Terveisiä intistä!

Eipähän tuo mikään kovin miellyttävä paikka ole. Tällä hetkellä vielä melkoisen väsynyt olo. Toissapäivänä marssi, eilen uima- ja lihaskuntotesti (oli rästipäivä, minulta olivat nuo molemmat jääneet aikaisemmin suorittamatta). Silti alikessut halusivat juoksuttaa tavallista enemmän... Näköjään olen vieläpä aivan rapakunnossa. Olin jo aivan läkähtynyt lihaskuntotestiä edeltävän verryttelyn jälkeen. Kaksi pistettä sain siitä. Joudun siis jäämään vielä joskus toisenakin lauantaina suorittamaan sen uudestaan, koska joku on keksinyt että kaikkien täytyy saada siitä (ilmeisesti) vähintään neljä pistettä.

Yllätykseksi kyllä, 1. PionK on osoittautunut melko hyväksi paikaksi, vaikka toisin peloteltiin. Vain yksi yö metsässä tähän mennessä. Poteroita ei ole tarvinnut kaivaa. Kasarmi on varuskunnan uusin, ja siellä on esimerkiksi keskuspölynimuri. Ryhmänjohtaja on yksi komppanian mukavimmista alikessuista eikä joukkueen kokelaassakaan pahemmin valittamista ole. Samaan tupaankaan ei ole mitään ikäviä ihmisiä sattunut. Telamiinojen kanssa ei ole harjoiteltu kuin kerran, eikä niitä ole joutunut edes kantamaan.

Tämä viikkokin on ihan leppoisa ollut, tosin lähinnä sen takia kun minulla oli vmtl maanantaista torstaihin (nilkat jotenkin rasittuneet). Sai vain katsella vierestä toisten sykkimistä muun muassa suojeluhälytysharjoituksissa. Nilkoissa tuntuu vielä jotain, taidan mennä vks:aan ensi viikolla kun on lisää marssia ja metsäkeikka tiedossa. Metsikössä kömpiminen on yksi niistä asioista mitkä minua eivät tuolla kiinnosta tippaakaan. Onhan siellä toki paljon muutakin, mutta ne eivät ole yhtä rasittavia, kuten pinkat ja siivoukset. Eilen ei tosin pinkkaa eikä punkkaa jaksanut yrittääkään tehdä kunnolla (perjantai kiinni, sen kunniaksi join kymmenen pulloa ykkösolutta sotilaskodissa). Kokelailla ja alikessuilla oli iltavapaa, ja he sitten tulivat pienoisessa humalassa teettämään ties kuinka moneen kertaan pinkan ja punkan. Varmaankin siitä johtuen jouduin sitten vielä olemaan toinen apupäivystäjä (eli heräämään jo kolmelta istumaan päivystäjän pöydän taakse). Olen koittanut pitää matalaa profiilia, mutta silti jostain syystä joukkueen kokelas oppi nimeni melkein samantien... Virnisteli siihen malliin kun minua kuulutettiin päivystäjän pöydän eteen, että varmaan oli tietoinen hommasta mihin jouduin.

