torstaina, joulukuuta 28, 2006

Convexity as moral ideal, with a moral

Suppose you were given a pound of rice. You'd prefer two pounds, but you can't have them at the same objective price, or relative sacrifice subject to a communal valuation. You'd also increasingly prefer to have each intermediate amount of rice, at some intermediate price.

Then suppose you were given a playing card. You'd prefer two cards, but you can't have them at the same subjective price, or relative sacrifice subject to your personal valuation. You'd still definitely want another card, but one-and-a-half cards could be an insult worth fury and vengeance; it could be worth less to you than a single card, in toto. This often happens eventhough the one-and-a-half cards strictly include that single card you really wanted.

The first paragraph portrays a typical assumption of orthodox economics. The second has more of a behavioral flavour. In econ 101, we assume perfect rationality, knowledge, expectations and markets. On real markets on the other hand we deal with behavioral psychology, bounded rationality, our own evolutionary baggage and very real market failures. As a species, we've done so for a really long time now, so we
  • deal exceptionally well with common place, imperfect markets, as a community,
  • do not deal with most markets adaptively or rationally enough to deal with unexpected circumstances, and
  • as a norm can't deal well enough with markets approaching full arbitrage balance.
As a consequence, we e.g.
  • extend fairness and justice norms to people who we haven't dealt with before and do not expect to deal with again, leading to large, rationally speaking unexpected, efficiency gains
  • retaliate at our own cost against unconventional/unfair prices because that is the sane strategic response to the kind of one-shot game we typically face when dealing with the thin markets of earlier days, our days of growing up which meant habitually ending up on the constrained side of the market, or the nonmonetary markets having to do with our personal life as opposed to the official, monetary economy; the sane response of convexity/diminishing marginal utility then cannot easily be given even on markets truly approaching perfection because we're too habituated to responding first and foremost in terms of strategy; and
  • we commonly oppose the more involved and complex market organizations, like the derivatives markets, because they are too rational for us to individually comprehend; this is essentially Hayek's point for the unifying, extra-individual nature of markets as whole.
After reading a bit of Ken Binmore, I'd say both of the two starting examples have some of it right. In the really long run, and written large, rationality would call for only the first part holding true. We'd have to be really, really rational and consistent with respect to just about anything, once true, comprehensive equilibrium took hold. More of just about anything would have to feel good to us.

However, the second part still makes sense in the modern world, given that we haven't yet adapted to the really long run, which runs at evolutionary timescales. We've only short ago adapted to some limited consequences of the existence of the market, so it's no wonder we can't deal with all its complications rationally. Least of all are we able to mutually bargain to the optimum that would eventually obtain after unlimited evolution, bargaining and social interaction. Often punishing another person for not providing what they could provide but didn't is saner in the long run than rewarding them for what they did provide in the short run. Threatening to withhold the reciprocal benefit of even the single card can prove worthier than getting one-and-a-half cards, if you expect to get the full two cards. That holds even if the two cards continue to come only from the next round of the game onwards.

Given human psychology, there's also no easy way of assuring this principle is only applied to games where mutual benefit requires it. We're prone to applying the common case to the special one even when not warranted, such a thing cannot be efficiently monitored, and in any case we don't have any incentive to limit such applications until social evolution has started to prune out the worse behavioral patterns. Our emotions are a tool of credible commitment, so they cause us to threaten even when the game can rationally speaking expected to be one-shot. (That's where the behavioral game theory results with ultimatum games come from.) We also threaten in forms which cannot be easily discerned to be threats at all. ("Take it or leave it." Such a thing is fully within everybody's rights, but it can variably be a viable threat or not. It can be either an exercise of necessary turning down of a nonviable contract on the perfect market, or an exercise of market power on an imperfect one.) Or, take, social evolution has already started to prune out the marriage instituation, yet hasn't wiped it all out. (Clearly limiting your options isn't a good way to go about it when viable, humane alternatives exist even for the children.)

