"Monikulttuuriset" jengit terrorisoivat kauppoja, kioskeja, kirjastoja ja satunnaisia vastaantulijoita ilman mitään järjellistä syytä tai tavoitetta. Tuttu pornokaupan pitäjä kertoi joutuneensa jossain vaiheessa hätistelemään voimatoimin liikkeestään kuolaavia mutta maksuhaluttomia somalimiehiä. Huumehörhöjä ja juoppoja, vaikka ikäviä ovatkin, on helppo ymmärtää, koska he ovat edesvastuuttomassa tilassa. "Monikulttuuriset" "nuorukaiset" sen sijaan ovat selvin päin ja täysissä järjissään ja tuntuvat tekevän pahaa pelkästä pahan tekemisen ilosta.
Tällainen arkipäivän turvattomuus ja siitä seuraava lihasjännitys ovat luultavasti suurin syy siihen, että kantaväestö alkaa vähitellen muuttaa pois rikastuneista kaupunginosista. Häirintä ja huutelu ovat hiljaista väkivaltaa: ne eivät päädy uutisotsikoihin, yhtäältä siksi, että tämänkaltainen todellisuus ei ole sopusoinnussa vallitsevan ideologian kanssa, ja toisaalta siksi, että näihin tapauksiin ei yleensä liity suoranaista rikollisuutta. Missään ei ole kielletty aggressiivista mesoamista ja ohikulkijoille vittuilua. Kuitenkin ne voivat tehdä elämästä sietämätöntä.
Ruoholahdessa, kuten monessa muussakin paikassa, näemme eurooppalaisen slummiutumiskehityksen anatomian. Jonkin meille käsittämättömän vimman pakottamana maahanmuuttajanuorukaiset kiusaavat kantaväestön edustajia ja paikallisia yrittäjiä niin kauan, että nämä lähtevät muualle. Tämän jälkeen he ryhtyvät kivittämään paikalle saapuvia poliiseja, palomiehiä, ambulansseja ja jätehuoltotyöntekijöitä. Lopulta alueella asuu pelkkiä rutiköyhiä ja työttömiä maahanmuuttajia, palvelut ovat kaikonneet, paikat peittyvät jätteisiin ja infrastruktuuri alkaa hajota, koska ne, jotka ylläpitävät infrastruktuuria, eivät enää uskalla tai viitsi käydä. Ja sitten alkaa rutina siitä, että maahanmuuttajien asuinalueesta ei piitata. Ja että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että heidät on asutettu "ongelma-alueelle".
Tästä tulikin mieleeni, että voisin ryhtyä julkaisemaan monikulttuurikokemuksianne omilta asuinalueiltanne, kouluistanne tai työpaikoiltanne. Dokumentoimattomina niillä ei tietenkään ole uutisen kaltaista todistusarvoa, mutta minusta ja varmasti monesta lukijastakin olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea mediapimennon takana tapahtuu.
Mielestäni tästä aiheesta puhuttaessa on pakko mainita se wanha ja tuttu juttu, että rautatieasema ja asematunneli ympäristöineen (Postitalo, Kiasma, Sokos, City-kortteli [AKA Makkaratalo], rautatientori, Kaisaniemen metroasema, Kaisaniemen puisto) ovat tupaten täynnä kulttuuriamme rikastuttavia kaduilla maleksivia afrikkalais- ja lähi-itämaalaislaumoja.
Usein on hankala kävellä rautatieaseman päähallin lävitse törmäämättä fyysisesti näihin neekeri- ja arabijengeihin, joita siellä näyttää hengailevan muuten vain, ihan huvikseen.
Tässä yhteydessä on mainittava, että oikeusministeriön rikostilastojen mukaan esim. somalit tekevät ryöstöjä yli sata kertaa [100 krt] enemmän per capita kuin suomalaiset.
Vuonna 2005 ulkomaalaisten tekemiin ryöstöihin epäillyistä lähes 40 % oli Somalian kansalaisia, vaikka Somalian kansalaisia asui Suomessa tuolloin 4 704 eli vain 4,1% maassa asuvista 113 852 ulkomaalaisesta; somalit ovat siis noin kymmenkertaisesti yliedustettuina ryöstäjien keskuudessa muihin ulkomaalaisiin verrattuina - suomalaisiin verrattuina somalit tekevät yli satakertaisesti enemmän ryöstöjä per capita, koska ulkomaalaiset kokonaisuutena tekevät ryöstöjä yli kymmenkertaisesti enemmän per capita kuin suomalaiset.
