torstaina, helmikuuta 23, 2012

Viron yritysveromalli


HS:


Selvitysmies toisi Suomeen Viron yritysveromallin

15.2.2012

Jos valtioneuvoston asettama selvitysmies, vuorineuvos Jorma Eloranta, saisi päättää, hän toisi Suomeen virolaisen yritysverotuksen. Se olisi hänestä keino piristää yritysten investointeja.

Virossa verotus poikkeaa Suomesta siten, että yritykseen jätettyä jakamatonta voittoa ei veroteta. Osinkoverotuskin on Suomea kevyempää.

"Järjestelmän dynaamiset vaikutukset Suomen oloissa voisivat olla suuret", kirjoittaa Eloranta keskiviikkona luovuttamassaan raportissa.

Ministerit Jyri Häkämies (kok) ja Lauri Ihalainen (sd) asettivat viime lokakuussa Elorannan laatimaan investointistrategiaa, jolla niin kotimaiset kuin ulkomaiset investoinnit saataisiin maassa taas vauhtiin.




Tämän idean kannattaminen perustuu sellaiseen väärinkäsitykseen, että yritysten voittojen verottaminen olisi jotenkin pahempi asia kuin pääomatulojen verottaminen.

Monet oikeistolaisena itseään pitävät ihmiset haluavat identifioitua yrittäjämyönteisiksi ja siksi haluavat kannattaa nimenomaan yritysverotuksen keventämistä tai tässä tapauksessa jopa lakkauttamista. Tämän kuitenkin perustuu nimenomaan väärinkäsitykseen markkinatalouden toiminnasta.

Yritysten voitot ovat yksi pääomatulojen muoto. Ei ole mitään järkeä verottaa yritysten voittoja eri tavalla kuin muita pääomatuloja.

Olisi paljon parempi alentaa pääomatulovero yritysveron tasolle ja sen jälkeen alentaa molemmat esim. 20 prosenttiin kuin jättää pääomatulovero entiselleen ja lakkauttaa yritysvero.

3 kommenttia:

M M kirjoitti...

Markkinataloudessa yritykset muuttavat siihen maahan, jossa verotus on edullisempi. Viron yritysverotus mahdollistaa suuremmat investoinnit ja suuremman kulutuksen (ei kahdenkertaista tuloverotusta).

Jos suomeen tuodaan viron yritysveromalli, yrityspako suomesta viroon lakkaa. Verotulot voidaan kompensoida arvonlisäverotusta muuttamalla ja tietysti erilaisia haittaveroja oikein kohdistamalla.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Yritysverotuksen lakkauttaminen veisi valtiolta verotuloja X miljardia euroa. Yhtä hyvin saman X miljardin euron veronalennus voitaisiin kohdistaa sekä yritysveroon että pääomatuloveroon.

Yritysten toiminnan kannattavuus ja valtioiden välinen verokilpailu eivät perustu pelkkään yritysverotukseen, vaan myös pääomaverotukseen ja välillisesti myös palkkaverotukseen, arvonlisäverotukseen jne.

Oikeistolaisten käsitys pelkän yritysverotuksen ratkaisevasta merkityksestä on siis täysin virheellinen.

Unknown kirjoitti...

Toistelet vain kommenttiadi siitä että "Oikeistolaisten käsitys pelkän yritysverotuksen ratkaisevasta merkityksestä on siis täysin virheellinen. " mutta et itse asiassa perustele sitä mitenkään. Mielestäni olet pahasti väärässä. Niin kauan kuin raha on yrityksissä niin se tukee investointeja ja työllistymistä ihan eri tavalla kuin jos raha otetaan yrittäjälle itselleen. Esim jos kasvuyrittäjä saisi pitää koko tuloksen itsellään eikö hänen yritystäön verotettaisi suoraan niin hän tietysti pystyisi kasvamaan nopeammin kun rahas olisi käytösdä enemmän. Vastaavasti ei-kasvuyrittäjä ottaisi rahat mieluummin itselleen ja kansantalouden kannalta on parempi verottaa viimeksimainittua eikä sitä kasvuyrittäjää.