Kokoomuksen nuorisojärjestön puheenjohtaja Wille Rydman:
Uskontotiedosta ei ole oman uskonnon opetuksen korvaajaksi
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Viime aikoina on useaan otteeseen nostettu esille ajatus siitä, että oman uskonnon opetus korvattaisiin kouluissa yleisen uskontotiedon opetuksella. Valitettavaa omalta kannaltani on, että tätä mielestäni ilmeisen huonoa ajatusta on nostettu erityisen äänekkäästi esille juuri oman puolueeni sisällä. Onneksi tämä uudistusajatus ei sentään ole päätynyt perusopetuksen tuntijakotyöryhmän esityksiin.
Siirtymistä yleisen uskontotiedon opetukseen on perusteltu hyvin vaihtelevin argumentein. Yksi niistä on ollut oppilaiden yhä moninaisemmiksi käyneet uskonnolliset taustat. On aivan oikein todettu, että kunnille tulee kohtuuttomasti kustannuksia pienimpienkin uskonnollisten ryhmien huomioinnista opetuksessa. Nykyisellään kunnat ovat velvoitettuja järjestämään oppilaalle oman uskonnon opetusta, mikäli kunnan alueella on edes kolme kyseisen uskontunnustuksen edustajaa ja huoltajat oman uskonnon opetuksen järjestämistä haluavat.
Ei tarvita kuitenkaan kovin kummoista nokkeluutta todetakseen, ettei tällä argumentilla voida perustella etenkään evankelisluterilaisen uskonnon opetuksesta luopumista suomalaisissa kouluissa ja sen korvaamista yleisellä uskontotiedolla. Kyseinen opetus ei aiheuta kunnille taloudellisia vaikeuksia, koska sen opetusryhmät ovat suuria ja sille riittää runsaasti kysyntää koko maassa.
Huomattavan moni argumentoi ajatusta siirtymisestä yleisen uskontotiedon opetukseen myös tarpeella ymmärtää mahdollisimman laajasti erilaisia uskontoja. Samaan argumentaatioon liittyy usein myös ylipäätään kielteinen suhtautuminen siihen ajatukseen, että lapselle opetetaan jotain tiettyä uskontoa – näin siitä huolimatta, että tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta on Suomessa jo luovuttu, eikä uskonnonopetuksen sisältöä muutenkaan voi Suomessa kovin indoktrinoivaksi luonnehtia.
On ilman muuta selvää, ettei ketään pidä pakottaa opiskelemaan oman uskontunnustuksensa vastaista katsomusainetta. Tämän mahdollistaa jo nykyinenkin käytäntö, jossa uskontokuntiin kuulumattomille ja pienten uskontokuntien edustajille tarjotaan uskonnonopetuksen vaihtoehtona myös yleistä ja tunnustuksetonta elämänkatsomustietoa.
On silti vähintäänkin erikoista, jos tämä ei riitä, vaan myös enemmistöuskontunnustuksen edustajilta halutaan vaihteleviin argumentteihin vedoten riistää mahdollisuus oman uskontonsa opetukseen kouluissa – tuon oppiaineen, joka ei keillekään muille ole pakollinen. Vaikka yleensä välttelen arvailemasta toisten ihmisyksilöiden motiiveja, en taida olla aivan väärässä, jos veikkaan, että näiden vaatimusten taustalla on ihan puhdasta ja yleistä uskontokielteisyyttä – tai vähintäänkin kristinuskon vastaisuutta.
Sinänsä on aivan totta, että mahdollisimman laaja uskonnollinen tietämys ja sivistys on yksilölle eduksi. Vieraiden kulttuurien ymmärtäminen käy helpommaksi, mikäli hahmottaa niiden taustalla vaikuttavat uskomusjärjestelmät ja ritualistisen perinteen oikein. On myös sanottu, että mikäli tuntee vain yhden uskonnon, ei tunne niistä todellisuudessa yhtäkään. Väite ei taida olla aivan perusteeton.
