maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Ruotsin kielen asema Suomessa






Olen yleensä yrittänyt välttää ns. pakkoruotsikeskusteluja, koska niissä on turhaa riitelyä ja paskanjauhantaa epäolennaisista asioista. Erehdyin nyt kuitenkin äskettäin hommaforumilla puhumaan ruotsin kielen kouluopetuksesta ja yleisemminkin ruotsin kielen asemasta Suomessa. Heitän nyt tähän lyhyesti näkemykseni siitä, miten Suomen valtion pitäisi mielestäni suhtautua ruotsin kieleen.



  1. Suomi ainoaksi valtakunnalliseksi kieleksi.

  2. Ruotsi saamen kielen kaltaiseksi alueelliseksi/paikalliseksi vähemmistökieleksi.

  3. Kuntien ylläpidettävä ruotsinkielisiä palveluja (terveydenhoito, koulutus jne.) ja ruotsin kieltä virkakielenä kunnallishallinnossa, jos ruotsinkielisiä on yli 10 % väestöstä yli 20 000 asukkaan kunnassa ja esim. yli 25 % väestöstä alle 20 000 asukkaan kunnassa.

  4. Kaikki ruotsinkielinen korkeakouluopetus ja -tutkimus ylipäätään kaikki ruotsinkielinen ylioppilastutkinnon jälkeinen koulutus lakkautettava tarpeettomana.

  5. Ahvenanmaan itsehallintolaki kumottava, kiinteistöomistuksen ja elinkeinonharjoittamisen rajoituksen Ahvenanmaalla lakkautettava.


Sanomattakin on selvää, että mitään pakollista ruotsinopetusta ei pidä olla missään suomenkielisessä koulussa millään tasolla - peruskoulussa, lukiossa, ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa, yliopistossa, kansalaisopistossa, kesäyliopistossa tms. valtion tai kunnan veronmaksajien rahoilla ylläpitämässä laitoksessa.

On täysin järjetön ajatus, että ihmiset pakotetaan opiskelemaan jotain täysin marginaalista ja turhaa kieltä. Ruotsi on kielenä ihan samanlainen kuin tanska tai norja. Pakkoruotsi on yhtä järjetön ajatus kuin pakkotanska tai pakkonorja.

On myös ihan vitun typerää vihata ruotsin kieltä, ruotsinkielistä kulttuuria, suomenruotsalaisia ihmisiä, riikinruotsalaisia ihmisiä tai Ruotsia maana vain siksi, että kusipäät Arkadianmäellä Mordorin linnassa ovat päättäneet väkivalloin pakottaa ihmiset opiskelemaan ruotsia.

Se on aivan samanlaista sairasta kollektivismia kuin saksalaisten kollektiivinen syyllistäminen Hitlerin tekosista. En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka paljon sellaiset idiootit vituttavat minua.



tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Suomen hallitus kontrolloi median maahanmuuttoaiheista uutisointia

(Kursivoinnit ja lihavoinnit M.E.)

Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma, 19.10.2006:

Kannustetaan tiedotusvälineitä vastuulliseen tiedonvälitykseen maahanmuutosta ja eri väestöryhmien välisistä suhteista. Myös viranomaisten tulee tiedottaa vastuullisesti.
Ilmeisesti vastuullinen tiedotus tarkoittaa holhoavaa ja ylitsevuotavan rasismikammoista tiedottamista, joka leimaa eräät ihmisryhmät pahemmin kuin tiedottamatta jättäminen.
Lisätään asennekasvatusta sekä syrjimättömyyttä koskevaa tiedotusta kaikkialla yhteiskunnassa, erityisesti päiväkodeissa, oppilaitoksissa, opettajankoulutuslaitoksissa, työpaikoilla ja mediasta vastaavilla tahoilla.
Tuetaan työyhteisöjen kehittymistä monikulttuurisiksi. Monikulttuurisuusprojektien hyviä käytäntöjä muutetaan arkisiksi peruslinjauksiksi erityisesti yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Ulotetaan yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisvelvoite myös viranomaisen toimintaan työnantajana. Velvoite yhdenvertaisuussuunnitteluun ulotetaan koskemaan myös suurimpia yrityksiä.
Puututaan aiempaa tehokkaammin kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Ajatus näiden linjausten takana lienee ihan viaton, mutta toteutus on surkea. Positiivinen rasismi on myös rasismia, eikä mitenkään edistä tänne kotiutumista.

Jos esimerkiksi tummaihoisen töniminen ja hänelle tiuskiminen nostetaan suureksi uutiseksi ja aletaan pykätä "Älä töni" -kampanjaa, niin eipä juuri tee mieli kanssakäydä kyseisten toiseuden edustajien kanssa. Eihän sitä tiedä jos vaikka hänen kanssaan tulisi riita, niinkuin kenen tahansa kanssa saattaa tulla, niin pölkyllehän siitä joutuisi.

Mielestäni omaan erittäin vähän rasistista silmää, mutta tämän julkisen toitottamisen ja rasismi-angstailun ansiosta ihonväriin ja etnisyyteen alkaa kiinnittää huomiota aivan luonnostaan.