Huolimatta tästä afrikkalaisten valtavasta yliedustuksesta rikostilastoissa en usko näiden kulttuurinrikastuttajien tulevan rautatieasemalle ym. em. paikkoihin vain ryöstääkseen ihmisten lompakoita ja kännyköitä. Uskoisin useimpien näiden jännää toiseutta edustavien olentojen vain aidosti kuluttavan aikaansa maleksimalla julkisilla paikoilla. Vaikka tämä ei sinänsä välttämättä täytä minkään rikoksen tunnusmerkkejä, ylimääräisen ja turhan populan tuppautuminen rautatieaseman kaltaisiin muutenkin ruuhkaisiin paikkoihin on todella ärsyttävää.
Asematunnelissa nämä kulttuurinrikastuttajat saattavat seistä tai jopa istua portaikoissa, jotka johtavat tunnelista katutasolle. Naiset, lapset ja vanhukset eivät välttämättä uskalla käyttää näitä portaikkoja, koska eivät katso voivansa luovia savannineekerilauman tai beduiiniheimon lävitse. Nämä jengit siis konkreettisesti valtaavat julkista tilaa omaan yksityiskäyttöönsä omalla fyysisellä läsnäolollaan ja siihen implisiittisesti sisältyvällä uhkauksella raa'an väkivallan käytöstä kaikkia heitä häiritseviä ihmisiä kohtaan.
Halla-aho:
Suomessa tai Skandinaviassa ei (vielä) ole muurein ympäröityjä varakkaiden valkoisten miniyhteiskuntia. Tämän vuoksi kenellä tahansa merirastilalaisella tai myllypurolaisella maahantulijalla on vapaus kuluttaa (runsas) vapaa-aikansa notkumalla missä haluaa, vaikka sitten rautatieasemalla tai Eiran puistoissa. Sen sijaan kantaväestön liikkumisvapaus rajoittuu länsieurooppalaisittain monikulttuurisessa yhteiskunnassa. On yleisesti tunnettu tosiasia, että Ruotsissa, Hollannista ja Britanniasta puhumattakaan, on lähiöitä ja kaupunginosia, joihin eivät mene valkoiset siviilit, eivät vartiointiliikkeet, eivätkä edes poliisit ilman kypärää, panssariautoa ja kymmentä kollegaa.
Kansalaiskeskustelu on huolissaan maahanmuuttajien oikeuksista, mutta juuri maahanmuuttajat ovat niitä, jotka pystyvät liikkumaan millä tahansa alueella mihin tahansa vuorokauden aikaan. Kehitys on johtamassa siihen, että varakkaista valkoisista eurooppalaisista tulee vankeja kultahäkeissä. He eivät voi poistua alueilta, jotka vielä katsotaan turvallisiksi (= joissa maahanmuuttajien määrä on vähäinen). Monikulttuurisuus tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajalähiöt kuuluvat vain maahanmuuttajille, kun taas loput alueet kuuluvat kaikille, [sekä] maahanmuuttajille ja kantaväestölle.
Kyseessä on matalan intensiteetin sisällissota. Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden maahanmuuttajien muodostamat nuorisorikollisjengit ottavat julkisen tilan konkreettisesti haltuunsa mikrotasolla. Tämä on verrattavissa punaviherhörhöjen harrastamaan talonvaltaus- ja kadunvaltaussikailuun. Afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten nuorisojengien harrastama julkisen tilan konkreettinen haltuunotto fyysisen väkivallan uhalla on verrattavissa siihen kuin jos kadut olisivat kadunvaltaajien hallussa joka ikinen päivä, 24/7.
