Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkoruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkoruotsi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, syyskuuta 25, 2013

Lipponen on dementoituneempi kuin Kekkonen 1980-luvulla





YLE:



Lipponen: Valinnainen ruotsi leventäisi sosiaalista kuilua

Ruotsin pakollista opiskelua puoltava Paavo Lipponen uskoo, että hyväosaisimmat valitsisivat toisen kotimaisen pänttäämisen.
Eduskunta saa käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen, jossa ruotsia vaaditaan kouluissa vapaaehtoiseksi.
Ylen aamu-tv:ssä haastateltu, Svenska nu -valtuuskunnan puheenjohtaja Lipponen pitää valinnaisuutta nuorille haitallisena.
– Kävisi niin, että paremmin koulutettujen perheiden lapset valitsisivat, ja sosiaalinen kuilu levenisi. Toisissa perheissä taas ajateltaisiin, että eipä sitä tarvitakaan, Lipponen sanoo.
– Kielten osaaminen vähenisi ja osaaminen keskittyisi. Me tarvitsemme koko kansan osaamista, että selviämme globalisaatiosta.

Tarvitsemme RUOTSIN osaamista, jotta selviäisimme globalisaatiosta???

Ruotsi
on siis maailmassa tärkeämpi kieli kuin saksa, ranska, espanja, venäjä, kiina jne.???




Ruotsin puolestapuhujat puhuvat kielen hyödyistä, tasa-arvosta ja kulttuurimerkityksestä. Lipponen nostaa keskustelussa korkealle ruotsalaisten menestyksen monella rintamalla Abba-yhtyeestä urheilijoihin kuten Björn Borgiin ja Carolina Klüftiin.

Se, että SUOMESSA on pakkoruotsi, on ollut hyödyksi RUOTSALAISILLE muusikoille ja urheilijoille???

WTF???


Mitä kamaa Lipponen vetää???




Urheilun ystävä Lipponen lohkaisee, että Suomessa leimahtanut palloilumenestys heijastelee ruotsalaisen näköistä periksiantamattomuutta.
– Tällainen itsetunto on hienoa. Siihen kuuluu ymmärrys, että ruotsalaisuus on osa meidän identiteettiämme. Ei ole mitään puhdassuomalaisuutta, Lipponen lataa.



Suomen "palloilumenestys" johtuu siitä, että ruotsalaisuus on osa meidän identiteettiämme???



WTF WTF WTF????








torstaina, syyskuuta 01, 2011

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio vastustaa demokratiaa


tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, demokratian vastustaja, sensuurin kannattaja, vallanpitäjien mielipiteiden pimittäjä













Tietosuojavaltuutettu Aarnio haluaa suojata suomalaisia liialta tiedolta.



Pakkoruotsi.net on pitänyt listaa suomalaisista päättäjistä, jotka vastustavat valinnan vapautta kielten opetuksessa eli kannattavat pakkoruotsia.



Sellaista läpinäkyvyyttä ei suomalaisille saisi suoda, on tietosuojavaltuutetun kanta. Onhan listalla tunnettuja poliitikkoja. On pakko kysyä, mitä häpeämistä siinä on, että kannattaa pakkoruotsia, kun tietosuojavaltuutettu kieltää heidän nimiensä kertomisen.



Mikä on hallituspuolue Rkp:n rooli asiassa? Sehän on tunnettu valinnan vapauden vastustaja. Rkp on hallituspuolue joka toimii mielellään taustalla ja omissa verkostoissaan. Eikö Rkp-verkostoakaan saa kertoa kansalle? Sitähän nimien julkaisun kieltäminen tarkoittaa.



Tällä Puheenvuoro-palstalla on lukuisia Rkp:n hallituskumppaneiden kannattajia. Mikä on heidän kantansa sensurointiin?



(lainaus alkaa)



Tällä sivulla ollut "Musta lista" on poistettu tietosuojavaltuutetuttu Reijo Aarnion ilmoituksen johdosta. Tietosuojavaltuutetun kanta on, että mustassa listassa olleet tiedot olivat henkilötietolain tarkoittamia henkilötietoja eikä niitä saa julkaista ilman henkilöiden lupaa. Pakkoruotsi.net katsoo, että tietosuojavaltuutetun kanta on väärä ja että tietojen julkaiseminen on osa sananvapautta, koska tiedot olivat henkilöiden itsensä mediassa julkisuuteen tuomia tietoja, kyse on yhteiskunnallisesta asiasta ja koska listan henkilöt ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia. Tietosuojavaltuutetun kanta johtaa sensuuriin, joka estää demokratian toteutumista.



(lainaus loppuu)



linkki:
http://www.pakkoruotsi.net/musta_lista.php

Ennen internet-aikaa näistä kähminnöistä ei voinut kertoa missään. Pyritäänkö pääsemään samaan "ihanaan" asiaintilaan jälleen sensuurin avulla pimittämällä päättäjien mielipiteet kansalaisilta?



Onko tarkoitus pelotella suomalaisia, jotka ovat eri mieltä Suomen kielipolitiikasta?










‎1.9.2011 12:02 Tuomas Ruuhijärvi

Mitähän ihmettä ne siellä oikein touhuaa? Tämähän on ihan silkkaa sensuuria. Totta kai poliitikot on voitava listata sen mukaan, ketkä kannattavat jotain tiettyä poliittista aatetta, jotta kukaan ei menisi heitä äänestämään. Toivon todella, että Pakkoruotsi.net lähtisi vääntämään asiasta oikeudessa. Ikävä kyllä taitaa olla niin, että tuollaisen harrastelijavoimin pyöritetyn sivuston resurssit eivät tällaiseen riitä.




