Näytetään tekstit, joissa on tunniste anarkismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anarkismi. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, helmikuuta 04, 2011

Akuliina Saarikoski on bolshevikki, MOT

Kirjoitin ti 1.2.:

Egyptin meininki on ruvennut olemaan bolshevistista anarkiaa, siis "anarkiaa" kommarimielessä eli yleistä riehumista ja paikkojen hajottamista ja kamojen pöllimistä.
...
Juuri tällaista väkivaltaista bolshevistista anarkiaa pitää suurimpana ihanteenaan Akuliina Saarikoski, joka haluaa Suomeen kehitysmaiden tyylisiä väkivaltaisia konflikteja:

Akuliina Saarikoski pohtii, kaivattaisiinko Suomessakin konfliktia.

Kasvoin lapsuuteni ulkomailla ja opin kunnioittamaan konfliktia. Näin Neuvostoliiton romahtavan laskien tankkeja parvekkeelta ja Jerusalemissa arabipojat heittivät minua lumipalloilla, joissa oli kiviä sisällä. Konflikti kertoi aina muutoksesta.


Jäämme odottelemaan, että Akuliina Saarikoski ilmoittaa toivovansa Egyptin anarkian leviämistä Suomeen.


vegaanilesboanarkokommaripunkkarihippi Akuliina Saarikoski


Kuinka ollakaan, Akuliina Saarikoski kirjoittaa to 3.2.:


Aloitetaan vallankumouksesta. Tunisia ja Egypti ovat suomalaisille tuttuja lähinnä mukavina lomakohteina. Harva meistä tiennyt, että näitä maita johtavat yksinvaltiaat. Ben Alin ja Hosni Mubarakin nimillä ei ole ollut samanlaista hirviömäistä kaikua kuin vaikka Robert Mugabella tai tietysti Saddam Husseinilla. Näistä jälkimmäisen hirmuteotkin tulivat kansainvälisen yhteisön tietoisuuteen vasta kun hän lakkasi tekemästä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

Miksi emme ole tienneet Ben Alista tai Hosni Mubarakista? Siksi että he olivat Yhdysvaltojen liittolaisia. Tunisian vallankumouksen raportoinnissa myös kansannousun taustat ovat järjestelmällisesti jätetty kertomatta. Ben Ali toteutti maassaan IMF:n ajamaa talouspolitiikkaa, joka moninkertaisti ruokavarojen hinnat. Jauhon, couscousin, oliiviöljyn, bensiini ja sähkön hinnat nousivat sadoilla prosenteilla, samalla kun eliitti rikastui Yhdysvaltain varoilla.

Nyt arabimaailma kiehuu, kansalaiset vaativat vapautta ja demokratiaa, ja mitä tekee länsimainen yhteisö? Kiittelee varovaisesti, vaikenee kiusaantuneesti omasta osallisuudestaan diktaattorien tukemiseen, ja maalailee uhkakuvia muslimien maailmanvalloituksesta. Tunisian ja Egyptin kansannousut osoittavat kuinka muutos kohti vapautta ei lähdekään Yhdysvaltojen pommeista ja miehityksestä, kuten Afganistanissa ja Irakissa.

Helsinkiläisten aktivistien kodeissa on katsottu Al Jazeeran suoraa lähetystä Kairosta viikon verran tauotta. Kaikkien haaveilema vallankumous on todellisuutta, se tapahtuu nyt. Tätäkin kirjoittaessa Kairon Tahrir-aukio on täynnä mielenosoittajia, Mubarakin eroa vaativan "miljoonan ihmisen marssi" on alkanut.


Akuliina Saarikoski siis kehuu Tunisian ja Egyptin vallankumouksia sanomatta pienintäkään kriittistä sanaa autojen ja talojen polttamisesta ja kauppojen ryöstelystä ja ihmisten tappamisesta.

Akuliina käyttää sellaisia ilmaisuja kuin "kansalaiset vaativat vapautta ja demokratiaa", "muutos kohti vapautta" ja "kaikkien haaveilema vallankumous". Akuliina ei siis löydä Tunisian ja Egyptin vallankumouksista mitään pahaa sanottavaa.

Näin ollen Akuliina siis kannattaa autojen ja talojen polttamista ja kauppojen ryöstelyä ja ihmisten tappamista.

Tämä on juuri sitä bolshevistista anarkiaa, josta olen kirjoittanut aiemmin:


Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja. Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.


Akuliina kannattaa Venäjän bolshevikkivallankumouksen kaltaista väkivaltaista anarkismia eli talojen polttamista ja ihmisten murhaamista jne., siis kaiken laillisen yhteiskuntajärjestyksen vastustamista.

Akuliinan lopullinen ideologinen päämäärä ei kuitenkaan ole anarkia eli yhteiskunta ilman valtiovaltaa. Akuliina on kommunisti. Aivan samoin kuin Venäjän bolshevikit harjoittivat väkivaltaista anarkismia eli vallankumouksellista terroria voidakseen tuhota ensin vanhan yhteiskuntajärjestyksen ja sitten pystyttää vanhan järjestelmän raunioille uuden oman totalitaarisen valtionsa, vastaavasti Akuliina haluaa tuhota olemassaolevat valtiot - mm. Tunisian, Egyptin ja Suomen valtiot - voidakseen sitten väkivaltaisen vallankumouksen jälkeen pystyttää oman totalitaarisen kommunistisen järjestelmänsä eli proletariaatin diktatuurin.

Otto-Wille Kuusinen, yksi Suomen punaisten johtajista, kirjoitti kommunistien Internationale-hymnin suomennokseen näin:

Pohja vanhan järjestelmän horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma,
ja valta teidän silloin on!

Tämä juuri on Kuusisen ja muiden marxisti-leninistien tavoite. Ensin tehdään vallankumous eli kumotaan vanha järjestelmä, sitten saadaan valta näiden kumouksellisten käsiin; tällöin perustetaan uusi järjestelmä, joka voi olla entistäkin tyrannimaisempi.

Akuliina on tyylipuhdas marxisti-leninisti. Akuliinan tavoitteena ei suinkaan ole anarkia eli valtioton yhteiskunta. Olemassaolevan valtion kumoaminen ei ole Akuliinalle päämäärä, vaan keino päämäärän eli kommunistisen diktatuurin saavuttamiseksi. Ensin tehdään vallankumous vanhan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, sitten perustetaan uusi yhteiskuntajärjestelmä, totalitaarinen diktatuuri.

George Orwell, 1984:

One does not establish a dictatorship in order to safeguard a revolution; one makes the revolution in order to establish the dictatorship.

Tämä kiteyttää kaikenmaailman akuliinojen ym. cheguevaralaisten vallankumousromantikkojen ideologian. Vallankumous on vain väline diktatuurin perustamiseksi.

Tämä käy ilmi mm. siitä, että
Akuliinan mielestä syynä Tunisian vallankumoukseen oli vapaa markkinatalous:
Tunisian vallankumouksen raportoinnissa myös kansannousun taustat ovat järjestelmällisesti jätetty kertomatta. Ben Ali toteutti maassaan IMF:n ajamaa talouspolitiikkaa, joka moninkertaisti ruokavarojen hinnat.

Akuliinan mukaan Tunisian vallankumous siis johtuu siitä, että siellä lopetettiin ruoan hintasäännöstely. Akuliina siis kannattaa kommunistista suunnitelmataloutta, jossa valtio määrää hinnat.
Akuliinan mielestä Tunisian vallankumoukselliset vastustavat vapaata kaupankäyntiä ja syrjäyttivät maan presidentin voidakseen perustaa oman kommunistisen diktatuurinsa siihen kuuluvine hintasäännöstelyineen.

Akuliina ei tietenkään tajua taloustieteestä mitään. Kommunistit eivät yleensäkään tajua taloustieteestä mitään, koska muuten he eivät olisi kommunisteja. Ruoan hinnan moninkertaistuminen Tunisiassa johtuu tietysti siitä, että valtio on rahoittanut menojaan painamalla rahaa. Tällainen setelipainokoneen käyttö valtion budjetin rahoittamiseen oli tunnetusti syynä mm. Weimarin tasavallan hyperinflaatioon:

Vuonna 1923 tasavalta ei kyennyt enää maksamaan sotakorvauksia kuten Versaillesin sopimuksessa oli sovittu ja uusi hallitus jäi jälkeen maksuissa. Vastaukseksi ranskalaiset ja belgialaiset joukot miehittivät Ruhrin alueen, joka oli Saksan suurimpia teollisuuden keskittymiä, ottaen haltuun alueen kaivokset ja tuotantolaitokset tammikuussa 1922. Tammi­kuussa 1923 kuulutettiin vastatoimeksi yleislakkoa ja kehotettiin passiiviseen vastarintaan. Lakot kestivät kahdeksan kuukautta, mistä Saksan talous joutui kärsimään, ja maan oli turvauduttava tuontiin.

Koska lakkoileville työläisille täytyi myös maksaa palkkaa valtiolta, painettiin lisää rahaa, joka aiheutti hyperinflaation. Ennen hyperinflaatiota yhdellä Yhdysvaltain dollarilla oli saanut 4,2 Saksan markkaa. Elokuussa 1923 dollarilla sai miljoona markkaa ja 20. marraskuuta 4 200 000 000 000.


Akuliinan kaltaisten pölvästien mielestä tämän markan arvon romahtaminen biljoonasosaan entisestä (eli yhden promillen miljardisosaan) eli hintojen biljoonakertaistuminen olisi ilmeisesti voitu estää hintasäännöstelyllä.

Akuliinan ym. kommunistien aivokapasiteetti ei riitä sen ymmärtämiseen, että esim. Weimarin tasavallassa hintojen biljoonakertaistuminen johtui liikkeelläolevan rahamäärän biljoonakertaistumisesta.

Rahamäärä ei kasva itsestään, vaan kaikki raha on peräisin sitä liikkeellelaskevasta keskuspankista eli valtionpankista.

Kuluttajahintojen moninkertaistuminen Tunisiassa johtui tietysti siitä, että
Tunisian valtionpankki moninkertaisti liikkelläolevan rahamäärän.

Akuliinan mielestä tämä kaikki johtuu vain pahasta IMF:stä ja pahoista markkinavoimista. Akuliinan mielestä hintojen moninkertaistuminen olisi voitu estää yksinkertaisesti ottamalla käyttöön hintasäännöstely eli kieltämällä kauppiaita myymästä hyödykkeitä yli tietyn hintatason.

Kun
Tunisian valtionpankki olisi kuitenkin edelleen kasvattanut liikkelläolevaa rahamäärää kattaakseen valtion budjettimenoja setelirahoituksella, todellinen hintataso eli kysynnän ja tarjonnan tasapainottava hintataso olisi noussut kauas virallisen, säännöstellyn hintatason yläpuolelle.

Seurauksena olisi ollut ruoan katoaminen kauppojen hyllyiltä ja siirtyminen mustaan pörssiin.

Tätä ei Akuliina tietenkään tajua, koska kommunistina Akuliina ei ymmärrä taloudesta mitään.

Jos Akuliina tai joku muu marxisti-leninisti olisi vallassa Tunisiassa, heidän ratkaisunsa hintojen nousuun olisi tietysti kauppiaiden, kulakkien, kapitalistien ym. porvarillisten aineksien ampuminen.



tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Akuliina Saarikoski on seinähullu

Kulttuurikolumni: Bang bang bang bang!

Akuliina Saarikoski 4.2.2008 12:30

Akuliina Saarikoski pohtii, kaivattaisiinko Suomessakin konfliktia.