Tämä on jälleen yksi niistä syistä, miksi maahanmuuton kaikkien rajoitusten välitön poistaminen ceteris paribus ei ole nyky-yhteiskunnassa aidosti liberaali ratkaisu. Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden maahanmuuttajien jengit ottavat fyysisellä joukkovoimallaan haltuunsa katuja ja muita julkisia tiloja. Kansalaiset eivät voi vältellä näitä julkisia tiloja, koska nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pakottaa kaikki ihmiset käyttämään samoja julkisia katuja, rautatieasemia, kirjastoja, kouluja jne. Maahanmuuton kaikkien rajoitusten välitön poistaminen siis avaa maan portit ulkomaalaisille rikollisjengeille ja kerjäläis- ym. irtolaislaumoille, jotka pääsevät terrorisoimaan maan asukkaita näiden jokapäiväisesti käyttämissä julkisissa tiloissa.
Mises-instituutin perustaja, taloustieteen professori Murray Rothbard kiteytti tämän näin:
If every piece of land in a country were owned by some person, group or corporation, this would mean that no immigrant could enter unless invited to enter and allowed to rent or purchase property. A totally privatized country would be as closed as the particular inhabitants and property owners desire. It seems clear, then, that the regime of open borders that exists de facto in the U.S. really amounts to a compulsory opening by the central state, the state in charge of all streets and public land areas, and does not genuinely reflect the wishes of the proprietors.
Nevadan yliopiston taloustieteen professori Hans-Hermann Hoppe selittää tämän asetelman taustoja laajemmin:
(Ks. Yhteiskunta koostuu ihmisistä.)Under statist conditions immigration is immigration by “foreigners” from across state borders, and the decision whom to exclude or include, and under what conditions, rests not with a multitude of independent private property owners or neighborhoods of owners but with a single central (and centralizing) state-government as the ultimate sovereign of all domestic residents and their properties (macro-migration). If a domestic resident-owner invites a person and arranges for his access onto the resident-owner’s property but the government excludes this person from the state territory, it is a case of forced exclusion (a phenomenon that does not exist in a natural order). On the other hand, if the government admits a person while there is no domestic resident-owner who has invited this person onto his property, it is a case of forced integration (also non-existent in a natural order, where all movement is invited).
In order to comprehend the significance of this change from de-centralized admission by a multitude of property owners and owner-associations (micro-migration) to centralized admission by a state (macro-migration), and in particular to grasp the potentialities of forced integration under statist conditions, it is necessary first to briefly consider a state’s policy of domestic migration.
...
Almost by definition, a state’s territory extends over several ethno-culturally heterogeneous communities, and dependent on recurring popular elections, a state-government will predictably engage in redistributive policies.
In an ethno-culturally mixed territory this means playing one race, tribe, linguistic or religious group against another; one class within any one of these groups against another (the rich vs. the poor, the capitalists vs. the workers, etc.); and finally, mothers against fathers and children against parents. The resulting income and wealth redistribution is complex and varied. There are simple transfer payments from one group to another, for instance. However, redistribution also has a spatial aspect. In the realm of spatial relations it finds expression in an ever more pervasive network of non-discriminatory “affirmative action” policies imposed on private property owners.
An owner’s right to exclude others from his property is the means by which he can avoid “bads” from happening: events that will lower the value of his property. By means of an unceasing flood of redistributive legislation, the democratic state has worked relentlessly not only to strip its citizens of all arms (weapons) but also to strip domestic property owners of their right of exclusion, thereby robbing them of much of their personal and physical protection. Commercial property owners such as stores, hotels, and restaurants are no longer free to exclude or restrict access as they see fit. Employers can no longer hire or fire who they wish. In the housing market, landlords are no longer free to exclude unwanted tenants. Furthermore, restrictive covenants are compelled to accept members and actions in violation of their very own rules and regulations. In short, forced integration is ubiquitous, making all aspects of life increasingly uncivilized and unpleasant.
With this backdrop of domestic state policies we can return to the problem of immigration under statist conditions. It is now clear what state admission implies. It does not merely imply centralized admission. By admitting someone onto its territory, the state also permits this person to proceed on public roads and lands to every domestic resident’s doorsteps, to make use of all public facilities and services (such as hospitals and schools), and to access every commercial establishment, employment, and residential housing, protected by a multitude of non-discrimination laws.
...