‎1.9.2011 12:19 Dennis Holm

Pidän päätöstä selvänä sensuurina valtion taholta. Kehotan kanteluun oikeusasiamiehelle.





‎1.9.2011 14:17 Jani Korhonen

Ei kai tuota listaa olisi poistaa tarvinnut? Ainakin Wikipedian mukaan "Tietosuojavaltuutettu on viranomainen, joka valvoo henkilötietojen rekisteröintiä, käyttöä ja luovutusta. Hän voi antaa ohjeita rekisterinpitäjälle, mutta ne eivät ole sitovia." Tosin Streisandin ilmiö tuonee tässäkin asialle suuremman julkisuuden, joten ehkä poistaminen siinä mielessä oli järkevä liike. Minusta kuitenkin vielä parepmi olisi ollut, että olisitte odottaneet, viekö Aarnio asian tietosuojalautakuntaan ja yrittää saada sitä kautta listan viranomaisvoimin sensuroitua. Se olisi luonut paljonvoimakkaamman Streisandin ilmiön.




‎1.9.2011 14:28 Jani Pulkki

Laittakaa se lista takaisin sinne. Ei mitään hätää, jos tuomioistuin, KKO tai ehkä jo HO sen sieltä pakottaa poistamaan niin sitten pois, ei ennen. Sen jälkeen valitus EIT:hen niin lista palaa ja tietosuojaidiootti saa näpeilleen. En ymmärtänyt ennen tätä että tietosuojaidiootintoimisto on sensuuriviranomainen, mutta totta kai on, kuten vähemmistöhuuhaantoimistokin.







‎1.9.2011 15:57 Jani Pulkki

Jos julkisuudessa, lehdessä tms. omalla nimellään ja asemallaan tuo mielipiteensä julki, se on silloin julkinen. Aivan kuten täällä lausutut nimellä varustetut mielipiteet. Yksityisyyden suojaan kuuluu sitten muut asiat, ja sekin on riippuvainen ihmisen omasta toiminnasta. Näkyvä julkinen virka, tai ammatti esim. professori, toimittaja, pörssiyrityksen johtaja tms. kaventaa yksityisyyttä, koska toimi itsessän on julkinen, jolloin julkinen arvointi ja arvostelu on pitänyt hyväksyä jo hommaan ryhtyessään, sama koskee mielestäni täällä bloggaviakin, tai kommentoivia. Mielipiteet ovat julkisia, vaikkei muu elämä sitä olisikaan.








Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio siis vastustaa demokratiaa, koska hän haluaa kieltää kansaa saamasta tietoa poliittisten vallanpitäjien ja viranomaistahojen tekemistä päätöksistä.



Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, meet Barbra Streisand.

Streisandin ilmiöllä tarkoitetaan tapauksia, joissa yritykset vaientaa tai poistaa internetissä julkaistua informaatiota – esimerkiksi valokuvia, videoita tai tekstiä – johtavatkin informaation saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun. Ilmiön on nimennyt Techdirt-blogin ylläpitäjä Mike Masnick laulaja-näyttelijä Barbra Streisandin mukaan.

Vuonna 2003 Streisand haastoi oikeuteen valokuvaaja Kenneth Adelmanin, joka osana Kalifornian rannikon eroosiota kartoittavaa valokuvaushankettaan oli julkaissut verkkosivullaan ilmakuvan Streisandin rantatalosta Malibussa. Oikeus hylkäsi Streisandin vaatimukset. Tapauksen saama runsas julkisuus keräsi Adelmanin sivuille hänen oman arvionsa mukaan yli miljoona uutta kävijää ja ilmakuvaa julkaistiin sanomalehdissä ympäri maailman. Ennen oikeusjuttua vain harvat olivat havainneet talon ilmakuvista.[1]

Jo vuonna 1993 John Gilmore kuvasi vastaavaa ilmiötä seuraavasti: ”Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja reitittää sen ohi.”[2]



http://web.archive.org/web/20110724003321/http://www.pakkoruotsi.net/musta_lista.php


Musta lista

Älä äänestä tai tue tällä sivulla olevia henkilöitä mihinkään luottamustehtävään tai toimeen, jossa vaikutetaan yhteiskunnallisiin asioihin.

Tälle sivulle kerätään yhteiskunnallisesti vaikuttavassa asemassa olevien henkilöiden nimiä, jotka ovat julkisesti kannattaneet pakkoruotsia tai ruotsin kielen vahvaa asemaa Suomessa. Lähetä meille nimi ja lähde tietoon, että henkilö kannattaa pakkoruotsia tai ruotsin kielen vahvaa asemaa, niin lisäämme nimen sivulle. Sivulla ei pääsääntöisesti ole Rkp:läisten nimiä, koska he kaikki kannattavat pakkoruotsia.

Luettelo on erittäin puutteellinen. Jos esim. kansanedustajan nimi ei ole sivulla, ei se tarkoita, että kansanedustaja ei kannattaisi pakkoruotsia. Kansanedustajien nimet on kerätty pääasiassa IRC-Gallerian vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalikoneesta, jossa kysymys oli: "Pitäisikö ruotsin pakollisuudesta luopua."

Etsi nimeä tai titteliä sivulta painamalla Ctrl + F.