That's really the whole of the problem of morality and law. We need them in order to deal in a society with our individual deficiencies with respect to what is optimal, societally/reciprocally speaking. Proper moral and legal norms are conscious constructs opposing our natural tendencies that have become dysfunctional and/or maladaptive, no matter what their source. In the end, unlimited evolution and competition would jointly make all of those norms unnecessary. But those processes haven't had their time to operate, and they'll probably never have, given the changing nature of society and individual nature.

That's why morality and law exist now, and why they will also continue to exist. At the societal and cultural levels they counteract human/individual tendencies that Reason suggests are bad at the societal/reciprocal level, yet which cannot be uprooted by any other means. As such any moral person will always wonder why the norms exist in the first place, given how much work and headache they give, but in the end will end up enforcing them, succumbing to them, and being perplexed at why not everybody voluntarily follows them.

Sähkön siirtohinnat

Eilen uutisoitiin siitä, että sähkönsiirtoyhtiöt ovat usein laskuttaneet siirrosta enemmän kuin laki sallii. Tulos tuli tutkimuksesta, jossa käytiin läpi kaikkien rekisteröityjen siirtoyhtiöiden hinnoittelu.

Tässä kohdassa Suomessa vallitsee tiukka antitrust-henkinen julkisesti säädellyn monopolin tyyppimuotoinen kontrolli, jossa tietyin säännöin laskettua liikevoittoa säännellään suoraan. Se on asetettu viiteen prosenttiin liikevaihdosta. Siitä, onko moinen kontrolli libertaaria, voidaan olla varsin varmoja -- ei todellakaan. Voiko se olla yleisemmin liberaalia, siitä voidaan tapella. Mutta jos ajatellaan, että olet liberaali, ja voittosäännön oikeutus voidaan pitää oletettuna, ja lisäksi väärinkäytös on asetettujen sääntöjen mukaan tapahtunut, mitä sinun pitäisi sitten sanoa?

Omasta, pitkälti oikeustaloustieteellisestä lähtökohdastani vastaus on helppo: juuri tässä pitäisi soveltaa täysimääräisesti tehokkaan korvauksen teoriaa. Ylijäämä, jonka sähköyhtiöt ovat kupanneet kuluttajalta pitäisi palauttaa hänelle täysimääräisesti, jottei rikoksesta tule kannattavaa, ja jotta rikos siksi ehkäistäisiin tehokkaasti, muttei enempää. Koska kiinnijäämisriski on oletusten puitteissa täsmälleen 100%, palautettavan summan pitäisi myös olla täsmälleen liikaveloituksen määrä, eikä enempää. Koska vastaus on tässä lisäksi näin selvä, päätös pitäisi nähdäkseni tehdä täysin virkamiesluonteisesti, turvautumatta millään tavalla kolmanteen valtiomahtiin.

Itse näen oikeustaloustieteen ja siihen liittyvän utilitaarisen ajatustavan suurimmaksi vahvuudeksi nimenomaan sen, että tällaisissa kvantitatiivisissa kysymyksissä se voi joskus antaa hyvinkin yksiselitteisiä vastauksia. Luonnonoikeus ehkä antaa niitä toisissa kysymyksissä, muttei yhtä arvattavasti, mielestäni perustellusti, tai varsinkaan kvantitatiivisesti.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Poliisi ja tiedotusvälineet yrittävät estää rikollisten kiinnioton

Suomalainen nainen joutui kuuden ilmeisesti Lähi-idästä kotoisin olevan miehen joukkoraiskaamaksi Oulussa.

Ruotsista ja Norjasta tuttu kulttuurin rikastuttaminen on siis tullut Suomeenkin.

Kuten Ruotsissa ja Norjassa, myös Suomessa poliisi ja tiedotusvälineet yrittävät estää islamilaisten joukkoraiskaajien kiinnijäämisen salaamalla tiedot näiden rikollisten ulkonäöstä ja etnisyydestä.

