lauantaina, toukokuuta 13, 2006

Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, suvaitsevuudesta ja liberaalisuudesta

Yleinen olettamus yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuu olevan, että maahanmuuttoa ja siitä aiheutuvaa monikulttuurisuutta kritisoivat tahot ovat suvaitsemattomia ja epäliberaaleja. Klisheemäisten amisnatsien tms. perusjunttien kohdalla tämä pitääkin paikkansa empiirisesti tarkasteltuna, mutta kyseessä ei ole mikään määritelmällisesti tosi tautologia.

Loogisesti katsottuna ensinnäkin liberaalisuus ja suvaitsevuus ovat kaksi eri asiaa. Liberalismi on yksilönvapauden puolustamiseen perustuva poliittinen ideologia. On liberalismin vastaista suhtautua suvaitsevasti eli hyväksyvästi yksilönvapauden vastaisiin asioihin. Jos jossain kulttuurissa esim. pakkoavioliitot ovat yleisiä, suvaitsevuus tämän kulttuurin tätä piirrettä kohtaan on epäliberaalia.

Toiseksi, myönteinen suhtautuminen maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen on eri asia kuin suvaitsevuus yleisenä asenteena. Joku maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen suvaitsevasti eli hyväksyvästi suhtautuva taho voi suhtautua hyvin suvaitsemattomasti muihin asioihin. Jos suvaitsevuudella tarkoitetaan erilaisten, jopa yksilönvapauden vastaisten arvomaailmojen ja niihin perustuvien yhteisöjen hyväksymistä, silloin suvaitsevien ihmisten pitäisi hyväksyä mm. fundamentalistikristilliset yhteisöt ja esim. homoseksuaalisten suhteiden kieltäminen näiden yhteisöjen sisällä. Suvaitsevana itseään pitävät tahot eivät kuitenkaan varmaan hyväksyisi sitä, että esim. joku lestadiolainen lappilainen kunta kieltäisi homobaarien toiminnan kunnan rajojen sisällä. Suvaitsevuusihmisten täytyisi vedota johonkin yleiseen yksilönvapausargumenttiin voidakseen tuomita ko. kunnan homofobisen päätöksenteon. Tällöin he tulisivat kuitenkin myöntäneeksi, että suvaitsevuudella on rajansa: suvaitsevuus ei koske yksilönvapauden vastaisia ideologioita ja niihin perustuvia tekoja, koska yksilönvapauden vastaisia asioita ei haluta hyväksyä.

Ilkka Kokkarinen:


I also remember the first time I saw a woman wearing an all-covering burqa. This happened in a Finnish supermarket some time during the first year in university. (Pitäisi olla my first year, M.E. huom.) She was buying her groceries like a normal person, but a lot more fascinating thing for me to watch were the other women in the store as they noticed her. When they saw their burqa-clad sister and understood the significance of what they saw, the looks on their faces were a combination of disgust and shock that I found much more interesting than the burqa itself.


Satunnaisten suomalaisten naisten inhon- ja kauhunsekaiset reaktiot burqaan pukeutuneen somalinaisen näkemiseen voivat olla mielenkiintoisempia kuin burqan näkeminen sinänsä, mutta vielä mielenkiintoisempaa on suomalaisen ja muun länsimaalaisen vasemmiston suhtautuminen muslimien kivikautisiin asenteisiin. Normaali suomalainen nainen (ja mies) sentään ymmärtää, että muslimit sortavat naisia. Vasemmistolaiset poliitikot ja pseudointellektuellit sen sijaan ummistavat silmänsä muslimien harrastamalta naisten ja lasten sorrolta, pakkoavioliitoilta, ympärileikkauksilta, taikauskolta (mm. dzinneihin uskomiselta, evoluutioteorian vastustamiselta, holokaustirevisionismilta), homofobialta, rasismilta jne.

Maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta ei saa sanoa pahaa sanaa, jotta ei kuulostaisi poliittisesti epäkorrektilta. Virallisen monikulttuurisuusideologian mukaan Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat rikastuttavat länsimaista kulttuuria. Joka tätä epäilee, on multikultifanaatikkojen mielestä suvaitsematon natsi. Niinpä multikultifanaatikot itse suhtautuvat suvaitsevasti Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien maahanmuuttajien kulttuuriin, johon kuuluu naisten pitäminen vankeina nyrkin ja hellan välissä, naisten pakottaminen huntuun tai burqaan kuolemanrangaistuksen uhalla, naisten alistaminen synnytyskoneiksi, alaikäisten tyttärien pakkonaittaminen aikuisille serkuilleen jne.

Multikulti-ideologit eivät kuitenkaan itse kehtaa avoimesti kannattaa niitä arvoja, joita islamilaiset maahanmuuttajat kannattavat. Muslimit sortavat naisia, mutta länsimaalaiset multikulti-ihmiset eivät voi sanoa suoraan kannattavansa naisten sortoa. Siksi he joko ummistavat silmänsä eli kiistävät muslimien harrastaman naisten sorron olemassaolon eli valehtelevat tahallisesti islamilaisen kulttuurin todellisuudesta (ks. Jaakko Hämeen-Anttila) tai sitten suhtautuvat suvaitsevasti naisten orjuuttamiseen burqaan kahlituiksi pakkonaitetuiksi synnytyskoneiksi islamilaisessa kulttuurissa ja samaan aikaan sanovat naisten ja miesten keskipalkkojen n.20% suuruisen eron olevan hirveä epäkohta länsimaisessa yhteiskunnassa.

