Kaikki ns. monikulttuurisuus eli multikulturalismi tarkoittaa eurooppalaisten alistumista islamilaisen Afrikan ja Lähi-idän tapoihin. Kukaan ei ole koskaan tarkoittanut sillä mitään muuta.
Kaikki "monikulttuurisuuskampanjat" Suomessa ja muissa Euroopan maissa ovat valtiovallan kustantamia propagandakampanjoita, joiden tarkoituksena on aivopestä eurooppalaisia hyväksymään Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden islamilaisten maahanmuuttajien rikokset (mm.
sukupuolielinten silpomiset) ja jopa käyttäytymään näiden maahanmuuttajien tavoin eli verhoutumaan kaapuihin jne.
Esim. Oslon yliopiston sosiaaliantropologian professori on lehtihaastatteluissa syyttänyt muslimien raiskaamia norjalaisia naisia (poliisitilastojen mukaan Oslon raiskauksista 65% on muslimien tekemiä) siitä, että nämä eivät ole piiloutuneet burqaan; professorin mielestä nainen on itse syyllinen raiskatuksi tulemiseensa, koska ilman burqaa kadulla kulkeva nainen provosoi muslimimiehiä.
Tämä on sitä monikulttuurisuutta, jota Suomessakin edistetään valtiovallan kustantamilla propagandakampanjoilla.
Suomessa esimerkiksi "rasismin vastustamisen" nimissä halutaan kieltää "islamin loukkaaminen" ja "islamofobia" eli ateistien esittämä kritiikki islamilaisten maiden diktatuureja, terrorismia ja islamilaisten maahanmuuttajien Euroopassa harrastamaa naisten
sortamista ja lasten sukupuolielinten silpomista kohtaan.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen pyörittämä "Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa" on järjestänyt Euroopan parlamentin antamilla määrärahoilla seminaarin, jossa muslimit suunnittelivat "islamofobian" kriminalisointia eli islamin arvostelun kieltämistä yhdessä suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen kanssa.
Tätä se "monikulttuurisuus" tarkoittaa. Se tarkoittaa Euroopan muuttamista islamilaiseksi teokratiaksi. Se tarkoittaa mm. ateismin kieltämistä lailla, koska ateististen ajatusten esilletuominen "loukkaa" muslimien "pyhänä pitämiä asioita". Monikulttuurinen
yhteiskunta on yhtä kuin islamilainen teokratia.
"Maahanmuuttajien kulttuurien kunnioittaminen" tarkoittaa sitä, että islamilaisten
maahanmuuttajien Euroopassa harrastamaa naisten sortamista ja lasten sukupuolielinten silpomista ei saa kritisoida. Nämä asiat kuuluvat heidän "kulttuuriinsa", jonka "kunnioittaminen" tarkoittaa niiden arvostelemisen kieltämistä.
Kaikki ateistiset ajatukset ja ylipäätään kaikki ihmisoikeuksien kannattaminen on islamilaisen "kulttuurin" arvostelua, joka on määritelmän mukaan kielletty multikulti-ideologiassa.
torstaina, elokuuta 10, 2006
sunnuntai, elokuuta 06, 2006
"Sodanvastaiset kansalaisaktiivit" ovat juutalaisvastaisia muslimeja
Pysäyttäkää sota-verkoston kotisivuilta:
Mielenkiintoinen sanavalinta: "äänekäs ja monikulttuurinen mielenosoitus"...
Mielenosoittajat olivat siis ns. kulttuurinrikastuttajia eli islamilaisia maahanmuuttajia. Uskon kyllä, että muslimien järjestämä mielenosoitus on äänekäs mellakka. Sellaisiahan näkyy joka päivä tv-uutisissa. On se jännää, että muslimit rikastuttavat suomalaistakin kulttuuria: aiemmin suomalaiset saivat katsoa meluavia muslimimellakoitsijoita vain Lähi-itää koskevissa tv-uutislähetyksissä, nyt niitä meluavia muslimimellakoitsijoita on keskellä Helsinkiä.
Kivaa tämä monikulttuurisuus. Ei tarvitse mennä Lähi-itään nähdäkseen muslimien mellakoivan kadulla, koska muslimit ovat jo täällä Euroopassa mellakoimassa. Kiva kiva. Onneksi maahanmuuttajat ovat täällä rikastuttamassa kulttuuriamme. Siinä on kantaväestön mukava seurata ikkunoistaan värikästä monikulttuurista vilskettä kadulla iltaisin palavien autojen tunnelmallisessa loimussa.
