tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Ev. lut. kirkko kehottaa rikkomaan Suomen lakeja islamilaisten terroristien auttamiseksi

Jo on aikoihin eletty.

Suomen evankelis-luterilainen valtionkirkko kehottaa työntekijöitään rikkomaan Suomen lakeja Suomessa laittomasti oleskelevien ulkomaalaisten, mm. Suomesta karkoitettujen rikollisten, piilottelemiseksi poliisilta ym. viranomaisilta:

Moni suomalainen hieraisi silmiään toukokuussa. "Kirkko tarjoaa suojaa käännytetyille turvapaikanhakijoille", otsikot kertoivat.

Pian julkisuuteen alkoi tulla tapauksia, joissa karkotuspäätöksen saaneet löysivät tiensä seurakuntien huomaan.

Monen kansalaisen mielestä kirkko on astunut arveluttavalle polulle sekaantuessaan maallisten viranomaisten töihin. Miksi kirkko kehottaa työntekijöitään uhmaamaan lakeja? Eikö kirkossa luoteta oikeuslaitoksen puolueettomuuteen?

Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisema opas Kirkko turvapaikkana neuvoo:

"Päätös antaa suojaa perustuu Jumalan lain noudattamiseen: se on hengellinen päätös."

Jumalan lain?

"Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen vaatii tottelemattomuutta vallitsevia lakeja kohtaan. Kristillinen etiikka menee edelle silloin, kun sen ja valtion lain välillä on ristiriita. Ennemmin meidän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä, todetaan Apostolien teoissa", opas kertoo.

Niinkö?

"Laki ja moraali eivät ole toistensa synonyymejä, eikä laki moraalin mitta. Lait ovat usein moraalisia ja moraalikäsityksiä konservatiivisempia; ne ovat ihmisten säätämiä kompromisseja".



Suomesta karkoituspäätöksen saanut rikollinen voi olla vaikka islamilaisten terroristi. Valtionkirkko siis kehottaa työntekijöitään auttamaan islamilaisia terroristeja pakoilemaan poliisia.

Ev. lut. kirkko on lähtenyt vallankumouksen tielle.

Ev. lut. kirkko haluaa väkivalloin syrjäyttää Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen:


Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta kommentoi Kirkko turvapaikkana -opasta.

- Sanavalinnat ja periaatteet kuulostavat häkellyttäviltä demokraattisen oikeusvaltion perusperiaatteiden näkökulmasta. Mieleen tulee hyvää tarkoittavien kansalaistottelemattomien tai radikaaliryhmien käsikirja. Tällaisen yleisohjeen antaminen on todella vaarallista, etten sanoisi moraalitonta, Kekkonen sanoo.

- Suomessa lainkunnioitus on hyvin korkea. Meillä on länsimaista liberaalia demokratiaa vastaavat upeat arvot, jotka on kirjattu perustuslakiin ja ihmisoikeussopimuksiin. Toki ihmisten säätämät lait ovat kompromisseja, mutta niiden yli ei noin vain kävellä, Kekkonen muistuttaa.

Lakien pitäminen tyhmien poliitikkojen aikaansaamina kompromisseina herättää Jukka Kekkosessa huonoja väristyksiä.

- Euroopassa oli 1920- ja 1930-luvuilla hyvin tunnettuja äärioikeistolaisia liikkeitä, jotka olivat tätä mieltä. Kyllä tässä jotain samaa on, hän sanoo.

Kekkonen sanoo, ettei ole legalisti, joka vaatii lakien pilkuntarkkaa noudattamista, mutta hän kehottaa pitämään järjen kädessä.

- On todella kavahduttavaa, että laki voitaisiin syrjäyttää yleisohjeen perusteella niin sanotusti korkeamman arvon, itse määritellyn normin tai omantunnon takia. Jos laki tai sen tulkinta koetaan epäoikeudenmukaiseksi, pitää synnyttää keskustelua lain tai käytännön muuttamiseksi.



Tämä täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön.

Ev. lut. kirkko on vallankumouksellinen terroristijärjestö, kuten punakaarti vuonna 1918.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors kannattaa ev. lut. kirkkoa tässä asiassa.

Valtioneuvoston jäsen siis osallistuu tähän osallistuu tähän valtiopetokselliseen toimintaan.

No, myös vuonna 1918 punakapinassa eli valtiopetoksessa oli mukana entinen valtioneuvoston jäsen, entinen pääministeri Oskari Tokoi.

