana, tavaramerkkinä, jonka emme poikkeuksellisesti haluaisi olevan helposti kopioitava. Mikäli vaikeasti kopioitavia mutta samalla helposti luettavia tavaramerkkejä olisi (tuotettavissa esim. kryptografisin menetelmin) tai mikäli keskittyisimme merkin sijasta käyttötarkoitukseen, mitään erityistä tavaramerkkilainsäädäntöä ei ylipäänsä tarvittaisi.

Niinpä nimenomaan tekijänoikeus ja sen rinnakkaisoikeudet kuten arkkitehtuurille myönnetty suoja ovat prototyyppisiä informaatio-omistuksen muotoja, joihin argumentin pitäisi ensi sijassa keskittyä. Itse en vain ole aivan varma missä raja näiden kohdalla menee. Täyttä omistusoikeutta en teoksille missään nimessä myöntäisi, mutta en ole aivan varma olisiko suojan täydellinen hävittäminenkään viisasta. Siitähän kuitenkin tiedetään, että se yritetään luoda kiertoteitä ellei sitä muuten ole. Tämän takiahan esimerkiksi on olemassa käsite "konserttisali" -- tässä fyysistä omistusta käytetään aitaamaan kuulijakunta ja pakottamaan se maksamaan teoskopiosta. Tarve aidata ja omistaa on siis tässäkin niin vahva, että se on aikojen kuluessa jopa merkittävästi muuttanut aidattavaa tuotetta, musiikkia. Ja toisaalta, kun tällaisia aitauskeinoja kerran on, miksi suojata kopioita erikseen...

Sampo Syreeni kirjoitti...

Itse epäilen, että tekijänoikeuksien hävittäminen ei tappaisi ideamarkkinoita, vaan lähinnä muuttaisi niiden muotoa ja, joissakin tapauksissa, saattaisi ehkä lisätä taloudellista hukkaa ja/tai vähentää mahdollisuuksia tiettyjen, suuria kertainvestointeja vaativien taidemuotojen kuten elokuvien tuotantoon. Samalla sillä olisi myös selvät hyvät puolensa, ainakin sellaiselle marginaalikulttuurin kuluttajalle kuin minä. Tästä kannattaa lukea Eric S. Raymondin The Cathedral and the Bazaar, copyleft-aktiivien tekstejä ja vastaavaa.

Samoin, ei kannata olettaa liikaa tekijänoikeuksien tasapainosta. Se ei ole teosten uudelleenkäytön, intertekstuaalisuuden, kritiikin ja vastaavan mielestäni reilun käytön osalta ollenkaan niin ruusuinen kuin voisi olla tai luulla. Varsinkaan tasapaino ei ole kiistaton tai vakaa -- Yhdysvalloista WIPO:n ja EU:n kautta Suomeen tullut ajatus teknisten suojakeinojen erillisestä, riippumattomasta lainsuojasta on vain yksi esimerkki siitä, kuinka tuottajapuoli kahmii jatkuvasti suurempia oikeuksia kuluttajan ja uudelleenkäyttöä harrastavan tuottajaporukan kustannuksella. Tekijänoikeusdystopia jossa joudut maksamaan jokaisen tenttikirjan jokaisesta lukukerrasta erikseen eikä vaihtoehtoja ole *ei* ole pelkkää scifiä, vaan tilanne joka voi tulla eteen jo siinä vaiheessa jos uusi tekijänoikeuslaki menee nykymuodossaan läpi.

Nykyiselläänkin ongelma tulee monissa maissa eteen esim. samplaajille jotka haluavat käyttää pätkiä toisten teoksista omiensa pohjana, satiirikoille jotka haluavat pölliä ja panna halvalla tunnettuja kuvitteellisia hahmoja, elokuvantekijöille jotka joutuvat välttämään muiden tekemien kulttuurintuotteiden joutumista teoksiinsa, tavallisille kansalaisille jotka haluaisivat puhua tietystä teoksesta mutta eivät halua maksaa siitä (periaatteessa ei ole aivan selvää, että sananvapaus toteutuu jos joudut maksamaan siitä että voit keskustella toisen jo tuntemasta kulttuurikappaleesta), ja niin edelleen.

Juuri tällaisten juttujen tähden en ole ollenkaan niin varma immateriaalioikeuksien asemasta.