Kasvoin lapsuuteni ulkomailla ja opin kunnioittamaan konfliktia. Näin Neuvostoliiton romahtavan laskien tankkeja parvekkeelta ja Jerusalemissa arabipojat heittivät minua lumipalloilla, joissa oli kiviä sisällä. Konflikti kertoi aina muutoksesta.

Suomeen muutto varhaisteininä oli musertava kokemus. Kaikki oli yhtäkkiä byrokraattista ja väritöntä. Lapset eivät pelanneet pihalla jalkapalloa. Kadulla eivät tuoksuneet kojujen appelsiinit eivätkä leipomoiden tuoreet leivät. Mikään ei ollut yllätyksellistä. Bussit tulivat ajallaan ja lomakkeita opeteltiin täyttämään jo yläasteella.

Sain tarpeekseni ja karkasin toisaalle. Argentiinassa taloudellinen kriisi oli vasta tuloillaan, mutta uusliberalismin nousu näkyi: palvelut oli yksityistetty ja valtion maat myyty.

Tutustuin paikallisiin vasemmistolaisiin aktivisteihin. He olivat istuneet vankiloissa sotilasjuntan aikana, eivätkä pelänneet mitään. He sanoivat: Sinun on palattava Eurooppaan ja käännettävä pallon suunta sieltä käsin. Täällä ei ole enää mitään, valtion kouluissa ei ole edes ikkunoita.

Minä palasin pohjoiseen enkä tiennyt mitä tehdä. Maailman konfliktit eivät näkyneet Helsingin kaduilla. Opin pian ymmärtämään miksi.

Maahanmuuttajia ei päästetty rajojen läpi ja poliittisessa keskustelussa eroteltiin huolella "meidät" ja "muut". Jopa kansalaisaktivistit olivat rakastuneet keskustelevaan kansalaisyhteiskuntaan, joka huolehtivaisesti halasi kuoliaaksi radikaalin vaatimuksen esittäjän. Vain harvat uskalsivat vastustaa säilöönottokeskuksen vankilanomaisia käytäntöjä. Vielä harvemmat piilottelivat laittomia maahanmuuttajia tai auttoivat heitä rajojen yli.

Suomalainen ylenmääräinen taloudellinen hyvinvointi on oikeudenmukaisuuden kannalta huonosti perusteltavissa. Ehkä olisi vihdoin vaatimusten ja konfliktin aika myös suomalaisten etupihalla?

Sri Lankasta Britanniaan sisällissotaa paennut tamilisissin tytär, musiikkimaailman tähtiartisti M.I.A, Mathangi "Maya" Arulpragasam julistaa kappaleessaan Paper Planes kolmannen maailman demokratian vaatimusta. Hän puhuu rikollisen ylpeydellä viisumeiden väärentämisestä ja poseeraa musiikkivideossa maahanmuuttajien myyntikojujen edessä. Kappaleen iskulauseena toimii: "All I wanna do is - bang bang bang bang - take your money!"

Poliittista viestiä - ja toiminnan avausta - ei voisi paremmin muotoilla: hyvästit protestanttiselle työetiikalle ja nöyryyttämisen maahanmuuttopolitiikalle - rajat auki ja rahat niille joille ne kuuluu!



Akuliina Saarikoski on oikeustieteen opiskelija ja suoran toiminnan aktivisti, joka rakastaa direktiivejä.


Hyvästit heteroille




Akuliina Saarikoski on aktivisti. Anarkisti. Milloin mikäkin kisti, aina tarpeen mukaan. Kunhan siihen liittyy vastakulttuuria, anarkiaa, jopa väkivaltaa.

Joidenkin mielestä hän on jopa mulkvisti. En tiedä, en tunne henkilöä. Ketäänhän ei saisi tuomita tai arvostaa pelkkien mielipiteiden mukaan. Mutta luonne ja käyttäytyminen määräävät myös mielipiteitä. Tai päinvastoin, ihan sama. Eräs äärilaidan tyyppi ihmetteli kerran, miksi inhoan häntä vain hänen poliittisten mielipiteidensä takia. Henkilönä hän on ihan ok, mielipiteet vain menevät ristiin. Valitan. Jos jonkun poliittiset mielipiteet ovat minusta totaalisen itsekeskeisiä; suuntautuvat määrättyä kansanryhmää vastaan ilman muita perusteluja kuin kuuluminen määrättyyn kansanryhmään; ovat perustana toiminnalle, jolla pyritään rakentamaan eriarvoisuutta; edellyttävät väkivaltaa niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä, niin lopputulos on sama. Hyvä Tyyppi® onkin totaalinen mulkku, koska hänen ajamansa malli on mulkku.

On ihan sama, kuinka hyvää läppää hän heittää, tai rakastaa kissanpentuja: hänen ajamansa politiikka edellyttää maailmankatsomusta, jota en voi hyväksyä. Eikä maailmankatsomus ole takki, joka voidaan riisua kun vaihdetaan vapaalle. Poislukien teinit. Sama koskee niin neo-natseja, äkkiväärä-kommunisteja, anarko-femakoita, eläinoikeusaktivisteja kuin himouskovaisiakin. Kyllä, samaan kastiin kuuluvat suurin osa koiraharrastajistakin. Kannattaa muistaa, ettei mielipiteiden jyrkkyydellä ole väliä, tai ilmiasulla. Ainoastaan mihin mielipiteillä pyritään. Liike ei todellakaan ylitä päämäärää.

Akuliinan ei tarvitse miettiä edes noin pitkälle. Hänen toiminnassaan riittää yksinkertaisempi problematiikka. “Ei ole relevanttia, onko teko laillinen vai laiton, kunhan se on perusteltu.” Ongelma tuossa on vain se, että mikä tahansa asia voidaan perustella siten, että se riittää aatteen kannattajille. Ja oikeuttaa potkimaan päähän muita. Tai tappamaan.

Tuo ei vain ole anarkiaa. Se on puhdasta mieli- ja väkivaltaa. Akuliina Saarikoski on kaikkea tuota. Hän on suoran toiminnan ympäristö- ja eläinsuojeluaktivisti. Hän on anarko-homoaktivistiryhmän eräänlainen tiedottaja. Moinen tittelihän ei missään nimessä sovi anarkoryhmälle. Sen sijaan Oikeutta eläimille-järjestön tiedottaja voi olla. Siellä se ei ole liian… keskiluokkaista.

Hän on myös raitiovaununkuljettaja. Ilmeisesti Akuliina kuvittelee, että se tuo jotain katu-uskottavuutta, koska asia täytyy aina tuoda esille. Ehkäpä hänen piireissään on outoa ja ihmeelistä, että joku tekee ihan oikeaa työtä. Hän on myös TV 1:n ajankohtaisohjelmien toimittajan Jyrki Saarikosken tytär.

Muistatteko vielä miten Oikeutta eläimille videokuvasi sikaloita? Onko jotenkin yllättävää, että nuo videot julkaistiin nimenomaan A-Studiossa? Ei tietenkään. Sekä isä ja tytär toteavat, että nuo eivät liity toisiinsa. Ja mehän uskomme?

Onneksi tähän ei tarvitse sotkea runoilija Saarikoskea. Ei sentään ole isoisä.

Akuliina Saarikoski on äärilaidan hihhuli. Vaikka hänen nuoruutensa antaa viitteitä siitä, miksi hän on se mikä on, niin ei kiinnosta. Koiraa on voitu hakata niin paljon, että se on menettänyt totaalisesti uskonsa ihmistä kohtaan. Vaikka taustat ymmärtääkin, niin se ei muuta sitä tosiasiaa ettei sille voi kääntää selkäänsä – vaikka mitä tekisi. Sama juttu Saarikosken ja muiden äärilaitojen kanssa. Heidät on tehtävä tavalla tai toisella hampaattomiksi.

Tietäisi vain miten. Murha ei käy, eivät myöskään keskitysleirit tai karkoitus. Valitettavasti sananvapauteen ja demokratiaan kuuluu hänen kaltaistensa sietäminen. Vaikka tuon periaatteen myötä Hitler pääsi valtaan, niin se ei murenna vapauden merkitystä – Aatun aikoihin ainoastaan toimintatavoissa oli ontumista, demokratia ei reagoinut tarpeeksi nopeasti. Siksi vapauden periaatteen mukaisesti myös Akuliina Saarikoskella on oikeus mielipiteisiinsä – olkoonkin että hänestä suurimmalla osalla ihmisistä ei ole arvoa missään ja mihinkään, eikä heillä ole oikeutta mielipiteisiinkään.

NYT-liitteessä hän hyökkää niin homo- kuin heterokulttuuria vastaan. Hänestä on paha, että homot elävät kuin heterot – ja heterothan ovat pahan ruumiillistuma. Heteroituneet homot parisuhteissaan ovat myyneet aatteensa. Anarkolesboillehan homous on aina Aate – ei koskaan simppeli kysymys siitä, kuka nai ketä. Sillä tokihan homouden täytyy olla jotain suurempaa. Ja koska se on suurta, niin sen täytyy jyrätä
muut.

Ja koska suurin osa homoista vastustaa Akuliina Saarikoskea ja anarkista Pink Black Block-liittymää, niin silloin suurin osa homoistakin on osa ongelmaa. Tyypillinen terroristin ajattelutapa muuten. Onko Pink Black Block rakennettu kolmen hengen soluille? Olisin valmis uskomaan, että Pink Black Blockin harrastama väkivaltaan yllyttäminen on pelkkää retoriikkaa, mutta onko se? Sillä tuota retoriikkaa tuo julkisuuteen nimenomaan Akuliina, joka edustaa Eläinten oikeutta, joka taasen on pelkästään aktiivisen suoran toiminnan poliittinen siipi. Onko IRA tai ETA tuttuja lyhenteitä?



Paluu maanpinnalle



Täytyy myöntää, että siitä saakka kun pääsin oikeustieteelliseen sisään olen kuvitellut olevani jotain. Viimeisin ylioppilaslehti onnistui murskaamaan nämä kuvitelmat painamalla oikeustieteen ylioppilas Akuliina Saarikosken näkemyksiä siitä, miten ihmistä voisi päivittää. Seuraavassa koko teksti.

Vallalla oleva sukupuoli- ja seksuaalijärjestys kahlitsee ihmisiä. Queer-oikeutta opiskelevan Akuliina Saarikosken mielestä ihmisten jaottelemisesta miehiksi, naisiksi, heteroiksi ja homoiksi pitäisi siksi luopua kokonaan.

Heterous ja maskuliinisuus saataisiin vihdoinkin potkaistua syrjään hegemonisesta asemastaan.

"Kaikki voisivat keskittyä hyvään olemiseen ilman valmiiksi asetettuja rajoja, kieltoja ja hierarkioita", Saarikoski sanoo.

Ihmisellä voisi myös olla kyky kyseenalaistaa valtamekanismeja nykyistä herkemmin. Kun ihminen havaitsisi häntä ympäröivät alistavat käytännöt heti, nykykulttuurin kaltaiset heterotehtaat voitaisiin ehkä
välttää.

"Sukupuolet olisi tietysti tässä vaiheessa jo muutenkin heitetty roskikseen turhina", Saarikoski sanoo.



Voi hyvä luoja.

Ilmeisesti oikikseenkin pääsee ihan kuka vaan. Minua tuntevat tietävät että en suinkaan ole mikään maskuliinisen heteromiehen perikuva, mutta tuo yllä lainattu pistää silti oksettamaan.


Akuliina Saarikoski on seuraava Anne Moilanen

Olen täsmälleen samaa mieltä. Molemmat ovat seinähulluja.

