maanantaina, marraskuuta 21, 2005

"Myötätuuli-ilmiö"

Uutisissa puhuttiin juuri päästökaupan seuraamuksista, ja mainittiin ns. myötätuuli-ilmiö. Se on käännöslaina englanninkielen termistä "windfall profit", joka tarkoittaa ansaitsematonta, odottamatonta ja täysin omasta toiminnasta riippumatta saatua taloudellista voittoa. Tässä termiä käytetään voitosta jonka ydin- ja vesivoimaa sekä vastaavia hiilidioksidipäästöttömiä energiantuotantomuotoja käyttävät energiayhtiöt saavat, kun päästölupien korkea hinta nostaa esimerkiksi hiilivoimaloiden tuottaman energian hintaa, ja päästöttömästi tuotetun energian hinta nousee samalla. Teollisuusministeriö suunnittelee myötätuulivoittojen leikkaamista erityisveron avulla.

Todelliset ansaitsemattomat tulot ovat käypä verotuskohde, koska niiden verotuksella ei ole kannustinvaikutuksia. Jos saat sattumalta voiton, tekemättä mitään asian eteen, et voi tietää mitä sinun pitäisi tehdä saadaksesi seuraavan voiton, jolloin verotus ei vaikuta tulevaan käyttäytymiseesi mitenkään. Jos esimerkiksi säädämme 100% erityisveron taivaalta päähän tippuville arvometalleja sisältäville meteoriiteille, tällä ei ole taloudellisia seuraamuksia koska meteoriitin tippumiseen ei pysty vaikuttamaan. Edellytyksenä on, että veron kohteeksi joutuva ei todella pysty mitenkään vaikuttamaan voiton syntyyn.

Siksi myötätuulivoiton käsitettä käytetään tässä täysin väärin. Päästökauppa on mekanismi joka liittyy päästörajoituksiin. Kun päästöjen ulkoishaittojen vähentämiseen tähtäävä kokonaispäästöraja on ensin voimassa, päästökauppa allokoi päästöoikeudet sinne missä niitä tarvitaan eniten. Päästölupien ja niiden hinnoittelun ajatuksena on nimenomaan a) kieltää ylituotanto, mutta nimenomaan alkaen vähiten hyödyllisestä päästä, eli sieltä missä tuotanto ei osoittaudu niin tuottavaksi että se pystyisi maksamaan päästöluvasta sen rajakustannuksen jonka lopullinen luvan hinta asettaa, ja päin vastoin b) tuottaa voittoja ja siis rahallinen kannustin alentaa päästöjä kautta linjan, rajalla järkevässä suhteessa muihin investointeihin. Päästöjen rajoittamisen tarkoilla keinoilla ei ole väliä; juju on nimenomaan siinä että mitataan lopputuloksia ja annetaan siihen liittyvän yleisen rahallisen kannustimen ja sitä seuraavan yrittelijäisyyden tuottaa päästöjen tehokkaaseen vähentämiseen tarvittava teknologia ja resurssien uudelleenallokaatio.

Yksi keino vähentää päästöjä on nimenomaan siirtyminen päästöttömiin tuotantomuotoihin. Juuri päästökaupasta seuraava nouseva voittomarginaali päästöttömille energiantuotantomuodoille johtaa siihen, että vesi- ja ydinvoimaloihin kannattaa investoida (ja toisaalta hiilivoimalan tehokkuutta per päästelty hiilidioksiditonni kasvattaa entisestään) vaikka veron poissaollessa sama energia kannattaisi tuottaa hiilellä. Ydinvoimayhtiön voitto ei ole ansaitsematonta, eli siis myötätuulivoitto, vaan järkevillä päätöksillä tuotettu, täysin ansaittu, tehokkuuteen ja toivottaviin kannustinvaikutuksiin johtava yrittäjävoitto. Jos tällaisia voittoja leikataan, samalla leikataan kannustinta välttää tulevaisuudessa hiilidioksidipäästöjä, mikä on suoraan päästörajoitusten ja päästökaupan päämäärien vastaista.

Lisäksi erityisvero osoittaa täydellistä kyvyttömyyttä ymmärtää yrittäjän asema taloudessa. Yrittäjyys sisältää kaiken millä pystyy tekemään voittoa, eli siis ihan mitä tahansa mikä pystyy tekemään jonkin jonkun mielestä ostamisen arvoisen asian jota ei vielä ole osattu tehdä tai joka voidaan tehdä paremmin kuin se tehdään nyt. Markkinatalous toimii niin hyvin täsmälleen siksi, että siinä ei ole mitään ennaltamäärättyjä sääntöjä siitä mitä yrittäjän pitää tehdä; hyödyllisyys ja palkinto mitataan puhtaasti sen mukaan mistä ostaja sattuu pitämään ja kuinka paljon eikä myyjän käyttämiä keinoja tyydyttää asiakkaan tarpeet kysytä. Mikä tahansa käy, kunhan joku suostuu maksamaan tuloksesta, ja siksi kannustin uudistamiseen, keksimiseen ja kehittämiseen on erittäin yleisluontoinen. Kaikki keksittävissä olevat keinot käytetään, eli kaikki parannukset mihin tahansa kannattavat vaikka ne olisivat kuinka epäintuitiivisia.