Astrid Thors kulkee Oskari Tokoin ja Otto-Wille Kuusisen viitoittamalla tiellä.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Ev. lut. kirkko haluaa väkivalloin syrjäyttää Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen"

Etkö sinä anarkokapitalistina sitten jättäisi veroja maksamatta, jos pystyisit puolustautumaan valtio-nimistä rikollisjärjestöä vastaan? Sinäkin siis haluat väkivalloin syrjäyttää Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen?

Ja vaikka itse et väkivalloin puolustaisikaan omaisuutta, niin on ainakin tekopyhää haukkua kirkkoa siitä, että se haluaa muuttaa lakeja. Itsekin haluat muuttaa lakeja


"Suomesta karkoituspäätöksen saanut rikollinen voi olla vaikka islamilaisten terroristi. Valtionkirkko siis kehottaa työntekijöitään auttamaan islamilaisia terroristeja pakoilemaan poliisia"

En huomannut sellaista kohtaa, jossa olisi kehotettu auttamaan terroristeja/rikollisia. Suurin osa islamilaisista maahanmuuttajista ei kuulu kumpaankaan edellä mainittuun ryhmään.


Kun juttusi ovat tätä tasoa, niin ei ole ihme, vaikka moni pitäisikin libertaareja hieman pöpeinä.


DISCLAIMER: Olen ateisti/libertaari

Samuli Pahalahti kirjoitti...

Joo, tämä oli taas ihan surkea postaus. Mikko voisi keskittyä kirjoittelemaan kansallissosialistien nettisivuille, ettei enää pilaisi enempää libertaarien mainetta.

Mikko Ellilä kirjoitti...

mr_Zombie eli Samuli Pahalahti osoittaa jälleen oman älyllisen tasonsa haukkumalla kaikkia eri mieltä kanssaan olevia natseiksi.

Ev.lut. kirkko kehoittaa työntekijöitään rikkomaan Suomen lakeja ja sanoo Raamatun olevan Suomen lain yläpuolella. Tämä on määritelmän mukaan pyrkimys lainalaisen yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen eli valtiopetos. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka Samuli Pahalahti yrittääkin puolustaa kirkon valtiopetoksellista agitointia haukkumalla kirkon arvostelijoita natseiksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Ev.lut. kirkko kehoittaa työntekijöitään rikkomaan Suomen lakeja ja sanoo Raamatun olevan Suomen lain yläpuolella. Tämä on määritelmän mukaan pyrkimys lainalaisen yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen eli valtiopetos."

Niin on. So what? Valtiopetos ei välttämättä tarkoita, että teko olisi moraalisesti väärin. On sekin valtiopetos, jos kehoittaisin yritykseni työntekijöitäni olemaan maksamatta veroja valtio-nimiselle rikollisjärjestölle.

Olet tietysti kuunnellut jonkun konservatiivi-pappasi antikommunistisia löpinöitä, kun et ajattele omilla aivoilla.

Tuollainen on juuri samanlaista kuin höpinät kuvitteellisesta yhteiskuntasopimuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

"Samuli Pahalahti osoittaa jälleen oman älyllisen tasonsa haukkumalla kaikkia eri mieltä kanssaan olevia natseiksi"

Hän ei haukkunut sinua natsiksi, vaan totesi, että naurettavat juttusi ovat samaa tasoa kuin kansallissosialistien.


"Samuli Pahalahti yrittääkin puolustaa kirkon valtiopetoksellista agitointia haukkumalla kirkon arvostelijoita natseiksi."

En viitsi edes kommentoida tuollaista vääristelyä. Luulisi, että itsekin tajuat asian

Panu kirjoitti...

Etkö sinä anarkokapitalistina sitten jättäisi veroja maksamatta, jos pystyisit puolustautumaan valtio-nimistä rikollisjärjestöä vastaan? Sinäkin siis haluat väkivalloin syrjäyttää Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen?

No mutta kaikkihan me hyvin tiedämme, että libertaareilla on Oikeus vaatia Suomen yhteiskuntajärjestyksen kaatamista, koska libertaarit ovat Oikeassa. Kommunisteilla ja kristityillä ei tietenkään ole Oikeutta vaatia nousemaan kapinaan lakeja ja yhteiskuntaa vastaan, mutta he ovatkin väärässä, epälibertaareja ja väärien aatteiden kannattajia, joihin ei kuulukaan soveltaa samoja sääntöjä kuin Oikean Aatteen Valaistuksen saaneisiin.

