keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Putkiyhteiskunta

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on varsin turvallinen ja helppo paikka elää, varsinkin kun täällä ollaan ei-taloudellisissa asioissa pitkälti oikealla, vapaalla radalla. Mutta on ainakin yksi asenteisiin ja järjestelmän yleiseen rakenteeseen liittyvä kohta, jossa meikäläinen systeemi vuotaa vaikka sen sisäsyntyinen raskaus ei tätä välttämättä edellytäkään: Suomi on putkiyhteiskunta.

Ilmiöstä puhutaan monilla nimillä. Suomessa sosiaalinen kierto on hidasta ja sosiaalinen mobiilisuus vähäistä. Yrittäjyyttä ja epävarmuutta kaihdetaan. Työ- ja sijoitusmarkkinat ovat jähmeitä ja ohuita. Suomalaiset ovat turvallisuushakuisia. Työnteko ja opiskelu ovat tutkinto-, ammatti-, lupa-, työsuhde- ja urakeskeisiä. Työttömyys usein pitkäaikaistuu, tai siis urittuu. Varsinaiset etuoikeuksiin, yksilön taustaan tai sosioekonomiseen statukseen liittyvät luokkajaot ovat kylläkin utuisia, mutta samalla omaa asemaa on näissäkin suhteissa hankalaa muuttaa. Sekä poliittisessa että taloudellisessa keskustelussa vaihtoehdottomuus ja ajatus suunnatusta, suunnitellusta ja tiukasti rajatusta kehityksestä vallitsevat. Yksilö kohtaa Suomessa järjestelmän, jossa kuuluu mennä lastentarhaan jotta saa aikaisen aloittajan edun, peruskouluun koska on oppivelvollisuus, lukioon jotta pääsisi yliopistoon, yliopistoon jotta pääsisi hyvään työpaikkaan tai virkaan, ja hyvään työpaikkaan jotta pääsisi käyvälle eläkkeelle; kussakin vaiheessa vaihtoehtoja ja valintoja on tarjolla perin vähän ja jos tiput jossakin vaiheessa valmiiksi viitoitetusta putkesta, uusia mahdollisuuksia annetaan kovin rajatusti. Järjestelmä kyllä kannustaa monissakin suhteissa, mutta nimenomaan käyttäytymiseen joka sopii byrokraatin yksioikoiseen kuvaan (teollisen?) yhteiskunnan toiminnasta. Sitä ei ole rakennettu kuin normi-ihmiselle eikä se reagoi järkevästi jos astut hetkeksi hyvin tallatulta polulta.

Kattavan sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion ajatukseen tietysti kuuluu, että kansalaisesta pidetään huolta kehdosta hautaan, mutta tästä ei vielä seuraa että kansalaisten elämä pitäisi samalla putkittaa ja kaavoittaa kehdosta hautaan. Päin vastoin, kolmannen tien ideologiaan kuuluvan yhteiskunnallinen vastuunkin pitäisi periaatteessa toteutua samanaikaisesti mahdollisimman laajan vapauden ja mahdollisimman dynaamisen, avoimen yhteiskuntarakenteen kanssa. Laaja sosiaaliturva tietenkin rajoittaa vapautta ja sen dynaamisia seuraamuksia, mutta silloinkin kun tämä haittapuoli hyväksytään, pitäisi ymmärtää että kaikenlainen byrokratisoituminen, keskusjohtoisuus ja jähmeys on haitallista sekä pitkälti vältettävissä. Vaikka yhteiskunnan putkittuminen kulkeekin välttämättä käsi kädessä julkisten interventioiden kanssa, se ei vielä suorastaan seuraa siitä ideologiasta jolla hyvinvointivaltio perustellaan tai jälkimmäisen käytännöstä.