Uskonnot ovat kuitenkin sisällöiltään erilaisia merkitysjärjestelmiä, joiden ymmärtämiseksi on keskeistä ymmärtää noiden merkitysjärjestelmien sisäinen, monella tapaa suljettu logiikka. Vaikka uskonnoilla on myös yhteneväisiä ja toisiaan muistuttavia käsitekategorioita, sellaisia kuten jumaluuden, pyhyyden, tuonpuoleisen jne. käsitekategoriat, ovat niiden merkityssisällöt kuitenkin kullekin uskonnolle erilaiset ja niiden sisäinen dynamiikka erilaista.
Ymmärtääkseen omaa elinympäristöään on erityisen tärkeää tuntea ne uskomusjärjestelmät, jotka ovat vaikuttaneet tuon elinympäristön muovautumiseen. Suomessa ja länsimaissa yleensäkin kristinuskon asema aivan arkipäiväistäkin kulttuuria muovanneena uskomusjärjestelmänä on kiistaton ja ylivoimainen. Puhutaan sitten vaikkapa rakennetusta ympäristöstä, taidehistoriasta, lukutaidon ja opiskelun korostamisesta tai vaikkapa seitsenpäiväisestä viikosta lepopäivineen, on kristinusko ollut aivan keskeinen eurooppalaisuuden muovaaja. Tämän vuoksi kristinuskon kertomus- ja rituaaliperinteen tunteminen on aivan sivuuttamaton avain eurooppalaisuuden ymmärtämiseen.
Merkitysjärjestelminä uskonnot ovat kielten kaltaisia. Samoin kuin kieliäkin, on yksilölle sitä avartavampaa ja hyödyllisempää, mitä useampia uskontoja hän tuntee. Mutta samoin kuin kieltenopetuksessakin, on vieraiden kielten oppimiselle edellytyksenä oman äidinkielen osaaminen – siis että hallitsee jo yhden merkitysjärjestelmän, johon peilata toisia merkitysjärjestelmiä niihin tutustuessaan. Enkä tässä “omalla” uskonnolla tarkoita sitä, että oppilas välttämättä itse tunnustaisi kaikkia kyseisen uskonnon opinkappaleita, vaan sitä, että hän tuntee sen merkitysjärjestelmän, jonka muovaamassa ympäristössä hän itse elää.
Kommentteja facebookista:
Minkä ihmeen takia uskonto kuuluisi kouluaineeksi ylipäänsä? Uskontotieto voisi olla osa historia / yhteiskuntaoppia, mutta muuten uskonnolla ei ole mitään tekemistä koulun kanssa.
Onko valtion rooli opettaa kansalaisilleen uskontoa?
Valtion tehtävä on mahdollistaa koulutus sellaisissa asioissa, jotka edesauttavat yksilön ymmärrystä ympäristöstään ja auttavat hänen pärjäämistään siinä.
Ihmettelen sitä, että miksi uskontotieto ei muka edesauta yksilön ymmärrystä eri uskonnoista?
Uskontotiedossa kaikki asiat käytäisiin läpi tasolla "kristityt uskovat: blaa blaa blaa" jolloin valinta jää yksilölle haluaako tähän uskoa vai ei.
Uskonnonopetus nykyisellään on varsinkin ala- ja yläasteella ihan toista luokkaa. Opettajat heittävät täydellistä potaskaa, ja joitain asioita joita on opetettu faktoina, olen huomannut vasta useiden vuosien jälkeen olevan joko täysin fiktiota tai erittäin kiisteltyjä.
Ei tämä kuulu todellakaan kouluun. Pyhäkouluun voi jokainen mennä sitten oikean koulun jälkeen, mutta veikkaampa että vaikka kuinka kristitty maa on kyseessä, ei siellä kovin pitkää jonoa näy.
Miten uskonnon opettaminen lisää yksilön ymmärrystä ympäristöstään tai auttaa pärjäämään? Eikö tuo olisi enemmänkin argumentti uskontotiedon puolesta?