Ja totta kai valtio ja lait ovat hyviä silloin kun ne puolustavat libertaristin Oikeutta ja rajoittavat kommunistien ym. väärinajattelijoiden oikeuksia, mutta huonoja silloin kun ne puolustavat väärinajattelijoiden oikeuksia ja rajoittavat libertaristin Oikeutta.

Kuka houkka kuvittelisikaan, että Pyhän Libertariuksen voideltua koskisivat samat lait ja säännöt kuin profaaneja kristittyjä ja kommunisteja?

PS: Mikko olisi muslimiterroristeista sönkkäämisen sijasta voinut hakea paremman esimerkin siitä ruandalaisesta vapaakirkollisesta pastorista, joka sai turvapaikan ilmeisesti pienen pohjalaisen hihhulikirkon tuella ja paljastui Ruandan kansanmurhan pyöveliksi. Mutta kun mikkoversumissa ei ole oikein muuta väkivaltaa kuin muslimien harjoittama (ai niin, meinasi unohtua se liittoutuneiden toisessa maailmansodassa viattomia saksalaisia vastaan harjoittama), niin häneltä jäi tämä herkkupala ilmeisesti huomaamatta.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Eipäs todellakaan jäänyt tuokaan tapaus minulta huomaamatta, vaan kritisoin valtionkirkkoa tuostakin tapauksesta omassa blogissani aivan tuoreeltaan.

Ks.
http://mikkoellila.thinkertothinker.com/?p=151

Panu kirjoitti...

kritisoin valtionkirkkoa tuostakin tapauksesta omassa blogissani aivan tuoreeltaan.

Ikään kuin niitäkin juttuja olisi joku viitsinyt lukea. Joko olet pannut pystyyn uuden blogin Stormfrontin sivuille? Sinulle oli kuulemma tarjolla sieltä sivutilaa.

Hupaisa juttu tuokin kieltämättä. Ensin inisit sensuurista, kun sivut joutuvat poliisitutkintaan - siis vasta poliisitutkintaan. Sitten kun niiden oikea sisältö paljastui Marinakikselle, hän pani saittisi jäihin ennen kuin mitään tuomiota oli tullut. Toisin sanoen pyhän kapitalistisen yhteisön ylläpitäjä itse asiassa sensuroi ankarammin kuin vihaamasi kommunistinen vallankäyttäjä, siis valtio.

Sivumennen sanoen juuri tuo on se syy, miksi minä en kannata libertarismia, vaan edustuksellista demokratiaa ja verottamalla ylläpidettyä valtiokoneistoa. Vahvassa valtiossa, jossa on itsenäinen oikeuslaitos, mahdollisesti laittomasta blogikirjoittelusta joutuu ensin poliisitutkintaan (joka voi antaa tulokseksi, että syytteeseen ei ole aihetta), sitten oikeuskäsittelyyn (joka voi johtaa vapauttavaan tuomioon).

Libertarismissa, jossa ei ole vahvaa valtiota puolueettomana tuomarina, sitä vastoin olet riippuvainen erilaisista marinakiksista ja heidän johtamistaan yhteisöistä saadaksesi sivutilaa ajatustesi ilmaisemiseen. Ja sivuston omistajana ja ylläpitäjänä Marinakiksella on tietysti omistajan suvereeni oikeus (jonka pyhyyttä te libertaristit aina julistatte) antaa sinulle kenkää sivuiltaan, jos et noudata hänen periaatejulistustaan.

Marinakis tutki asian ja antoi sinulle kenkää, koska katsoi sinun rikkoneen yhteisön peruskirjaa vastaan. Toisin sanoen, ennen kuin suomalainen oikeuslaitos oli edes tutkinut asiaasi, libertaristisen yhteisön suvereeni omistaja-johtaja sensuroi blogisi. Sinulla oli siis käytännössä enemmän sananvapautta Suomen kansalaisena kuin Marinakiksen yhteisön jäsenenä.

Jos vahvan valtion tilalle tulisivt marinakiksien yhteisöt, sananvapaus olisi heikompi kuin nykyisessä Suomessa, koska marinakikset sallivat yhteisöissään juuri niin paljon sananvapautta kuin haluavat. Eli siis libertarismissa olisi vähemmän sananvapautta kuin nykyisessä järjestelmässä. Muun muassa tästä syystä niin minä kuin useimmat muutkin libertarismin vastustajat olemme vakuuttuneita siitä, että libertarismi olisi etujemme kannalta nykyistä huonompi vaihtoehto.