As one state causes mass emigration, another state will be confronted with the problem of mass immigration; and the general direction of mass migration movements will be from territories where states exploit (legislatively expropriate and tax) their subjects more (and wealth accordingly tends to be lower) to territories where states exploit less (and wealth is higher). We have finally arrived in the present, when the Western world — Western Europe, North America, and Australia — is faced with the specter of State-caused mass immigration from all over the rest of the world. What can and is being done about this situation?Out of sheer self-interest States will not adopt an “open border” policy. If they did, the influx of immigrants would quickly assume such proportions that the domestic state-welfare system would collapse. On the other hand, the Western welfare states do not prevent tens or even hundreds of thousands (and in the case of the United States well in excess of a million) of uninvited foreigners per year from entering and settling their territories.
Moreover, as far as legal (rather than tolerated illegal) immigration is concerned, the Western welfare states have adopted a non-discriminatory “affirmative action” admission policy. That is, they set a maximum immigration target and then allot quotas to various emigration countries or regions, irrespective of how ethno-culturally similar or dissimilar such places and regions of origin are, thus further aggravating the problem of forced integration.
As well, they typically allow an “open” (unspecified) number of “political asylum” seekers to enter — of government approved “victim” groups (and at the exclusion of other, “politically incorrect” victims).
In light of the unpopularity of this policy, one might wonder about the motive for engaging in it. However, given the nature of the state it is not difficult to discover a rationale. States, as will be recalled, are also promoters of forced domestic integration. Forced integration is a means of breaking up all intermediate social institutions and hierarchies (in between the state and the individual) such as family, clan, tribe, community, and church and their internal layers and ranks of authority. Through forced integration individuals are isolated (atomized) and their power of resistance vis-à-vis the State is weakened.
In the “logic” of the state, a hefty dose of foreign invasion, especially if it comes from strange and far-away places, is reckoned to further strengthen this tendency.
...
If Switzerland, Austria, Germany or Italy, for instance, freely admitted everyone who made it to their borders and demanded entry, these countries would quickly be overrun by millions of third-world immigrants from Albania, Bangladesh, India, and Nigeria, for example. As the more perceptive open-border advocates realize, the domestic state-welfare programs and provisions would collapse as a consequence.This would not be a reason for concern, for surely, in order to regain effective protection of person and property the welfare state must be abolished. But then there is the great leap—or the gaping hole—in the open border argument: out of the ruins of the democratic welfare states, we are led to believe, a new natural order will somehow emerge.
The first error in this line of reasoning can be readily identified. Once the welfare states have collapsed undertheir own weight, the masses of immigrants who have brought this about are still there. They have not been miraculously transformed into Swiss, Austrians, Bavarians or Lombards, but remain what they are: Zulus, Hindus, Ibos, Albanians, or Bangladeshis.
Assimilation can work when the number of immigrants is small. It is entirely impossible, however, if immigration occurs on a mass scale. In that case, immigrants will simply transport their own ethno-culture onto the new territory. Accordingly, when the welfare state has imploded there will be a multitude of “little” (or not so little) Calcuttas, Daccas, Lagoses, and Tiranas strewn all over Switzerland, Austria, and Italy. It betrays a breathtaking sociological naiveté to believe that a natural order will emerge out of this admixture. Based on all historical experience with such forms of multiculturalism, it can safely be predicted that in fact the result will be civil war. There will be widespread plundering and squatterism leading to massive capital consumption, and civilization as we know it will disappear from Switzerland, Austria and Italy.
Furthermore, the host population will quickly be outbred and, ultimately, physically displaced by their “guests.” There will still be Alps in Switzerland and Austria, but no Swiss or Austrians.
En voi muuta kuin suositella Rothbardin ja Hoppen maahanmuuttopolitiikka-analyysiin tutustumista sekä liberaaleille ja libertaristeille että kansallismielisille ja konservatiiveille.
Rothbardin ja Hoppen argumentit osoittavat loogisesti kiistattomalla tavalla, että maahanmuuton kaikkien rajoitusten välitön poistaminen ceteris paribus ei ole nyky-yhteiskunnassa aidosti liberaali ratkaisu.
Liian monet liberaalit ja libertaristit pitävät kaikkia maahanmuuton rajoituksia automaattisesti jonain natsismina, josta pitää heti päästä eroon. Tämä on yhtä suuri virhe kuin jos Suomen puolustusvoimien lakkauttamista olisi advokoitu talvi- ja jatkosodan aikana aitona liberaalina ratkaisuna ja rauhaarakastavien ryssien Suomeen tulon esteiden poistamisena.
