Ohjelmassa esiintyi kaksi anarkistiksi itseään kutsuvaa nuorta aikuista, tyttö ja poika, jotka määrittelivät anarkismin suunnilleen vapautumiseksi hierarkioista. Kuitenkin melkein samaan hengenvetoon nämä kaksi puhuivat taistelemisesta kapitalismia vastaan viitsimättä selittää, miten hierarkioiden vastustaminen ja kapitalismin vastustaminen liittyvät toisiinsa.
Ennen kaikkea ristiriitana on tietysti se, että kapitalismin tehokas vastustaminen edellyttää hierarkkisesti toimivaa sosialistista valtiota. Tämä ristiriita ei näille hörhöille juolahtanut mieleen.
Toki joku anarkoindividualisti voi vastustaa sekä valtiovaltaa että suuryritysten byrokraattisia hierarkioita, mutta yritysten hierarkkisten organisaatiomallien muodostumisen estäminen ei ole mahdollista ilman sosialistista valtiota. Anarkoindividualisti voi itse kieltäytyä osallistumasta yrityshierarkioihin, mutta hän ei voi kieltää muita osallistumasta niihin - jos hän yrittäisi väkivalloin estää muita yksilöitä liittymästä vapaaehtoisesti yrityshierarkioihin, silloinhan hän loukkaisi näiden yksilöiden oikeuksia.
Spontaanisti vapailla markkinoilla sopimusvapauden pohjalta muodostuneiden yrityshierarkioiden vastustaminen ei ole mahdollista loukkaamatta yksilöiden oikeuksia, joita anarkoindividualisti sanoo puolustavansa. Niinpä anarkoindividualisti ei voi kannattaa muuta kuin anarkokapitalismia, muuten hän lakkaa olemasta anarkoindividualisti.
FST:n ohjelmassa esiintyneet hörhöt sanoivat kuitenkin vastustavansa kapitalismia. He siis eivät olleet anarkoindividualisteja, vaan anarkokollektivisteja. Heidän ajattelunsa perustana ei ole yksilö, vaan kollektiivi.
Herää kysymys, miten tällainen kollektivistinen ajattelu voisi olla anarkismia. Jos anarkokollektivistien poliittisen vakaumuksen perustana on yksilön oikeuksien sijasta yhteisö jonain amorfisena massana, silloinhan kyse ei enää ole yksilön vapautumisesta jostain sortavista hierarkioista. Tällainen anarkokollektivismi tarkoittaa käytännössä sitä, että yksilöiden keskinäisiä suhteita määräävien selvärajaisten byrokraattisten hierarkioiden sijasta ihmiset elävät jonain epämääräisenä vellovana massana, vailla selkeitä suhteita toisiinsa ja myös vailla mitään yksilönvapautta.
FST:n hörhöt puolustelivat mm. ikkunoiden rikkomista taisteluna kapitalismia vastaan. Ikkunoiden rikkominen oli heidän mielestään poliittinen aktio, jos se kohdistuu suuryrityksiin. Kyseessä on siis kapitalismin vastustaminen tuottamalla taloudellista vahinkoa suuryrityksille. Tähän sitten esitti ohjelmassa eräänlaisena anarkistien opponenttina ollut RKP:n nuorisojärjestön pääsihteeri Mats Löfström sellaisen kommentin, että myös somalin omistaman pizzerian hajottaminen paskaksi skinheadien toimesta on poliittinen teko.
Anarkotytön mielestä tämä oli tietysti aivan eri asia: pizzerian omistava somali on nimittäin yksilö, jolla on oikeuksia, sen sijaan esim. McDonald's on suuryhtiö, jolla ei ole oikeuksia, McDonald's-yhtiöhän ei nimittäin ole ihminen, vaan oikeushenkilö.
Tässä siis nämä anarkokommunistit yrittävät perustella huliganismiaan vetoamalla yksilön oikeuksiin. McDonald's ei ole yksilö, joten sillä ei ole oikeuksia; pizzerian omistava somali on yksilö, jolla on oikeuksia. Tämä on mielenkiintoista logiikkaa tältä parivaljakolta, jotka itse julistivat kannattavansa anarkokommunismia.
