torstaina, elokuuta 02, 2012

Vihreät haluavat sensuroida historiallisia tosiasioita







Ilia Kalioujnov:



Vihapuhe

1.8.2012 15:59

Tämän vuoden kesäkuussa kansanedustaja Jussi Halla-aho sai KKO: tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. KKO:n mukaan Halla-Aho väitti kirjoituksessaan muun muassa, että islaminuskonto on pedofiliauskonto ja että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Halla-Ahon väitteet olivat sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä sekä somaleita kansanryhmänä panettelevia ja solvaavia.
Helsingin Sanomissa julkaistiin 29.7. Porkkalan luovutuksesta kertova artikkeli. Suomen historian vaiheesta kertova artikkeli on ensisilmäyksellä harmiton ja varsin tavallinen Tosen maailmansodan menoista kertova teksti. En reagoisi mitenkään ko. artikkeliin, jos siinä ei olisi hiljaista vihapuhetta, josta mm. kansanedustaja Halla-Aho sai tuomionsa. KKO:n tuomion jälkeen jokaiselle mediayhtiölle ja tavalliselle kansalaiselle, joka haluaa tuoda julki oman mielipiteensä, pitäisi olla selvä se raja, jonka yli sanallisessa ilmaisussa ei yksinkertaisesti saa mennä, koska se ei KKO:n mielipiteen mukaan enää nauti sananvapauden suojaa. Alla on sitaatti HS:n Porkkalan luovutusta käsittelevästä artikkelistä, jossa HS tiedustelee paikallisten asukkaiden muisteloita ajoilta, jolloin Porkkala oli neuvostojoukkojen hallussa:
"Kun tal­vel­la 1956 kar­ta­nol­le pa­lat­tiin, jär­ky­tys oli suu­ri. Toi­sen ker­rok­sen yh­den sa­lin lat­tias­sa oli ri­vi rei­kiä. Si­tä oli käy­tet­ty klo­set­ti­na. Vuo­sien jä­tök­set oli­vat ala­ker­ras­sa. E­no­ni ryh­tyi he­ti en­sim­mäi­sek­si si­tä sii­voa­maaan", Margareta Se­gers­ven ker­too Helsingin Sanomille.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Mitä jos HS:n haastattelema Margareta Segersven olisi lisännyt kertomaansa muisteloon seuraavaa:
"Kun tal­vel­la 1956 kar­ta­nol­le pa­lat­tiin, jär­ky­tys oli suu­ri. Toi­sen ker­rok­sen yh­den sa­lin lat­tias­sa oli ri­vi rei­kiä. Si­tä oli käy­tet­ty klo­set­ti­na. Vuo­sien jä­tök­set oli­vat ala­ker­ras­sa. E­no­ni ryh­tyi he­ti en­sim­mäi­sek­si si­tä sii­voa­maaan. Kai se on venäläisten kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erityspiirre, että käydään kakalla missä nukutaankin". Menisikö tämäkin teksti läpi ilman, että kukaan reagoisi siihen haastamalla HS oikeuteen? Menisi. Mielestäni HS:n julkaisema Margareta Segersvenin muisto,vaikka se ilmeisesti perustuukin tositapahumiin, on kyseessä olevassa kontekstissa sisällöltään herjaava ja häpäisevä sekä ilmaisutavaltaan venäläisiä kansanryhmänä panetteleva ja solvaava.
Jok'ikiseen sotaan mahtuu molempien sotivien puolien tekemiä aivan järjettömiä tekoja. Suomessa ei luonnollisesti muisteta suomalaisten sotilaiden tekemiä venäläiseen siviiliväestöön kohdistuvia hirvittäviä tekoja talvi- ja jatkosodan aikana.
En pidä moraalisesti sopivana, että Suomen ja Venäjän välillä käytyjen sotien järjettömyyksien yksityiskohtia muistellaan Suomen luetuimmassa lehdessä. Sitä varten on perustettu useita sota-aiheisia lehtiä ja kuvalehtiä.
Loppupäätelmä: kun KKO on kerran linjauksensa tehnyt ja piirtänyt hyvin selkeän viivan vihapuheen ja ei-vihapuheen rajan välille, on siten tärkeää, että vastaisuudessa vihapuheille ei anneta tilaa vaan puhetta julkaisseen järjestön tai henkilön täytyy kantaa täyden vastuun lausumasta/ kirjoittamasta tekstistä ja saada ansaitsemansa rangaistus kansanryhmää panettelevasta ja solvaavasta puheestaan.





Ilia Kalioujnov-Salminen
Helsinki
Vihreät
Ilia Kalioujnov-Salminen on 29-vuotias Helsingissä asuva musiikkipedagogi, freelancer-esiintyjä ja -kanttori. Syntynyt Neuvostoliitossa Putinin ja Medvedevin kaupungissa. Ehdolla kunnallisvaaleissa 2012 Helsingin Vihreiden listalta.




Venäläinen imperialisti Ilia Kalioujnov siis vaatii Helsingin Sanomille rikosoikeudellista rangaistusta siitä, että HS on julkaissut Porkkalan evakon haastatelun. Tämä putinisti on Vihreiden ehdokkaana kunnallisvaaleissa Helsingissä. Vihreät siis edustavat Putinia. 

Vihreät haluavat valtion väkivaltakoneiston voimin kieltää ihmisiä kertomasta historiallisia tosiasioita. Vihreiden mielestä Neuvostoliiton armeijan käyttäytymisestä puhuminen on "vihapuhetta", joka pitää kieltää rikosoikeudellisten rangaistusten uhalla. Vihreät siis kannattavat stalinismia.


 





3 kommenttia:

Stefan kirjoitti...

Voisiko vihreä venäläinen kertoa esimerkin siitä, mitä ovat "suomalaisten sotilaiden tekemät venäläiseen siviiliväestöön kohdistuneet hirvittävät teot talvi- ja jatkosodan aikana".

Kysymys jäänee retoriseksi.

En myös ymmärrä kuinka sodanaikaiset asiat liittyvät 50-luvulla tehtyihin havaintoihin venäläisten asunnoista.

Ilia on fasisti.

Homo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Homo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.