Mikä sitten on tämän mellakoinnin tarkoitus? Miksi muslimit hilluvat Helsingin kaduilla osoittamassa mieltään Israelia vastaan? Mikä on näiden "sodanvastaisten mielenosoittajien tavoite?
Kuten sanoin aiemmin:
"Sodanvastaiset kansalaisaktivistit" ovat juutalaisvastaisia muslimimaahanmuuttajia.
Asiasta on toki raportoitu mm. Ruotsin lehdistössä:
Jostain syystä Helsingin Sanomat ei millään suostu kertomaan sitä tosiasiaa, että nämä "sodanvastaiset mielenosoittajat" ovat juutalaisvastaisia muslimeja.
Helsingin Sanomat ei kerro edes, että mielenosoittajat ylipäätään ovat muslimeja. HS antaa ymmärtää, että tavalliset suomalaiset olisivat lähteneet sankoin joukoin kaduille osoittaakseen mieltään Israelia vastaan. No, samalla tavalla HS tietysti valehteli viime vuoden marraskuussa, että "ranskalainen nuoriso" oli lähtenyt Pariisin kaduille polttamaan autoja.
Helsingin keskustassa nähtiin äänekäs ja monikulttuurinen mielenosoitus Israelin pommituksia vastaan, kun Pysäyttäkää sota-verkoston kutsumat maanantaiset mielenosoitukset jatkuivat.
Mielenkiintoinen sanavalinta: "äänekäs ja monikulttuurinen mielenosoitus"...
Mielenosoittajat olivat siis ns. kulttuurinrikastuttajia eli islamilaisia maahanmuuttajia. Uskon kyllä, että muslimien järjestämä mielenosoitus on äänekäs mellakka. Sellaisiahan näkyy joka päivä tv-uutisissa. On se jännää, että muslimit rikastuttavat suomalaistakin kulttuuria: aiemmin suomalaiset saivat katsoa meluavia muslimimellakoitsijoita vain Lähi-itää koskevissa tv-uutislähetyksissä, nyt niitä meluavia muslimimellakoitsijoita on keskellä Helsinkiä.
Kivaa tämä monikulttuurisuus. Ei tarvitse mennä Lähi-itään nähdäkseen muslimien mellakoivan kadulla, koska muslimit ovat jo täällä Euroopassa mellakoimassa. Kiva kiva. Onneksi maahanmuuttajat ovat täällä rikastuttamassa kulttuuriamme. Siinä on kantaväestön mukava seurata ikkunoistaan värikästä monikulttuurista vilskettä kadulla iltaisin palavien autojen tunnelmallisessa loimussa.
Mikä sitten on tämän mellakoinnin tarkoitus? Miksi muslimit hilluvat Helsingin kaduilla osoittamassa mieltään Israelia vastaan? Mikä on näiden "sodanvastaisten mielenosoittajien tavoite?
Kuten sanoin aiemmin:
Muslimien tavoitteena on tuhota Israelin valtio ja ajaa juutalaiset mereen. Israel ei hyökännyt Libanoniin silkkaa pahuuttaan, vaan estääkseen Hizbollahia jatkamasta Israelin pommittamista. HS:n kuvaamassa mielenosoituksessa olleet islamilaiset maahanmuuttajat eivät osoittaneet mieltään Hizbollahia vastaan silloin, kun Hizbollah ampui raketteja Israeliin tappaakseen juutalaisia siviilejä. Näiden mielenosoittajien tavoitteena ei ole rauha, vaan juutalaisten tuhoaminen. Nyt nämä muslimit osoittavat mieltään Israelia vastaan, kun Israelin armeija yrittää estää Hizbollahia tappaakseen juutalaisia siviilejä.
"Sodanvastaiset kansalaisaktivistit" ovat juutalaisvastaisia muslimimaahanmuuttajia.
Asiasta on toki raportoitu mm. Ruotsin lehdistössä:
Vi har sett barn med plakat där hakkors likställs med Davidsstjärnan. De gula Hizbollahflaggorna vajar i takt med fanor från vänsterpartiet och Revolutionär Kommunistisk Ungdom. Plakat med foton på Hassan Nasrallah, Hizbollahs ledare, hålls upp mot en vacker sommardagshimmel.
Senast 2002 ansåg han att judarna gjorde honom en tjänst om de alla samlade sig i Israel, det skulle bespara dem problemet med att jaga efter dem i hela världen. Det låter som något som går igen.
Så börjar körerna skandera där i Malmö. Om man översätter vad de sa från arabiska framträder en hållning som borde förskräcka varje fredsvän.