Miten anarkokommunismissa kunnioitetaan yksilön oikeuksia? Miten kommunistinen järjestelmä voitaisiin pystyttää loukkaamatta yksilön oikeuksia?
Anarkopoika sanoi olevansa Kropotkin-fani ja määritteli anarkokommunismin olevan yksinkertaisesti kommunismia ilman valtiovaltaa. Minun mielestäni kommunismi ilman valtiovaltaa on kuin meri ilman vettä: se on käsitteellinen mahdottomuus.
Kommunismi on yhteiskuntajärjestelmä, jossa ei ole yksityistä omistusoikeutta. Tällainen yhteiskunta ei voi syntyä muuten kuin totalitaarisen diktatuurin kautta. Ihmiset eivät todellakaan vapaaehtoisesti luovuta pois kaikkea omaisuuttaan. Jos ihmiset vapaaehtoisesti muuttaisivat hippikommuuneihin tms. yhteisöihin, tämä olisi anarkokapitalismia, ei suinkaan anarkokommunismia. Ero anarkokapitalismin ja anarkokommunismin välillä on nimenomaan vapaaehtoisuus: ihmiset voivat anarkokapitalismissa tehdä omaisuudellaan mitä haluavat, vaikkapa lahjoittaa sen pois tai perustaa kommuuneja, sen sijaan anarkokommunismissa ihmiset eivät voi vapaasti päättää, haluavatko elää kommunismissa, heillä ei nimittäin ole mitään omaisuutta, jonka käytöstä he voisivat itse vapaasti päättää. Niinpä anarkokommunismi perustuu kollektiivin käyttämään väkivaltaan yksilöä vastaan.
Anarkokommunismi ei siis ole anarkoindividualismia, vaan anarkokollektivismia. Kuten jo tuli todettua, anarkokollektivismissa ihmiset elävät jonain epämääräisenä vellovana massana, vailla selkeitä suhteita toisiinsa ja myös vailla mitään yksilönvapautta. Tämän pitäisi olla itsestään selvää kaikille täysjärkisille, mutta jostain käsittämättömästä syystä jotkut anarkokommunismin kannattajat kehtaavat väittää puolustavansa yksilöiden oikeuksia.
Tässä tv-keskusteluohjelmassa nämä hörhöt vastustivat jonkun somalin omistaman pizzerian hajottamista skinhead-joukkion toimesta nimenomaan vetoamalla yksilön oikeuksiin eli tässä tapauksessa ravintolanomistajan oikeuksiin. Miten anarkokommunismin kannattaja voi vedota yksilön oikeuksiin? Koko hänen ideologiansahan on yksilön oikeuksien vastainen.
Juuri sen somalin omistaman pizzerian hajottaminen on sitä anarkokommunismia: yhteisö, tässä tapauksessa skinhead-yhteisö, päättää, mihin jotakin omaisuutta käytetään. Somali olisi halunnut käyttää omaisuuttaan ravintolan pyörittämiseen. Skinhead-jengi on se yhteisö, joka päättää toisin.
Anarkokommunismissa ei ole mitään yksityistä omistusoikeutta. Niinpä sillä somalilla ei ole mitään oikeutta päättää sen ravintolan toiminnasta. Skinhead-jengiläiset ovat juuri niitä anarkokommunisteja, jotka kollektiivisesti, demokraattisesti päättävät sosialisoida toisten ihmisten omaisuutta.
