Tänään MTV3:n uutiset kertoivat, että YK vaatii Yhdysvaltoja, Irakin valtaajana, palauttamaan maahan lain ja järjestyksen. Suomeksi, uudistamaan oikeusvaltion Irakissa. (Vastoin tyypillistä liberaalia eetosta väitän, että Irakissa todella vallitsi aiemminkin suurimmaksi osaksi oikeusvaltio, vaikka sen lait olivatkin varsin epäoikeudenmukaisia, eikä periaatetta sovellettu kaikkiin.) Samalla kulttuuriantropologit huolehtivat maan taideaarteiden varkauksista, ja mittaamattomista vahingoista muinaisen Mesopotamian, länsimaisen kulttuurin kehdon, perinnölle.

Ensimmäinen vaade on täysin oikea ja jälkimmäinenkin hyvin, hyvin vakava.

On itsestäänselvää, ettei yksikään maa voi selvitä ilman lain valtaa ja käypää järjestystä. Nämä ovat edellytyksiä niin yksityiselle hyvinvoinnille ja turvallisuudelle kuin julkiselle kanssakäymiselle, kaupalle tai vaikkapa poliittiselle vakaudelle. Järjestyksen laatu on yllättäen jopa vähemmän olennaista kuin sen oikeudenmukaisuus -- esim. Singaporessa järjestys pysyy, mutta tarkemmassa tarkkailussa osoittautuu varsin ikäväksi. Epäjärjestys on kuitenkin pahempaa, koska se täysin estää suunnitelmallisen elämän, hyvinvointia luovan yrittelijäisyyden, ja jopa muut pyrkimykset olojen parantamiseksi. Ennen kuin vakaaseen, oikeudenmukaiseen oikeudenkäyttöön voidaan päästä, oikeusjärjestelmä on siis vakautettava, pohjimmiltaan keinolla millä hyvänsä. Valtaussodan jälkeen, aiemman järjestelmän sirpaloiduttua, valtaajan pitäisi ehdottomasti luoda oikeusvaltio. Mitä kattavampi ja oikeudenmukaisempi, sen parempi, mutta muuten, vähintäänkin oikeusvaltio. YK on tässä täysin oikeassa, ja liike olisi jopa USA:n omaksi eduksi: lopultahan Irakista ei ole mitään iloa jos se päätyy sekasortoon ja tuhoaa kulttuurisen tai taloudellisen pääomansa.

Irakin varhaiskulttuurinen (maantieteellisesti lähinnä sattumanvarainen) perintö on myös varsin vakava kysymys. Se on korvaamatonta, ja on varsin todennäköistä, että vapaat markkinat antaisivat sille hyvin, hyvin korkean arvon. Valitettavasti vain instituutiot, jotka olennaisimmin tarvitsevat tuon historian tuotoksia eivät ole vapailla markkinoilla, vaan valtioiden rahoittamia. Niillä ei ole resursseja joilla huutaa taideaarteita sodan jälkimainingeissa, toisin kuin vapailla yrittäjillä ja yksilöillä. Samoin taideaarteiden omistajuus ei tässä tapauksessa ole alunperinkään selvästi määritelty -- Irakin valtio on aikanaan hankkinut niistä haltuunsa merkittävän osan, oikeudettomin verovaroin, eikä omistussuhteista osaa tänä päivänä sanoa kukaan, yhtään mitään. Varsinkaan kun osa oikeudenmukaisista omistajista on kuollut, niin luonnollisista kuin luonnottomistakin (joko pommitukset tai Saddamin terrori) syistä. Yhtä kaikki, sotkun ei pitäisi vaikuttaa aarteiden säilymiseen, yhtään enemmän tai vähemmän kuin sen pitäisi tavanomaisen omaisuuden.

Kysymys on kuitenkin sotkusta. Olen suhtautunut varauksellisen positiivisesti Irakin sotaan, ihmisoikeussyistä. Nyt, omaisuuskin on ihmisoikeuskysymys, täysimääräisesti. Tällaisissa kysymyksissä ei ole lakia, eikä näin laillista vastuuta, mutta moraali velvoittaa edelleen. Mikäli valtaaja toimii hyvissä aikeissa, sen tulee perustaa vallatulle alueille oikeusvaltio niin nopeasti kuin se kykenee. Niin YK kuin antropologitkin ovat täysin oikeassa -- kaaos hävittää paljon arvokkaita asioita, ja haittaa lukemattomien syyttömien elämää. Paljon enemmän kuin täsmäpommitukset.

Niinpä Yhdysvalloilla on selkeä vastuu Irakista. Se on moraalisesti velvoitettu pitämään alueen rauhallisena, ja parhaansa mukaan edistämään (oikeudenmukaisen) oikeusvaltion syntyä. Ei välttämättä demokratian, mutta säännöllisen, yksilön oikeuksia kunnioittavan, pitävän yhteiskuntamallin. Mikäli Yhdysvallat ei laskenut tällaisen vastuun varaan, se oli väärässä ja kantaa siitä vastuun. Niin rahallisesti kuin muutenkin. Mikäli lähtee valtaussotaan, oikeutus siihen tulee vasta jälkikäteen, sitten kun moraalinen velvoitus on täytetty.