Mielestäni Anne Moilanen kuuluu psyykeltään samaan viiteryhmään kuin Pekka-Eric Auvinen.




Ou jee.

Feministi- ja radikaalilinja siis jatkuu. Valtion toimesta Akuliina Saarikoski ja Anne Moilanen ovat siis henkilöitä joita veronmaksajien enemmistö ehdottomasti haluaa kuunnella. Tällaiset päätökset laittavat miettimään, mikähän olisi Akuliinan ja Moilasen markkina-arvo? Tai jonkun "Voimala"-ohjelman? Kuka olisi valmis maksamaan näille sankareille palkkaa ja olisiko yrityksiä jonottamassa mainostamiseen?

Ai ei vai.

No, onneksi on YLE joka rahoittaa kaikkea mikä ei ketään kiinnosta "kulttuurina" ja painottuu pelkästään näihin feministiradikaaleihin. Akuliina on ehtinyt julistaa heterokulttuurin kuolemaa "queerjihadin" alla, joten vihaa seksuaalisen suuntautumisen perusteella lietsovat henkilöt ovat siis YLE:n mielestä ihan jees. Mielenkiintoista että valtion mielestä vihanlietsonta enemmistöä vastaan on cool ja siitä myönnetään kuukausipalkkaa.


Äääääh

Jotenkin hassua, että Akuliinan ja Moilasen kaltaiset hemmotellut eliittifeministit halutaan nähdä jonkinlaisina alakulttuurin ilmentyminä ja säväyttäjinä...

Ihan kuulkaa establishmentin osia ovat molemmat, kova palkka juoksee ja kapinana pidetään Suomen suurimman mediatalon mikkiin räyhäämistä, 60 vuotta sitten vallinneista epäkohdista. YLE tarjoaa vielä pullakahvit kahdelta ja sitten isä/puoliso hakee autolla töistä.






Juuri tällaisten yhteiskunnassamme valtaa pitävien tahojen arvoja ja arvomaailmaa kritiikittä valtamediassa pönkittävien pikku akuliinojen ja surkeiden tulta-munille-moilasten vuoksi en voi suositella kenellekään YLE:n lupamaksun maksamista. Hiiviskelkööt fasistit, urkkikoot, josko joku sittenkin luvatta ahnehtii Yleisradion säälittävää valtavirta- valtamediapropagandaa, siis sitä mitä sinäkin Akuliina nyt tulet tuottamaan - no hyvä on - kenties sitä edes itse ymmärtämättäsi, nuorena sitä kun ollaan usein niin innokkaita, ettei aina tule huomattua missä sitä mukana ollaan, **** stalinistit.





Minusta on hienoa, että Akuliina Saarikoski on vain kehottanut varastamaan mutta ei tappamaan, toisin kuin edeltäjänsä Anne "tulta munille" Moilanen. YLE:ssä on havaittavissa edistystä. Ehkä seuraava tuolla ohjelmapakalla ainoastaan innostaa potkaisemaan eläkeläistä.


Anarchy in the FI


Akuliina Saarikoski astuu Javaan. Hän tilaa latten soijamaitoon ja salaatin vegaanikastikkeella. Akuliina riisuu aurinkolasinsa, muttei lippistään, jossa lukee venäjäksi Nalle. Eläinoikeus-, talonvaltaus- ja seksuaalipoliittinen aktivisti haluaa kertoa, miksi jokaisen meistä on rikottava lakia.
Tervehdys Akuliina! Olet Suomen tunnetuin aktivisti. Mitkä isti-päätteiset sanat liität itseesi?
“Anarkisti, feministi, eläinaktivisti ja seksuaalianarkisti, mutta suurella varauksella. Käsitteet ovat leimaavia ja yksiselitteisiä. Aktivismi-sana tekee poliittisesta toiminnasta kummallista alakulttuuripipertelyä. Poliittinen toiminta on jokaisen ihmisen asia, ei sitä voi ulkoistaa aktivisteille. Ihmisten tulee toimia sekä lain että suoran toiminnan tasolla.”
Suora toiminta – sanotaan turkistarhaiskut – ovat siis suorastaan kansalaisvelvollisuus.
“Suomalainen yhteiskunta rakentuu kuvottavalla tavalla väkivallan ja eläinten hyväksikäytön päälle. Tätä pitäisi kaikkien vastustaa. Suoran toiminnan ajatus on saada aikaan konkreettinen muutos, vaikkapa turkistarhan sulkeminen. Tarkoitus ei ole vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen vaan lopettaa eläinten tappaminen. Jokainen eläinyksilö on mittaamattoman arvokas.”



Jaa SUOMALAINEN yhteiskunta rakentuu kuvottavalla tavalla väkivallalle?!

Näin sanoo ihminen, joka on asunut Neuvostoliitossa?!




Eli jos on toiminta on moraalisesti perusteltavissa, ei ole väliä, onko se laillista vai laitonta.

Tuossa luotetaan aika paljon ihmisten moraaliin ja kykyyn päättää siitä, mikä on oikein. Entä jos uusnatsi päättää seurata omantunnon ääntä?
“Toimia saa ja pitää silloin, kun toiminta on kaikilta kanteilta tarkasteltuna oikein. Eläintensuojelija ja uusnatsi eivät ole vertailukelpoisia. Eläinaktivisti asettuu vastustamaan väkivaltaa ja suojelemaan yksilöä, eläintä. Uusnatsi puolestaan toteuttaa valtion maahanmuuttopolitiikkaa, mutta vähän pidemmälle vietynä. Uusnatsi jakaa ihmiset kansalaisuuden perusteella parempiin ja huonompiin ihmisiin. Valtio tekee ihan samaa, antaa joillekin kansalaisuuden ja toisille ei, ja kohtelee heitä sitten eri tavoin. Ajatus siitä, että tähän maahan saavat tulla vain ne, jotka maata taloudellisesti hyödyttävät, on absurdi.”



Akuliina Saarikoski on siis sitä mieltä, että on väärin antaa joillekin ihmiselle kansalaisuus ja toisille ja kohdella kansalaisia juridisesti eri tavalla kuin ulkomaalaisia.

Tämä tarkoittaa sitä, että Akuliina Saarikoski vastustaa kansalaisuuden käsitettä. Akuliina Saarikoski on sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla täsmälleen samat oikeudet täysin riippumatta heidän kansalaisuudestaan. Akuliina Saarikosken mielestä on väärin, että vain Suomelle hyödyllisillä ulkomaalaisilla olisi oikeus tulla Suomeen; kenellä tahansa ihmisellä koko maailmassa pitäisi siis Akuliina Saarikosken mielestä olla oikeus tulla Suomeen täysin riippumatta siitä, onko hänestä suomalaisille hyötyä vai haittaa.




Mises-instituutin perustaja, taloustieteen professori Murray Rothbard:



The question of open borders, or free immigration, has become an accelerating problem for classical liberals. This is first, because the welfare state increasingly subsidizes immigrants to enter and receive permanent assistance, and second, because cultural boundaries have become increasingly swamped. I began to rethink my views on immigration when, as the Soviet Union collapsed, it became clear that ethnic Russians had been encouraged to flood into Estonia and Latvia in order to destroy the cultures and languages of these peoples.

Previously, it had been easy to dismiss as unrealistic Jean Raspail's anti-immigration novel The Camp of the Saints, in which virtually the entire population of India decides to move, in small boats, into France, and the French, infected by liberal ideology, cannot summon the will to prevent economic and cultural national destruction. As cultural and welfare-state problems have intensified, it became impossible to dismiss Raspail's concerns any longer.





Nevadan yliopiston taloustieteen professori Hans-Hermann Hoppe:



The error in the open border proposal goes further than its dire consequences. The fundamental error of the proposal is moral or ethical in nature and lies in its assumption. It is the underlying assumption that foreigners are “entitled,” or have a “right,” to immigrate. In fact, they have no such right whatsoever.
Foreigners would have a right to enter Switzerland, Austria or Italy only if these places were uninhabited (unowned) territories. However, they are owned, and no one has a right to enter territories that others own unless invited by the owner. Nor is it permissible to argue, as some open border proponents have done, that while foreigners may not enter private property without the owner’s permission they may do so with public property. In their eyes, public property is akin to unowned property and thus “open” to everyone, domestic citizen and foreigners alike.

However, this analogy between public property and unowned resources is wrong. There is a categorical difference between unowned resources (open frontier) and public property. Public property is the result of State-government confiscations — of legislative expropriations and/or taxation — of originally privately owned property. While the State does not recognize anyone as its private owner, all of government-controlled public property has in fact been brought about by the tax-paying members of the domestic public. Austrians, Swiss, and Italians, in accordance with the amount of taxes paid by each citizen, have funded the Austrian, Swiss, and Italian public property. Hence, they must be considered its legitimate owners.

Foreigners have not been subject to domestic taxation and expropriation; hence, they cannot claim any rights regarding Austrian, Swiss or Italian public property. The recognition of the moral status of public property as expropriated private property is not just sufficient grounds for rejecting the open border proposal as a moral outrage. It is equally sufficient for combating the present semi-open “affirmative action” immigration policies of the Western welfare States.
Up to now, in the debate on immigration policy too much emphasis has been placed on consequentialist (utilitarian) arguments. Apologists of the status quo have argued that most immigrants work and become productive, so immigration contributes to a rising domestic standard of living. Critics have argued that the existing State-welfare institutions and provisions increasingly invite welfare-immigration, and they have warned that the only advantage of the current policies over the open border alternative is that the former will take decades until it ultimately leads to similarly dire effects, while the latter will produce such effects within years. As important as the resolution of these issues is, it is not decisive. The opposition against current immigration policies is ultimately independent of whether immigration will make per capita GDP (or similar statistical measures) rise or fall. It is a matter of justice: of right and wrong.
Understandably, the democratic welfare States try to conceal the source of public property (i.e., acts of expropriation). However, they do acknowledge that public property is “somehow” the property of their citizens and that they are the citizens’ trustees in regard to public property. Indeed, the modern State’s legitimacy is derived from its claim to protect its citizens and their property from domestic and foreign invaders, intruders, and trespassers. Regarding foreigners, this would require that the state act like the gatekeepers in private gated communities. The State would have to check every newcomer for an invitation and monitor his movement while en route to his final destination. Once it is made clear that the government actually tolerates or even promotes the intrusion and invasion of masses of aliens who by no stretch of the imagination can be deemed welcome or invited by domestic residents, this is or may become a threat to a government’s legitimacy and exert enough pressure on it to adopt a more restrictive and discriminatory admission policy.




Join muuten juuri chai latten. Halveksitko mua tai olenko mä ällöttävä?
“En mä halveksi ketään, en jaksa olla vegaanipoliisi. Mutta on se väärin.”
Jos suomalaiset eivät itse ymmärrä ryhtyä vegaaneiksi, pitääkö meidät pakottaa siihen?
“Kyllä. Koko eläinteollisuus tulee lopettaa, maataloustuet etunenässä. Ilmastonmuutos tulee olemaan viimeinen niitti eläintuotannolle, joka aiheuttaa enemmän päästöjä kuin liikenne. Jos aiomme selvitä tällä pallolla pidempään kuin 50 vuotta, ei yhdelläkään suomalaisella pitäisi olla oikeutta syödä juustoa. Lehmän kannalta on aivan sama, syökö lihaa vai juustoa. Lihan- ja maidontuotannot ovat kietoutuneet niin vahvasti yhteen, ettei lihassa ja juustossa ole eettisesti tai ilmaston kannalta mitään eroa.”


