Persoonallisuustyyppi oligopolimarkkinoilla

Luin juuri Bryan Caplanin artikkelin persoonallisuuden roolista taloudellisessa analyysissa, ja selailen sen viiteluetteloa eteenpäin. Aiheesta tuli mieleen yksi hassu ajatusleikki, joka sotkee kivasti kilpailulainsäädäntöajattelua.

Yksilöiden käyttäytyminen vangin dilemma -peleissä riippuu persoonallisuudesta. Jotkut lähtevät yhteistyöhön selvästi todennäköisemmin kuin toiset, ja tämä taipumus on merkittävässä määrin johdettavissa persoonallisuustestien tuloksista. Nyt, hyvin tiedetään, että oligopolipelit ovat eri asteisia vangin dilemmoja, joissa yhteistyö tarkoittaa molemminpuolista monopolihinnoittelua. Tällöin syntyy de facto kartelli, vaikka mitään tietoista hintasopimusta ei olisikaan tehty. Yleensä kilpailulainsäädäntö kieltää tietoiset sopimukset, muttei pysty puuttumaan sokeaan yhteistyöhön. (Ei sillä, etteikö tätä olisi yritetty, mutta yhteistyötä on lähes mahdotonta erottaa tavallisesta bisneksestä.)

Firmat tietysti haluavat kiskoa tuotteistaan kunnon hintaa, mutta ne eivät voi tehdä hintasopimuksia. Siksi niiden kannattaa etsiä muita tapoja joilla ne voivat a) koordinoida oligopolipelin kooperatiiviseen tasapainoon ja b) tehdä tämän uskottavasti niin ettei toinen osapuoli petä. Mikäli persoonallisuustyyppi todella vaikuttaa voimakkaasti käytökseen pelissä, kummankin firman kannattaa asettaa joku yhteistyöhön taipuvainen mutta riittävän kovapäinen vastuuseen kyseisistä markkinoista. Tämä ei edellytä firmojen välistä yksityistä kommunikaatiota, se antaa hyvä takeet yhteistyöstä mikäli kyseiselle yksilölle taataan oikeus päättää markkinoiden hintapolitiikasta itse, eikä koordinaatioon tarvita mitään muita signaaleita kuin jokin keino saada selville vastapuolen managerin tyyppi. Mitään erityisempiä riskejä tällaisesta ei aiheudu, mikäli valittu manageri vain on sen verran kovapäinen että hän rankaisee pelissä tarpeen vaatien hinnanalennuksilla, ja tämä vaikkapa tiedetään kokemuksesta. Kilpailuvirasto on tämän jälkeen pitkälti voimaton, ja markkinat taipuvat monopolihinnoitteluun.

Hassuin seuraus olisi, että tällaista mekanismia voidaan kontrolloida ainoastaan keinoilla, jotka kuulostavat eettisesti epäilyttäviltä. Jos me kiellämme managerin tyypin kertomisen, tästä syntyy uusi, todellinen mahdollisuus kannattavaan sisäpiirikauppaan. Jos yritämme kieltää tämän tyyppisten ihmisten valitsemisen tällaisiin hommiin tai estää heitä toimimasta kuten he toimivat, päädymme pohjimmiltaan vaatimaan pitkällemenevää egoismia tilanteessa, jossa toimijat olisivat luontaisesti jossakin määrin altruisteja, tai ainakin yhteistyöhön taipuvaisia. Toisin sanoen, päätyisimme kieltämään tietyn persoonallisuustyypin luonteenomaisen käytöksen, jota muissa tilanteissa vieläpä pidetään toivottavana.