Ennemminkin putkittuminen on seuraamusta siitä että yritys parantaa maailmaa keskusjohtoisesti viedään liian pitkälle,yhteiskunta taitetaan suunnittelijan ajatusmaailman mukaiseksi, mitä se ei luonnostaan ole, eivätkä asenteet, perustuslailliset rajoitteet tai poliittinen vastuu kykene rajaamaan julkisen vallan toimintaa vain taustalla vaikuttavan ajatusmaailman loogisiin seuraamuksiin. Sen sijaan että hyvinvointiaatteen kaipaamat korjaukset rajoitettaisiin minimiin ja tarvittavat sääntelykeinot ja kannustinrakenteet toteutettaisiin mahdollisimman huomaamattomasti ja yleisluontoisesti, valtio lisäksi päätyy ohjaamaan yhteiskuntaa hienojakoisemmin suunnittelijan omien, välttämättä paljon yksinkertaisempien ja rajoittuneempien ajatusratojen suuntaan. Se ei enää perustu vapaille yksilöille jotka pääsääntöisesti hoitavat omat asiansa, joita autetaan tarpeen niin vaatiessa ja jotka luonnostaan rakentavat elinympäristökseen äärimmäisen monimutkaisia ja ennustamattomia yhteiskuntia, vaan päin vastoin se lähtee hallittavissa olevan, ennustettavan kehityksen mallista, jossa kaikille on paikkansa ja kukin joudutaan väkisin pelkistämään kaavoihin, rooleihin ja toimintamalleihin jotta hän sopisi rakenteilla olevaan kokonaisuuteen.

Niinpä, toisin kuin parhaassa mahdollisessa hyvinvointivaltiossa, tällaisessa raamissa ei ole enää tilaa oppijalle, vaan vain yliopisto-opiskelijalle, ammattikorkeakouluopiskelijalle ja aikuisopiskelijalle joilla kullakin on omat performanssimittarinsa, selkeä, lopullinen työmarkkinapäämääränsä, ja oma sijansa yhteiskuntakoneessa; ei tilaa yrittäjälle, vaan vain Yrittäjälle, jolla on omat kaavakkeensa täytettäväksi, joka saa tietyt tarkasti rajatut tuet, jonka Yritys synnytettiin julkisesti hallinnoidussa yrityshautomossa tiettyjen täsmällisten pykälien muotoiseksi, ja joka tipahtaa välittömästi järjestelmän raoista jollei hän tee-niin-kuin-yrittäjät-tekevät.

Moista putkittumista ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä tai hyväksyttävänä, vaan se pitäisi nähdä ikäväksi sivuvaikutukseksi ja korjattavaksi ongelmaksi. Vaikka lähtisimmekin siitä että hyvinvointivaltio on hyvä juttu, monet perinteiset liberaalit oikeushyvät kuten valtion neutraalisuus ja lain yksilökeskeisyys ovat edelleen sekä tarpeellisia että mahdollisia, ja niitä pitäisi soveltaa täysimääräisesti.

Käytännössä tämä tarkoittaisi yksityiskohtaisten kategorisointien (opiskelija, yrittäjä, omaishoitaja, naimisissa oleva, jne.) ja niihin liittyvien erilaisten laillisten vaatimusten, etujen ja kannustinjärjestelmien vähittäistä purkamista. Se edellyttäisi myös lakiteknistä uudisrakentamista, dynaamisemmasta ja todenmukaisemmasta ihmiskuvasta lähtien. Esimerkiksi koulutus-, työssäoppimis- ja lupajärjestelmien pitäisi olla sellaisia, että työssä kuin työssä on mahdollisuus kehittyä ja edetä, vaikkapa hoitajasta vähittäin ylilääkäriksi. Kotiäidin tulisi voida perustaa verkkomyyntifirma törmäämättä turhaan lupabyrokratiaan, välittämättä sen kummemmin kirjanpitosäädöksistä tai joutumatta verottajan tulilinjalle liian hankalien raportointikäytäntöjen takia (miksen voi vain tallettaa verojani veroviraston tilille ja jättää asiaa siihen?). Opiskelijan pitäisi olla mahdollista jatkaa sulavasti opiskelujaan senkin jälkeen kun pari vuotta on mennyt johonkin muuhun tarkoitukseen, sen sijaan että nopeaan opiskeluun kannustettaisiin kurssien yhtäkkisen vanhenemisen tai opintotuen takaisinperintöjen avulla. Sosiaalitukea tarvitsevan pitäisi kyetä näkemään tukioppaasta yksinkertaiset kriteerit tuelle ja saamaan mahdollisen tuen samana päivänä tililleen selvänä rahana, sen sijaan että tarveharkintabyrokratia jauhaa loputtomiin ja ottaa kantaa sellaisiin epäolennaisuuksiin kuin kanssaeläjien varallisuuteen tai sukupuoleen. Ja niin edelleen.