Tuossa tuli signatuurisitaattimateriaalia: "Ei yhdelläkään suomalaisella pitäisi olla oikeutta syödä juustoa", sanoo Akuliina Saarikoski, bolshevikkilesbo.

Jäämme odottelemaan, että Akuliina Saarikoski valitaan Vihreän liiton puheenjohtajaksi.

Se ei olisi enää iso askel Anni Sinnemäen valinnan jälkeen.




Lisää mielipiteitäsi eläinaktivismista kuullaan Bensaa liekkeihin -radio-ohjelmassasi. Toimittamisen ohella opiskelet oikeustiedettä Helsingin yliopistossa ja Turun ruotsinkielisessä ammattikorkeassa sinusta koulutetaan merikapteenia. Mikä susta tulee isona?
“Rupean tekemään sekä juristin että merikapteenin hommia! Toistaiseksi ainoa oikea ammattini on ratikkakuski. Ajoin kolme vuotta Hakaniemen kautta kulkevia prolelinjoja. Lempilinjani on kolmonen, siinä näkee läpileikkauksen yhteiskunnasta. Hakaniemessä nousevat kyytiin kodittomat, Eirassa naiset 500 euron käsilaukuissaan kulkevat ensimmäistä kertaa elämässään julkisella ja ihmettelevät, että miten tämä lippukone toimii. Kerran ajoin Mannerheimintietä väärään suuntaan. Mokasta puhuttiin kahvituvissa vuosia. Halusin kuskiksi esteettisistä syistä. Näin pienenä Sarajevossa leffan, jossa oli mielettömän kaunis ja dramaattinen naiskuljettaja. Siitä lähtien halusin itsekin kuljettaa ratikkaa.”

Kyllä nämä lesbobolshevikit ovat sitten fiksuja. Lesbotyttö näkee elokuvan, jossa kaunis nainen on raitiovaununkuljettaja; siksi lesbotyttö päättää, että isona hänestäkin tulee raitiovaununkuljettaja.

Jos joku heteroseksuaalinen mies olisi näin tyhmä ja naiivi, hän ei kehtaisi sanoa sitä ääneen.

Kun militantti lesbobolshevikki sanoo näin, se esitetään lehdessä jonain fiksuna ja edistyksellisenä näkemyksenä.

Lisäksi tämä lesbo itkee siitä, että häntä arvosteltiin vastaantulevan liikenteen kaistalla ajamisesta Mannerheimintiellä. Jos joku heteroseksuaalinen mies olisi tehnyt tuontasoisen möhläyksen, hän ei kehtaisi sanoa sitä ääneen. Kun lesbo tekee tuollaisen kymmeniä ihmishenkiä vaarantaneen tempun, hän haukkuu häntä tuosta rikoksesta kritisoineita ihmisiä. Hulluja nuo bolshevikkilesbot.


Sarajevo, Neuvostoliitto, Argentiina. Kosmopoliittilapsi.

“Ulkomailla kasvamisessa on se etu, että oppii ymmärtämään, miten konflikti on aina osa yhteiskunnallista muutosta. Kun palasin kotiin 13-vuotiaana – silloin tosin ajattelin, että kotini on Moskovassa eikä Helsingissä – olin hirveän outo lapsi. Paasasin riikinruotsilla eiralaisessa Svenska Normallyceumissa sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Yritin sopeutua, opettelin jopa puhumaan suomenruotsia, mutta ei siitä tullut mitään. 14-vuotiaana ryhdyin anarkistiksi ja punkkariksi, kirjoitin värikynillä Sex Pistolsin lyriikoita seinille. Suomi oli maailman tylsin paikka, joten lukiossa lähdin Argentiinaan vaihtoon. Sikäläinen äikänope oli hurja nainen, joka oli ollut vasemmistolaisuutensa takia pitkään vankilassa juntan hallintoaikana. Minä ja muutamat muut nuoret hengasimme hänen kotonaan, keskustelimme ja opimme. Innokkaana 18-vuotiaana palasin Helsinkiin tekemään vallankumouksesta, mutta tuskin se täällä koskaan tapahtuu. Mulla on anarkistiystäviä, jotka ovat muuttaneet Venäjälle tekemään vallankumousta, sillä Suomessa se ei ole mahdollista.”


Niin, Suomessa on tämän seinähullun bolshevikin Akuliina Saarikosken mielestä niin tylsää, että kehitysmaiden väkivaltaiset konfliktit pitää Akuliina Saarikosken mielestä tuoda Suomeen.


Joten nyt opiskelet lakia ja kannustat sen rikkomiseen. Päivällä juristi, yöllä kettutyttö?
”Juuri niin, asiassa ei ole ristiriitaa. Laki on vain sopimus siitä, miten asiat yhteiskunnassa järjestetään. Sopimuksia voi muuttaa ja niitä voi tarvittaessa rikkoa. Olisi mahtavaa olla juristi. Erityisesti EU-oikeus kiinnostaa, siellä tulee paljon syrjintää koskevia, kiinnostavia direktiivejä.”


Miten tämä ihminen voi samanaikaisesti kutsua itseään anarkistiksi ja kannattaa EU:n säätämiä "syrjintää koskevia direktiivejä"?
Eihän tämä ihminen selvästikään tiedä, mitä anarkismi tarkoittaa. Hän puhuu siis käsitteistä, joita ei tajua.


Syrjinnästä puheenollen, olet kahtena vuonna järjestänyt Pride-kulkueen yhteyteen seksuaalianarkiaa julistavan Mustapinkin blokin mielenosoituksen. Banderolleissanne luki “Queer Jihad”, “Homot takaisin kaappeihin” ja “Kuolema heterokulttuurille”. Ne olivat tietenkin kärjistyksiä...

“Eivät olleet.”

Ai. Yhym. Sä haluat siis oikeasti murskata heterokulttuurin?
“Totta helvetissä mä haluan murskata sen! Eikä se ole edes kovin vaikeaa, heteroseksuaalisuus on nimittäin maailman epävakain konstruktio. Jollei sitä koko ajan vimmatusti ylläpidetä, se hajoaa palasiksi. Mainosten, lehtien, tv:n ja yhteiskunnan ylipäätään täytyy taukoamatta syöttää ajatusta siitä, että ainoa kunnollinen ihminen on hetero.”

Viimeiset kymmenen vuotta mediassa on taukoamatta syötetty ajatusta siitä, että homot ovat ihqdaa, fiksuja, trendikkäitä, tyylikkäitä, kivoja, fantastisia jne.
Viimeiset neljäkymmentä vuotta mediassa on taukoamatta syötetty ajatusta siitä, että valkoiset heteromiehet ovat kaiken pahan alku ja juuri.

Ihmisistä n. 99 % on kuitenkin heteroseksuaalisia. Heteroseksuaalisuus ei ole mikään sosiokulturaalinen konstruktio, kuten seinähullut lesbofeministit luulevat.




Miksi heterokulttuurin olemassaolo loukkaa sua?

“Heterokulttuurin idea on sulauttaa kaikki poikkeavuudet osaksi itseään. Tällä hetkellä ainoa hyväksytty tapa elää homona on jäljitellä heteroperheen mallia: kaksi aikuista, rivitalonpätkä, koira, lapsi tai pari. Seta liputtaa tällaisen perhekeskeisen heteronormatiivisuuden puolesta ja me seksuaalianarkistit vastustamme sitä. Homo on hyvä homo vaikka se ei haluaisi matkia heteroa.”

Hah. Minua ei lainkaan kiinnosta, millä tavalla homot elävät. Minä en lainkaan halua sulauttaa homoja heterokulttuuriin. Minua ei lainkaan kiinnosta, millaisten normien puolesta Seta liputtaa.

Akuliina Saarikoski erehtyy luullessaan, että kaikkien maailman ihmisten mielestä joku marginaalinen bolshevikkilesbojengi olisi jotenkin kiinnostava, raflaavaa ja shokeeraava kapinallisryhmä. Akuliina Saarikoski on pelkkä kylähullu. Kukaan ei ole kiinnostunut tuollaisten seinähullujen mielipiteistä. Kommentoin tuota seinähullua vain ja ainoastaan siksi, että veronmaksajien rahoilla toimiva Kepa ja Yle ovat tukeneet tuota rikollista bolshevikkiä.

Kepan aktiivit ja Ylen toimittajat vehkeilevät lainalaista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Kaiken kukkuraksi he tekevät sen veronmaksajien rahoilla. Minua vituttaa se, että valtion budjetista palkkaa saavat, mitään hyödyllistä työtä tekemättömät byrokraatit käyvät sotaa rehellisiä kansalaisia vastaan.

Akuliina Saarikoski, hänen isänsä Jyrki Saarikoski ja heidän hengenheimolaisensa Anne Moilanen ovat apurahakapinallisia, valtion kustantamia ammattivallankumouksellisia, kansaa terrorisoivia bolshevikkikomissaareja, KGB:läisiä, stasilaisia, gestapolaisia. He ovat tasan tarkkaan yhtä "kapinallisia" ja "kriittisiä intellektuelleja" kuin gestapolaiset Natsi-Saksassa tai stasilaiset DDR:ssä. He ovat rikollisia, sikoja, saastaa, roskaväkeä, detritusta.



Seta pyrkii eroon siitä, että homojen pitäisi harrastaa seksiä vain yleisissä vessoissa. Mustapinkin blokin mielestä se on alkuperäistä, vaalittavaa homokulttuuria. Entä jos mä sanoisin, että homot heti takaisin kaappeihin?

“Puhuisit sortajan kieltä.”

Minua ei kiinnosta, mitä mieltä Seta on.

Minua ei kiinnosta, mitä mieltä Mustapinkki blokki on.

Minua ei kiinnosta, mitä mieltä City-lehden toimittaja on.

Minua ei kiinnosta, mitä mieltä Akuliina Saarikoski on.
Minua kiinnostaa tässä asiassa vain ja ainoastaan se, että tämä mielisairas Akuliina Saarikoski saa VERONMAKSAJIEN RAHOISTA palkkaa bolshevistisen vihapropagandansa julistamisesta.

Älkää maksako tv-lupamaksua, jolla kustannetaan Akuliina Saarikosken sairasta vihapropagandaa.



Polttopulloiskuilla uhkailua ja kehotusta tappaa heterokulttuuri. Onko valta teilläkin sama asia kuin väkivalta?

“Seta yritti ensimmäisenä vuonna kieltää mustapinkkejä osallistumasta Prideille ja toisena vuonna he nostivat polttopullojutun valtakunnan ykkösaiheeksi. Setassa tiedettiin hyvin, että kukaan meistä ei käyttäisi väkivaltaa. Heteroseksuaalisessa maailmassa eläminen aiheuttaa vihaa, ahdistusta ja häpeää. Mustapinkit ampuivat tunteet takaisin heterojen kasvoille.


Miten se tiedetään, että polttopulloiskuilla uhkailevat mielisairaat bolshevikit eivät käytä väkivaltaa?

Miksi ketään pitäisi kiinnostaa, että heteroseksuaalisessa maailmassa eläminen aiheuttaa vihaa, ahdistusta ja häpeää bolshevikkilesboille?

Miksi bolshevikkilesbot oksentavat tätä vihapropagandaansa väestön 99-prosenttisen enemmistön päälle?

Miksi meidän pitää maksaa tv-lupamaksuja ja muita veroja, joilla kustannetaan tuollaisen mielisairaan bolshevikkilesbon vihahuutoa?


