tiistaina, kesäkuuta 17, 2008

Ajatuspoliisi Mika Illman jahtaa toisinajattelijoita yhä

Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:


Nimi : rähmis

Viesti :

Hesari arkipäivän uhkatekijöistä:

Uusnatsit toimivat aiempaa järjestelmällisemmin monissa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsenmaissa. Etyjin ihmisoikeustoimiston Odihrin edustajan Jo-Anne Bishopin mukaan eri maiden uusnatsijärjestöt ovat yhä enemmän yhteistyössä internetin välityksellä.

Liikkeiden kannattajat muun muassa välittävät tietoja joukkotapahtumista ulkopuolisilta suljetuilla verkkosivuilla.

"Uusnatsit tuntevat myös lainsäädännön aiempaa tarkemmin. He pyrkivät välttämään syytteitä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta", kertoi viharikoksia käsittelevään Etyjin kokoukseen maanantaina Helsingissä osallistunut Bishop.

16. kesäkuuta 2008 18:11:52


Nimi : Nikopol

Viesti :

Odihrin Bishop on asian ytimessä. Kun netsejä aletaan tuomita julkisesta kiihottamisesta, nuo käärmeen sikiöt jatkavat toimintaansa suljetuilla saiteilla ja/tai kiihottamatta. Harmillista että kun he ovat rikkomatta lakia, heidät on vaikeampi tuomita.

Jokin sanoo minulle että kyllä heidät silti tuomittua saadaan.

Lex Illman = loukkaamistarkoitus riittää, ja tarkoitus on jos syyttäjä niin sanoo. Kyllä näin hyvä laki pitää saada voimaan kaikkialla.

16. kesäkuuta 2008 19:16:07


Nimi : acc

Viesti :

Suljetuilla verkkosivuilla olevaa toimintaa on vaikea sanoa julkiseksi. Ehkäpä maahanmuuton arvostelemisen rangaistavuus laajenee koskemaan myös yksityisiä keskusteluja.

16. kesäkuuta 2008 19:21:46



Nimi : P

Viesti :

Minä kannattaisin illmanilaista linjausta "mitä ääneen ei lausuta". Eli esim. yksin jos suihkussa tulee ääneen höpistyä mamuvastaisuuksia ja valvontajärjestelmä-Suurkorva sen mikillään kuulee, niin rangaistusta vaan. Sen mamuvastaisen jupinan olisi voinut kuulla joku muukin, vahingossa kylpyhuoneen oven avaava.

Mutta jos ei ääneen lausu, se sallittakoon, kunnes ajatuksenlukuteknologia kehittyy, ja väärät ajatukset voidaan poimia jo sanomatta. Silloin rangaistavuus vääristä ajatuksista tulee laajentaa jo ääneen sanomattomaankin.

Kutsun tätä oppia illmanismiksi.

16. kesäkuuta 2008 19:50:03



Nimi : "Breini"
Kotisivu : Breini

Viesti :

Aloinpahan lukea George Orwellin 1984:ää uudelleen, koska edellisestä kerrasta on jo parisen vuotta aikaa.

Täytyy sanoa, että näen kyseisen teoksen aivan uudessa valossa. Viimeksi lukiessani olin lähinnä järkyttynyt kuvitellessani sellaista yhteiskuntaa, tällä lukukerralla sitten tiedän Euroopan ottaneen askeleen jos toisenkin kohti sellaista. Enää ei jää mielikuvitukselle varaa tällaisten kuin "Thought Police", "Ministry of Truth" tai "Ministry of Plenty" kohdalla. Emmanuel Goldsteininkin tilalle on tainnut tulla VHM, ehkä tulevaisuudessa Mestari Halla-aho antaa kasvot täkäläiselle kansanviholliselle.

