sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

Libertarismi utopiana

Poliittisessa keskustelussa kuulee kaikenlaisten ääriryhmien puheenvuoroja sosialisteista libertaareihin. Kuten YLE Teemankin äskeisessä sosialisti Jukka Relanderin vetämässä, anteeksipyytelevässä keskusteluohjelmassa utopioista, hän totesi useimpien ihmisten hylänneen utooppisen ajattelun, lähinnä liberaalidemokratian isän Karl Popperin kritiikin myötä. Popperin mukaan kaikki utopiat ovat avoimen yhteiskunnan vastaisia: jos jollakulla on oikeasti parempi poliittinen malli, verisistä vallankumouksista ei ole mitään apua, vaan parempaan pitää pyrkiä pienten, vähittäisten uudistusten kautta. Matkalla sitten nähdään, mihin ollaan menossa, huonompaan vai parempaan suuntaan.

Myös poliittinen historia antaa tukea Popperin väitteille. Freedom housen äskettäisen tutkimuksen mukaan vallankumoukset ovat harvinaisin tapa vapaiden ja toimivien demokratioiden syntymiseen. Yleensä vapaampaan ja toimivampaan suuntaan mennään maan sisäisten pienten uudistusten kautta. Liberaalit jakavat sosialistien progressiivisen asenteen, ja ovat usein menneet sosialistien vallankumouksiin mukaan kumotessaan konservatiivien autoritaarisia valtiomuotoja. Toistuvasti he ovat saaneet näpeilleen - ainakaan kavereideni kanssa keskustellessamme emme äskettäin keksinyt yhtään tätällaista vallankumousta, jossa olisi lopulta käynyt liberaalien kannalta hyvin. Esimerkiksi Kuuban tapauksessa Che Guevara teloitti kaikki apunsa antaneet liberaalit ja päätti hylätä heille antamansa lupaukset, siirtyen liberaalidemokratian sijaan sosialistiseen totalitarismiin.

Miten siis tällaisen rauhanomaisen evolutiivisen yhteiskuntakäsityksen omaava ihminen voi kannattaa jotain niin äärimmäistä ideologiaa?

Vastaus on yksinkertainen, libertarismi ei ole mikään kovin äärimmäinen ideologia. Päinvastoin, mikäli 50 vuotta sitten olisi kerrottu kuinka tavallinen alemman keskiluokan työntekijä saa pitää rahoistaan pienemmän osan kuin mitä valtiolle maksetaan veroina, vahvan valtion kannattaja olisi naurettu pihalle mistä tahansa työläiskodistakin. Siippani löysi esimerkiksi tällaisen kaavion vuodelta 1950 silloisista tuloveroista:










Tulojen määräMaksettu vero
75 000500
100 0002 500
150 0007 500
200 00014 000
300 00030 000
600 00098 000
800 000156 000


Edes Hong Kongissa ei ole nykyisin noin pieni veroaste. Harva on lukenut historiankirjoista 1800-luvun lopun poliittisesta tilanteesta, kun edes passijärjestelmää ei ollut vielä keksitty. Tai esimerkiksi vapaakauppaa ja globalisaatiota pidetään jotenkin uutena ilmiönä, vaikka 1880-luvun lopulla se oli normi koko kehittyneessä maailmassa. Vasta 1800-luvun lopulla nouseva nationalismi toi vahvat kansallisvaltiot kartalle: rajat suljettiin ja omavaraisuus oli pop. Seurauksena oli tietenkin ensimmäinen maailmansota.

1800-luvun lopun ensimmäinen globalisaatio oli itseasiassa alun perin juuri se voima, joka nosti pienen kehitysmaan nimeltä Suomi vaurauteen metsäteollisuudellaan. Sillä myös kustannettiin hyvinvointivaltio 70-luvulta eteenpäin. Rahat loppuivat jo ennen 90-luvun lamaa, mutta poliittiset päättäjät teeskentelevät kuinka mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Valistusajan loppuvaiheilla 1700-luvun lopulla yksilönvapaudet ja vapaat markkinat olivat niin arkipäivää, että tavalliset kadunmiehet olivat unohtaneet vahvojen valtioiden kauheuden. Epätäydellisessä maailmassa sosiaaliset ongelmat kummittelivat yhä tavalliseen tapaansa, ja hyväätarkoittavat maailmanparantajat, edellisten sukupolvien ongelmat unohtaneina, tarttuivat hiljalleen vallan kahvaan päättäen käyttää politiikkaa ongelmien parantamiseen. Ikävä kyllä politiikka ei luo hyvinvointia, se voi vain siirrellä sitä ihmiseltä toiselle, vuotavalla sangolla josta aina kaadetaan ensin eturyhmille. Lopulta osa murusista saattaa jäädä köyhimmillekin.