Johtavat virkamiehet

Johanna Suurpää, oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtaja
Timo Lankinen, Opetushallituksen pääjohtaja
Matti Lahtinen, hallintojohtaja, Opetushallitus
Pirkko Nuolijärvi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johtaja
Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu

Muut yhteiskuntavaikuttajat

Fatbardhe Hetemaj, kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas 2011
Olli Valtonen, Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas 2011
Arto Lahti, professori, kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokas 2011
Tarja Halonen, presidentti
Paavo Lipponen, entinen pääministeri
Panu Laturi, Vihreiden puoluesihteeri
Irina Krohn, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Outi Ojala, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Helena Tornberg, kunnanhallituksen puheenjohtaja
Tarja Cronberg
Sisko Harkoma, Suomen ruotsinopettajat ry:n pj.
Gunvor Kronman, Hanasaaren johtaja
Johanna Levola-Lyytinen, rehtori
Claes Andersson, entinen ministeri
Juha Kuisma, pääministerin talouspoliittinen neuvonantaja
Kari Jukarainen, Suomen kieltenopettajien liiton pj.
Markku Ruotsila, dosentti
Juha Sihvola, dosentti
Osmo Pekonen, dosentti
Juha Herkman, dosentti
Kari Uusikylä, professori
Jaakko Aspara, professori
Ullamaija Kivikuru, professori
Kari Enqvist, professori
Iivi Anna Masso, tutkija, kolumnisti
Antti Alanen, tutkija
Sauli Takala, emeritusprofessori
Mika Pantzar, dosentti, tutkimusprofessori, Kuluttajatutkimuskeskus
Olli-Pekka Heinonen, YLEn ohjelmistoalueen johtaja
Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hufvudsstadsbladet
Saila-Mari Kohtala, päätoimittaja
Arja Alho, päätoimittaja
Johanna Korhonen, toimittaja
Katja Boxberg, toimittaja
Anne Moilanen, toimittaja
Max Arhippainen, toimittaja
Ruben Stiller, toimittaja
Päivi Storgård, toimittaja
Jari Sarasvuo, yrittäjä
Cay Sevón, Turun kulttuuripääkaupunkisäätiön tj.
Janne Gallen-Kallela-Sirén, Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja
Helena Hiilivirta, Helsingin musiikkitalon johtaja
Atro Kahiluoto, teatteriohjaaja
Kersti Juva, suomentaja
Silja Rantanen, taidemaalari
Atso Almila, kapellimestari
Sirpa Kähkönen, kirjailija
Tommi Uschanov, kääntäjä
Taru Mäkelä, elokuvaohjaaja
Timo Valjakka, kuvataiteilija
Riikka Ala-Harja, kirjailija
Ville Ranta, sarjakuvataiteilija

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitääkö ruotsin pakollista kouluopetusta lisätä?

Soveltavan kielentutkimuksen keskus (Solki)

Suurin osa henkilökunnasta

Kielikylvyn ja monikielisyyden keskus

Suurin osa henkilökunnasta

Folktingetin kansalliskielten johtoryhmä

Martti Ahtisaari, puheenjohtaja, presidentti
Pekka Haavisto, kansanedustaja, Vihreät
Kimmo Sasi, kansanedustaja, Folktingetin 2. varapuheenjohtaja, Kokoomus
Marjo Matikainen-Kallström, kansanedustaja, Kokoomus
Miapetra Kumpula, kansanedustaja, Sosiaalidemokraatit
Seppo Kääriäinen, kansanedustaja, ensimmäinen varapuhemies, Keskusta
Annika Lapintie, kansanedustaja, Vasemmistoliitto
Timo Lankinen, pääjohtaja, Opetushallitus
Antti Isotalus, kaupunginjohtaja, Kokkola
Aki Lindén, toimitusjohtaja, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
Jukka Lindstedt, neuvonantaja, Presidentin kanslia
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen kuntaliitto
Pirkko Nuolijärvi, johtaja, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Sari Palm, kansanedustaja, Kristillisdemokraatit
Rauno Saari, ylijohtaja, puheenjohtaja, Kieliasiain neuvottelukunta
Raimo Sailas, valtiosihteeri, Valtiovarainministeriö
Krister Ståhlberg, professori, aiempi johtaja, Svenska kulturfonden
Paulina Tallroth, hallitusneuvos, Oikeusministeriö

Folktingetin tiedote

Svenska nu -verkoston valtuuskunnan jäsenet

Paavo Lipponen, Svenska nu -verkoston puheenjohtaja
Tuomas Enbuske, toimittaja, varapuheenjohtaja
Kirsti Lonka, professori, Helsingin yliopisto, varapuheenjohtaja
Mikko Pukkinen, EK:n toimitusjohtaja, Turku
Irina Krohn, toimitusjohtaja, Suomen elokuvasäätiö
Miapetra Kumpula-Natri, kansanedustaja
Kari Raivio, kansleri
Esko Aho, johtaja, yhteistyösuhteet ja yhteiskuntavastuu, Nokia
Hans Dalborg, hallituksen puheenjohtaja, Nordea
Max Engman, professori
Aatos Erkko, ministeri
Johanna Ikäheimo, hallituksen puheenjohtaja, Lappset Group Oy
Christina Gestrin, kansanedustaja
Tytti Isohookana-Asunmaa, VTT, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto
Matti Klinge, professori
Timo Lankinen, pääjohtaja, Opetushallitus
Elina Lehto-Häggroth, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa
Rosa Liksom, taiteilija ja kirjailija
Kirsi Lindroos, johtaja, opetusministeriö
Markku Lumio, kaupunginjohtaja, Vaasa
Johan Molander, Ruotsin Suomen suurlähettiläs
Outi Ojala, puheenjohtaja, Pohjola-Norden
Jaakko Okkonen, toimitusjohtaja, Oulun kauppakamari
Bo Ralph, professori, Göteborgin yliopisto
Mirja Ryynänen, FM
Kimmo Sasi, kansanedustaja, Hanasaaren hallituksen puheenjohtaja
Pekka Sauri, apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki
Kai Seikku, KTM
Suvi-Anne Siimes, toimitusjohtaja, Lääketeollisuus ry
Harri Skog, kansliapäällikkö, Opetusministeriö
Pär Stenbäck, ministeri, Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston pj.
Sauli Takala, emeritusprofessori
Ari Tolppanen, hallituksen puheenjohtaja, CapMan
Pertti Torstila, valtiosihteeri, UM
Krista Varantola, rehtori, Tampereen yliopisto
Fredrik Wetterqvist, kanslianeuvos, Ruotsin ulkoasiainministeriö
Olle Wästberg, pääjohtaja, Svenska Institutet
Maria Wetterstrand, Ruotsin vihreiden pj. ja kansanedustaja

