Viime aikoina on puhuttu kauhunsävyisesti deflaatiouhasta. Pelätään, että hinnat lähtevät laskuun, ja että tästä on seurauksena yleinen lama, tai vähintään taantuma. Mistä on kysymys?

Keynesiläinen taloustiede perustuu oletuksille hintojen jäykkyyksistä ja niiden aiheuttamasta epätasapainosta taloudessa. Teoria kertoo, että jos hintajäykkyyksiä on, talous voi joutua tilaan jossa se ei tuota parhaimmalla mahdollisella tavalla, ja että tämä tila voi olla vakaa. Mikäli hintajäykkyydet ovat yksisuuntaisia, tilannetta voidaan korjata muuttamalla kaikkia hintoja joustavampaan suuntaan -- mikäli aiheutamme tietoisesti inflaatiota/deflaatiota, yksisuuntaisesti jäykät hinnat on mahdollista saattaa sopusointuun reaalisten suureiden kanssa, kunhan rahan arvon muutoksen suunta valitaan järkevästi. Tavallisesti oletetaan, että tuotteiden ja palvelujen hinnat ovat rahayksikköön nähden jäykkiä alaspäin (ts. rahan reaalinen hinta on jäykkä ylöspäin; kaikki haluaisivat saada enemmän pl. kokonaistaloudellinen viive, eivät vähemmän), ja että inflaatio näin on hyvä ratkaisu, kenties jatkuvastikin. Deflaatio taas ennustaa ongelmia.

Näin siis helpossa analyysissa. Todellisuudessa tilanne on ihan himpun verran toinen. Mikäli hinnat todella ovat jäykkiä alaspäin, deflaatiota ei koskaan todellisuudessa aiheudu (tämä seuraa oletuksesta), vaan paremminkin deflaatiopaineesta tulee ongelma -- hintajäykkyys kanavoi sen taloudellisiksi virhepäätöksiksi. Derivaatat ja suuret ovat täysin eri asia, tietysti. Mikäli deflaatio tapahtuu, se ei sinänsä ole muuta kuin seuraus deflaatiopaineesta, ja itse asiassa paineen itsensä seurauksia helpottava. Ts. mikäli painetta olisi mutta deflaatiota ei tapahtuisi, ongelma olisi jopa keynesiläisessä raamissa paljon pahempi kuin silloin kun deflaatio purkaa paineen.

Mainintani on siis puhdasta keynesiläistä teoriaa. On edelleen mahdollista, että deflaatiopaine (l. kysynnän ja tarjonnan välisen erotusfunktion ensimmäinen aikaderivaatta, erotuksena seuraavasta hinnanmuutoksesta) tuottaa ongelmia. Se myös tuottaa deflaatiota myöhemmin, elleivät hinnat ole täysin jäykkiä alaspäin. (Yleisemmin, lamassa jotkin hinnat pyrkivät myös ylöspäin toisten alaspäinjäykkyyden takia.) Deflaatio ei kuitenkaan ole syy, eikä tässä raamissa edes varma indikaattori. Sen on vain yksi juttu joka voi tapahtua, ja joka keynesiläisessä raamissa tavallista useammin kertoo laman alkaneen, koska se kai yleensä seuraa deflaatiopaineesta. (Tämän toteennäyttämiseen matemaattinen kykyni ei riitä.)

Muissa raameissa deflaatio ei välttämättä kerro yhtään mitään. Eikä varsinkaan todellisessa taloudessa -- esim. Kiinassa on vuosikausia ollut päällä hyvin raju deflaatio, samalla kuin reaalinen kansantuotteen kasvu on ollut yksi maailman nopeimmista. Deflaation ei tarvitse olla haitta, edes deflaatiopaine ei ole ongelma mikäli hinnat mukautuvat alaspäin, ja mikäli deflaatiopainetta ja hintojen alaspäinjäykkyyttä on, se kenties riippuu politiikastakin, ei vain markkinoista (eli miksi hinnat eivät mukaudu? emmekö voi tehdä jotain asialle? edes tuhoamalla ammattiyhdistysliikkeen erityisoikeudet? edes tappamalla irtisanomisajan ja koko sosiaaliturvan -- jos uhkaa muuten kuolla nälkään, lienee suostuvainen hyväksymään oikean palkan, vaikka se olisi hieman alempikin. eikö tämä riitä poistamaan hintajäykkyydet lähes kokonaan?).

Libertaari malli kuulostaa aluksi kylmältä ja jopa epäinhimilliseltä. Se ei kuitenkaan aina ollut tätä -- aikanaan vanhaliberaali ajatusmaailma oli loistava lupaus, ja kun sitä sitten sovellettiin, se loi pohjan länsimaiselle tieteistekniselle elintavalle. Niin tässäkin: keynesiläisen talousteorian ongelmat ovat poistettavissa tekemällä sen oletukset epäolennaisiksi. Mikäli pystymme lisäämään hintojen joustavuutta riittävästi (vars. alaspäin), talous pysyy (dynaamisessa) tasapainossaan, eikä keynesiläisten ikävistä ennustuksista tarvitse välittää. Heidän reseptinsä on toki toinen -- hoidetaan oireita, ei tautia, eli jäykkyyttä -- mutta lopulta on helppo nähdä, että elvytyspolitiikan hyödyt ovat saavutettavissa ilman sen haittojakin.

Liberaalit haluavat vain, että kukin saa päättää osaltaan niistä asioista, jotka koskettavat häntä. Tämä johtaa parhaaseen kannustimeen toimia yhteisön hyväksi. Tällöin keynesiläinenkin taloustiede kaatuu kivasti -- sen olettamia hintajäykkyyksiä ei enää ole. Niinpä talous toimii, kaikilla on vapaus eikä parantamisen varaa juuri ole. Mikäs sen parempi...

