keskiviikkona, syyskuuta 25, 2013

Lipponen on dementoituneempi kuin Kekkonen 1980-luvulla





YLE:



Lipponen: Valinnainen ruotsi leventäisi sosiaalista kuilua

Ruotsin pakollista opiskelua puoltava Paavo Lipponen uskoo, että hyväosaisimmat valitsisivat toisen kotimaisen pänttäämisen.
Eduskunta saa käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen, jossa ruotsia vaaditaan kouluissa vapaaehtoiseksi.
Ylen aamu-tv:ssä haastateltu, Svenska nu -valtuuskunnan puheenjohtaja Lipponen pitää valinnaisuutta nuorille haitallisena.
– Kävisi niin, että paremmin koulutettujen perheiden lapset valitsisivat, ja sosiaalinen kuilu levenisi. Toisissa perheissä taas ajateltaisiin, että eipä sitä tarvitakaan, Lipponen sanoo.
– Kielten osaaminen vähenisi ja osaaminen keskittyisi. Me tarvitsemme koko kansan osaamista, että selviämme globalisaatiosta.

Tarvitsemme RUOTSIN osaamista, jotta selviäisimme globalisaatiosta???

Ruotsi
on siis maailmassa tärkeämpi kieli kuin saksa, ranska, espanja, venäjä, kiina jne.???




Ruotsin puolestapuhujat puhuvat kielen hyödyistä, tasa-arvosta ja kulttuurimerkityksestä. Lipponen nostaa keskustelussa korkealle ruotsalaisten menestyksen monella rintamalla Abba-yhtyeestä urheilijoihin kuten Björn Borgiin ja Carolina Klüftiin.

Se, että SUOMESSA on pakkoruotsi, on ollut hyödyksi RUOTSALAISILLE muusikoille ja urheilijoille???

WTF???


Mitä kamaa Lipponen vetää???




Urheilun ystävä Lipponen lohkaisee, että Suomessa leimahtanut palloilumenestys heijastelee ruotsalaisen näköistä periksiantamattomuutta.
– Tällainen itsetunto on hienoa. Siihen kuuluu ymmärrys, että ruotsalaisuus on osa meidän identiteettiämme. Ei ole mitään puhdassuomalaisuutta, Lipponen lataa.



Suomen "palloilumenestys" johtuu siitä, että ruotsalaisuus on osa meidän identiteettiämme???



WTF WTF WTF????








keskiviikkona, syyskuuta 11, 2013

Kokoomus kannattaa sensuurilainsäädäntöä



Facebookista:



En ole keskustelua herättäneeseen kokoomusnuorten tavoiteohjelmaan tutustunut, mutta tässä lyhyt kommenttini siihen liittyen:

Kokoomus on avarakatseinen ja kansainvälinen puolue, jonka perusarvoja ovat mm. välittäminen ja suvaitsevaisuus.

Kuten puoluesihteerimme Taru Tujunen on puolueen puolesta jo eilen todennut, Kokoomus ei millään muotoa allekirjoita kokoomusnuorten ohjelmassa esitettyjä ajatuksia esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoinnin poistamisesta.
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen siis kannattaa sensuurilakipykälää, jonka nojalla ihmisiä voidaan rangaista heidän mielipiteistään.