Joka vuosi pride-kulkueen varrella on ollut kourallinen Jeesus-tyyppejä osoittamassa mieltään. Tuhannet ihmiset marssivat niiden heiluttelemien ’Kuole helvetissä homo’ -kylttien ohi. Mustapinkit ottivat kyltit pois, eikä niitä tyyppejä ole sen jälkeen näkynyt.”

Ooo. Bolshevikkilesbot varastivat pari kylttiä uskovaisilta. Ooo. Onpas kovia akkoja nämä bolshevikkilesbot. Että ihan uskovaisilta uskaltavat kylttejä varastaa. Ooo. Seuraavaksi ehkä uskaltavat jopa varastaa suklaapatukan R-kioskilta.


Missä määrin valtio saa puuttua ihmisen seksuaalisuuteen?

”Ei missään määrin. Moniavioisuuden pitäisi olla sallittua, samoin huomattavan eri-ikäisten ihmisten väliset rakkaussuhteet, jos molemmat kykenevät ottamaan vastuun itsestään. Rakkaussuhteen tulisi olla sopimus ihmisten, ei ihmisen ja valtion välillä. Ongelmia tulee vasta, jos sopimuksen toinen osapuoli on merkittävästi toista heikommassa asemassa. Näin on esimerkiksi, jos toinen on hyvin nuori ja lähes aina silloin, kun toinen on mies ja toinen on nainen.”


Ämmä siis pitää ongelmallisena heteroseksuaalisten suhteiden olemassaoloa.

Akuliina Saarikoski on seinähullu, MOT.


Eheyttäjät ja Seta kiistelevät siitä, onko seksuaalisuus myötäsyntyistä vai kasvatuksen tulos. Sä uskot käännyttämiseen.

“Seksuaalikäännyttäminen on loistavaa. Vanha vitsi kuuluu, että jokainen nainen tarvitsee vain pienen sysäyksen oikeaan suuntaan. 1990-luvulla jenkkiaktivistien tunnuslause oli ’10 % is not enough, recruit recruit recruit!’. Nuoret ovat lähtökohtaisesti perverssejä ja kokeilunhaluisia. Kasvatusoppaiden mukaan ’13-vuotiaana monet tytöt ovat kiinnostuneita omasta sukupuolestaan, mutta ei hätää, se menee kyllä ohi’. Eikä mene, ei ainakaan itsestään. Tarvitaan hirveä määrä heteromuottiin tunkemista, ehdollistamista ja yhteiskunnan painetta, jotta tuloksena on aikuinen hetero. Käännytystä homoseksuaalisuuteen voi ja kannattaa ehdottomasti harrastaa. Parhaiten se sujuu käytännön harjoituksilla.”


Huuhaata. Heteroseksuaalinen on ns. default mode, oletusasetus, joka on olemassa ilman, että sitä tarvitsee mitenkään erikseen tukea. Akuliina Saarikoski uskoo ns. tabula rasa-teoriaan, joka on uskonnollinen, biologian kanssa ristiriidassa oleva mielisairas huuhaateoria.

KD:t ja persut ovat sitä mieltä, että enemmän oikeuksia homoille tarkoittaa heteroperheen aseman horjumista. Haluavatko seksuaalianarkistit hajottaa perinteisen perheinstituution?

“Kyllä haluamme! Päivi Räsänen on queer-sensitiivinen henkilö ja ymmärtää erittäin hyvin, missä vaara piilee. Toiminnan ydin on horjuttaa heteroperheen ja -parisuhteen ylivalta-asemaa yhteiskunnassa. Ja olla ylipäätään aina piikkinä lihassa.”


Perheinstituutio ei mitenkään horju siitä, että homoille annetaan oikeus adoptoida lapsia.

Valtaenemmistö ihmisistä haluaa perustaa perheen ja saada lapsia. Homojen adoptio-oikeus ei vaikuta tähän mitenkään. Miksi vaikuttaisi?
Lopussa luettelo Akuliina Saarikosken mielipiteitä lyhyesti:
jaa/ei/poissa

Pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistettävä: POISSA
Väkevien alkoholien mainonta sallittava: EI
Perintövero poistettava: JAA
Turkistarhaus kiellettävä: JAA
Skientologialle annettava uskonnon asema: JAA
Alkoholiveroa korotettava: JAA
Seksin alaikärajaa laskettava (nyt 16 vuotta): JAA
Nuuskan myynti sallittava: JAA
Kirjojen alv:tä laskettava: JAA
Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettava: EI
Kaupunkijoukkoliikenne ilmaiseksi: JAA
Televisiolupamaksu poistettava: JAA


Miten kukaan voi olla noin tyhmä? Ihminen sanoo olevansa anarkisti, mutta vastustaa alkoholimainonnan laillistamista, haluaa kriminalisoida turkistarhauksen, kannattaa "uskonnon aseman antamista skientologialle" (WTF?), haluaa korottaa alkoholiveroa, vastustaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamista ja vaatii ilmaista joukkoliikennettä.

Akuliina Saarikoski, tiedätkö, mitä tarkoittaa anarkismi?

Tiedätkö, mitä tarkoittaa anarkia?
Tiedätkö, mitä tarkoittaa valtio?
Jos tiedät, vastaapa näihin kysymyksiin:
  1. Kuka kieltää alkoholimainonnan, kun valtiota ei ole?
  2. Kuka kieltää turkistarhauksen, kun valtiota ei ole?
  3. Mitä tarkoittaa "uskonnon aseman antaminen skientologialle"? Kuka sen aseman "antaa", kun valtiota ei ole?
  4. Kuka perii alkoholiveroa, kun valtiota ei ole?
  5. Kuka ylläpitää subjektiivista päivähoito-oikeutta, kun valtiota ei ole?
  6. Kuka kustantaa ilmaisen joukkoliikenteen, kun valtiota ei ole?
Minusta tuntuu, että sinä Akuliina Saarikoski et osaa vastata näihin kysymyksiin.

Minusta tuntuu, että sinä Akuliina Saarikoski et tajua poliittisista kysymyksistä yhtään mitään. Sinä Akuliina et tunne edes yhteiskunnallisia peruskäsitteitä. Sinä et ymmärrä, mitä tarkoittaa valtio. Sinä et ymmärrä, mitä tarkoittaa julkinen sektori. Sinä et ymmärrä, mitä tarkoittaa verotus.

Sinä Akuliina Saarikoski et tiedä etkä tajua yhteiskunnasta yhtään mitään. Et pätkääkään. Sinä Akuliina Saarikoski et tiedä edes sellaisia asioita, jotka normaali 7-vuotiaskin tietää. Sinä Akuliina Saarikoski olet ilmiselvästi vajaaälyinen, koska et ole aikuisenakaan tajunnut normaalin 7-vuotiaan älykkyystasolla ja yleissivistyksellä helposti käsitettävissä olevia asioita.

Kommentti hommaforumilta:


Kävi jo mielessä kysymys, miksi tällaiselle mielenköyhälle on annettu oma radio-ohjelma. Lieneekö isukin suhteilla vaikutusta asiaan.

Kommentti hommaforumilta:



Niin, tämä muun muassa julistaa kuolemaa heterokulttuurille, ja olipa jossain ihan listaustakin rikoksista joita hän toivoo tehtävän. Ilmiselvintä kiihotusta kansanryhmää vastaan, johon olen koskaan törmännyt. Tosin taitaa kyllä kaikesta päätellen olla syyntakeeton.

Kommentti hommaforumilta:



Akuliina on malliesimerkki näistä yltäkylläisessä ja turvallisessa ympäristössä kasvaneista säälin tunteita herättävistä itkupilleistä, jotka kovaan ääneen uhoavat anarkiasta ja niinku siis vallankumouksesta ja tarkoituksenaan saada vähän huomiota, jota lapsena jäi paitsi. Suosittelen kaikille akuliinoille lähtöä jonnekin sotatoimialueelle hillumaan ja sanomaansa julistamaan, sen sijaan, että kerjää itkupotkuraivareillaan täällä nukkumalähiössä lähinnä haukotuksia ja ymmärtäväisiä hymynkareita.


Kommentti hommaforumilta:



Miten minulle tulee mieleen se kun nämä maailmansyleilijät majoitti näitä kerjäläisiä. Sitten yksi anarkisti sai hiukan liikaa eksoottista kulttuuria (raiskaus) niin jopa oli anarkomarkot ja akuliinat huutamassa poliisia apuun.

Mihinkäs se "maailmankylä"- ja "vapaa liikkuvuus"-ideologia yht'äkkiä hävisi?

Kysyy nimimerkki 'epätietoinen Nuiva'.


Kommentti hommaforumilta:


Oikeustiedettä opiskeleva anarkisti? Voiko enää suurempaa paradoksia olla? Eikös anarkismi ole liike, joka vastustaa kaikkea laillista järjestystä, valtiota, auktoriteettejä ja sääntöjä? Ja sitten opiskellaan oikeustiedettä, joka on kaiken kaaoksen ja mielivallan vastakohta? Kertonee jotain Akuliinasta. Ilmeisesti Akuankkaliina ei tiedä, mistä oikeustieteessä tai anarkismissa on kyse. Tämä on ymmärrettävää; jos Mikkihiiriliina tietäisi, mistä anarkismissa on kyse, hän EI olisi anarkisti.

Ja Hessuhopoliina kannattaa seksuaalianarkismia? Mitähän se on? Loogisesti ajatellen pedofiliaa ja eläintenrakastelua. Luultavasti myös raiskauksia koska anarkismihan on päähän pälkähtävää mielivaltaa ja toisen oikeuksista piittaamattomuutta. En tiedä, miten vanha tuo Donaldliina on, mutta toivoa sopii, että ikä ja aika opettaa hänetkin. Jos on ehtinyt jo yli 20-vuotiaaksi niin sitten taitanee olla jo menetetty tapaus.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävä ihminen ja esimerkki sosiopaatista; ei tuollaisen juttuja nauramatta lue.

Ja miksi YLE sitten lähettää moista paskaa? No siksi, että epätotuuksia on pakko julistaa, totuudet ihmiset omaksuvat muutenkin. Patavanhoillista konservatismia ei ole pakko syöttää ihmisille, koska he jo muutenkin ovat luonnollisen moraalinsa kautta patavanhoillisia konservatiiveja, mutta kaiken maailman anarkolesboilua on pakkosyötettävä, koska ihmiset luontojaan pitävät sitä moraalittomana ja sairaana. Mutta antaa Akuliinan töräytellä kosteita aivopierujaan; saadaanpa hyvät naurut ja näköala vihernatsien ja punafasistien psykopatologiaan! Ainoa harmi on, että meidän järjellisten ja moraalisten ihmisten pitää maksaa tuosta.



Kommentti hommaforumilta:


Siinä, että opiskelee oikeustiedettä, mutta kehottaa rikkomaan lakia, ei ole mitään ristiriitaa. Oikeustiede ei ole muuta kuin informaatiota siitä, miten lakisysteemi toimii. Sen opiskelun ei pitäisi muuttaa ihmisen omia mielipiteitä yhtään mihinkään suuntaan.

Itse opiskelen oikeus"tiedettä" ja olen sitä mieltä, että jos jokin laki on epäoikeudenmukainen, on käytännössä ihmisten velvollisuus rikkoa sitä vastaan. Jos Suomen laissa lukisi, että Matti Vanhasta pitää kumartaa, rikkoisin sitä lakia vailla minkäänlaisia ongelmia omatuntoni kanssa ja toivoisin, että kaikki muutkin suomalaiset tekisivät sillä tavalla. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla lakikaan."