Liian monet konservatiivit (kokoomuslaiset, kepulaiset yms.) ja kansallismieliset (persut, sisulaiset yms.) kuvittelevat kaikkien liberaalien ja libertaristien automaattisesti kannattavan joko nykyistä maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikka tai jopa maahanmuuttoaallon kasvattamista nykyisestä. Työkyvyttömien, työhaluttomien tai Suomen työmarkkinoille nykyisellä palkkatasolla kelpaamattomien afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten primitiivi-ihmisten, islamilaisen diktatuurin kannattajien ja rikollisten tuominen Suomeen ei kuitenkaan TIETENKÄÄN ole mitään liberalismia.
Hoppe yrittää vääntää tätä rautalangasta:
However, the error in the open border proposal goes further than its dire consequences. The fundamental error of the proposal is moral or ethical in nature and lies in its assumption. It is the underlying assumption that foreigners are “entitled,” or have a “right,” to immigrate. In fact, they have no such right whatsoever.
Foreigners would have a right to enter Switzerland, Austria or Italy only if these places were uninhabited (unowned) territories. However, they are owned, and no one has a right to enter territories that others own unless invited by the owner. Nor is it permissible to argue, as some open border proponents have done, that while foreigners may not enter private property without the owner’s permission they may do so with public property. In their eyes, public property is akin to unowned property and thus “open” to everyone, domestic citizen and foreigners alike.
However, this analogy between public property and unowned resources is wrong. There is a categorical difference between unowned resources (open frontier) and public property. Public property is the result of State-government confiscations — of legislative expropriations and/or taxation — of originally privately owned property. While the State does not recognize anyone as its private owner, all of government-controlled public property has in fact been brought about by the tax-paying members of the domestic public. Austrians, Swiss, and Italians, in accordance with the amount of taxes paid by each citizen, have funded the Austrian, Swiss, and Italian public property. Hence, they must be considered its legitimate owners. Foreigners have not been subject to domestic taxation and expropriation; hence, they cannot claim any rights regarding Austrian, Swiss or Italian public property.The recognition of the moral status of public property as expropriated private property is not just sufficient grounds for rejecting the open border proposal as a moral outrage. It is equally sufficient for combating the present semi-open “affirmative action” immigration policies of the Western welfare States.
Up to now, in the debate on immigration policy too much emphasis has been placed on consequentialist (utilitarian) arguments. Apologists of the status quo have argued that most immigrants work and become productive, so immigration contributes to a rising domestic standard of living. Critics have argued that the existing State-welfare institutions and provisions increasingly invite welfare-immigration, and they have warned that the only advantage of the current policies over the open border alternative is that the former will take decades until it ultimately leads to similarly dire effects, while the latter will produce such effects within years. As important as the resolution of these issues is, it is not decisive. The opposition against current immigration policies is ultimately independent of whether immigration will make per capita GDP (or similar statistical measures) rise or fall. It is a matter of justice: of right and wrong.
Understandably, the democratic welfare States try to conceal the source of public property (i.e., acts of expropriation). However, they do acknowledge that public property is “somehow” the property of their citizens and that they are the citizens’ trustees in regard to public property. Indeed, the modern State’s legitimacy is derived from its claim to protect its citizens and their property from domestic and foreign invaders, intruders, and trespassers. Regarding foreigners, this would require that the state act like the gatekeepers in private gated communities. The State would have to check every newcomer for an invitation and monitor his movement while en route to his final destination. Once it is made clear that the government actually tolerates or even promotes the intrusion and invasion of masses of aliens who by no stretch of the imagination can be deemed welcome or invited by domestic residents, this is or may become a threat to a government’s legitimacy and exert enough pressure on it to adopt a more restrictive and discriminatory admission policy.