Tuota kahta vihanminuuttia voisi ehdottaa näille Thorsin kaltaisille mokuttajille. Eli pystyyn laki, joka edellyttää työpaikoilla työntekijöitä kokoontumaan kerran päivässä katsomaan 5-10min kestävää maahanmuuttajista ja monikulttuurin positiivisista puolista kertovaa ohjelmaa. Välillä tottakai näytettäisiin isoa VHM:n kuvaa ja audiovisuaalisin tehostein pyrittäisiin saamaan katsojissa vihantunnetta aikaan. Toimisi varmasti...

"War is peace"
"Freedom is slavery"
"Ignorance is strength"

Mika Illman is watching you.

16. kesäkuuta 2008 21:55:57


Nimi : P

Viesti :

Pohdiskellessani termiä illmanismi reflektoin termiä juuri stalinismiin.

Minusta illmanismissa on yksi ulottuvuus yli stalinismin: Stalin ei koskaan tehnyt väitöskirjaa, johon hän olisi vedonnut ja jolla hän olisi perustellut ja oikeuttanut omat tekonsa.

Illmanismillä on myös tekniikan kehitys tukenaan. Stalinismi tukeutui urkkijajärjestelmään; illmanismi voi kehittää Suurkorvan, joka hyödyntää lisäksi tietoverkkoa ja urkintateknologiaa.

Ja onhan illmanismi näennäisesti humaanimpaa kuin stalinismi - tuomiota ei tule vielä propagandan mukaan siitä, mitä ei ääneen lausuta. Tosin oikeudenkäynnit ja niissä suoritettu tulkinta kirjottajan motiiveista, vaikka se ei tekstistä käy ilmi, viittaavat stalinismin kaltaisuuteen. Siksi jätinkin sen varauksen "mitä ei ääneen lausuta", josta voidaan luopua, kun ajatustenlukutekniikka on riittävän pitkällä. ;)

17. kesäkuuta 2008 0:23:39



Nimi : Kullervo
Kotisivu : http://kullervokalervonpoika.wordpress.com

Viesti :

Illmanin putka on vieraillut - ihan esimerkkinä - blogissani kuluneen vuorokauden aikana tutkimassa seuraavia kirjoituksiani:

*Rasismia ja syrjintää meidän ei tule
*Lisää rahaa Kankkulan kaivoon
*Kaunis aloite
*Huumoripostia Euroopan ulkopuolelta
*Koirankiusaajat kaduillamme
*Vanhanen valittiin vuoden isoveljeksi
*Tiivistys sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä
*Ongelma
*Enemmän tilastoja
*Kutsumattomat vieraat kiristävät Suomea
*Kivi sandaalissa - vai kädessä?
*Pakolaispolitiikasta
*Minttu Mikkosen suvaitsevaisuusharha
*Luonnollinen henkilö
*Inkvisiittoreiden tulo
*Todellinen opetus
*"Säästäkää edes suvivirsi"
*Globalisaatio etenee Vihreiden tuella
*Arpajaisia riittää...
*Voi Venäjä!
*Anarkistirassukat
*Anonymiteetistä
*Terveydenhuoltomme on - tutkitusti - tehoton
*Aivan - mitä minä sanoin
*Helsingin Sanomat - JM herättelee keskustelua
*Octavius on palannut kehään
*Edesvastuuton kummikampanja
*Sano ei rasismille!
*Yksi kuva kertoo...
*Sarja yksittäistapauksia ja kuinka niistä ei saa puhua
*Ei Nato-jäsenyydelle
*Haluaako luonnonsuojeluliitto slummeja?
*Virkamiehistä
*Hyvä kysymys
*Eduskunta kansalaisoikeuksien romuttajana
*Uussuomalaiset lampaansyöjät
*Inter arma enim silent leges
*Linnunradan käsikirja pyhiinvaeltajille
*Maahanmuutosta - taas kerran
*Helsingin Sanomat - vääristelyä,
*Onko oikeustajumme kankaalla?
*Opetushallitus kasvattaa kieroon
*Kun järki loppuu- silloin Voima alkaa
*Lapsenryöstäjät
*Poliisin moraali?
*Nato-jäsenyys on Suomelle riski
*Astrid Thors
*Jos et ole rasisti...
*Aivopesukeskus Caisa
*Venäjä - näytelmä jatkuu käsikirjoituksen mukaan
*Venäjä kiristää
*Suomussalmi - päivitys
*Lampaansyöjät - päivitys
*SAK epäiltynä väärinkäytöksistä
*Kansainvaelluksesta ja islamista
*Eduskuntavaalit 2007-Hieman vaalituloksesta
*Joutuuko Mikko käräjille?
*Suomessa on sananvapaus...
*Vae Victis!
*Helppo yhtälö