Laki ei ole muuta kuin tekstiä, eikä se vaikuta mihinkään, ellei sitä pakoteta noudattamaan. Sen lisäksi implementoitu laki muuttuu ja vaihtelee mielivaltaisesti sattumanvaraisen syyttäjän ja tuomarin hetkittäisistä mielenheilahduksista riippuen ja yhteiskunnassa vaikuttavan poliittisen virtauksen mukaan.

Se, mikä minua tässä Akuliinassa vituttaa, on hänen selkärangaton teennäisyytensä ja se, miten hän esittää olevansa jonkin sortin "establishmentin vastainen anarkisti", vaikka todellisuudessa hän on puhtaasti propagandatuutti, joka huutaa naama punaisena virallista totuutta. Akuliinan funktiona ei ole muuta kuin kailottaa toiseuden ihanuutta ja syyllistää ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa hänelle
tai kenellekään muulle. Kaikista pahinta, että Yleisradiolla rääkyessään Akuliinan järjestyksenpalvonta on myös verorahoilla kustannettua.


Kommentti hommaforumilta:



Facebook-sivuillaan hän ihailee mm. Ulrike Meinhoffia, jos muistatte tämän terroristin. Että tämmöistä teettää vasemmisto-hyysäri-femakko-stalinisti-lesboilu.



Keskustelua artikkelista Anarchy in the FI


9.7.2009 15:39

Vai että Baader-Meinhof -fani. Sanoista tekoihin, pyssy käteen ja baanalle. Kyllä karhuryhmä sitten siivoaa tuollaisen roskasakin.


9.7.2009 16:11

Mikähän siinä on kun nämä "aktivistit" ovat aina ihan pirun rumia ja jotenkin hullun ja onnettoman oloisia (vakavia mielenterveysongelmia ilmeisesti)? Onko kyse siitä, että täytyy yrittää tehdä myös muista ihmisistä onnettomia, kun itsellä menee huonosti?


10.7.2009 01:27

Turha tyyppi, joka pyrkii epätoivoisesti lesboudellaan julkkikseksi. Mielipiteet ovat yliopistomaailmasta ulkoaopeteltuja fraaseja, joita ei perustella mitenkään ja joiden mielenkiintoisuus on siksi nollassa. City-lehden toimitus todistaa itsensä höplästävedettäväksi pelleryhmäksi antaessaan tälle tyhjänpäiväiselle turhakkeelle mitään julkisuutta.

Akuliina Saarikoski on useaan otteeseen yllyttänyt ja kiihoittanut ihmisiä raakaan väkivaltaan heteromiehiä vastaan ja hyökännyt useaan otteeseen sekä viattomien sivullisten että provosoimattomien poliisien kimppuun mellakoissa. Jos Suomi olisi oikeusvaltio, hän olisi nyt vankilassa.
10.7.2009 07:48

Hyvä toteamus miksi tämmöinen pääsee radioon: "Tähän saavutukseen ei tietenkään vaikuttanut se, että YLE:n uutispuolen toimituspäällikkö, vanha sosialisti Jyrki Saarikoski, onkin, hupsista-keikkaa, tämän anarkistitytön isä."

10.7.2009 11:25
Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä kasvissyönnistä ja seksuaalisuudesta. Maahanmuutosta olen eri mieltä. Miksi? Ajattelepa muslimimaita: halal-teurastukset, homojen kivittämiset, naisten ympärileikkaamiset. Ja toivon, ettet nyt ajattele lapsuutesi Sarajevoa, vaan esim. Pakistania tai Marokkoa tai ylipäänsä niitä paikkoja, joista enemmistö maailman muslimeista tulee. Kärjistäen: jos me haluamme vapaan yhteiskunnan tänne, meidän ei pidä ottaa niitä tänne.

10.7.2009 13:40

Nuorten pitää kaikenlaista tehdä. Aikuistuminen ja järkiintiminen eivät suinkaan tapahdu kaikilla vähän yli 20-vuotiaina. A-K Saarikoski edustaa ajalle tyypillistä fiilistelyradikalismia. Kun omat asiat ovat oikeasti hyvin, niin sitten voi kaikenlaista hömpänpömppää harrastella ilman todellista riskiä, selkeää tavoitetta tai syvempää ymmärrystä yhteiskunnasta. Voi verrata niihin hyväosoisiin nuoriin, jotka hurahtavat Intiasta tuleviin vaikutteisiin ja lentävät sinne leikkimään vuodeksi köyhää.

10.7.2009 13:46


Akuliina lukee ton ja ei enää ikinä avaa suutansa. kiitos.


12.7.2009 15:27

Rakkaat ihmiset, haluaisin esitellä teille Suomen suurimman aktivistin. Per-Erik Markus Verssi, kavereiden kesken ihan vain Pera. Pera asuu perähikiällä, samassa mökissä missä hänen sukunsa on asunut vuosisatoja, käymättä koskaan lähipitäjää kauempana. Pera on äärihetero, sovinisti, fasisti, rasisti ja basisti. Hänen mielestään kaikki puheet tasa-arvosta ovat roskaa, nainen kuuluu keittiöön ja neekeri koirankoppiin. Pera syö pelkkää lihaa. Hän on sitä mieltä, ettei ihmiskunnalla ole tulevaisuutta ilman täydellistä lihansyöntiä ja syökin vain sellaisten eläinten lihaa, jotka ovat itsekin syöneet pelkkää lihaa. Muutama lehmä kuoli kokeiluissa, mutta mitäs siitä. Pera kasvattaa ylpeänä omaa beefeater-karjaansa. Peran mielestä kaikki, mikä ei liity heteroseksiin, eli lähetyssaarnaaja-asentoon, on väärin ja syntiä. Pera onkin osallistunut muutaman kerettiläisen polttouhrauksiin, kehtasivat puhua kaikenlaisten siveettömyyksien kuten itsetyydytyksen puolesta. Osana aktivismiaan Pera on suorittanut rikoksia. Niistä häntä on kiitelty ja annettu taputuksia olalle. Paikallinen poliisipäällikkökin oli sitä mieltä, että oli hyvä ajatus Peralta murtautua naapurin taloon, kuvata naapurin tekosia ja lähettää video televisioon. Eihän sitä nyt Suomessa voi kenen tahansa oikeuksia kunnioittaa. Toisinaan Pera kiertelee kaupungilla kavereidensa kanssa heilutellen kylttejä, joissa julistetaan rakkauden tekstejä, kuten ”kuolema homokulttuurille” ja ”heteroristiretki”.

Pera kuulostaa mukavalta ihmiseltä, eikö? Juuri sellaiselta, joka palkattaisiin heti juristiksi, jos sellaisen ammattitaidon sattuisi omaamaan? Tosiasiassa kukaan ei sietäisi Peran kaltaista ihmistä, eikä hän pääsisi edes isänsä järjestämään suojatyöpaikkaan valtion laitokseen. Miksi sitten siedämme Peran negaatiota Akuliina Saarikoskea? (Pera on Akuliinan negaatio, ei vastakohta. Negaatiolla tarkoitan samaa kuin mustavalkoinen seepra tai natsismi vs stalinismi, eli same shit, different shovel. Vastakohta taas on tyystin eri asia, pitkä vs lyhyt, uusi vs vanha, liberalismi vs kommunismi.) Akuliina edustaa kaikkea sitä, mitä keskiverto ihminen ei ole, mutta silti hänen naamaansa tungetaan kaikista tuuteista, mihin vain sattuu pääsemään. Miksi en pidä Akuliinasta? Sensuurin uhallakin sanon suoraan: se ämmä on pihalla kuin lumiukko heinäkuussa. Sitä ihmisvihaa, mitä Akuliina syytää suustaan on mahdoton käsittää ja jos hän on oikeasti niin pihalla elämän realiteeteista, niin miten hän on selvinnyt hengissä näin pitkään?
Paloitellaanpa hieman Akuliinan persoonaa sen perusteella, mitä hän on sanonut:
1) Lait ja niiden noudattaminen: Akuliina on avoimesti myöntänyt, ettei kunnioita lakeja. ”Niitä voi tarvittaessa rikkoa.” Verrattaen löyhä perustelu, joka lähtee siitä, että ”toimia saa ja pitää silloin, kun toiminta on kaikilta kanteilta tarkasteltuna oikein”. Mutta mitkä ovat ne kaikki kantit, joita hän tarkoittaa? Onko murto oikein vain silloin, kun se on Akuliinan mielestä oikein tai toisen omaisuuden särkeminen? Yhteiskunta toimii yhteisesti sovittujen sääntöjen, joita laiksi kutsutaan, perusteella. Niiden rikkomisesta on säädetty rangaistukset. Näin on siksi, että jokainen populaatio pyrkii rauhalliseen olotilaan siitä yksinkertaisesta syystä, että jokainen järkevä olento haluaa niin. Keskiverto kansalainen ei kaipaa niitä ihania konflikteja, joiden perään Saarikoski haikailee, meitä ei haittaa bussien aikataulussa pysyminen (viitaten Saarikosken kuvailuun ulkomaanajoistaan) vaan me suorastaan vaadimme sitä. Samaten voisi myös olettaa, että lain opiskelija ymmärtäisi mihin kansalaisuusperusteet perustuvat. Jokainen valtio on oma suvereeni alueensa, jolla on oikeus muiden sääntöjen perusteella määrittää, millä perusteella ihminen voidaan katsoa maan kansalaiseksi. Vaikka se jotakuta ahdistaakin, niin kannattaa ymmärtää että maailmassa on muitakin kuin kilttejä ihmisiä, jotka tulevat toisten luokse hyvät mielessään. Siksi on säännöt ja lait ja rangaistukset, meidän kaikkien, myös Akuliinan suojelemiseksi.

2) Hetero-oletukset: Heteronormatiivisuudella on eräs suuri ja merkittävä peruste. Heteroseksuaalisuus on normi. Missä tahansa, miten päin tahansa katsottuna. Vaikka Akuliinan näkökulmasta voisi näyttää siltä, että sitä pitää pakolla pitää kasassa, tosiasiassa nimenomaan heterokulttuuri, jos sellaista edes on sellaisena että sen voi rajata, pysyy kasassa itsessään, koska se tuottaa itselleen uusia sukupolvia.

Homokulttuurit, varsinkin radikaaleimmat kuten PBB, vaativat uusiutuakseen uusia käännynnäisiä ja aivopesua. Se voi tuntua ahdistavalta, jos on yhtä epävarma seksuaalisuudestaan kuin Akuliina, mutta aina ei voi voittaa. (Jatkuvat puheet seksuaalisesta käännyttämisestä, homouden ihanuuden korostaminen, vihan kylväminen, kompromisseista kieltäytyminen… Akuliina istuu jossain kaapissa, mutta ei vain halua myöntää sitä.)

Biologiselta kannalta homoseksuaalisuus on luonnon ohjelmointivirhe, vaikka moraaliselta kannalta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Voisi olettaa, että yliopisto-opiskelija joka vielä väittää puhuvansa eläinten oikeuksien puolesta ymmärtäisi näin yksinkertaisia asioita, mutta kaikkea ei voi vaatia. (On eläinlajeja, joilla esiintyy huomattavissa määrin bi/homoseksuaalista käyttäymistä, kuten bonobot. Nämä kuitenkin liittyvät enemmän laumojen hierarkiakäyttäytymiseen kuin seksuaalisuuteen siinä mielessä kuin ihmisillä. Eli kun kääpiösimpanssi tarjoaa laumatoverille oraalista tyydytystä se ei tee sitä siksi, että se olisi niin kivaa, vaan koska se sillä tavoin osoittaa olevansa hyvä alamainen.)