Rothbard selittää samaa:
The question of open borders, or free immigration, has become an accelerating problem for classical liberals. This is first, because the welfare state increasingly subsidizes immigrants to enter and receive permanent assistance, and second, because cultural boundaries have become increasingly swamped. I began to rethink my views on immigration when, as the Soviet Union collapsed, it became clear that ethnic Russians had been encouraged to flood into Estonia and Latvia in order to destroy the cultures and languages of these peoples. Previously, it had been easy to dismiss as unrealistic Jean Raspail's anti-immigration novel The Camp of the Saints, in which virtually the entire population of India decides to move, in small boats, into France, and the French, infected by liberal ideology, cannot summon the will to prevent economic and cultural national destruction. As cultural and welfare-state problems have intensified, it became impossible to dismiss Raspail's concerns any longer.
Nykymaailmassa Länsi-Euroopan maiden hallitusten harjoittama maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikka on verrattavissa Neuvostoliiton hallituksen harjoittamaan väestönsiirtopolitiikkaan.
Länsi-Euroopassa on viimeisen 40 vuoden ajan ollut meneillään kansainvaellusaalto, joka hakee vertaistaan Rooman valtakunnan romahdukseen johtaneista kansainvaelluksista.
Meneillään on väestönvaihto. Euroopan väestö aiotaan muuttaa pysyvästi toisenlaiseksi kuin se on tuhansien vuosien ajan ollut.
Minä en ainakaan ymmärrä, millä perusteella afrikkalaisella tai iranilaisella olisi subjektiivinen oikeus päästä Suomeen, ja minulla, suomalaisella, subjektiivinen velvollisuus järjestää hänelle keino maahantuloon. Laiton maahantulo toki saadaan loppumaan sillä, että tehdään kaikesta maahantulosta laillista, mutta vastaavalla järkeilyllä rikollisuus saadaan lopetettua säätämällä kaikki sallituksi. Aika harva kuitenkaan on kauniista puheistaan huolimatta valmis avaamaan ovia sepposen selälleen, koska kaikki tietävät (vaikka sen sanominen onkin tiukasti verboten), että satojen miljoonien muuttohalukkaiden afrikkalaisten ja aasialaisten vyöry Eurooppaan tuhoaisi sen, mistä me itse Euroopassa pidämme, ja minkä perässä tulijat itse tänne saapuisivat. He toisivat mukanaan sen, mitä he alunperin olivat pakenemassa, ts. Afrikan ja Aasian.
...
Eurooppa on meille ja maahanmuuttajille kiva paikka, jossa eletään sopuisasti, tunnetaan kollektiivista empatiaa ja kunnioitetaan erilaisuutta, vain niin kauan kuin täällä ovat määräävässä asemassa ne, jotka elävät sopuisasti, tuntevat kollektiivista empatiaa ja kunnioittavat erilaisuutta. Nämä ilmiöt ovat tällä hetkellä ominaisia nimenomaan länsimaiselle kulttuurille, mistä on todisteena vaikkapa se, että vain länsimaalaiset ovat mielestään syyllisiä kaikkien muiden ongelmiin ja vain länsimaalaiset ovat sitä mieltä, että muiden kulttuurit ovat yhtä hyviä kuin heidän omansa. Tästä seuraa paradoksi, johon länsimainen sivistys tulee matemaattisella varmuudella kaatumaan: Koska kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, meillä ei mielestämme ole oikeutta assimiloida maahanmuuttajia pakkosyöttämällä heille omia arvojamme (joihin kuuluvat vaikkapa näkemyksemme naisen asemasta tai yksilön fyysisestä koskemattomuudesta). Hitaasti mutta väistämättä ne, joita (ilman ylimielisyyttä ja omantunnontuskia) kutsun barbaareiksi, muuttuvat pienestä ja eksoottisesta joukosta ensin merkittäväksi vähemmistöksi ja sen jälkeen enemmistöksi. Silloin me emme enää määrittele "hyvää" yhteiskuntaa. Silloin sen tekevät ne, jotka ovat käyttäneet arvojamme hyväkseen uskomatta itse niihin hetkeäkään. Silloin alkaa pimeys.