Allemhom alrashhash: Lär dem använda automatvapen. Allemhom qatl al yahud: Lär dem döda judar. Shabon wahed lan yamout: Ett enat folk som inte dör. Qattel, qattel Tel Abib: Kriga, kriga mot Tel Aviv.
Det låter som något som går igen. Historiens förbannade vingslag som inte släpper greppet. Och medlöparna applåderar ivrigt efter att talkörerna tystnat.
...
Fredsrörelsen behövs, men den har också ett stort ansvar att ta på sig. Avgränsningen mot antisemitiska uttryck måste vara stenhård, för annars avfärdas rörelsen som dåraktig och inte värd att lyssna till.
Gränsen mot Hizbollahanförarna måste också skärpas. Vi pratar om en rörelse som vill utrota den israeliska staten och alla judar i världen.
Här har offentliga talespersoner i Sverige ett tungt ansvar. Men de tar inte det ansvaret.
Toppdiplomaten Sverker Åström mer eller mindre jämför Israel med Nazityskland. Författaren Jan Myrdal sitter i intervju med Hizbollahs tidning och kallar dem modiga. Huvudtalare på antikrigsdemonstrationer bär Hizbollahtröjor.
Jostain syystä Helsingin Sanomat ei millään suostu kertomaan sitä tosiasiaa, että nämä "sodanvastaiset mielenosoittajat" ovat juutalaisvastaisia muslimeja.
Helsingin Sanomat ei kerro edes, että mielenosoittajat ylipäätään ovat muslimeja. HS antaa ymmärtää, että tavalliset suomalaiset olisivat lähteneet sankoin joukoin kaduille osoittaakseen mieltään Israelia vastaan. No, samalla tavalla HS tietysti valehteli viime vuoden marraskuussa, että "ranskalainen nuoriso" oli lähtenyt Pariisin kaduille polttamaan autoja.
torstaina, elokuuta 03, 2006
Miksi taloustiede on hankalaa
Janne Vainio viittasi eräällä listalla juuri yhteen uusklassisen taloustieteen kritiikkiin . Se pyörii samoilla laduilla kuin useimmat aiemmin lukemanikin: teksti lämmittelee työnarvoteoriaa sen minkä ehtii. Ja vaikka teos ei olekaan pahimmasta päästä, se kärsii hyvin tyypillisestä ongelmasta johon jatkuvasti törmään, ja joka aikanaan meinasi estää itseänikin ymmärtämästä mistä taloustieteen standardiformalismissa oikein on kysymys. Ajattelin, että aiheesta pitäisi varmaan sanoa pari sanaa.
Ongelma on jälleen kerran kausaatiossa. Tieteen pitäisi selittää syy-seuraus-suhteita. Jos lukee tieteellistä tekstiä eikä etsi teorioista kausaalisia mekanismeja, on mitä ilmeisimmin aivan pihalla. Niinpä taloustieteessäkin pitäisi aina kysyä mikä on syy ja mitä siitä seuraa.
Joten... Seuraako hinta siis kysynnästä vai tarjonnasta? Vai päin vastoin? Vai seuraako tarjonta kenties kysynnästä? Vai toisin päin? Ja miten kausaatio täsmälleen etenee? Minkä suuruisista muutoksista seuraa minkä suuruisia muutoksia, minne, ja miksi? Tämä voi kuulostaa naiivilta, mutta todellisuudessa taloustieteen keskeinen sisältö koostuu nimenomaan teorioista jotka vastaavat tällaisiin kysymyksiin. Lisäksi suurin osa tieteenalan koulukuntien välisestä nahistelusta koostuu juuri tällaisista peruskysymyksistä. Ennen kuin ymmärtää taloustiedettä tällä tasolla, on aivan turha yrittää pidemmälle.