Ja niin, 1800-luvun romantiikasta ja nationalismista noussut sosialismi kummittelee tähän päivään asti kaikkivoivan hyvinvointivaltion myyttinä. Vahvan valtion idea on nykyisin kieltämättä monin verroin houkuttelevammin myytävissä hyvinvointivaltion nimellä kuin 1600-luvun autoritaariset valtiot, mutta tosiasia säilyy yhä samana: vahva valtio ei toimi.

5 kommenttia:

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Hyvä teksti. Kehottaisin myös kaikkia lukemaan tämän Jukka Michelssonin tekstin, joka osuvasti tangeeraa aihetta.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Siteeraamasi tuloveroasteikko 1950-luvulta ei kerro mitään. Kyseessä on vain valtion tulovero, jonka lisäksi 1950-luvullakin maksettin mm. kunnallisveroa, liikevaihtoveroa, tulleja jne. Sitä paitsi rahan arvo oli tuolloin matalampi kuin nykyisin, joten esim. erään tuloluokan alarajana tuossa asteikossa ollut summa 150.000 mk ei todellakaan ollut 25.000 euroa.

Mainitsemasi historialliset vuosiluvut ovat systemaattisesti aivan liian ylimalkaisia kärjistyksiä ja joissakin tapauksissa täysin perseestä revittyjä lukuja. Esim. vapaakauppa ei ollut erityisesti juuri 1880-luvun ilmiö, kuten väität. Ensimmäinen maailmansota ei seurannut 1800-luvun lopun tullimuureista, kuten väität. Imms alkoi vuonna 1914, joten jotkut 1890-luvun tullimuurit ovat hyvin kaukaa haettu selitys sodalle.

Toni kirjoitti...

Ai jaa? Olen jäänyt kaikista lukemistani tilastoista juuri siihen käsitykseen, että ajanjaksona 1850-1880 olisi ollut vähiten tulleja koko kehittyneen markkinatalouden historiassa. Muutkin olivat (ilmeisesti) samaa mieltä.

Ja itselleni opetettiin jo ala-asteen historiantunnilla, että 1 mms alkoi Bismarckin protektionismista ja omavaraisuuteen pyrkimisestä, "sodan varalta", mistä tuli sitten itseääntoteuttava ennuste. Mistäköhän se sitten alkoi?

Tiedemies kirjoitti...

1800-lukua ihannoivien kannattaa muistaa, että käytännöllisesti katsoen orjuudessa eli aivan tavattoman suuri määrä väkeä niissä maissa, joiden kanssa käytiin "vapaata" kauppaa.

Lisäksi kannattaa muistaa, että sangen myöhään tuotantokäytössä olevan pääoman määrä ja laatu oli niin hyvä, että orjuus ja muu pakkotyö muuttui käytännössä kannattamattomaksi.

Se "vapaus", jota 1800-luvulla oli, oli valkoisen miehen vapautta. Naisilla ei pääsääntöisesti ollut oikeutta päättää omaisuudestaan, puhumattakaan väärän rotuisista.

Mikko Sandt kirjoitti...

Toni
Olen jäänyt kaikista lukemistani tilastoista juuri siihen käsitykseen, että ajanjaksona 1850-1880 olisi ollut vähiten tulleja koko kehittyneen markkinatalouden historiassa.

Toisaalta kuljetuksetkin olivat hieman kalliimpia tuolloin.

Kirjasta "Why Globalization Works":

Average tariffs on imported manufactured goods (per cent):

-Ranska 12-15% (1875), 20% (1913), 30% (1931) ja 18% (1950).
-Saksa 4-6%, 17%, 21% ja 26%.
-Italia 8-10%, 18%, 46% ja 25%.
-USA 40-50%, 44%, 48% ja 14%.

Ja itselleni opetettiin jo ala-asteen historiantunnilla, että 1 mms alkoi Bismarckin protektionismista ja omavaraisuuteen pyrkimisestä, "sodan varalta", mistä tuli sitten itseääntoteuttava ennuste. Mistäköhän se sitten alkoi?

Saksa halusi Britanniaksi Britannian tilalle.