Itse en kannata hyvinvointivaltioajatusta, ja kun piru on näköjään tässä suhteessa jo vienyt suomalaisten molemmat kädet, on melko todennäköistä että äänestän aiheessa vielä jaloillani. Mutta niin kauan kuin täällä vielä ollaan, olisi mielestäni kohtuullista että hyvinvoinnin sanansaattajat edes pitäytyisivät siihen mitä heidän omista perusperiaatteistaan seuraa. Täysimittaisen hyvinvointivaltion voisi toteuttaa sosiaaliliberaalistikin, joten en ymmärrä miksei näin tehdä, kun nykyinen jäykempi tapa kuitenkin on niin ilmiselvästi huono.

3 kommenttia:

The privatized subject kirjoitti...

Kannattaa tehdä erottelu esimerkiksi tulonsiirtojen, sosiaalipalveluiden ym. asioiden, joita yleinsä kutsutaan hyvinvointipalveluiksi, sekä esimerkiksi lupabyrokratian ja muun "putkittavan" välillä. Edelliset eivät missään järkevässä mielessä aiheuta putkiutumista, vaan pikemminkin vähentävät sitä antamalla ihmisille, jotka eivät satu syntymään rikkaaseen luokkaan mahdollisuuksia, joita heillä ei muuten olisi.

Pidä hauskaa siellä, minne ikinä päätätkin lähteä hyvinvointivaltiota karkuun. :-)

The privatized subject kirjoitti...

Kannattaa tehdä erottelu esimerkiksi tulonsiirtojen, sosiaalipalveluiden ym. asioiden, joita yleinsä kutsutaan hyvinvointipalveluiksi, sekä esimerkiksi lupabyrokratian ja muun "putkittavan" välillä. Edelliset eivät missään järkevässä mielessä aiheuta putkiutumista, vaan pikemminkin vähentävät sitä antamalla ihmisille, jotka eivät satu syntymään rikkaaseen luokkaan mahdollisuuksia, joita heillä ei muuten olisi.

Pidä hauskaa siellä, minne ikinä päätätkin lähteä hyvinvointivaltiota karkuun. :-)

Toni kirjoitti...

No kun ei. Jutun idea taisi pitkälti mennä ohi.

Kun ei Suomessa harrasteta mitään autoritaarista kontrollointia sosiaalipolitiikan lisäksi: se on nimenomaan ne sosiaalipalvelut, niiden julkinen tuottaminen, ja esimerkiksi terveydenhuoltopalveluiden maksuttomuus, jotka aiheuttavat valtiolle teennäisen tarpeen politiikalla kontrolloida ihmisten juomistottumuksiakin.

Ja ei, edes niitä puhtaita tulonsiirtoja ei sosiaalidemokratia Suomessa ole kyennyt tekemään millään järkevällä, valinnanvapautta luovalla tavalla kuten perustulolla, vaan on erikseen ties mitä työttömyysrahaa, asumistukea, vuokratukea ynnämuuta.

Ongelmana nimenomaisesti ei ole "lupapolitiikka", vaan pikkutarkasti ja kontrolloivasti toteutettu sosiaalipolitiikka, joka ei anna niitä taloudellisia mahdollisuuksia (eli rahaa) niille, joilta ne puuttuvat, paan Sampon kirjoituksen mukaisesti pyrkii tekemään köyhän yksilön puolesta kaikki hänen valintansa ja takaamaan mahdollisuuksien toteutumisen vain julkisen vallan määrittämässä kujanjuoksussa.