Euroopan väestöä ollaan muuttamassa eurooppalaisesta afrikkalais-lähi-itämaalaiseksi
a) tuomalla Eurooppaan jo nykyhetkeen mennessä kumulatiivisesti useita kymmeniä miljoonia ihmisiä Afrikasta ja Lähi-idästä ja lähivuosikymmeninä jopa satoja miljoonia lisää
(esim. Ruotsiin tulee tällä hetkellä vuositasolla n. 90.000 maahanmuuttajaa, mikä vastaa noin yhtä prosenttia maan väkiluvusta; EU:n väkiluku on n. 500 miljoonaa, joten Ruotsiin suuntautuvan maahanmuuttoaallon tasoisen maahanmuuton hyväksyminen koko EU:ssa tarkoittaisi 5 miljoonan maahanmuuttajan vastaanottamista joka vuosi; tämä merkitsee 250 miljoonaa maahanmuuttajaa 50 vuodessa; näiden 250 miljoonan uuden maahanmuuttajan lisäksi on otettava huomioon EU:ssa jo nykyisin asuvan n. 50 miljoonan hengen suuruisen maahanmuuttajapopulaation odotettavissa oleva kaksinkertaistuminen 50 vuoden sisällä n. 100 miljoonaan luonnollisen väestönkasvun kautta; samalla EU:n nykyinen n. 450 miljoonan hengen suuruinen etnisesti eurooppalainen populaatio voi supistua matalan syntyvyyden ja väestön ikääntymisestä johtuvan korkean kuolleisuuden vuoksi 50 vuodessa esim. 350 miljoonaan; tällöin EU:n väkiluku olisi 2050-luvulla n. 700 miljoonaa, joista vain puolet olisi etnisiä eurooppalaisia, loput afrikkalaisia, arabeja, kurdeja, turkkilaisia, iranilaisia, pakistanilaisia ja intialaisia)
ja
b) pakottamalla eurooppalaiset elämään afrikkalais-lähi-itämaalaisten maahanmuuttajamassojen keskellä:
b 1.) estämällä mm. gated community-tyyppisten valkoisille ihmisille tarkoitettujen esikaupunkialueiden, taloyhtiöiden ja korttelien perustaminen
(syrjintäkieltolait pakottavat vuokraisännät ja kiinteistövälittäjät antamaan asuntoja afrikkalais-lähi-itämaalaisille maahanmuuttajille ja valtiollinen/kunnallinen asuntopolitiikka sijoittaa sosiaalituella eläviä afrikkalais-lähi-itämaalaisia maahanmuuttajia veronmaksajien kustantamiin julkisiin vuokra-asuntoihin yksityisten omistusasuntojen keskelle samoihin kortteleihin, jotta kukaan valkoinen ihminen ei voisi paeta afrikkalais-lähi-itämaalaisia maahanmuuttajamassoja muuttamalla yksinomaan valkoisten ihmisten asuttamalle alueelle)
ja
b 2.) estämällä yksityisten, valkoisille ihmisille tarkoitettujen koulujen perustaminen (yksityisiä kouluja on syrjintälainsäädännöllä kielletty valikoimasta oppilaitaan etnisen ryhmän, uskonnon tai äidinkielen mukaan) sekä pakottamalla kaikki julkiset (valtiolliset/kunnalliset) koulut ottamaan oppilaikseen tietty vähimmäiskiintiö afrikkalais-lähi-itämaalaisia maahanmuuttajia riippumatta näiden pätevyydestä ko. koulussa opiskelemiseen esim. aikaisemmilla koulutodistuksilla mitattuna tai pääsykoetuloksilla mitattuna
ja
b 3.) perustamalla työkyvyttömille, työhaluttomille tai työmarkkinoilla tarvittavaa pätevyyttä omaamattomille ja kultturillisesti Eurooppaan sopeutumattomille maahanmuuttajille veronmaksajien kustantamia suojatyöpaikkoja julkiselle sektorille ja valtion/kuntien rahoittamiin "kansalaisjärjestöihin" (Suomen Punainen Risti, Kehitysyhteistyön palvelukeskus, Rasismin vastainen verkosto jne.).
Tunnetusti USA:ssa on harrastettu tällaista politiikkaa viimeiset 40 vuotta nimellä affirmative action eli "varmistava toiminta". Koulujen ja työpaikkojen rotukiintiöt ovat multikultipolitiikkaa, joka "varmistaa" ei-valkoisten ihmisten integroitumisen valkoisten ihmisten yhteisöihin valtion väkivaltakoneiston voimalla.