Tavallinen oppikirjaesitys neoklassisesta osittaistasapainon teoriasta ei kuitenkaan vastaa tällaisiin kysymyksiin mitenkään kovin ilmeisesti. Se kyllä sanoo, että nouseva hinta lisää tarjontaa ja vähentää kysyntää -- sinänsä hyvin järkevää koska raha houkuttaa tuottajaa ja korkea hinta karkottaa ostajia. Mutta toisaalta se sanoo myös että vähenevä tarjonta kohottaa hintaa ja vähenevä kysyntä laskee sitä. Kun kysyntä sitten vaikuttaa hintaan ja hinta tarjontaan, kysyntä siis vaikuttaa tarjontaan. Ja vielä päin vastoin: tarjonta vaikuttaa hintaan joka vaikuttaa kysyntään, siis tarjonta vaikuttaa kysyntään. Ja tämä sitten tapahtuu vielä eri tavalla eri pituisilla aikahorisonteilla, ja horisontit syöttävät ristiin toisiaan. Niin, ja tietysti eri markkinat syöttävät toisiaan, edestakaisin, eivätkä esimerkiksi rahamarkkinat välttämättä ole aivan samanlaisia kuin muut markkinat, joten rahan liikkeistä voi kai sinänsä seurata jotakin aitoja, riippumattomia, taloudellisia vaikutuksia. Toden totta on vielä niinkin, että kaikki tämä tapahtuu rajalla, ei kokonaissuureissa, ja efektiivinen kysyntä onkin itse asissa vain hankalasti aggregoitua subjektiivista halua, ja sitten on teknologia joka muuttaa tarjontapuolen rajakorvaavuuksia vähän miten sattuu, ja tietysti sen voi olettaa endogeeniseksi jolloin sijoitusmarkkinat syöttävät takaisin siihen, ja... Ad nauseam. Kaikki tämä kuulostaa niin maailmojasyleilevältä, sekavalta ja ristiriitaiselta, että koko neoklassismi helposti näyttäytyy lukijalle yhtenä isona, todella hankalana kehäpäätelmänä. Se tekee mieli vetää suoraksi, tai sitten hylätä yhtenä uskontona muiden muassa.
Kumpikin olisi kuitenkin paha virhe, koska formalismin alla on käypä kausaalinen teoria. Se vain on samankaltainen kuin nykyfysiikan teoriat: sen kaunein ja täsmällisin formulaatio koostuu tasapainoyhtälöistä jotka antavat reunaehdot taloudelle, mutta joissa syyt ja seuraukset eivät enää ole eksplisiittisesti näkyvissä. Jos unohdamme ajan ja katsomme vain tavallisia suureita, kausaatio näyttää häviävän samalla kun tasapainolaskut tulevat helpommiksi. Mutta jos aika on läsnä, nähdään, että kaikki suureet määräävät yhdessä tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten suuruuden. Mitään ristiriitaa tai kehäpäätelmää ei ole, eikä ongelmaa myöskään pitäisi yksinkertaistaa liikaa olettamalla että jokin tekijöistä (esim. työ faktorina) ajaa muiden ylitse, ts. on ultimaattinen syy muiden suureiden arvoille. Lopulta taloudellinen prosessi on hyvinmääritelty vaikka kaikki nykyiset suureet todella vaikuttavat yhdessä kaikkiin seuraavan hetken suureisiin. Oikea tapa kuvata prosessia on analysoida se perustekijöihin kuten kysyntöihin, tarjontoihin ja hintoihin, ja sitten rakentaa se palasista uudelleen niin että tekijät lomittuvat joka suuntaan ristiriidattomasti yhteen. Mekaniikankin ongelmat näyttäisivät aivan täsmälleen yhtä monimutkaisilta jos niissä ei tehtäisi yksinkertaistuksia (esim. putoavat esineet eivät liikuta pudotessaan Maapalloa "ylöspäin") ja ne kuvattaisiin kausaalisuhteet selvästi paljastavina laskennallisina prosesseina (ts. sekä Maapallon että putoavan kappaleen sijainnit ja momentit seuraavalla ajanhetkellä riippuvat molempien sijainneista ja momenteista edellisellä).
Kun asian ensin ymmärtää näin, molemminsuuntainen kausaatio ja tekijöiden yhtäläinen tärkeys on yhtäkkiä täysin järkevää. Silloin on helppo todeta, että työnarvoteoria on vain erikoistapaus neoklassisesta synteesistä, joka toteutuu silloin kun tuotteen kokonaiskustannus on sama kuin rajakustannus (toki se voi teoriassa olla määräävä tekijä, mutta vain tietyissä rajoissa) ja pääoman tarjonta on täysin inelastinen (toki sekin voi olla tätä, mutta jälleen vain tietyissä rajoissa). Tästä edelleen helposti näkyy, että oletus ei läheskään aina päde; viimeistään kun kaikki tekevät kaksitoistatuntista työpäivää työn marginaalikulu alkaa nousta, ja kun ilman reaalikorkoa pahinkaan ideologinen sosialisti ei säästäisi, viimeistään sitten kun siemenviljat on sanan alkuperäisessä merkityksessä syöty pääoman marginaalituottavuus alkaa kohota siitä mitä se olisi marxilaisen yltäkylläisyyden vallitessa. Neoklassinen synteesi pätee koko laajuudessaan tässäkin nurkkapisteessä, marxilainen erityistapaus ei. Jos joudumme lähellekään tällaista nurkkaa, se kritiikki joka aikanaan motivoi laskevan marginaaliutiliteetin ja konveksien tuotantomahdollisuusjoukkojen tapaiset neoklassiset oletukset tulee yhtäkkiä hyvin relevantiksi. Sen jälkeen tavallisesta yleisen tasapainon analyysista voidaankin jo johtaa tie kohti huomattavasti tavanomaisemman näköistä, odotusarvoista, pitkän aikavälin tasapainoa, kun epäsuhtaiset marginaalisuureet johtavat korjaaviin muutoksiin ajassa. Talouden globaalista tasapainoisuudesta voidaan tapella, mutta korjaavat liikkeet kuitenkin tapahtuvat säännönmukaisesti poispäin kulmapisteistä, joten laajassa mittakaavassa talous pysyy jatkuvasti polulla jossa kaikki tekijät vaikuttavat enemmän tai vähemmän. Yksi ei odotusarvoisesti ole yli muiden, vaikka erityistapauksissa ja hetkellisesti näin voikin toki käydä; neoklassismi on pääsääntö ja se pystyy myös perustelemaan itsensä siksi.