Mediassa näitä miehiä on kuvattu vain "ulkomaalaisen näköisiksi". Esimerkiksi Daniel Craig, Ben McKenzie, Jean-Baptiste Maunier, Gérard Depardieu, Owen Wilson ja William Mountbatten-Windsor olisivat Suomessa ulkomaalaisia miehiä, mutta jostain syystä en uskoisi kenenkään suomalaisen voivan kuvailla heitä "ulkomaalaisen näköisiksi". Tämä tarkoittaa sitä, että raiskaajat eivät olleet pohjoiseurooppalaista rotutyyppiä.

Poliisin mukaan raiskaajat eivät myöskään olleet neekereitä. Aitoon Orwell-tyyliin Helsingin Sanomat deletoi poliisin alkuperäisen tiedotteen (eli pudotti sen Muistiaukkoon, ks. 1984) ja korvasi tuplaplusepähyvän sanan 'neekeri' uuskielen sanalla 'mustaihoinen'.

Nyt siis tiedämme, että raiskaajat eivät olleet "suomalaisen näköisiä" (=pohjoiseurooppalaista rotutyyppiä) eivätkä "mustaihoisia" (=neekereitä). Maailman n. 800 miljoonasta valkoisesta ihmisestä ehkä n. 250 miljoonaa on riittävän vaaleita ollakseen suomalaisten mielestä "suomalaisen näköisiä". Lisäksi maailmassa on n. 500 miljoonaa neekeriä, joita nämä raiskaajat siis eivät olleet. Jäljelle jää n. 6 miljardia ihmistä eli n. 90% maapallon väestöstä, jotka ovat suomalaisten mielestä "ulkomaalaisen näköisiä" olematta kuitenkaan neekereitä.

Jos Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat edustava otos maapallon väestöstä, Suomen n.165.000 maahanmuuttajasta n. 90% eli n. 150.000 henkeä on rotuprofiililtaan epäilyksenalaisia. Jos puolet näistä on miehiä, poliisin pitäisi siis etsiä näitä kuutta raiskaajaa n.75.000 miehen joukosta. Se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Poliisi ei selvästikään halua näiden rikollisten joutuvan kiinni. Jos poliisi oikeasti haluaisi yleisön kertovan silminnäkijähavaintojaan näistä raiskaajista, poliisi kertoisi heidän tuntomerkkinsä julkisesti.

Nyt poliisi on vain sanonut, että miehet olivat ulkomaalaisen näköisiä olematta kuitenkaan neekereitä. Yleisö ei kuitenkaan soita poliisin vihjepuhelimeen kertoakseen nähneensä tuohon kuvaukseen sopivia miehiä Oulussa, koska silloin yleisö joutuisi raportoimaan poliisille epäilyksenalaisina henkilöinä n.90% maahanmuuttajista. Silloin ihmiset eivät muuta ehtisi tehdäkään kuin soitella poliisille. Tuhannet ihmiset ympäri Oulua joutuisivat soittamaan poliisille kertoakseen nähneensä ko. kaupunginosassa ko. aikaan henkilöitä, joihin ko. tuntomerkit täsmäävät. Näitä tuhansia turhia silminnäkijähavaintoja ei kuitenkaan voitaisi selvittää. Poliisi toki tietää tämän, joten poliisi on ilmeisesti päättänyt sabotoida omaa rikostutkintaansa kieltäytymällä julkaisemasta raiskaajien tuntomerkkejä. Raiskattu nainen on taatusti antanut poliisille tarkemmat tuntomerkit. Poliisi on kuitenkin kieltäytynyt julkaisemasta niitä, koska poliisi ei halua rikollisten jäävän kiinni.

Lain ja järjestyksen ylläpitämisen pitäisi olla valtion tärkein tehtävä. Minarkistien mielestä sen pitäisi olla valtion ainoa tehtävä. Jos valtio ei enää ylläpidä lakia ja järjestystä, valtio on muuttunut rikollisjärjestöksi. Pyrkimällä estämään raiskaajien kiinnijäämisen poliisi on asettunut rikollisten puolelle rehellisiä kansalaisia vastaan.