3) Ihmisviha: Akuliinan viha kanssaihmisiä kohtaan on äärimmäisen surullista. Se, miten hän tuomitsee kaikki ihmisryhmää X edustavat kaiken pahan syyksi tuo mieleen Kolmannen Valtakunnan. Akuliina vain korvaa X:n sanoilla ”hetero, lihansyöjä, pasifisti, rauhallista elämää kaipaava” tai jollain muulla ilmaisulla, joka sopii ihmiseen joka on eri mieltä hänen kanssaan. Tuntuu kuin hänelle olisi mahdotonta hyväksyä yhteiskunnan pelisääntöjä, joiden puitteissa ihmiset pystyvät elämään rauhassa. Tätä asennetta kuvastaa hyvin hänen lausahduksensa siitä, kuinka hänen kaverinsa lähtivät Venäjälle koska siellä saa leikkiä vallankumousta. Kai siellä on myös jännittävämpää, kun poliisiltakin voi saada oikeasti pampusta ja sitä keinoin todistella mukamas omaa oikeassa oloaan.

Toinen selkeä merkki ihmisvihasta on myös se, että Akuliina pitää suurinta osaa heterosuhteista naista alistavana. Sitä aivopierua on vaikea lähteä edes purkamaan, kun ei tiedä mihin hän pyrkii väittämällään.
4) Lihansyönti: Akuliinalle suurin synti heteroseksuaalisuuden ja lakien noudattamisen jälkeen on lihansyönti, tai oikeammin tappaminen itsessään. Ei siinä mitään, mutta Akuliinan perustelut tuntuvat olevan luokkaa ”PETA vs Kärpäsentappajapresidentti”. Pistää miettimään, että jos Akuliina hankkisi lemmikin, jonka ravintoon kuuluu luonnostaan liha (kissa, koira tms.) niin kuinka pian eläin kuolisi nälkään, kun sen omistaja yrittäisi maanitella sitä: ”Misu sun pitää ymmärtää, että kalalle tulee paha mieli kun sä tapat sen. Namiporkkana, todellinen namiporkkana.”
Luonnonjärjestys on aina perustunut, perustuu ja tulee perustamaan siihen, että on eliöitä jotka tappavat toisia eliöitä. Ihminen on vain osa tätä ketjua, vaikkakin on teknologiallaan pystynyt nostamaan asemaansa ravintoverkossa itselleen edullisempaan asemaan. Siinä Akuliina on oikeassa, että nykyaikainen tehotuotanto on väärin ja sitä pitäisi uudistaa, mutta kuten todettu, Akuliina ei halua rakentaa ja korjata, vaan repiä hajalle ja hajoittaa.

5) Anarkismi: Avoimen anarkismin kaipailu osoittaa lopullisesti sen, ettei Akuliinaa saisi ottaa vakavissaan. ”Poliisit maahanmuuttokeskuksia vapauttamaan ja armeija ryöstämään keskuspankkia”, vai miten hän sen ilmaisikaan? Niin, rahat tulevat taikaseinästä ja sähkö töpselistä. On ihan ymmärrettävää, että ihminen kaipaa enemmän vapauksia tässä ahdistavassa valtiossa, jossa voi joskus joutua todistamaan poliisille kuka on tai jossa autoa ei saa ajaa ilman virallista lupaa.

Valitettavasti Saarikoski menee metsään tajuamatta, että ainoa asia mikä loppupeleissä häntä suojelee maailman pahuudelta on yhteiskunta. Kohdassa 1 käsitellyt yhteiskunnan säännöt, eli lait, estävät melko pitkälle ihmistä tekemästä jatkuvasti niin kuin haluaa. Koska laissa on määrätty rangaistus pahoinpitelyistä, ryöstöistä, raiskauksista jne., kynnys niiden tekemiseen on huomattavasti korkeampi.

Kun lait ja niiden mukana rangaistukset poistuvat, ne yksilöt, joilla on matalampi kynnys väkivaltaan alkavat toteuttaa mielihalujaan ja he valitsevat ensimmäisenä uhreikseen ne, jotka voivat vähiten sanoa vastaan. Lapset, vanhukset, naiset, sairaat…

Jos vallankumous joskus alkaa ja länsimainen yhteiskunta sortuu pois, Akuliinan kaltaiset ihmiset ovat ensimmäisenä kärsimässä. Voi vain toivoa, että hän tajuaa tämän ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaikenkaikkiaan, Akuliina on ihminen, jolla on paljon mielipiteitä ja joukossa on jopa hyviä juttuja, joihin suuri osa ihmisiä voisi samaistua. Valitettavasti hän pilaa kaiken saarnaamalla vaahto suunpielistä pärskyen ja kylvää vihaa ympärilleen. Ei voi kuin ihmetellä, minkälainen ihminen suostuu seuraamaan Saarikoskea barrikadeille.

Mitä Akuliinalle sitten pitäisi tehdä? Ei mitään. Tai paremmin sanottuna unohtaa. Hän on sanottavansa sanonut, eikä hän ole osoittanut olevansa sellainen ihminen, jota oikeasti kaivattaisiin yhteiskunnassamme. Akuliinalta suojatyöpaikka pois ja tyttö oikeisiin töihin. Oikeastaan toivon sydämeni pohjasta, että hänestä tulee merikapteeni. Oikea työ oikeiden ihmisten parissa tekisi hänelle hyvää. Laiva on työympäristönä siinä mielessä anteeksiantamaton, ettei siellä pääse konflikteja karkuun, joten Akuliina joutuisi pakon edessä tulemaan toimeen työtovereidensa kanssa. Vaikka siellä joukossa olisi niitä inhoja lihaa syöviä heteroita, joita odottaa vaimo, 1,7 lasta, koira ja omakotitalo satamassa.




sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Libertarismin perusperiaatteita rautalangasta väännettynä

Q: Do you really believe all that lunatic extremist garbage?

A: Yup.

Q: What is capitalism?

A: Capitalism is an economic system based on the private ownership of the means of production.
Let's break that down:

a) PRIVATE: Owned by an individual, at least originally. The individual can join with other individuals to collectively own property, but the right to ownership by the collective derives from the original ownership by the individuals who compose it.

b) OWNERSHIP: The individual is not merely 'taking care of' the property. He has not been granted a trust to use it 'in the public good'. He is not an 'administrator'. He owns it. He can do as he likes with it, limited only by the fact he doesn't own other people's property. (I can't dump my toxic waste on your land, because you own your land. I can't bury my knife in your back, because I don't own your back.)

c) MEANS OF PRODUCTION: What is the fundamental means of production? The individual human mind and body. Who is the only rightful owner of an individual's mind and body? THAT INDIVIDUAL HIMSELF. Any system which denies ownership of the self, such as slavery, is inherently anti-capitalistic and should be fought by all capitalists. Any system which preaches that the individual belongs to the state, or to society, or to the world, is a system which preaches slavery, and should be fought by all.

Further, in a capitalist society, there are NO LIMITS ON THE NATURE OF THE CONTRACTS WHICH MAY BE MADE BETWEEN CONSENTING ADULTS. Any society which limits such contracts is, to the extent it limits them, not a capitalist society. If I cannot sell you drugs, or pornography, or seditious literature, then I am not living in a capitalist society (assuming you are an adult). If I cannot use my own property to express any views I wish, from 'Workers of the world, unite!' to 'Kill the Jews', then I am not living in a capitalist society. (And if you can compel me to express a view, I am likewise not living in a capitalist society.)

What most people think of as capitalism -- stocks, bonds, white men in suits, etc -- is just a minor visible manifestation of the above ethical principles. If you don't have those basic principles, you don't have capitalism. If they don't apply to everyone, regardless of birth status, race, religion, gender, sexual orientation, etc -- you don't have capitalism.

Q: What is the role of government in a capitalist society?

A: Basically, there is none. Government is inherently coercive (thus violating the 'consensual' portion of the definition), and can only exist by seizing some property by force (thus violating 'ownership'). If there is any role for the State in a capitalist society, it is as an arbiter and enforcer of contracts -- it has no role in determining the content of them.

Q: But I thought anarchists were communists?

A: Some are. Some aren't. The leftists have almost completely buried right-anarchy from the public view. Thanks to the Internet, though, the tradition is being revived. I recently found an exceptional set of classic anarchocapitalist/individualist-anarchist writings at http://www.math.ku.dk/~buhl/Library/. This has Spooner, Bastiat, Childs, and lots more good stuff. Enjoy!

Further, one of the best modern writers of libertarian/anarchist SF is online! He is L. Neil Smith, and he's dead bril. Read his essays. His main concern is gun rights, and he has a lot of good things to say on the subject. My only minor gripe with him would be that he still seems to believe that political action is useful. I'd like to believe he's right, but frankly, I'm quite convinced that reform within the bounds of the political system is simply no longer feasible.

The Liberty Manifesto by P.J.O'Rourke, who is one of the best political commentators alive. This page will link you back to an unofficial P.J. page, which is quite nice, contains just enough text to be interesting and not violate copyright (IMO), and will do until he gets a page of his own.

Q: Isn't democracy good?

A: What, you read all my quotes and still dare to ask me that? What are you, dense? No, democracy is not good. At best, you can claim democracy is a means to an end -- that end being liberty. What has happened over the past few centuries, however, is that democracy has become an end in itself -- it doesn't matter what government does, or who it does it to, so long as it is done 'democratically'.

Democracy, in many ways, is worse than out-and-out tyranny -- because the people are deluded into thinking they are free.

Further, there is no tyranny in history that was not, in fact, supported de facto, if not de jure, by 'the people'. No tyrant rules or can rule by decree. All tyrants need the support of a massive infrastructure of thugs and hooligans, and the tacit support of 'the little people'. Look at the great tyrannies of the 20th century -- National Socialist Germany, the USSR, the People's Republic of China, and many more. All of them emphasize the collective, the group, the mob -- in other words, 'The People'. All of them made great shows of mass rallies, parades, arenas, public works, public schools, public housing, public health care, public this, public that. The great mass of the people knew what was happening, knew who was being slaughtered and enslaved, and the great mass of the people didn't care --because it wasn't happening to them.

The only reason that America has not fallen (wholly) into that trap is because the founders made this a very undemocratic nation. The Bill of Rights is a slap in the face of 'the people', an assault on their right to do whatever the hell they want to whoever the hell they want (which is the essence of democracy -- unrestrained mob rule). How does it begin? Congress shall make no law. (Pity it doesn't end there, too.) In other words, the people cannot vote to censor books, ban religions, strip others of their rights -- because that power is denied to the government. If this country ever becomes a democracy, then load your rifle, encrypt your data, and wait for the revolution.

Q: How does ownership of property begin? Doesn't everyone own everything?

A: Nature is by default unowned. Ownership begins by creating value from raw nature -- by turning a field into a farm, a tree into a cabin, a mountain into a mine. By creating value from raw resources, you establish initial ownership.

Q: But most of the property currently 'owned' was taken from its original owners by force -- often many times over.

A: Sadly, true. But I don't see how repeating the process is any solution. Most of the 'stolen' property has had enough value added again to it, over enough time, that meaningful ownership does rest with the current owners. And, even if this is not the case, locating the original 'owners' is just about impossible. Anyone who thinks there will be no justice until all the world is given back to its original owners is hereby invited to found a 'Normans Out Of England' movement, and get back to me when the Saxons have their land back. Then we'll discuss the trendier, politically correct cases. 'Kay? (Of course, the Saxons took it from someone else, probably the Picts...)