Bob Murphy vastaa Syreenin alla esittämiin kysymyksiin ja kannanottoihin kolumnissaan Lampooning an Ideology.

Asiasta keskustellaan ASC:n foorumilla viestiketjussa: Why isn't Anarchy working in Iraq?

Tänään MTV3:n uutiset kertoivat, että YK vaatii Yhdysvaltoja, Irakin valtaajana, palauttamaan maahan lain ja järjestyksen. Suomeksi, uudistamaan oikeusvaltion Irakissa. (Vastoin tyypillistä liberaalia eetosta väitän, että Irakissa todella vallitsi aiemminkin suurimmaksi osaksi oikeusvaltio, vaikka sen lait olivatkin varsin epäoikeudenmukaisia, eikä periaatetta sovellettu kaikkiin.) Samalla kulttuuriantropologit huolehtivat maan taideaarteiden varkauksista, ja mittaamattomista vahingoista muinaisen Mesopotamian, länsimaisen kulttuurin kehdon, perinnölle.

Ensimmäinen vaade on täysin oikea ja jälkimmäinenkin hyvin, hyvin vakava.

On itsestäänselvää, ettei yksikään maa voi selvitä ilman lain valtaa ja käypää järjestystä. Nämä ovat edellytyksiä niin yksityiselle hyvinvoinnille ja turvallisuudelle kuin julkiselle kanssakäymiselle, kaupalle tai vaikkapa poliittiselle vakaudelle. Järjestyksen laatu on yllättäen jopa vähemmän olennaista kuin sen oikeudenmukaisuus -- esim. Singaporessa järjestys pysyy, mutta tarkemmassa tarkkailussa osoittautuu varsin ikäväksi. Epäjärjestys on kuitenkin pahempaa, koska se täysin estää suunnitelmallisen elämän, hyvinvointia luovan yrittelijäisyyden, ja jopa muut pyrkimykset olojen parantamiseksi. Ennen kuin vakaaseen, oikeudenmukaiseen oikeudenkäyttöön voidaan päästä, oikeusjärjestelmä on siis vakautettava, pohjimmiltaan keinolla millä hyvänsä. Valtaussodan jälkeen, aiemman järjestelmän sirpaloiduttua, valtaajan pitäisi ehdottomasti luoda oikeusvaltio. Mitä kattavampi ja oikeudenmukaisempi, sen parempi, mutta muuten, vähintäänkin oikeusvaltio. YK on tässä täysin oikeassa, ja liike olisi jopa USA:n omaksi eduksi: lopultahan Irakista ei ole mitään iloa jos se päätyy sekasortoon ja tuhoaa kulttuurisen tai taloudellisen pääomansa.

Irakin varhaiskulttuurinen (maantieteellisesti lähinnä sattumanvarainen) perintö on myös varsin vakava kysymys. Se on korvaamatonta, ja on varsin todennäköistä, että vapaat markkinat antaisivat sille hyvin, hyvin korkean arvon. Valitettavasti vain instituutiot, jotka olennaisimmin tarvitsevat tuon historian tuotoksia eivät ole vapailla markkinoilla, vaan valtioiden rahoittamia. Niillä ei ole resursseja joilla huutaa taideaarteita sodan jälkimainingeissa, toisin kuin vapailla yrittäjillä ja yksilöillä. Samoin taideaarteiden omistajuus ei tässä tapauksessa ole alunperinkään selvästi määritelty -- Irakin valtio on aikanaan hankkinut niistä haltuunsa merkittävän osan, oikeudettomin verovaroin, eikä omistussuhteista osaa tänä päivänä sanoa kukaan, yhtään mitään. Varsinkaan kun osa oikeudenmukaisista omistajista on kuollut, niin luonnollisista kuin luonnottomistakin (joko pommitukset tai Saddamin terrori) syistä. Yhtä kaikki, sotkun ei pitäisi vaikuttaa aarteiden säilymiseen, yhtään enemmän tai vähemmän kuin sen pitäisi tavanomaisen omaisuuden.

Kysymys on kuitenkin sotkusta. Olen suhtautunut varauksellisen positiivisesti Irakin sotaan, ihmisoikeussyistä. Nyt, omaisuuskin on ihmisoikeuskysymys, täysimääräisesti. Tällaisissa kysymyksissä ei ole lakia, eikä näin laillista vastuuta, mutta moraali velvoittaa edelleen. Mikäli valtaaja toimii hyvissä aikeissa, sen tulee perustaa vallatulle alueille oikeusvaltio niin nopeasti kuin se kykenee. Niin YK kuin antropologitkin ovat täysin oikeassa -- kaaos hävittää paljon arvokkaita asioita, ja haittaa lukemattomien syyttömien elämää. Paljon enemmän kuin täsmäpommitukset.

Niinpä Yhdysvalloilla on selkeä vastuu Irakista. Se on moraalisesti velvoitettu pitämään alueen rauhallisena, ja parhaansa mukaan edistämään (oikeudenmukaisen) oikeusvaltion syntyä. Ei välttämättä demokratian, mutta säännöllisen, yksilön oikeuksia kunnioittavan, pitävän yhteiskuntamallin. Mikäli Yhdysvallat ei laskenut tällaisen vastuun varaan, se oli väärässä ja kantaa siitä vastuun. Niin rahallisesti kuin muutenkin. Mikäli lähtee valtaussotaan, oikeutus siihen tulee vasta jälkikäteen, sitten kun moraalinen velvoitus on täytetty.