Mielestäni uskontotiedon tai uskonnon voisi poistaa oppiaineena kokonaan, ja niitä voisi sivuta yhden tai kahden kurssin ajan pakollisessa elämänkatsomustiedossa.
Mielestäni uskonto ei kuulu kouluihin sekulaarissa valtiossa.
"On ilman muuta selvää, ettei ketään pidä pakottaa opiskelemaan oman uskontunnustuksensa vastaista katsomusainetta."
Alaikäinen lapsi ei saa itse päättää, mihin uskontokuntaan hän kuuluu ja jos alaikäinen lapsi on väkisinkastettu kristinuskoon, silloin hän todennäköisesti joutuu myös lurittelemaan uskontunnustuksen rippileirillä, koulussa tai muualla vastaavassa paikassa riippumatta siitä, että hän ei ole koskaan saanut sanoa mitään uskontoonsa liittyen.
Uskontotieto on askel oikeaan suuntaan, koska se sentään kokeilee olla neutraali, toisin kuin nykyinen järjestelmä, joka kuuluisi ajalle ennen kuin ymmärrettiin, että verenpainetta voi parantaa muutenkin kuin kuppaamalla.
Tekstisi ei perustele mitenkään sitä, miksi uskontotieto ei korvaisi "oman" (jolla tietysti tarkoitetaan "vanhempien") uskonnon opettelua. Siinä ainoastaan käsitellään sitä, miten "oman" uskonnon ymmärtämisestä on hyötyä.
Siinä ei sanota mitenkään, miksi uskontotieto ei voisi opettaa näitä samoja asioita tasan samalla tavalla kuin "oman" uskonnon opiskelu. Uskonto ei ole kuin kieli, uskonto ei ole yhtä kuin arvojärjestelmä eikä uskonto muutu kielen kaltaiseksi tai arvojärjestelmäksi, vaikka sitä kutsuu sellaiseksi.
Jos "oma" uskonto olisi kuin äidinkieli, silloin ateististen perheiden lapset eivät voisi ymmärtää uskontoja tasan samalla tavalla kuin villilapset eivät voi oppia ymmärtämään mitään kieltä. Tälle ei kuitenkaan ole mitään tukea mistään.
Vastaavasti uskonnon yhdistäminen arvojärjestelmään on koko länsimaisen kulttuurin kieltämistä ja sen unohtamista, että jo antiikin Kreikan ajoista asti on osoitettu, että arvot ja uskonnot eivät ole toisistaan mitenkään riippuvaisia käsitteitä.
Väite siitä, että kristinuskon opettaminen kouluissa olisi jotenkin tarpeellista suomalaisuuden tai eurooppalaisuuden ymmärtämiseksi on tietysti aivan täyttä potaskaa. Eikä sitä väitettä Willekään todeksi kirjoituksessaan pysty osoittamaan. Kyse on samanlaisesta fraasista kuin pakkoruotsittajien "juuri ruotsin kieli on täällä pohjoismaissa erittäin tärkeää".
Ei suomalaisen lapsen tarvitse opiskella useita viikkotunteja uskontoa vuosikausia, jotta pääsisi sisään omaan kulttuuriinsa. Jokaiselle meistä riittää kasvaminen tässä kulttuurissa. Sen uskonnon opetuksen voi hoitaa uskontokuntien toimesta, kouluissa riittää nimenomaan kertominen maailman eri uskonnosta pääpiirteittäin.
Mitä nopeampaa pakkoruotsista ja tuosta aivan älyttömästä uskonnonopetuksen määrästä ja laadusta kouluissa päästään, sen parempi.
2 kommenttia:
Rydman on tuossa täysin oikeassa, siksikin koska suomalaisen koululaitoksen opetuksen pitäisi olla suomalaista ja suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta.
Evankelisluterilaisen opetuksen pohjalle on todella helppo lisätä myös kristilliset kirkot ja vapaat suunnat.
Siis muut kristilliset kirkot. Ei nyt olla ihan puhdasoppisia sentään ;)
Lähetä kommentti