Tämä on täysin verrattavissa siihen, että Venäjän poliisi- ja syyttäjäviranomaiset pyrkivät olemaan löytämättä Anna Politkovskajan murhaajaa ja kerrostaloja Moskovassa ja Rjazanissa räjäytelleitä FSB:n (a.k.a. KGB) miehiä.

Suomen, Ruotsin ja Norjan lehdistö tukee poliiseja tässä rikosten suojelemisessa. Tämä on täysin verrattavissa siihen, että Venäjän lehdistö tukee Vladimir Putinin palkkalistoilla olevia murhaajia ja pommimiehiä olemalla kirjoittamatta asioista niiden oikeilla nimillä.

Lehdistöllä ei toki pidä olla mitään lakisääteistä velvoitetta kirjoittaa kaikesta mahdollisesta, koska palstatila on rajallinen resurssi. Tiedotusvälineiden pitäisi olla yksityisomistuksessa ja yksityiseen omistusoikeuteen kuuluu tietysti oikeus päättää omaisuutensa käytöstä; sanomalehden omistajalla on siis oikeus päätää, mitä lehdessä julkaistaan ja mitä ei. On kuitenkin vähintään moraalisesti väärin, että rikoksista valehdellaan tarkoitushakuisesti.

Suomessa varsinkin Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat kunnostautuneet tahallisessa valehtelussa. Kymmenentuhatta autoa ja kymmeniä taloja (kauppoja, ravintoloita, sairaaloita, poliisiasemia, kirjastoja jne.) parin viikon aikana Ranskassa polttaneet islamilaiset terroristit olivat YLE:n ja HS:n mukaan "ranskalaista nuorisoa".

Nyt suomalaisen naisen joukkoraiskaukseen syyllistyneet arabit tms. lähi-itämaalaiset ovat HS:n mukaan vain "ulkomaalaisen näköisiä". Tärkeintä on kertoa, että he "eivät ole mustaihoisia". On siis tärkeämpää suunnata epäilyt pois esim. somaleista kuin saada rikolliset kiinni.

"Ulkomaalaisia ei-mustaihoisia" ovat mm. japanilaiset, mutta jostain syystä en usko näiden joukkoraiskaajien olleen japanilaisia. Lehdistöä ei kuitenkaan kiinnosta raiskaajien kiinniottamiseen johtavien relevanttien tietojen julkaiseminen, vaan ainoastaan somalien suojeleminen aiheettomilta epäilyksiltä.

Sehän olisi nimittäin aivan kauheaa, jos joku suomalainen luulisi jonkun somalin joskus syyllistyneen johonkin raiskaukseen. Tällaisten rasististen uskomusten yleistyminen pitää estää kaikin keinoin.

Sen sijaan raiskaajien kiinnisaamisella ei ole mitään väliä. Jos olisi, lehdissä olisi kerrottu relevantteja tuntomerkkejä. Koska niitä ei ole kerrottu, lehdistö pyrkii tahallisesti estämään raiskaajien kiinniottamisen.

Lehdistö on rikollisten puolella rehellisiä kansalaisia vastaan.

Ruotsissa on jo pitkään harrastettu ns. vastuullista tiedottamista, jossa rikollisista mainitaan vain ikä ja sukupuoli. Roturealistit ovat jo oppineet lukemaan rivien välistä, että "kymmenen 16-vuotiasta poikaa raiskasi 45-vuotiaan naisen" tarkoittaa aina rauhan uskonnon edustajia. Puusilmät eli multikultiuskovaiset kuitenkin kieltäytyvät näkemästä tällaisia asioita ja haukkuvat kaikkia maahanmuuttajarikollisten olemassaoloon uskovia natseiksi.

Oslossa tehdään 6 (kuusi) kertaa enemmän raiskauksia per capita kuin New Yorkissa. Syynä moiseen on tietysti se, että Oslossa on enemmän muslimeja kuin New Yorkissa. Tätä ei kuitenkaan ole Norjan lehdistössä kerrottu, vaan viranomaiset ovat viimeiset 5 vuotta kieltäytyneet julkaisemasta tilastoja raiskaajien tai muiden rikollisten etnisistä taustoista.