Päästökauppa on yritys käyttää tätä äärimmäisen yleisluontoista mekanismia ympäristön (ja siis välillisesti ympäristössä asuvien ihmisten) hyväksi. Se luottaa siihen ettei käytettyjä keinoja tai saatuja voittoja kyseenalaisteta jälkikäteen. Lähes kaikki yksityiskohtainen puuttuminen yrittäjien tekemisiin sen jälkeen kun päästövero tai päästöraja on ensin asetettu vähentää siksi lähestymistavan tehokkuutta; teemme asiat näin juuri siksi että byrokraatti ei pysty näkemään kaikki mahdollisia tapoja hoitaa päästöt tai muut taloudelliset ongelmat, ja juuri siksi byrokraatin pitäisi pitää näppinsä irti käytännön toteutuksesta. Tämä näkyy hyvin meteoriittiesimerkistämme: on vaikeaa kuvitella esimerkkiä jossa kannustinvaikutukset olisivat vähäisemmät, mutta niin vain niitä on tässäkin. Jokuhan voisi rakentaa bisneksen meteoriittien etsinnästä ja keräilystä, ja sillä keinolla tuottaa arvometalleja halvemmalla. Jos vero ulotettaisiin tällaisen toiminnan tuloksiin, kyse ei enää olisi ansaitsemattomasta tulosta, ja kannustinvaikutuksia olisi; meteoriitteja ei kannattaisi kerätä ja arvometallien saatavuus heikentyisi siitä mitä se voisi olla. Veroa ei edes pystytä etukäteen rajaamaan niin etteikö jotakin tällaisia vaikutuksia olisi, koska tarvitsemme yrittäjyyttä nimenomaan niihin (l. lähes kaikkiin mielenkiintoisiin) tehtäviin joita byrokraatti ei pysty tekemään.

Sama pätee päästökauppaan. Vaikka verottaisimmekin näitä muka-myötätuulivoittoja kertaluontoisesti ja arvaamattomasti rajoittaaksemme tulevia kannustinvaikutuksia, näkymättömiä haittoja ja yleisiä ongelmia tulisi kuitenkin. Voisi käydä esimerkiksi niin, että tulevat lupakaupan muodot eivät olisikaan uskottavia, jolloin niistä ei seuraisi odotettuja voittoja. Silloin kukaan ei uskaltaisi investoida lisävoittojen toivossa, ja seurauksena olisi ettei kokonaispäästörajasta seuraisikaan tehokasta resurssien allokaatiota. Jos tämä uskottavuusongelma olisi ollut läsnä ennen hiilidioksidipäästökaupan mahdollistamista, vesivoimaloihin ja vastaaviin ei olisi investoitu suhteessa enemmän kuin hiilivoimaloihin. Tästä olisi seurannut energian erittäin voimakas, vältettävissä oleva hinnannousu kun energiaa olisi tarvittu lisää (suhteellisen inelastinen kysyntä), päästöraja olisi kuitenkin tiukka, energian hinta nousisi siksi niin korkealle että päästöt laskisivat rajan alle puhtaasti tuotannon määrää muuttamalla eikä ongelmaa päästäisi kiertämään muuttamalla tuotantomuotoja (kärjistettynä, odotuksena ei olisi että ympäristöystävällinen tuotanto kannattaa, vaan että päästökaupan säästöt verotetaan pois ja voimala menee konkurssiin kun investointiin kuitenkin menee enemmän rahaa).

Päästökauppaan luotetaan jotta yrittäjyyden erittäin yleisluontoiset mekanismit saataisiin valjastettua jonkin päämäärän hyväksi, joten kääntäen yrittäjyydenvapauteen puuttuminen johtaa tässä erittäin yleisluontoisiin, hankalasti nähtäviin ja usein näkymättömiin haittoihin. Se ei ole hyvä ajatus, eivätkä sitä kannattavat ymmärrä sen enemmän taloutta kuin sen järkiperäistä sääntelyäkään.

4 kommenttia:

roskaposti kirjoitti...

Miksi päästöttömän energian hinta nousee samalla?

Sampo Syreeni kirjoitti...

Koska energia on energiaa ja sillä tehdään arbitraasia. Jos joku yrittäisi myydä päästötöntä sähköä halvemmalla, kaikki (jopa päästöllistä sähköä tuottava) ostaisivat vain sitä kunnes kysyntä ajaisi hinnan samalle tasolle päästöllisen sähkön kanssa. Ja päin vastoin.

roskaposti kirjoitti...

Eikö fossiilista polttoainetta käyttävät yritykset mene konkurssiin, kun kaikki alkavat investoimaan puhtaaseen energiaan, koska siitä saa suuremmat voitot?

Sampo Syreeni kirjoitti...

Eivät mene, koska fossiilisilla polttoaineilla on edelleen merkittäviä kvalitatiivisia hyötyjä tietyissä sovelluksissa. Autot eivät esimerkiksi pääsääntöisesti käy sähköllä, eli bensan kysyntä ei välittömästi mene mihinkään vaikka ydinvoima olisi kuinka halpaa. Samoin, erilaiset fossiiliset polttoaineet sopivat paljon paremmin säätövoimaksi kuin ydinvoima tai muut päästöttömät tuotantomuodot, jolloin niiden kannattavuus nousee ajoittain kulutushuippujen aikaan yli ydinvoiman vastaavan. Tässä nähdään, että talouslasku tehdään rajalla -- investointien kannattavuus määräytyy lisäyksiköistä, eli vaikka lisäyksikkö kannattaisikin tuottaa "puhtaasti", pohjalla olevista yksiköistä tämä lasku ei vielä kerro paljonkaan -- ja kokonaisvaltaisesti -- olennaista on tasapainoinen, laajasti laskettuna kannattavin mahdollinen kokonaiskompositio energiantuotantomuotoja suhteessa eri tuotantotapojen moninaisiin hyötyihin ja haittoihin, ei niinkään yksittäinen päästtöttömyyden tapainen hyöty joka ajaa kaiken muun yli.

Liberaalin perspektiivistä vapaan markkinatalouden vahvuus on sitten nimenomaan siinä, että tällainen paljon monitahoisempi talouslasku tulee mahdolliseksi.