Svenska nu

Magma-akatemian neuvottelukunta

Risto E.J. Penttilä, puheenjohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja
Päivi Kärkkäinen, varapuheenjohtaja, Kansallisoopperan pääjohtaja
Sakari Karjalainen, ylijohtaja, opetusministeriö
Laura Rissanen, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Juhani Kaskeala, amiraali
Alec Aalto, suurlähettiläs
Tuomas Enbuske, toimittaja
Asko Sarkola, teatterinjohtaja
Martina Harms-Aalto (Rkp), Magma-akatemian ohjelmajohtaja

Ajatushautomo Magma

Kansalliskielten tukiyhdistys

Matti Vuoria, hallituksen puheenjohtaja
Kari Karanko, varapuheenjohtaja, suurlähettiläs
Heikki Rautvuori, toiminnanjohtaja, maisteri
Anneli Temmes, hallituksen jäsen, HAUS:in tj.

STT:n tiedote yhdistyksestä

Keskeisten medioiden edustajat

Jouko Jokinen, Aamulehden päätoimittaja
Matti Kalliokoski, Ilkka-lehden päätoimittaja
Jari Tourunen, Savon Sanomien päätoimittaja
Hannu Laaksola, Opettaja-lehden päätoimittaja

Kansanedustajat ja ministerit 2007 - 2010 sekä europarlamentaarikot

Keskusta

Mari Kiviniemi, pääministeri, puoluejohtaja
Paula Lehtomäki, ministeri
Seppo Kääriäinen, kansanedustaja, ensimmäinen varapuhemies
Risto Autio, kansanedustaja
Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja
Antti Kaikkonen, kansanedustaja
Oiva Kaltiokumpu, kansanedustaja
Katri Komi, kansanedustaja
Jari Leppä, kansanedustaja
Juha Mieto, kansanedustaja
Klaus Pentti, kansanedustaja
Lauri Oinonen, kansanedustaja
Tuomo Puumala, kansanedustaja
Pertti Salovaara, kansanedustaja
Mirja Vehkaperä, kansanedustaja
Mikko Alatalo, kansanedustaja

Kokoomus

Jyrki Katainen, ministeri, puoluejohtaja
Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies
Henna Virkkunen, ministeri
Alexander Stubb, ministeri
Jan Vapaavuori, ministeri
Paula Risikko, ministeri
Timo Heinonen, kansanedustaja
Kimmo Sasi, kansanedustaja
Raija Vahasalo, kansanedustaja
Merikukka Forsius, kansanedustaja
Marjo Matikainen-Kallström, kansanedustaja
Sari Sarkomaa, kansanedustaja
Hanna-Leena Hemming, kansanedustaja
Eero Akaan-Penttilä, kansanedustaja
Sirpa Asko-Seljavaara, kansanedustaja
Leena Harkimo, kansanedustaja
Harri Jaskari, kansanedustaja
Sanna Perkiö, kansanedustaja
Ilkka Viljanen, kansanedustaja

SDP

Jutta Urpilainen, kansanedustaja, puoluejohtaja
Erkki Tuomioja, kansanedustaja
Maarit Feldt-Ranta, kansanedustaja
lkka Kantola, kansanedustaja
Miapetra Kumpula-Natri, kansanedustaja
Jacob Söderman, kansanedustaja
Marko Asell, kansanedustaja
Eero Heinäluoma, kansanedustaja
Sinikka Hurskainen, kansanedustaja
Johannes Koskinen, kansanedustaja
Antti Kalliomäki, kansanedustaja
Saara Karhu, kansanedustaja
Anneli Kiljunen, kansanedustaja
Reijo Kallio, kansanedustaja
Matti Saarinen, kansanedustaja
Sirpa Paatero, kansanedustaja
Tuula Peltonen, kansanedustaja
Päivi Lipponen, kansanedustaja
Johanna Ojala-Niemelä, kansanedustaja
Katja Taimela, kansanedustaja
Satu Taiveaho, kansanedustaja
Pauliina Viitamies, kansanedustaja
Pia Viitanen, kansanedustaja
Tuula Väätäinen, kansanedustaja
Antti Vuolanne, kansanedustaja

Vihreät

Anni Sinnemäki, ministeri, puoluejohtaja
Tuija Brax, ministeri
Heidi Hautala, europarlamentaarikko
Ville Niinistö, kansanedustaja
Pekka Haavisto, kansanedustaja
Janina Andersson, kansanedustaja
Oras Tynkkynen, kansanedustaja
Jyrki Kasvi, kansanedustaja
Alanko-Kahiluoto Outi, kansanedustaja
Järvinen Heli, kansanedustaja
Sumuvuori Johanna, kansanedustaja
Ojansuu Kirsi, kansanedustaja
Karimäki Johanna, kansanedustaja

Vasemmistoliitto

Paavo Arhinmäki, kansanedustaja, puoluejohtaja
Annika Lapintie, kansanedustaja
Jaakko Laakso, kansanedustaja
Veijo Puhjo, kansanedustaja
Pentti Tiusanen, kansanedustaja

KD

Päivi Räsänen, kansanedustaja, puoluejohtaja
Sari Palm, kansanedustaja

PS

Tom Packalén, kansanedustaja

Äänestys yo-kirjoitusten pakkoruotsista

Eduskunnan äänestys vuonna 2004 lakiehdotuksesta, joka poisti pakkoruotsin yo-kirjoituksista.


Katso kohta "Ei äänestävät seuraavat 23 edustajaa".

Folktingetin ansiomitalin saajat

Luettelo Folktinget-mitalin saajista 1952 – 2009 (pdf)























keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2011

Riikinruotsalaiset käskevät suomalaisia alistumaan pakkoruotsiin

Gustaf II Adolf


Vasabladet:
Den politiskt obundna gräsrotsorganisationen Språkförsvaret har redan under ett antal år haft ögonen på det inflammerade språkklimatet i Finland. Därför är det inte konstigt att Språkförsvaret är först ut med ett öppet brev i vilket nätverket fäster svenska regeringens och riksdagens uppmärksamhet på det som sker.

...

Norrköpings Tidningar publicerade i måndags (4.4) en ledare med budskapet att Sverige har ett intresse av att den finlandssvenska kulturen i Finland förblir stark.

-Svenskarna i Finland är också svenskar, om än utan svenskt pass, skrev tidningen.

Det är bra. Speciellt som många av våra ledande rikspolitiker på finskt håll nu inför riksdagsvalet håller låg profil i ärendet behöver Finlands svenskspråkiga behöver all grannhjälp de bara kan få.

Sveriges utbildningsminister Jan Björklund (FP) var som väntat återhållsam under sitt Vasabesök i tisdags, men hans uttalade förhoppningar om fortsatt stöd ska väl tolkas som ett framsteg.



Gustaf III


Språkförsvaret:

Svenskans sak i Finland är vår

Öppet brev till Sveriges regering och riksdag

Det pågår en organiserad kampanj mot svenska språkets ställning i Finland inför riksdagsvalet den 17 april. Betecknande är att Finskhetsförbundet organiserade en demonstration mot den s.k. tvångssvenskan framför riksdagshuset i Helsingfors den 31 mars. Förbundet hade t.o.m. anordnat busstransporter från Åbo, Imatra, Jyväskylä och Tammerfors.

Det påstås ibland att finlandssvenskarna "förmodligen är en av världens mest privilegierade minoriteter". Detta kan knappast stämma, eftersom andelen finländare som har svenska som modersmål har minskat från runt 15 procent till under 6 procent under de senaste tvåhundra åren. Detta har inte varit någon självklar utveckling. Det finns andra språk i Europa, som har liknande status som svenskan i Finland, och som inte alls har drabbats av samma nedgång - vissa har tvärtom revitaliserats. Det gäller bland annat det andra officiella språket i Irland, iriskan, kymriskan i Wales, de regionala språken katalanska, baskiska och galiciska i Spanien liksom tyskan i Sydtyrolen.

Orsakerna till svenskans tillbakagång i Finland är naturligtvis flerfaldiga: inflyttning av finskspråkiga till tidigare rent svenskspråkiga områden, särskilt i södra Finland, blandäktenskap, minoritetens språkliga följsamhet i förhållande till majoriteten och relativt stor utvandring till Sverige av svenskspråkiga har lett till att de svenskspråkigas andel kontinuerligt har sjunkit.

Men organiserade kampanjer riktade mot svenskan har också spelat stor roll. Den första skedde redan under slutet av 1800-talet, då den fennomanska (och nationalromantiska) föreställningen "ett språk, ett folk, en nation" lanserades. Detta tolkades av många som att de svenskspråkiga borde överge sitt språk i nationens intresse. På 1930-talet tog den finska ultrahögern sig an de svenskspråkiga ”femtekolonnarna” efter att först ha lyckats förbjuda kommunisterna. Många svenskspråkiga bytte språk och namn för att göra karriär.

Historien upprepar sig. I dag har nationalistiska och chauvinistiska kretsar i Finland med Finskhetens förbund och Sannfinländarna i spetsen återigen lanserat en kampanj mot det svenska språkets ställning i Finland. De skjuter in sig på den s.k. tvångssvenskan, men målet är att beröva svenskan dess ställning som nationalspråk och på sikt göra Finland enspråkigt finskt. Denna kampanj har varit tämligen framgångsrik – Sannfinländarna har fått runt 18 procent i de senaste opinionsundersökningarna. Det värsta är att flera av de etablerade partierna tenderar att anpassa sig efter Sannfinländarnas retorik.

På Samlingspartiets kongress i juni i fjol röstade en knapp majoritet för att svenskan inte längre skulle vara obligatoriskt språk i den finländska skolan. En tredjedel av kongressdeltagarna röstade för att svenskan skulle avskaffas som nationalspråk. Mari Kiviniemi, statsminister från Centerpartiet, försökte triumfa igenom att Karleby i administrativt hänseende skulle överföras till det finskspråkiga Uleåborg i stället för att hållas kvar i den svenskspråkiga sfären i Österbotten. Efter att detta hade misslyckats gjorde hon ett utspel tillsammans med Vladimir Putin om att finskspråkiga skolbarn i östra Finland skulle kunna välja bort svenskan till förmån för ryskan. Fyra partiledare stöder den obligatoriska skolsvenskan enligt Yles valkompass; tre är delvis av samma åsikt, medan Timo Soino, Sannfinländarnas partiledare, är emot. I samma valkompass svarade drygt 60 procent av riksdagskandidaterna att de helt eller delvis var emot svenskan som obligatoriskt skolspråk.. Det genomförs också opinionsundersökningar om svenskans ställning, men vissa dem är så vinklade att de mest inbjuder till skratt. Finskhetsförbundet ställde exempelvis denna fråga i en opinionsundersökning: ”Tvåspråkigheten är inskriven i Finlands grundlag. Förutom Finland är alla andra Östersjöländer enspråkiga. Borde Finland bli officiellt enspråkigt, dock så att servicen för de svenskspråkiga tryggas?" 59 procent svarade ja på denna fråga.

Språksituationen i Finland är märklig och går tvärs emot utvecklingen i EU. EU:s språkpolitik går ut på att betona den språkliga mångfalden och stärka de mindre använda språken, regionala och minoritetsspråken. Det är bara i Slovakien, som det pågår en liknande kampanj mot den ungerska minoritetens språkliga rättigheter.

Sannfinländarnas och Finskhetsförbundets kampanj mot den s.k. tvångssvenskan är självfallet ytterst medveten. Först ”tvångssvenskan”; därefter står svenskans grundlagsfästa ställning på tur. "Tvång" är naturligtvis ett bestickande argument, som appellerar till människors bekvämlighet och grumliga föreställningar om frihet. Men faktum är att alla nationella utbildningssystem fastslår ett antal obligatoriska ämnen, inklusive språkämnen, för grundskolan och gymnasiet. Detta är otvivelaktigt ett tvång.

Det finns flera skäl till varför svenskan bör förbli ett obligatoriskt skolämne för de finskspråkiga eleverna och svenskan bevara sin grundlagsfästa ställning i Finland.

För det första är både finska och svenska Finlands nationalspråk. De båda språkens grundlagsfästa ställning är ett slags ömsesidigt löfte för att tala med Tarja Halonen. Det betyder att målsättningen bör vara att uppnå tvåspråkig kompetens hos hela befolkningen. Det är också den linje som framsynta finska politiker, som Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari med flera driver.

För det andra finns det starka historiska skäl för att försvara svenskans ställning i Finland. Finland har ingått i Sverige på samma sätt som Norrland alltsedan åtminstone 1300-talet. Finnar deltog i de svenska kungavalen från och med mitten av 1300-talet. Den första lag som gällde i Finland var Hälsingelagen. Det är omöjligt att förstå finländska samhällsinstitutioner, lagar och rättsväsende, utan att inse att alla har tagit vägen västerifrån. Svenska fungerade som administrativt huvudspråk ända fram till 1892. Det går inte att klippa av banden till historien under hänvisning till att det är fråga om "gamla papper”.

För det tredje fungerar svenska språket i Finland som inkörsport till övriga Norden, med vilket Finland har nära band av historiska, kulturella, religiösa och politiska skäl. Det är bara på ett kortsiktigt individplan som svenska är "onyttigt" i Finland. Det räcker med att påpeka Sverige under 2009 var Finlands viktigaste exportland. Om därtill övriga Norden inkluderas, framför allt Danmark och Norge, där kunskaper i svenska är direkt gångbara, så har Norden fortfarande långt större ekonomisk betydelse för Finland än folkrika länder som Ryssland, Kina för att inte tala om Indien.

Slutligen är mångspråkighet i ett land en styrka och en viktig resurs. Finskspråkiga studenter brukar lyckas mycket bra i det engelskspråkiga TOEFL-testet, vilket bland annat hänger samman med att de läser svenska förutom engelska. Deras närmaste konkurrenter talar alla germanska språk. I det färdighetsindex för vuxna i engelska, som EF Education First nyligen publicerade och som bygger på drygt två miljoner tester, placerade Finland sig på femte plats tätt efter Norge, Holland, Danmark och Sverige.

Språkpolitik måste bygga på vissa enkla grundprinciper. Utgångspunkten måste vara alla språk har ett egenvärde och att alla har rätt att använda sitt språk. Dessutom är det i princip bara stora språk eller majoritetsspråk, som kan tränga undan eller äta upp mindre språk eller minoritetsspråk. Det senare kan bara bromsas genom att företrädare för majoritetsspråken intar en generös hållning till minoritetsspråken, och att företrädare för de senare framhärdar i att försvara sina språk. Alla partier i 2006 års riksdag i Sverige var till exempel ense om att stärka sverigefinskans och meänkielis rättsliga ställning och utöka förvaltningsområdena. Varje minoritetsspråk förtjänar stöd utifrån sin specifika situation och sina villkor.

Vi anser att Sveriges regering och riksdag ska uppmärksamma språksituationen i Finland och på lämpligt sätt motverka Sannfinländarnas och Finskhetsförbundets rabiata kampanjer.

Medlemmar i nätverket Språkförsvaret
Per-Owe Albinsson/Olle Käll/Per-Åke Lindblom/Hillo Nordström/Arne Rubensson





tiistaina, kesäkuuta 15, 2010

Katainen valehtelee Kokoomuksen puoluekokouksen päätöksistä


Jyrki Katainen kannattaa pakkoruotsia vastoin Kokoomuksen puoluekokouksen päätöstä, joten Kataisen ei pitäisi voida toimia Kokoomuksen puheenjohtajana



Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen:


Julkisuudessa on käyty osin hämmentävää keskustelua Kokoomuksen puoluekokouksen päätöksistä ja puolueen suhtautumisesta ruotsin kielen asemaan. Keskustelussa on ollut väärinymmärryksiä, valitettavasti osin myös tarkoituksellisia. On jopa väitetty, että olisin irtisanoutunut puoluekokouksen päätöksestä liittyen ruotsin kielen asemaan Suomessa. Päinvastoin, olen pyrkinyt kunnioittamaan ja tulkitsemaan puoluekokouksen tekemiä päätöksiä mahdollisimman tarkasti.

Kokoomuksen puoluekokouksessa Jyväskylässä käsiteltiin yhteensä neljä ruotsin kielen asemaa koskevaa aloitetta. Kokous ensinnäkin hylkäsi reilusti (äänin 349–214) aloitteen (numero 103), jossa vaadittiin ruotsin kielen perustuslaillisen aseman purkamista. Puoluekokous yhtyi puoluehallituksen perusteluihin, jonka mukaan Suomi on kaksikielinen maa, jonka kansalliskielistä oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin on säädetty perustuslain 17 §:ssä. Sen mukaisesti Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

Kokous myös hylkäsi yksimielisesti Töölön Kansallisseuran aloitteen (numero 104, ruotsin kieli vapaaehtoiseksi oppiaineeksi), jossa vaadittiin ruotsin kielen perustuslaillisen aseman purkamista. Samoin puoluekokous hylkäsi yksimielisesti Pohjanmaan Kokoomusnuorten aloitteen (numero 105), jossa vaadittiin toisen kotimaisen kielen pakollisen opiskelun poistamista. Puoluekokous yhtyi näiden aloitteiden osalta puoluehallituksen perusteluihin, joissa ei katsota aiheelliseksi luopua ruotsin kielen nykyisestä asemasta toisena virallisena kielenä eikä muuttaa toinen kotimainen kieli peruskouluissa valinnaiseksi aineeksi.

Ristiriidassa edellä mainittujen päätösten kanssa puoluekokous hyväksyi erittäin tiukassa äänestyksessä aloitteen (äänin 284 – 281, aloite numero 106, ”Pakkoruotsin tilalle vapaasti valittava toinen kieli”), jossa vaadittiin puoluehallitusta ja kehotettiin ministeriryhmää ja eduskuntaryhmää toimimaan siten, että peruskoulun ja toisen asteen kaksi pakollista kieltä voisi itse valita eri vaihtoehtojen joukosta ja toisen kotimaisen pakollisuus poistetaan.

Kun kokous jo aiemmin oli päättänyt että ruotsin kielen perustuslaillinen asema säilytetään ja toista kotimaista kieltä ei peruskouluissa muuteta valinnaiseksi oppiaineeksi, ovat puoluekokouksen päätökset keskenään ristiriidassa ja edellyttävät tulkintaa. Puoluekokous hylkäsi useammassa aloitteessa ajatuksen ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuudesta. Siihen liittyvä viittaus oli kielten opiskelun monipuolisuuteen pyrkivässä hyväksytyssä aloitteessa.



Katainen vääristelee asioita. Hylätyt pakkoruotsin poistamista vaatineet aloitteet hylättiin muista syistä kuin pakkoruotsin vuoksi. Yhdessä hylätyistä aloitteista esitettiin koulujärjestelmän alueellista eriyttämistä siten, että Itä-Suomessa olisi ruotsin vaihtoehtona venäjä; tämä aloite todennäköisesti hylättiin tämän alueellistamisesityksen vuoksi, ei pakkoruotsin poistamisvaatimuksen vuoksi.

Hyväksytyssä aloitteessa täysin yksiselitteisesti vaadittiin, että pakkoruotsi on poistettava. Tämä on Kokoomuksen puoluekokouksen hyväksymä kanta ja siten Kokoomuksen virallinen kanta. Kokoomuksen työntekijänä Kataisen on noudatettava työnantajansa eli Kokoomuspuolueen linjaa. Tällä hetkellä Katainen yrittää työntekijänä kieltäytyä noudattamasta työnantajan määräyksiä. Tämä on täysin selvä irtisanomisperuste.

Katainen vittuilee puolueensa jäsenille eli omille työnantajilleen. Kokoomus on kuitenkin niin auktoriteettiuskoinen puolue, että siellä vallitsee perverssi henkilönpalvonta. Kokoomuksen jäsenet nuolevat saappaita, joilla Katainen potkii heitä päähän.

Jos Kokoomuksen jäsenistöllä olisi vähänkään itsekunnioitusta, he erottaisivat Kataisen.



Kataisen vääristely-yritys jatkuu:

Tulkitsen siksi puoluekokouksen tahtoa siten, että ruotsin kielen perustuslaillinen asema halutaan turvata

Tämä on irrelevanttia, koska pakkoruotsista ei ole säädetty perustuslaissa.


Katainen:

ja molempien kotimaisten kielten opetus halutaan turvata osana suomalaista yleissivistystä ja kulttuuria.

Opetuksen turvaaminen on eri asia kuin opiskelun pakollisuus. Katainen menee orwellilaisen retoriikan linjalle: sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, pakkoruotsi on "opetuksen turvaamista".


Katainen:

Samalla on kuitenkin edistettävä mahdollisimman monipuolisten kieliopintojen mahdollisuutta.


Pakkoruotsi estää monipuolisia kieliopintoja. Suomalaisilta menee ruotsinopiskeluun suunnattomasti aikaa, jonka voisi käyttää hyödyllisten kielten - esim. saksan, ranskan, espanjan, italian, venäjän - opiskeluun.


Katainen:

Kansainvälistymisen perusta on vahvassa oman kulttuurin tuntemuksessa ja arvotuksessa. Myös ruotsinkielisellä vähemmistöllä on paikkansa suomalaisen kulttuurin kirjossa ja suomalaisessa yhteiskunnassa.

So? Tämä ei ole perustelu pakkoruotsille.

Myös saamenkielisellä vähemmistöllä on paikkansa suomalaisen kulttuurin kirjossa ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä ei ole perustelu pakkosaamelle. Kataisen logiikalla Suomessa pitäisi kuitenkin olla kouluissa pakollisena kielenä saame!


Katainen:

Hyvä kielitaito ja sen aktiivinen käyttäminen edistävät kansainvälistymistä.


Ja pakkoruotsi haittaa sitä. Ilman ruotsinopiskelua ihmisillä olisi enemmän aikaa opiskella mm. saksaa, ranskaa, espanjaa ja venäjää, joista olisi oikeasti hyötyä "kansainvälistymisessä".


Katainen:

Vieraiden kielten valikoima kouluissa on jatkossakin turvattava ja opetuksen laatuun on kiinnitettävä huomiota.


Niin. Valikoima olisi laajempi, jos pakkoruotsia ei olisi. Opetuksen laatu taas ei suoranaisesti liity pakkoruotsiin, mutta oppilasaines olisi tietysti motivoituneempaa ilman pakkoruotsia.


Katainen:

Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.


Tämä ei liity pakkoruotsiin mitenkään. Ruotsinkielisen väestön "sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden" toteutuminen ei riipu pakkoruotsista. (Vaikka riippuisi, sekään ei olisi mikään legitiimi syy pakottaa väestön 95-prosenttista enemmistöä opiskelemaan 5-prosenttisen vähemmistön kieltä.)


Katainen:

Ottaen huomioon perustuslain turvan koskien molempia kansalliskieliä, molempien kotimaisten kielten opiskelu ja osaaminen koko maan kattavasti on perusteltua.


Roskaa. Ruotsin opiskelun muuttuminen vapaaehtoiseksi suomalaisille ei mitenkään poista ruotsinkielisen väestön "perustuslaillisia oikeuksia".


Katainen:

Kokoomuksen puoluejohto on siten sitoutunut ruotsin kielen aseman säilyttämiseen ennallaan.

Valhe, kuten edellä selitin. Puoluekokouksen päätöksen mukaan Kokoomus on sitoutunut pakkoruotsin poistamiseen.




Kokoomuksen jäsen Niko Lipsanen:


Rautalankaa Kataiselle pakkoruotsista

14.6.10 - Niko Lipsanen // Kokoomus

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen yrittää selitellä, ettei puoluekokous olisikaan kannattanut pakkoruotsin poistamista, vaikka asiaa koskeva aloite hyväksyttiinkin puoluekokouksessa.

Katainen perustelee näkemystään sillä, että puoluekokouksessa oli käsittelyssä kolme pakkoruotsin poistamista vaativaa aloitetta (aloitteet 104–106), joista vain yksi hyväksyttiin (aloitteet pdf-tiedostona; Antti Kökkö kertoo hyväksytyn aloitteen olleen nro 106). Lisäksi käsittelyssä oli aloite, jossa vaadittiin ruotsin kielen perustuslaillisen erityisaseman purkamista (103). Senkin puoluekokous hylkäsi.

Katainen onnistuu olemaan väärässä ainakin kahdella eri tavalla yhtä aikaa.

Ensinnäkin, jos puoluekokous hyväksyy vain yhden pakkoruotsia vastustavan aloitteen, niin se tarkoittaa sitä, että puoluekokous näkee siinä esitetyn tavan vastustaa pakkoruotsia olleen parempi kuin ne, mitä kahdessa muussa ehdotettiin. Kyseissä Riihimäen Kansalliset Kokoomusnuoret ry:n aloitteessa vaaditaan pakkoruotsin korvaamista pakollisella, mutta vapaasti valittavalla kielellä. Tämä on itse asiassa malli, jota olen itsekin useampaan kertaan puolustanut.

Sillä, onko Suomi kaksikielinen maa, ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Siitä, että ruotsi on virallinen kieli seuraa vain se, mitä kielen virallisesta asemasta eri laeissa säädetään seuraavaksi. Se voi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että viranomaispalveluja on oltava tarjolla virallisilla kielillä. Kielen virallisuudesta ei kuitenkaan mitenkään yksioikoisesti seuraa, että sen olisi oltava pakollinen oppiaine kouluissa.

Itse asiassa tuo, mitä sanon edellisen kappaleen viimeisessä virkkeessä, on selitetty myös hyväksytyn pakkoruotsialoitteen tekstissä. Tämä on siten myös puoluekokouksen virallinen näkemys kielen virallisuuden ja pakollisuuden suhteesta toisiinsa.

Toiseksi, Katainen ei pitkästä puoluekokemuksestaan huolimatta näytä tajunneen, mitä aloitteen hylkääminen tarkoittaa. Aloitteen hylkääminen ei ole kannanotto aloitteessa esitettyä asiaa vastaan. Aloitteen hylkääminen tarkoittaa vain sitä, että puoluekokous ei näe tarpeelliseksi ottaa kantaa aloitteessa esitettyyn asiaan. Siksi ei voi laskea niin, että kun kaksi aloitetta hylättiin (tai kolme, jos perustuslakialoite lasketaan mukaan) ja yksi hyväksyttiin, niin loppujen lopuksi puolue olisi enemmän pakkoruotsin kannalla kuin sitä vastaan.

Jotta puoluekokouksen voisi katsoa kannattavan pakkoruotsia, olisi siellä pitänyt hyväksyä pakkoruotsia kannattava aloite. Sellaista ei kuitenkaan mikään yhdistys ollut katsonut tarpeelliseksi edes laatia. Siksi saldoksi jää, että pakkoruotsia vastustava aloite tuli hyväksytyksi, ja se on siis puolueen kanta.

Aloitteiden lisäksi kantaa voidaan ottaa ponsiesityksillä. Ponnet eivät ole sitovia, mutta sellaista voi esittää asiaan liittyvässä kohdassa. Jos pakkoruotsin puolustajat olisivat halunneet kantansa kuuluviin, he olisivat voineet tehdä pakkoruotsialoitteen yhteyteen ponnen, jossa olisi vaadittu pakkoruotsin säilyttämistä. Käsittääkseni mitään sellaista pontta ei puoluekokouksessa kuitenkaan esitetty, saati sitten hyväksytty.

Kataisen on ihan turha kiemurrella irti siitä, etteikö pakkoruotsin vastustaminen olisi nyt kokoomuksen virallinen kanta. Sitä se on, vaikka se ei Kataisen oma mielipide olisikaan.