Or to summarize: We can't all go back to Olduvai Gorge where we came from. Deal with it.

Q: You say 'deal with it' a lot.

A: Yes. Reality, I hate to tell you, doesn't bend itself to our wishes. Reality is what is. As was noted on MST3K, "Crap in one hand, wish in the other, and see what piles up first." You might wish all the past injustices could be corrected, but they can't be. The only thing we can do it try to prevent any more injustices. And, further, there is only one reality. There is no 'bourgeois' reality, no 'feminist' reality, no 'Third World' reality. Reality is reality is reality. It isn't open to debate or appeal. There is no higher court.

Q: Some people would say you are insensitive to the needs of oppressed people.

A: They'd be wrong. I'm insensitive, period. I scored a perfect 100 on the Thinking/Feeling axis of the Meyers/Briggs test. (I'm an INTP, if anyone cares.) My childhood idol was Mr. Spock. (Also, Dr. Smith from 'Lost in Space', Gollum from 'The Hobbit', Scrooge (before he reformed) and the Grinch (ditto).)

Q: What about censorship?

A: It cannot exist, by definition, in a capitalist society. If any outside force can prevent you from using your property to communicate your views, then, you no longer have ownership of your property, thus, you are no longer living in a capitalist society.

Q: The newspaper won't print my letter to the editor proving that the Trilateral Commission is secretly fluoridating our drinking water to make us taste better to the 'Grays'. I've been censored!

A: No, you haven't been. You don't own the newspaper -- thus, you cannot claim a right to have your views published at their expense. Start your own paper.

Q: Shouldn't children be protected from pornography?

A: Frankly, I don't think so, nor do I care. Parents have a right to raise their children as they see fit. Evolutionary pressure will filter out the bad memes, over time. But any law or policy designed to 'protect children' at the expense of the rights of adults is not to be tolerated. The liberties of free adults must take precedence over the 'protection' of children.

Q: What about the right to bear arms?

A: An absolute right. Let there be no doubt:The primary reason for the right to bear arms is not defense against crime, not hunting, but defense against the State. If the people as a whole do not possess the means to overthrow the State, the State may rule without fear. What good does 'democracy' do, when there is no means to make the rulers obey the result of the vote? (Not that democracy is anything to write home about, see above).

Q: But won't that lead to armed mobs running loose in the streets?

A: Have you looked outside lately? We already have armed mobs running loose in the street -- hordes of thugs gaudily dressed in their gang colors, regularly harassing innocent bystanders, beating up anyone they don't like, and shooting people even as they flee -- but enough about the police. The unlicensed criminals are even worse. It's easy to be tough, when you have a gun -- and no one else does. Currently, most guns are in the hands of criminals or the agents of the State -- the two classes of people who should not be trusted with them. No person, having decided to embark upon a life of crime, was stopped from doing so because owning a gun would be against the law! Once you've decided to rob, rape, murder, or run for public office, a trivial thing like gun laws won't stop you from carrying out your evil plans.

However, the knowledge you stand a better-than-average chance of getting shot, will. (Unless you're a loony, but there is no way to be safe against loonies -- all laws or social customs are made under the assumption of general sanity.)

It was recently pointed out to me by a reader that Vermont has unlimited concealed carry privileges, and that the image summoned up by Vermont is not armed mobs, but maple syrup. Now, granted, I *loathe* maple syrup, but very few Vermonters are killed in drive-by syrupings.

Q: Shouldn't society care for (pet cause of the month)?

A: Society shouldn't care for anybody, and can't, because society doesn't exist. Individual people exist. If you want to care for (pet cause of the month), be my guest.

Q: What's wrong with caring for people?

A: It depends on who you're caring for, and why. But the issue isn't "Should one person care for another?". The issue is: "Should society be permitted to compel people to care for one another?" Of course not. If you attach any moral weight to compassion (I don't), you will agree that compassion by coercion has no moral value. Unlike political power, compassion does not flow from the barrel of a gun. State-mandated compassion produces, not love for ones fellow man, but hatred and resentment. The breakdown of 'basic civility' and the rise of the welfare state occur concurrently.

This was further driven home to me by the recent rise of beggars who concoct extended reasons for their current state of need. Many now wear signs reading 'Car broke down, must fix, only need $50.00, wife and baby desperate'. Perhaps some of those with such signs are honest. But due to the welfare state, we tend to assume all of those in need of money are committing some form of scam. Why? The welfare system removes the moral responsibility (if you feel you have one) to alleviate suffering from the individual. Why give a quarter to a beggar? Aren't your taxes already going to provide them with homeless shelters, soup kitchens, and the like? Are there no workhouses? Thus, in order to win favor, the beggars must pretend to be those for whom the instruments of state charity do not apply.

But, of course, you can't verify each one's claims. So you give to no one, and you grow progressively more hardened towards any claims of need.

Those who engage in such fraud do more than simply rook a few rubes -- there's no great immorality in taking advantage of truly excessive stupidity. Rather, by turning compassion into the means by which one is defrauded, rather than the means by which one becomes closer to ones fellow man, they turn virtue (if you believe compassion to be a virtue) into vice. 'Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.', goes the saying, and few wish to be fooled twice.

There was a time, not all that long ago, when those reduced to begging for sustenance at least acknowledged they were living solely off the goodwill of others, and realized their only means of payment was goodwill in return. Now, however, the welfare state and decades of 'progressive' social thought has created a class of people who believe they have the right to live by the labor of another, and, if someone does not give them money voluntarily, they are morally justified in siezing it by force or fraud. Liberal commentators love to laugh whenever a conservative blames the welfare system for a particularly well-publicized crime, but the morality of welfare and the morality of theft is identical -- the belief that a need for something translates into a right to it.

Q: It seems to me that you're just advocating selfishness and greed!

A: Took you this long to figure it out, huh? What happened, you ended up here while looking for the Nekkid Wimmin page? Yeah, that's right, I'm advocating selfishness and greed. Greed is good. No, scratch that -- Greed is God -- if by 'God' you mean the source of all that is good, the source of all creation and progress. If it wasn't for Greed, and his two cousins Laziness and Selfishness, we'd still be picking fleas out of each others hair and flinging dung at passing lions.

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Bolshevikit terrorisoivat Kreikkaa

CNN:

Hundreds of young self-styled anarchists erupted in violent anger in central Athens after police shot to death a teenager late Saturday and the rioting soon spread to other Greek cities.

The rampaging youths threw firebombs, smashed storefronts and burned businesses as they battled with police, who fought back with tear gas, early Sunday.

The shooting death of a 16-year-old boy by a member of an elite police corps was the trigger, officials said.

A police statement said the incident started when six youths pelted a police patrol car with stones. The teen was shot as he tried to throw a fuel-filled bomb at the officers, police said.


AP:

Police issued a statement saying the patrol car, with two officers inside, was attacked by a group of 30 stone-throwing youths while patrolling the central district of Exarchia.

According to the statement, the two officers left their car to confront the rioters.

"The two (police officers) maintain that they were attacked again and responded, with one firing a stun grenade and the other, by shooting three times, resulting in the fatal wounding of the minor," the statement said.

Two Greek TV stations said the young man shot was rushed to a hospital but died upon arrival.


AP:

The casualties of the riot included both large multinationals' outlets, such as H&M and Benetton, and small shops whose owners were already feeling the pinch of the economic downturn before they were faced with expensive repairs that they will have to undertake to get their businesses up and running again.

In some ways, the destruction was not indiscriminate. While clothing shops - the majority of Ermou Street outlets - and banks were heavily damaged, the numerous snack bars were all left intact and, even at this very early (or late) hour they were full of customers.

A few blocks north of Syntagma Square, at Akadimias Street, another main Athens thoroughfare, the rioters had almost totally destroyed the bus stops and ticket kiosks used daily by hundreds of thousands of commuters in what is one of the city's major transport hubs. A few of the rioters - almost all of them self-styled anarchists - were still there, a few still masked to camouflage themselves and some armed with steel pipes and warily eyeing the riot police that were camped two blocks further ahead, holding shields and with gas masks dangling from their necks.

There seemed to be no prospect of imminent intervention: the elite policemen were casually chatting in small groups, most looking away from their adversaries. The street was cut off by a burning barricade, stoked by all sorts of flammable items, including chairs and the plastic roofs of dismantled bus stops.

Postings at Web sites served to coordinate the moves of the rioters, providing detailed information about police movements and violent incidents, as soon as they erupted, together with encouragement to join the rioters at specific locations. Postings also served as rallying cries, with slogans such as «state terrorism will not pass», «blood demands revenge» and «a pickax through each cop's skull.»





Täytyypä taas toistaa parin vuoden takaiset kommenttini anarkismista:



Kommunismi on yhteiskuntajärjestelmä, jossa ei ole yksityistä omistusoikeutta. Tällainen yhteiskunta ei voi syntyä muuten kuin totalitaarisen diktatuurin kautta. Ihmiset eivät todellakaan vapaaehtoisesti luovuta pois kaikkea omaisuuttaan. Jos ihmiset vapaaehtoisesti muuttaisivat hippikommuuneihin tms. yhteisöihin, tämä olisi anarkokapitalismia, ei suinkaan anarkokommunismia. Ero anarkokapitalismin ja anarkokommunismin välillä on nimenomaan vapaaehtoisuus: ihmiset voivat anarkokapitalismissa tehdä omaisuudellaan mitä haluavat, vaikkapa lahjoittaa sen pois tai perustaa kommuuneja, sen sijaan anarkokommunismissa ihmiset eivät voi vapaasti päättää, haluavatko elää kommunismissa, heillä ei nimittäin ole mitään omaisuutta, jonka käytöstä he voisivat itse vapaasti päättää. Niinpä anarkokommunismi perustuu kollektiivin käyttämään väkivaltaan yksilöä vastaan.





Useimmat ihmiset assosioivat anarkismin edelläkuvattuun anarkokommunismiin, jonka vihaaminen onkin oikein.

Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja.

Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.



Juuri tällaiset bolshevikit terrorisoivat Kreikkaa tällä hetkellä.

Helsingin Sanomat kuitenkin puolustelee näitä bolshevikkeja:

Sytykettä protesteihin antaa tyytymättömyys Kostas Karamanlisin ikeistohallituksen politiikkaa kohtaan. Rikkaiden ja köyhien kuilu on viime vuosina syventynyt ja viidennes kreikkalaisista elää köyhyysrajan alapuolella.


Viikonvaihteessa ei ollut tietoa, keitä poliisiautoa kivittäneet ja polttopulloilla heitelleet nuoret olivat. Ateenan keskustan Exarkia on tunnettu protestialue, ja sillä on synkkä historia. Sotilasjuntan armeija valtasi alueella sijaitsevan teknisen korkeakoulun 1973 ja murskasi verisesti opiskelijoiden kapinan. Tuon tapahtuman muisto elää yhä anarkistien ja opiskelijain liikehdinnän taustalla.



Helsingin Sanomat siis puolustelee bolshevistista terroria sillä argumentilla, että 35 vuotta sitten Kreikan armeija tukahdutti opiskelijamellakan kovin ottein. Tämä vuonna 1973 tapahtunut opiskelijamellakoitsijoiden ja armeijan välinen konflikti oikeuttaa Pravdan mielestä bolshevikkiroskaväen hyökkäyksen yksityisten yritysten kimppuun 35 vuotta myöhemmin. Helsingin Sanomat on siis sairaiden, kiiluvasilmäisten fanaatikkojen tuottamaa propagandaa, MOT.