Sanoin jo aikoinani Sampolle, että valtio mahdollistaa yhteisöshoppailun, eli sen, että alistun erilaisten marinakiksien pompotettavaksi just niin paljon kuin itseäni huvittaa, mutta ilman valtiota joutuisin alistumaan erilaisten marinakiksien mielivaltaisiin periaatejulistuksiin saadakseni leikkiä mukana. Mielestäni tuo Mikon episodi todistaa minun olleen tässä aivan oikeassa.

Panu kirjoitti...

Ja Roskapostille tiedoksi: "kuvitteellinen yhteiskuntasopimus", joka on koko ajan modifioitavissa ja neuvoteltavissa uusiksi vallanpitäjien ja kansalaisyhteiskunnan välisessä jatkuvasti eri keinoin (vaalit, mielenosoitukset, lakot ym.) käytävässä dialogissa, on käytännössä ainoa (ja myös käytännössä parempi) vaihtoehto sellaiselle peruskirjalle, jonka joku Prodos Marinakis vain yksinkertaisesti säveltää itse mielivaltaisesti (puhumattakaan nyt vaikka Puerto Janssonin kuuluisasta perustuslaista, joka ei viime kädessä hirveästi eroa Prodos Marinakiksen "kapitalismi on jees" -julistuksesta).

Mikko Ellilä kirjoitti...

Panu ei selvästikään tajua sellaisia yhteiskunnallisen keskustelun peruskäsitteitä kuin sananvapaus ja sensuuri.

Prodos Marinakis ei mitenkään rajoita minun sananvapauttani tai harjoita sensuuria. Hän vain päätti kieltäytyä julkaisemasta minun mielipiteitäni jatkossa. Tämä ei ole sensuuria.

Valtiovalta yrittää harjoittaa sensuuria uhkailemalla minua potentiaalisesti jopa vankeustuomiolla blogissa esilletuomieni faktojen (afrikkalaisten ja eurooppalaisten ÄO-erot, afrikkalaisten maahanmuuttajien yliedustus eurooppalaisten maiden rikostilastoissa) vuoksi. Prodos ei harjoita sensuuria. Hän vain ei halua julkaista kirjoituksiani jatkossa. Hänellä on tähän täysi oikeus. Se kuuluu hänen sananvapauteensa. Hänen sananvapautensa ei mitenkään rajoita minun sananvapauttani. Ihmisoikeudet ovat absoluuttisia ja keskenään ristiriidattomia.

Unknown kirjoitti...

"Panu ei selvästikään tajua sellaisia yhteiskunnallisen keskustelun peruskäsitteitä kuin sananvapaus ja sensuuri."

Olipa uutinen.

Panu on muuten ihan viimeinen ihminen jonka kannattaa vouhkata yhtään mitään suvaitsevaisuudesta tai kristillisyydestä.

Lainkunnioituksesta tai käytöstavoista puhumattakaan...

Tiedemies kirjoitti...

Tästä saa hyvät naurut, kieltämättä.

Ei mutta vakavasti. Eikö tämäkin asettelu ole kuitenkin jotakin muuta kuin libertaaria? Siis toki libertaarilla voi olla näkemyksiä, jotka ovat riippumattomia libertarismista.

Olen toki aika ikävin sanankääntein kritisoinut joskus Ellillän mielipiteitä ja ilmaisutapaa, mutta kyllähän hänellä mielipiteisiinsä on oikeus; Ihmettelen tässä lähinnä sitä, että miten kirkon toiminta tässä liittyy mitenkään libertarismiin. Libertaari voi kai kannattaa tai olla kannattamatta kansalaistottelemattomuutta silloin, kun laki on epälibertaari.

Eikö juuri maahanmuuttajien kohtelu ole sen kysymyksen ulkopuolella, onko henkilö libertaari vai ei? Tätä vasten näkisin mr Zombien kommentin kaikessa kärkevyydessään olevan siinä mielessä oikein kohdistetun. Tämä kirjoitus kiinnostaa enemmän ehkä juuri kansallissosialisteja kuin libertaareja tai libertarismista kiinnostuneita ja on omiaan herättämään kummeksuntaa ja paheksuntaa niissä, joille libertarismi on ilmiönä vieras.