Summa summarum:
- anarkokommunismi on juuri sitä hobbesilaista anarkiaa, jota aina pelätään puhuttaessa anarkismista; anarkokommunismi on juuri sitä viidakon lakia, vahvemman oikeutta, kaaosta, epäjärjestystä, kaikkien sotaa kaikkia vastaan, johon anarkian pelätään johtavan
- anarkokommunismi on kollektivismia, ei individualismia; anarkokommunismissa yksilöllä ei ole mitään oikeuksia
- anarkoindividualistien eli valtiovaltaa vastustavien ja yksilön oikeuksia puolustavien anarkistien on kannatettava anarkokapitalismia eli yksityiseen omistusoikeuteen perustuvaa valtiotonta yhteiskuntaa, koska yksilön oikeudet eivät ole mahdollisia ilman yksityistä omistusoikeutta;
- sananvapaus ei ole mahdollinen ilman yksityisten ihmisten oikeutta omistaa sanomalehtiä, kirjapainoja, blogeja ym. tiedotusvälineitä,
- uskonnonvapaus ei ole mahdollinen ilman yksityisten ihmisten (ja heidän muodostamiensa seurakuntien) oikeutta omistaa kirkkoja, Raamattuja, alttaritauluja, papinkaapuja ym. uskonnollista materiaalia,
- liikkumisvapaus ei ole mahdollinen ilman yksityisten ihmisten (ja heidän muodostamiensa yritysten) oikeutta omistaa autoja, lentokoneita, laivoja ym. liikkumisvälineitä; ylipäätään mitkään oikeudet eivät ole mahdollisia ilman yksityistä omistusoikeutta, kaikki ihmisoikeudet perustuvat omistusoikeuteen
- anarkokapitalismissa eli yksityiseen omistusoikeuteen perustuvassa valtiottomassa yhteiskunnassa syntyy väistämättä yrityksiä (ks. Coase: theory of the firm) hierarkkisine organisaatiomalleineen, koska a) ihmiset haluavat vapaaehtoisesti perustaa sellaisia ja liittyä sellaisiin, b) ne ovat (tiettyyn rajaan asti) tehokkaita organisaatiomalleja transaktiokustannusten optimoimiseksi; näiden sopimusvapauden pohjalta muodostuneiden yrityshierarkioiden vastustaminen ei ole mahdollista loukkaamatta yksilöiden oikeuksia, joita anarkoindividualisti sanoo puolustavansa, niinpä anarkoindividualisti ei voi vastustaa yrityksiä
- kaikki yrityksiä vastustavat anarkistit ovat anarkokollektivisteja eli anarkokommunisteja; yrityksiä vastaan hyökkäävät anarkistit ovat hobbesilaisia sivistyksen ja järjestyksen vastustajia, yksilön oikeuksien vastustajia, loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja
- anarkokapitalismissa eli yksityiseen omistusoikeuteen perustuvassa valtiottomassa yhteiskunnassa yksilön oikeuksia puolustetaan yksilöiden omalla itsepuolustuksella ja yksilöiden keskinäisiin vapaaehtoisiin sopimuksiin perustuvilla järjestelyillä, kuten vartiointiliikkeillä;
- anarkokapitalismin kannattajilla ei ole samanlaista naiivia fantasiaa ihmisten hyvyydestä kuin anarkokommunisteilla, jotka luulevat ihmisten vapaaehtoisesti luovuttavan omaisuutensa ja työpanoksensa kollektiivin hyväksi;
- anarkokommunistit uskovat ihmisten olevan epäitsekkäitä enkeleitä, jotka pyyteettömästi raatavat toisten hyväksi, vaatimatta itselleen mitään muuta kuin välttämättömimmät perustarpeet; sen sijaan anarkokapitalismin kannattajat tajuavat ihmisten olevan itsekkäitä ja kääntävät ihmisen luontaisen itsekkyyden positiiviseksi voimaksi vapailla markkinoilla;
- kun ihmisyksilön fyysisen koskemattomuuden suoja ja yksityisen omistusoikeuden suoja on turvattu itsepuolustuksella, aseilla, lukoilla, varashälyttimillä ja vartiointiliikkeillä, murha, raiskaus, pahoinpitely ja ryöstö eivät kannata; tällöin ihmisten luontainen itsekkyys kanavoituu rauhanomaisella, toisten ihmisten oikeuksia kunnioittavalla tavalla, koska vapaassa markkinataloudessa itsekäs ihminen voi saada haluamiaan asioita vain myymällä toisten ihmisten haluamia asioita.
Minun nähdäkseni kaikki ylläoleva on täysin itsestäänselvää, mutta jostain syystä se ei tunnu menevän jakeluun useimmille anarkisteiksi itseään kutsuville tahoille. Tämä on niitä syitä, joiden vuoksi minä en yleensä kutsu itseäni anarkistiksi.
Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.
Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja. Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.