Ainoa konsti jolla tällaisista päättelyistä päästään eroon on se että talouden monensuuntainen kausaalimekanismi ensin teurastetaan. Marxismi tekee juuri niin kun se olettaa työn kaiken muun ultimaattiseksi syyksi ja jättää näin huomiotta siihen johtavat kausaaliset selityspolut jotka pystyisivät näyttämään sen vain yhdeksi taloudelliseksi suureeksi muiden muassa. Todellisuudessa tällaisiin oletuksiin ei ole mitään syytä, eivätkä modernit taloustieteilijät siksi sorru niihin. Niinpä he eivät myöskään yleensä kannata marxismia, vaikka se mutkat suoraksi vetäessään näyttääkin tekevän mikrotaloudesta paljon ymmärrettävämpää.
Ongelma on jälleen kerran kausaatiossa. Tieteen pitäisi selittää syy-seuraus-suhteita. Jos lukee tieteellistä tekstiä eikä etsi teorioista kausaalisia mekanismeja, on mitä ilmeisimmin aivan pihalla. Niinpä taloustieteessäkin pitäisi aina kysyä mikä on syy ja mitä siitä seuraa.
Joten... Seuraako hinta siis kysynnästä vai tarjonnasta? Vai päin vastoin? Vai seuraako tarjonta kenties kysynnästä? Vai toisin päin? Ja miten kausaatio täsmälleen etenee? Minkä suuruisista muutoksista seuraa minkä suuruisia muutoksia, minne, ja miksi? Tämä voi kuulostaa naiivilta, mutta todellisuudessa taloustieteen keskeinen sisältö koostuu nimenomaan teorioista jotka vastaavat tällaisiin kysymyksiin. Lisäksi suurin osa tieteenalan koulukuntien välisestä nahistelusta koostuu juuri tällaisista peruskysymyksistä. Ennen kuin ymmärtää taloustiedettä tällä tasolla, on aivan turha yrittää pidemmälle.
Tavallinen oppikirjaesitys neoklassisesta osittaistasapainon teoriasta ei kuitenkaan vastaa tällaisiin kysymyksiin mitenkään kovin ilmeisesti. Se kyllä sanoo, että nouseva hinta lisää tarjontaa ja vähentää kysyntää -- sinänsä hyvin järkevää koska raha houkuttaa tuottajaa ja korkea hinta karkottaa ostajia. Mutta toisaalta se sanoo myös että vähenevä tarjonta kohottaa hintaa ja vähenevä kysyntä laskee sitä. Kun kysyntä sitten vaikuttaa hintaan ja hinta tarjontaan, kysyntä siis vaikuttaa tarjontaan. Ja vielä päin vastoin: tarjonta vaikuttaa hintaan joka vaikuttaa kysyntään, siis tarjonta vaikuttaa kysyntään. Ja tämä sitten tapahtuu vielä eri tavalla eri pituisilla aikahorisonteilla, ja horisontit syöttävät ristiin toisiaan. Niin, ja tietysti eri markkinat syöttävät toisiaan, edestakaisin, eivätkä esimerkiksi rahamarkkinat välttämättä ole aivan samanlaisia kuin muut markkinat, joten rahan liikkeistä voi kai sinänsä seurata jotakin aitoja, riippumattomia, taloudellisia vaikutuksia. Toden totta on vielä niinkin, että kaikki tämä tapahtuu rajalla, ei kokonaissuureissa, ja efektiivinen kysyntä onkin itse asissa vain hankalasti aggregoitua subjektiivista halua, ja sitten on teknologia joka muuttaa tarjontapuolen rajakorvaavuuksia vähän miten sattuu, ja tietysti sen voi olettaa endogeeniseksi jolloin sijoitusmarkkinat syöttävät takaisin siihen, ja... Ad nauseam. Kaikki tämä kuulostaa niin maailmojasyleilevältä, sekavalta ja ristiriitaiselta, että koko neoklassismi helposti näyttäytyy lukijalle yhtenä isona, todella hankalana kehäpäätelmänä. Se tekee mieli vetää suoraksi, tai sitten hylätä yhtenä uskontona muiden muassa.