Norjalaisille kerrotaan viranomaisten, hallituksen ja poliittisesti korrektien tiedotusvälineiden taholta, että USA:ssa on hirveästi rikollisuutta kapitalistisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Samaan aikaan Oslossa raiskaukset ovat kuitenkin 6 kertaa yleisempiä kuin New Yorkissa. Norjan kansalle ei tietenkään kerrota, että syynä tähän on Oslon suuri islamilainen maahanmuuttajapopulaatio. Päinvastoin norjalaisille valehdellaan, että islam on rauhan uskonto.

Samaa ns. vastuullista tiedottamista (ks. taistolaisten "edistyksellinen tiedottaminen") on harrastettu vuosikymmeniä Ruotsissa ja viime aikoina myös Suomessa. Kun suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset eivät saa tiedotusvälineistä realistista kuvaa muslimeista, monet naiset joutuvat raiskatuiksi suhtautuessaan muslimimiehiin varomattomasti.

Lehdistön valehtelu muslimien tekemistä raiskauksista on sairaudessaan verrattavissa siihen, että lehdistö yrittäisi kiistää pedofiilien olemassaolon. Vanhemmat varoittavat lapsiaan namusedistä ja kieltävät menemästä namusetien mukaan; suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen lehdistön harrastama "islam on rauhan uskonto, kukaan muslimi ei koskaan ole syyllistynyt mihinkään rikokseen"-tyylinen propaganda on verrattavissa siihen, että lapsia suoranaisesti kehotettaisiin menemään namusetien autoihin.

"Namusedät ovat kilttejä, namusetäfobia on rasismia, sinun pitää suhtautua suvaitsevasti namusetien kulttuuriin, namusedät poistavat työvoimapulamme ja rikastuttavat kulttuuriamme; meidän pitää saada Suomeen/Ruotsiin/Norjaan lisää namusetiä, jotta olisimme suvaitsevainen ja moniarvoinen yhteiskunta; meidän pitää täyttää tämän vuoden namusetäkiintiömme vaikka taannehtivasti ensi vuonna hakemalla ulkomailta lisää namusetiä Suomeen, jotta emme vain jäisi paitsi moniosaajanamusetien kulttuuriamme rikastuttavasta vaikutuksesta."

Tämä on nykyään Euroopan valtioiden virallinen ideologia.

Tätä ideologiaa ylläpidetään massiivisella aivopesulla ja Pavlik Morozov-tyylisellä ajatusrikollisten ilmiantamisella.

Yksityisten tiedotusvälineiden kohdalla tällainen tahallinen valehtelu on vähintäänkin moraalisesti väärin. Rikollisia koskevien relevanttien tietojen (uskonto, etnisyys, rotu) tahallinen salaaminen ei ole perusteltavissa sillä, että palstatilaa on rajallinen määrä; "nuorukaiset polttivat kymmenentuhatta autoa" ei vie yhtään sen vähemmän palstatilaa kuin "islamilaiset terroristit polttivat kymmenentuhatta autoa", joten tiedotusvälineen omistajalla ei ole mitään legitiimiä syytä valehdella islamilaisten terroristien olevan "ranskalaista nuorisoa".

Yksityisten tiedotusvälineiden omistajat ovat syyllisiä avunantoon rikokseen, koska valehtelemalla rikoksista he estävät tahallisesti rikollisten kiinniottoa.

Valtiollisten tiedotusvälineiden (YLE, BBC, Deutsche Welle, RAI, TV5, SVT jne.) kohdalla rikos on vielä vakavampi, koska kyse on viranomaisten pyrkimyksistä suojella rikollisia.

Jos ja kun hallitukset ja niiden hyväksi työskentelevät viranomaiset ovat rikollisten puolella rehellisiä ihmisiä vastaan, vallanpitäjät ovat julistaneet sodan omaa kansaansa vastaan.

Yhteiskuntasopimusta ei enää ole.