Hieman yllättynyt olen siitä, kuinka moni jo tässä vaiheessa on kyllästynyt armeijaan. Kaverien juttujen mukaan porukka ei vielä tässä vaiheessa pahemmin hajoilisi, vaan aika moni särmäisi ja AUKiin lähtijöitä olisi jonkin verran. Tuvasta löytyy yksi, joka on vielä kovasti AUKiin tai RUKiin lähdössä. Eräs toinenkin on kai AUKista jonkin verran kiinnostunut. Ne, jotka alussa olivat kahden vaiheilla, vannovat jo kuuden kuukauden nimeen. Tosin, tämä viikko etenkin otti päähän monia, kun tiistaina ilmoitettiin että rästipäivänä kiinni jäävät ne, jotka eivät saaneet kuntotestistä tiettyä pistemäärää tai uineet 200m. (Minua se ei pahemmin harmittanut, kun ne olivat suorittamatta ja tiesin että jonakin lauantaina ne varmaankin pitää tehdä.) Kukaan alikessuista ei tuntunut tietävän oikein asiasta mitään, ja lopulta ne, jotka olivat uineet yli 25m, pääsivät lähtemään jo perjantaina lomille. Mutta melkoisen sähläyksen takana sekin oli. Siinä sitten onkin yksi asia, mitä on muutamaan kertaan tupakavereiden kanssa ihmetelty. Miten ihmeessä joku voi arvostaa intin johtajakoulutusta? Kaikki asiat tuntuvat olevan perseellään siellä jotakuinkin koko ajan. Ihme on, jos jokin palvelus, poislukien päivittäiset kuten aamutoimet tai siivous, onnistuu alkamaan ja loppumaan ajallaan niin, että kaikilla on kaikki tarvittava mukanaan. Tälläkin viikolla menimme bussilla Uttiin ampumaradalle, enkä päässyt ampumaan kohdistuslaukausten lisäksi kuin kaksi sarjaa polvelta. Joku neropatti ei ollut älynnyt ottaa tarpeeksi patruunoita mukaan.

Tähän mennessä ei ole vielä käynytkään mielessä esimerkiksi siviilipalvelukseen siirtyminen. Pois minä tuolta kyllä lähtisin oikein mielelläni, jos sellainen mahdollisuus tulisi. Mutta ei ilmeisesti kovin helposti saa vapautusta, vaan vain muutaman vuoden lykkäystä (jos kävisi vaikka valittamassa ahdistusta ja masennusta lääkärille). Perseestä se paikka on, mutta jotakuinkin siedettävä tähän mennessä. Jostain syystä en osaa/viitsi olla kovin pitkään ärtyneessä mielentilassa, joten metsässä konttaaminen ottaa päähän vain silloin kun sitä joutuu tekemään. Mutta olen tietenkin jo oppinut, että vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta tiettyinä päivinä helpottaa oloa kummasti.

Joukkueenjohtajan haastattelussa luutnantti oli sitä mieltä, että minun kannattaisi lähteä AUKiin. Vilkaisi vain että minulla on peruskoulun lisäksi suoritettuna lukio ja amis ja opiskelen teknillisessä yliopistossa. Siitä sitten päätteli että tarvitsisin/haluaisin intin johtajakoulutusta. Ilmoitin vain ettei tällainen paikka oikein sovi kaltaiselleni hedonistiselle individualistille. Kyllä hän tämän tuntui ymmärtävän, joskin koitti vielä selittää kuinka hyödyllistä se joskus voisi minulle olla. Jos ei muuten onnistu, niin sitten vaikka kieltäydyn AUKista omantunnonsyihin vedoten. Sen vielä saan nieltyä, että minun on pakko olla intissä tekemässä kaikkia typeriä asioita (ainakin tähän mennessä on onnistunut), mutta en sitä, että joutuisin pakottamaan muut tekemään niitä typeriä asioita.

Kollektiiviset rangaistukset ovat yksi ärsyttävimmistä asioista intissä. "Jos yksi mokaa, kaikki mokaa." Minkä helvetin takia minun pitäisi kärsiä muiden virheistä? Joskus on käynyt mielessä siitä kieltäytyminen. Ymmärrän kyllä hyvin sen tarkoituksen. Kun alikessut eivät saa simputtaa, he laittavat alokkaat ojentamaan "mustat lampaat" takaisin ruotuun. Suurin osa alokkaista kun kohdistaa ärtymyksensä näihin mokaajiin. Minä olen kyllä koittanut selittää tupakavereille, ettei viattomien kärsiminen rangaistuksista suinkaan ole mokaajien vika, vaan rangaistuksen langettajien. Valitettavan harva vain tuntuu ymmärtävän tätä.