Kumpikin olisi kuitenkin paha virhe, koska formalismin alla on käypä kausaalinen teoria. Se vain on samankaltainen kuin nykyfysiikan teoriat: sen kaunein ja täsmällisin formulaatio koostuu tasapainoyhtälöistä jotka antavat reunaehdot taloudelle, mutta joissa syyt ja seuraukset eivät enää ole eksplisiittisesti näkyvissä. Jos unohdamme ajan ja katsomme vain tavallisia suureita, kausaatio näyttää häviävän samalla kun tasapainolaskut tulevat helpommiksi. Mutta jos aika on läsnä, nähdään, että kaikki suureet määräävät yhdessä tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten suuruuden. Mitään ristiriitaa tai kehäpäätelmää ei ole, eikä ongelmaa myöskään pitäisi yksinkertaistaa liikaa olettamalla että jokin tekijöistä (esim. työ faktorina) ajaa muiden ylitse, ts. on ultimaattinen syy muiden suureiden arvoille. Lopulta taloudellinen prosessi on hyvinmääritelty vaikka kaikki nykyiset suureet todella vaikuttavat yhdessä kaikkiin seuraavan hetken suureisiin. Oikea tapa kuvata prosessia on analysoida se perustekijöihin kuten kysyntöihin, tarjontoihin ja hintoihin, ja sitten rakentaa se palasista uudelleen niin että tekijät lomittuvat joka suuntaan ristiriidattomasti yhteen. Mekaniikankin ongelmat näyttäisivät aivan täsmälleen yhtä monimutkaisilta jos niissä ei tehtäisi yksinkertaistuksia (esim. putoavat esineet eivät liikuta pudotessaan Maapalloa "ylöspäin") ja ne kuvattaisiin kausaalisuhteet selvästi paljastavina laskennallisina prosesseina (ts. sekä Maapallon että putoavan kappaleen sijainnit ja momentit seuraavalla ajanhetkellä riippuvat molempien sijainneista ja momenteista edellisellä).
Kun asian ensin ymmärtää näin, molemminsuuntainen kausaatio ja tekijöiden yhtäläinen tärkeys on yhtäkkiä täysin järkevää. Silloin on helppo todeta, että työnarvoteoria on vain erikoistapaus neoklassisesta synteesistä, joka toteutuu silloin kun tuotteen kokonaiskustannus on sama kuin rajakustannus (toki se voi teoriassa olla määräävä tekijä, mutta vain tietyissä rajoissa) ja pääoman tarjonta on täysin inelastinen (toki sekin voi olla tätä, mutta jälleen vain tietyissä rajoissa). Tästä edelleen helposti näkyy, että oletus ei läheskään aina päde; viimeistään kun kaikki tekevät kaksitoistatuntista työpäivää työn marginaalikulu alkaa nousta, ja kun ilman reaalikorkoa pahinkaan ideologinen sosialisti ei säästäisi, viimeistään sitten kun siemenviljat on sanan alkuperäisessä merkityksessä syöty pääoman marginaalituottavuus alkaa kohota siitä mitä se olisi marxilaisen yltäkylläisyyden vallitessa. Neoklassinen synteesi pätee koko laajuudessaan tässäkin nurkkapisteessä, marxilainen erityistapaus ei. Jos joudumme lähellekään tällaista nurkkaa, se kritiikki joka aikanaan motivoi laskevan marginaaliutiliteetin ja konveksien tuotantomahdollisuusjoukkojen tapaiset neoklassiset oletukset tulee yhtäkkiä hyvin relevantiksi. Sen jälkeen tavallisesta yleisen tasapainon analyysista voidaankin jo johtaa tie kohti huomattavasti tavanomaisemman näköistä, odotusarvoista, pitkän aikavälin tasapainoa, kun epäsuhtaiset marginaalisuureet johtavat korjaaviin muutoksiin ajassa. Talouden globaalista tasapainoisuudesta voidaan tapella, mutta korjaavat liikkeet kuitenkin tapahtuvat säännönmukaisesti poispäin kulmapisteistä, joten laajassa mittakaavassa talous pysyy jatkuvasti polulla jossa kaikki tekijät vaikuttavat enemmän tai vähemmän. Yksi ei odotusarvoisesti ole yli muiden, vaikka erityistapauksissa ja hetkellisesti näin voikin toki käydä; neoklassismi on pääsääntö ja se pystyy myös perustelemaan itsensä siksi.
Ainoa konsti jolla tällaisista päättelyistä päästään eroon on se että talouden monensuuntainen kausaalimekanismi ensin teurastetaan. Marxismi tekee juuri niin kun se olettaa työn kaiken muun ultimaattiseksi syyksi ja jättää näin huomiotta siihen johtavat kausaaliset selityspolut jotka pystyisivät näyttämään sen vain yhdeksi taloudelliseksi suureeksi muiden muassa. Todellisuudessa tällaisiin oletuksiin ei ole mitään syytä, eivätkä modernit taloustieteilijät siksi sorru niihin. Niinpä he eivät myöskään yleensä kannata marxismia, vaikka se mutkat suoraksi vetäessään näyttääkin tekevän mikrotaloudesta paljon ymmärrettävämpää.
keskiviikkona, elokuuta 02, 2006
Helsingin Sanomat sensuroi tietoja muslimien mielipiteistä
HS:
Pysäyttäkää sota -verkoston mielenosoitus keräsi äänekkään joukon vaatimaan Israelin sotatoimien lopettamista.
Miksi tästä HS:n julkaisemasta muslimimielenosoittajien kuvasta on puoliksi rajattu pois kyltti, jossa daavidintähden ja hakaristin välille on piirretty yhtäläisyysmerkki? Eikö Helsingin Sanomat halua kertoa totuudenmukaisesti, että tässä mielenosoituksessa olleet islamilaiset maahanmuuttajat loukkaavat juutalaisia vertaamalla Israelia Natsi-Saksaan?
Eikö Helsingin Sanomat halua paljastaa muslimien todellisia asenteita ja mielipiteitä, mm. fanaattista juutalaisvihaa?
HS:n lukijoiden myötätunto tuon mielenosoituksen järjestäjiä kohtaan olisi huomattavasti vähäisempää, jos HS olisi totuudenmukaisesti kertonut näiden mielenosoittajien olleen antisemitistejä.
Muslimien tavoitteena on tuhota Israelin valtio ja ajaa juutalaiset mereen. Israel ei hyökännyt Libanoniin silkkaa pahuuttaan, vaan estääkseen Hizbollahia jatkamasta Israelin pommittamista. HS:n kuvaamassa mielenosoituksessa olleet islamilaiset maahanmuuttajat eivät osoittaneet mieltään Hizbollahia vastaan silloin, kun Hizbollah ampui raketteja Israeliin tappaakseen juutalaisia siviilejä. Näiden mielenosoittajien tavoitteena ei ole rauha, vaan juutalaisten tuhoaminen. Nyt nämä muslimit osoittavat mieltään Israelia vastaan, kun Israelin armeija yrittää estää Hizbollahia tappaakseen juutalaisia siviilejä.
Miksi HS ei suostu antamaan tästä juutalaisvastaisten muslimien mielenosoituksesta totuudenmukaista kuvaa, vaan sensuroi kuviaan tarkoitushakuisesti?
Jatkokeskustelua eräästä vieraskirjasta:
Pysäyttäkää sota -verkoston mielenosoitus keräsi äänekkään joukon vaatimaan Israelin sotatoimien lopettamista.
Miksi tästä HS:n julkaisemasta muslimimielenosoittajien kuvasta on puoliksi rajattu pois kyltti, jossa daavidintähden ja hakaristin välille on piirretty yhtäläisyysmerkki? Eikö Helsingin Sanomat halua kertoa totuudenmukaisesti, että tässä mielenosoituksessa olleet islamilaiset maahanmuuttajat loukkaavat juutalaisia vertaamalla Israelia Natsi-Saksaan?
Eikö Helsingin Sanomat halua paljastaa muslimien todellisia asenteita ja mielipiteitä, mm. fanaattista juutalaisvihaa?
HS:n lukijoiden myötätunto tuon mielenosoituksen järjestäjiä kohtaan olisi huomattavasti vähäisempää, jos HS olisi totuudenmukaisesti kertonut näiden mielenosoittajien olleen antisemitistejä.
Muslimien tavoitteena on tuhota Israelin valtio ja ajaa juutalaiset mereen. Israel ei hyökännyt Libanoniin silkkaa pahuuttaan, vaan estääkseen Hizbollahia jatkamasta Israelin pommittamista. HS:n kuvaamassa mielenosoituksessa olleet islamilaiset maahanmuuttajat eivät osoittaneet mieltään Hizbollahia vastaan silloin, kun Hizbollah ampui raketteja Israeliin tappaakseen juutalaisia siviilejä. Näiden mielenosoittajien tavoitteena ei ole rauha, vaan juutalaisten tuhoaminen. Nyt nämä muslimit osoittavat mieltään Israelia vastaan, kun Israelin armeija yrittää estää Hizbollahia tappaakseen juutalaisia siviilejä.
Miksi HS ei suostu antamaan tästä juutalaisvastaisten muslimien mielenosoituksesta totuudenmukaista kuvaa, vaan sensuroi kuviaan tarkoitushakuisesti?
Jatkokeskustelua eräästä vieraskirjasta:
Nimi : Herja
Mitä teen : Kommentoin
Viesti : "Eikö Helsingin Sanomat halua paljastaa muslimien todellisia asenteita ja mielipiteitä, mm. fanaattista juutalaisvihaa?"
Tuossa Ellilän laittamassa HS:n artikkelissa mainnittu "Pysäyttäkää sota"-verkoston joku jäsen oli maanantaina A-studiossa. Kun aktiiville kerrottiin haastattelussa näytetyn ostoskeskuksen olevan juutalaisen yhtiön omistama hän kommentoi, ettei israelilaiset ilmoittele yritysostoistaan.
En tiedä ilmoittelevatko muidenkaan maiden yritykset julkisesti ostoistaan ja omistajien uskosta, mutta Israelin kohdalla ymmärrän mainostamisen puutteen. Nimittäin kun rättipää aikoo räjäyttää itsensä ja sata viatonta ja valittavana on joko juutalaisten omistama ostoskeskus tai kristittyjen omistama ostoskeskus kumpaan luulette Hassanin iskevän?
Joka tapauksessa minusta Suomen mediassa on alkanut olla aika selviä tapauksia joissa muslimien ikäviä temppuja sensuroidaan samalla kun herätellään vainoharhaa paitsi Israelia myös juutalaisia kohtaan. Kyllähän tämä Lähi-Idän tilanne on aina vaatinut melkoista medialukutaitoa, mutta tämän viimeisimmän kriisin kohdalla tahti on hieman kiihtynyt.
http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=11&t=3&q=6
Aktiivin haastattelu on tuossa ensimmäisenä
2. elokuuta 2006 11:45:23
...
Nimi : mulla on porkkanaa
Viesti : Ai niin, tuo A-Studio on aivan mahtava. Ei mainita sanallakaan Hezbollahin hyökkäystä Israeliin, tai sitä että Hezbollah tarkoituksella tapattaa siviilejä ja hyödyntää heidän kuolemiaan propagandassa. Eläköön antisemitismi.
Ja sitten vielä syynätään Israelin liiketoimintaa, ihan kuin siinä olisi jotain ihmeellistä että Israel käy kauppaa, tekee yhteistyötä muiden maiden yritysten ja hallitusten kanssa ja ostaa omaisuutta, kuten kaikki muutkin maat. Vainoharha on lievä ilmaisu.
2. elokuuta 2006 12:04:33
...
Nimi : Jarkko Sandell
Kotisivu : Burning Books
Mitä teen : Kommentoin
Viesti : "Kai te nyt ymmärrätte, että mielipiteet jakautuvat voimakkaasti islamin ja varsinkin muslimien suhteen?"
En tiedä, mistä tämä on peräisin, mutta kyllä islamistit ja muu uskonnollinen hihhulismi minusta näyttää olevan kovasti huonossa huudossa minkä tahansa eurooppalaisen kantaväestön keskuudessa.
Ei ole kauaakaan aikaa siitä, kun tällaista keskustelupalstaa ei olisi voinut kuvitellakaan. Tokihan näitä oli, mutta kyse oli marginaaliporukasta.
Monikulttuurihaihattelussa on kyse lähinnä vanhan, 60-70-luvun marxilaisten ahkerasta osallistumisesta päivän politiikkaan. Tämä sukupolvi onneksi on jo väistymässä.
Jokainen voi tehdä osaltaan jotain - kirjoittaa toimittajille, lehtiin ja ottaa työpaikoilla ja kouluissa. Sillä on vaikutusta.
Toiseksi, internetin merkitystä on vähätelty, ihmiset eivät elä enää pelkän YLEn ja HS:n propagandan varassa.
2. elokuuta 2006 13:37:12
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