Sama kaksinaismoralismi koskee vasemmistolaisten multikulti-ihmisten suhtautumista kaikkiin muihinkin muslimien ja muiden kolmannesta maailmasta tulevien maahanmuuttajien primitiivisiin ajatuksiin ja näiden ajatusten paljon lievempiin versioihin länsimaalaisten ihmisten esittäminä. Esim. suomalaiset vasemmistolaiset ovat vaatineet yksityisten kristillisten koulujen kieltämistä, koska niissä opetetaan kreationismia. Samaan aikaan kaikki muslimit saarnaavat kreationismia, mutta vasemmistolaiset multikultifanaatikot kannattavat tunnustuksellista islaminuskon opettamista peruskoulussa ja lukiossa islamilaisten maahanmuuttajien lapsille, suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Samat vasemmistolaiset paheksuvat syvästi länsimaalaisten oikeistolaisten nihkeää suhtautumista homoparien adoptio-oikeuteen, mutta eivät sanallakaan kritisoi tappouhkauksia homoille esittäviä imaameja.

Kun hollantilainen homoseksuaalisesti suuntaunut mies nimeltä Pim Fortuyn sai tappouhkauksia muslimeilta, hän ilmaisi suhtautuvansa moiseen hieman kielteisesti. Kostoksi tästä islamofobisesta asenteesta hollantilainen vasemmistoaktivisti Volkert van der Graaf tappoi hänet, koska vasemmisto ei toki voi hyväksyä islamin kritisointia. Vähät siitä, että muslimit esittävät tappouhkauksia homoille - sehän on ihan asiallista meininkiä vasemmiston mielestä, koska kukaan muslimi tai muu ei-länsimaalainen ei voi vasemmiston mielestä olla koskaan väärässä missään asiassa. Samaan aikaan samojen vasemmistolaisten mielestä on hirveää homofobiaa, jos jonkun länsimaalaisen mielestä lapsia ei pitäisi antaa Juha Föhrin ja Jorma Uotisen adoptoitavaksi.

Olen joskus ennenkin siteerannut tätä IK:n pätkää, mutta repetitio mater studiorum est:


And of course, there is the little chestnut that I must have already mentioned a million times: when a white Christian man says that gay marriage is not a 100% positive thing, he is a disgusting subhuman bigot who makes the progressive ashamed to even belong to the same species with him, but when the Muslim culture, instead of debating whether gays should be allowed to marry debates whether gays should be allowed to live, the progressives just gush how we must understand and accept this exciting alternative culture instead of condemning it and being all judgemental. This blatant hypocrisy reveals pretty much everything we need to know about the real motivations of leftists.


En tiedä, paljastaako tämä vasemmistolaisten kaksinaismoraali heidän todellisia motiivejaan, niitä kun voi olla monenlaisia. Ainakin se paljastaa heidän epärehellisyytensä ja/tai epä-älyllisyytensä. En tiedä, kumpi on pahempi: a) tätä ristiriitaa tajuamaton idiootti vai b) tästä ristiriidasta täysin tietoinen, orwellilaista kaksoisajattelua tahallisesti harrastava perverssi hullu. Edellinen tapaus on tyhmä kuin saapas, joten sellaisella ihmisellä ei pitäisi olla äänioikeutta. Jälkimmäinen edustaa lähintä mahdollista approksimaatiota siitä, mitä voidaan kutsua nimellä Pahuus.

3 kommenttia:

Mikko Ellilä kirjoitti...

Markku Jantunen kirjoitti tästä multikulti-ideologiaan kuuluvasta kollektivistisesta suvaitsevuusdogmista:

Suvaitsevuuden paradoksi on juuri siinä, että kieltäytymällä yksilöiden oikeuksien turvaamisesta yhteisöjen kustannuksella, se tuhoaa edellytykset ylipäätään koko yksilön elämäntapoihin kohdistuvalle suvaitsevaisuudelle. Valtion resursseja pitäisikin käyttää kirurgin veitsen tavoin yksilöiden oikeuksien turvaamiseen

http://www.blogger.com/comment.g?blogID=5046888&postID=114759261640658101

Mikko Ellilä kirjoitti...

http://www.freebok.net/books/scripta/view.html

Nimi : P
Mitä teen : Viritän keskustelua

Viesti : Suomenkielinen jihad-sivusto lasten opettamiseksi jihadiin. Hienoa ja suvaitsevaista tavaraa. Kivaa tämä multikulti. Onkos tässä jollakulla mennyt merkitykset ristiin? Virallisestihan media opettaa islamin olevan rauhan uskonto?
Tosin itse koraanissa kylläkin alistuminen ja umman muodostaminan sekä muiden ummaan pakottaminen, juutalaisten ja kristittyjen saattaminen syrjittyyn ja oikeudellisesti eriarvoiseen asemaan tyyliin apartheid ja muiden ei allahia palvovien mukaan lukien ateistit tappaminen löytyy kyllä itse kirjasta? Eli onko tämä "väärää islamia vai "oikeaa" islamia?

http://www.muslimtents.com/pisara/jihaad/siskojenjihaad.html

http://www.kansanmedia.fi/uutiset/2006/kotimaa/suomenkielinen_jihad_sivu

21. toukokuuta 2006 18:55:31

Mikko Ellilä kirjoitti...

ei näy linkit kunnolla, kokeillaan uudestaan

http://junakohtaus.blogspot.com/2006/05/ole-tss-nyt-sitten-suvaitsevainen.html#comments