Näistä muroista on Valtakunnaninkvisittoori ollut tänään kiinnostunut. Jotenkin olo alkaa tuntua siltä, että olen yhteiskunnalle vaarallinen toisinaanajattelija.

Kullervo

17. kesäkuuta 2008 0:36:56



Nimi : P

Viesti :

Illmanismi on sananvapauden rajoittamiseen ja ns. sananvapausrikoksiin liittyvä oppikunta, jonka mukaan maahanmuuttajien ja maahanmuuton arvosteleminen faktapohjaisestikin on kiihottamista kansanryhmää vastaan, vaikka arvosteleminen ei sisältäisi minkäänlaisia kehotuksia syrjintään, väkivaltaan tai mihinkään rikolliseen. Samoin yhteiskuntien ja kulttuurien vertaileminen faktapohjaisesti nimeten vertailukohteet on kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Tunnusomaista koulukunnalle on luja usko Illmanin teesiin "arvostelu on sallittua, jos sitä ei lausuta ääneen", jolla illmanistit pyrkivät kiertämään kritiikin ajatusrikosten/ajatusrikollisten jahtaamisesta.

Illmanismiin liittyy tarve siteerata Mika Illmanin laatimaa väitöskirjaa virkatoimien perusteena esitutkintavaiheesta syyttämiseen ja medianhallintaan.

Väitöskirjalla perustellaan väite syytekynnyksen ylittymisestä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, vaikka se ei kyseisen lain kirjaimen, eikä esitöiden valossa voi ylittyä Illmanin väitöskirjan venytetyllä tulkinalla.

Illmanismin tunnetuimpia päänahkoja ovat tapaus "Tomashot" ja tapaus "Ellilä".

Täydennysehdotuksia kiitos. Pistetään tämä sitten parin vuoden vakiintumisen jälkeen wikipediaan.


17. kesäkuuta 2008 0:45:22




Reijo Mäki:




- Kulttuuripiirit, jotka ovat vaihtaneet taistolaisilta aikoinaan omimat sloganit “rauha” ja “demokratia” viherkuorrutettuun iskusanaan “suvaitsevaisuus”, ovat pikkusieluisinta porukkaa, mitä maa päällään kantaa.


- Ennakkoluuloiset ihmiset haistavat heti veren, jos heidän ikimuistoiselle nautinnan leikkikentälleen ilmestyy tekijä, joka ei sisäistä “ainoita oikeita, hyväksyttäviä, punavihreitä arvoja”.


- Ehkä annan vääristyneen kuvan yhteiskunnastamme. Minun kirjoissanihan voi joskus olla joku muukin syyllinen, kuin suomalainen keski-ikäinen äijä. Kaikkihan tietävät, ettei nainen, maahanmuuttaja tai mustalainen tee Suomessa rikoksia.


Lähiaikoina ajatuspoliisi Mika Illman varmaan vaatii Reijo Mäen kirjojen polttamista roviolla; niissähän esitetään kerettiläisiä ajatuksia, jotka ovat ristiriidassa Illmanin johtaman inkvisition uskonnollisten dogmien kanssa.

Ei kommentteja: