Kuka määrittää vapauden rajat?
"Pilapiirroksista syntynyt poliittinen kriisi tuo julki kauhistuttavalla tavalla sen yksisilmäisyyden, joka paitsi modernin ajan vapauskäsitteestä, myös pyhyystunteen puuttumisesta seuraa."
Yhdysvaltojen viime vuosien suurvaltapolitiikkaa on kritisoitu voimakkaasti monella areenalla, etupäässä eurooppalaisin äänenpainoin.
Kritiikin kohteena on ollut lähinnä George W. Bushin ja hänen taustajoukkojensa, republikaanisen enemmistön tapa tarkastella maailmaa vain omaehtoisen edun, omien intressien ja arvoasetelmien näkökulmasta.
Kyseinen "kuka ei ole meidän puolellamme, on meitä vastaan"-politiikka on herättänyt myös monet yhteiskuntafilosofit pohdiskelemaan ns. poliittisen toiseusetiikan tarpeellisuutta ja mahdollisuuksia. On katsottu, että Yhdysvaltojen kansainväliselle politiikalle on ollut tyypillistä juuri kyvyttömyys ja haluttomuus "toisenlaisuuden" ja siihen liittyvän erilaisen esiintuomiseen ja hyväksymiseen.
Tämä vastaavasti on sitten johtanut siihen erilaisia elämänmuotoja ja arvopohjia totalisoivaan politiikkaan, josta Bushin hallintoa nyt syytetään - eikä pelkästään Euroopassa vaan toki myös Yhdysvalloissa.
Erityinen huomio on kohdistunut ongelmiin, joissa toisena osapuolena on ollut islamistinen kulttuuriperinne.
Viime aikojen kansainväliset konfliktit ovat kuitenkin osoittaneet, kuinka vieras edellä mainittu "toiseus-eettinen" periaate voi myös meille eurooppalaisille olla. Tällä viittaan tanskalaisessa Jyllands-Postenissa julkaistuihin profeetta Muhammedia koskeviin pilapiirroksiin ja niiden yltyvään levitysintoon myös muissa eurooppalaisissa lehdissä.
Monet ovat katsoneet, että sananvapauden ja oman liberalistisen demokraattisen perinteemme puitteissa meillä on oikeus kajota islaminuskoisten pyhinä pitämiin arvoihin.
Oireellista koko pilapiirrosskandaalissa on se, että aivan samoin kuin monien eurooppalaisten kritisoima bushilainen politiikka, myös kyseiset islamiin kohdistuvat loukkaukset on nyt tehty "vapauden nimissä".
Pilapiirrokset levittyvät maailmalle sen vapauden nimissä, joka ei tunnista eikä tunnusta toisenlaisuuden koskemattomuutta.
Kysymys ei siis ole pelkästään yksioikoisesta suhtautumisestamme islamiin, vaan taustalla on huomattavasti perustavanlaatuisempi ongelma - ongelma, jota nimitän "vapauden totaliteetiksi".
Yksi tämän totaliteetin tunnusmerkkejä on, että vapaus ymmärretään valmiiksi asetettuna arvona, josta käsin erilaisten kulttuurien toimintaa ja ideologista perustaa tarkastellaan.
Tässä yhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että olemme kuin itsestään selvästi olettaneet, että se vapauden tila, joka läntisessä maailmassa vallitsee, luo oikeuden islamilaisten arvojen pilkanteon kautta tapahtuvalle normittamiselle.
Toinen ongelma on toiseus-eettisen näkökulman puuttuminen, joka voidaan ymmärtää niin kanssaihmistä koskevana intimiteettisuojana kuin elämämme rajallisuudesta johtuvana pyhyyden tarpeena.
Erityisen vaikea asia tämä näyttää olevan medialle, jonka 1900-luvun historian suuret linjat voidaan nähdä lineaarisesti kehittyvänä polkuna kohti sellaista nihilismiä, josta viimeisetkin rippeet pyhästä ja varjelun alaisesta on pyyhitty pois.
Tämän suuntainen nihilismi palvelee samaa päämäärää kuin jatkuvan talouskasvun utopiakin, eli vapauden tulkitsemista kaiken hyödyntämisen näkökulmasta.
Pilapiirroksista syntynyt poliittinen kriisi tuo julki kauhistuttavalla tavalla sen yksisilmäisyyden, joka paitsi modernin ajan vapauskäsitteestä, myös pyhyystunteen puuttumisesta seuraa.
Vapaus, jota ei ohjaa voimakas toiseus-eettinen näkökulma, on väkivaltaista vapautta. Se ei ole suojelun vaan oikeaoppisuuden kautta toteutuvan totaliteetin kielioppia.
Tältä pohjalta ei vaadita mitään erityisiä ennustajanlahjoja siihen, mitkä ovat tämän tapahtumaketjun seuraukset: järkiperäisen ja rauhanomaisen dialogin estyminen, vihan lisääntyminen ja usko koston oikeutuksen vahvistumiseen.
Pyhyyden loukkaukset kostetaan miltei aina voimakkaammilla pyhyyden loukkauksilla eli kajoamalla ihmishenkiin.
Oma suuri pyhä lehmämme eli jatkuvan talouskasvun ideaali saanee tästä myös tuntuvan osansa.
JOHANNES OJANSUU
filosofian opettaja, kirjailija
Hämeenlinna
Ojansuun pseudofilosofinen diskurssi on verho, johon hän käärii ihmisoikeuksien vastaiset mielipiteensä. Ojansuu vaatii "toiseus-eettisyyden" nimissä teokraattista diktatuuria kannattaville terroristeille oikeutta sensuroida länsimaisia sanomalehtiä. Ojansuun mielestä suvaitsevuutta "toiseutta" kohtaan on se, että me alistumme sensuuriin tappouhkausten edessä. Jostain syystä Ojansuu ei edellytä muslimeilta suvaitsevuutta "toiseutta" kohtaan edes sen vertaa, että muslimit eivät uhkaisi tappaa kaikkia heidän kanssaan eri mieltä olevia.
Ojansuun mielestä "vapaus on totaliteetin kielioppia". Ojansuu siis sanoo vapautta totalitarismiksi. Vapaus on orjuutta, sota on rauhaa, sanoi jo George Orwell. Terroristien vaatimuksien edessä alistuminen on Ojansuun diskurssissa "toiseus-eettinen näkökulma", teokraattisen diktatuurin ylläpitämä sensuuri on nähtävä "kanssaihmistä koskevana intimiteettisuojana".
Johannes Ojansuu puolustaa teokraattista diktatuuria ja terrorismia ja vastustaa demokratiaa. Ojansuun kaltaiset totalitaristit ovat aina käyttäneet orwellilaista retoriikkaa, jossa musta maalataan valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Aatetovereidensa Marxin, Leninin, Stalinin ja Kim Il-Sungin tavoin Ojansuu esittää vapauden sortona ja diktatuurin vapautena.
4 kommenttia:
No huhhuh. Mikä määrä Yhdysvaltain-vastaista paatosta tuohonkin tekstiin oltiin ahdettu. George Bush on ahdasmielinen juntti jne. Vasemmiston intellektuellit toistavat itseään, ja toisiaan, kuin rikkinäiset levarit.
Aika lyhytnäköisiä olette. Eihän Ojansuu puhunut mistään diktatuurin kannattamisesta. Tuo tuollainen tulkintanne on sitä ihan samaa rasismia ja kyvyttömyyttä ajatella ja ymmärtää toisia kuin mistä Ojansuu puhuu ja josta itse häntä syytätte.
Mielestäni Ojansuulla on pointti, vaikka en mieheen sen enempää kantaa otakaan. Vapaus on meille liian itseisarvo. Sananvapauden nojalla saa (ja "ihmisoikeuksien nimissä" ilmeisesti tulee) pilkata muslimeja. Itsekäs aika tämä on, kun omien mielipiteiden (tai pilkkasanojen) ääneen lausuminen on arvokkaampaa kuin toisen arvojen kunnioittaminen. Ja vaikkei kunnioittaisikaan mitään arvoja, on typerää syyllistyä itse siihen mistä toisia syyttää: ahdasmielisyyteen.
Teokraattisessa yhteiskunnassa on paljon ongelmia, sanottakoon ettei seuraava kirjoitus olisi otsikoitu kuten tämäkin.
"? niin vastoin objektiivista totuutta kuin olla ja voi." Voi hyvä ihme. Tämäkö sitten on objektiivinen totuus?
Jos ajattelemme hetken verran sananvapauden tehtäviä, on ilmeistä että Ojansuu ei ymmärrä niitä. Sananvapauden ensisijainen poliittinen tehtävä on estää epäsuosittujen vähemmistömielipiteiden vaientaminen ja näin mahdollistaa järkiperäinen, keskusteluun ja objektiiviseen tietoon pohjaava yhteiskunnallinen kehitys. Yksi suuri osa tätä kehitystä on perinteisesti ollut uskontoa ja muita irrationaalisia ajatusmalleja kohtaan kohdistettu kritiikki, joka on vähitellen pitkälti puhdistanut politiikan tällaisista epätoivottavista aineksista. Tänään ei ole noitarovioita, koska maalliset, järkiperäiset rajat yksilöiden toiminnalle ovat väkivaltakoneiston toiminnan suhteen suuremmassa arvossa kuin mielivaltaiset uskonnolliset diktaatit; yksi merkittävä syy tähän on se, että länsimaissa uskomuspolitiikka on jo aikaa sitten saatettu naurettavaan valoon, myös pilakuvan keinoin. Yltiöpoliittinen islam ansaitsee nykyään aivan samanlaisen maallisen löylytyksen, ja se kohdistetaan siihen koska maallistuneessa länsimaisessa kristinuskossa ei tässä suhteessa ole enää läheskään niin paljon parannettavaa, kritisoitavaa, pilailtavaa tai häädettävää.
Jos joku sitten epäilee, että nimenomaan muslimien mielipide on vähemmistössä ja juuri se kaipaisi suojaa, Tanskan tapauksen historia puhuu tätä vastaan. Sehän lähti siitä ettei islamista kertovalle kirjalle löytynyt kuvittajaa. Mitä ilmeisimmin mielipide jonka mukaan kuvittaa saa ja pitää oli vähemmistössä tai ainakin selvemmin vaiennettu kuin päinvastainen: normaalissa yhteiskunnassa sekä niitä jotka kuvittavat että niitä jotka eivät löytyy aina merkittävä lukumäärä, koska tällaisista asioista harvoin ollaan moniarvoisissa länsimaisissa yhteiskunnissa samaa mieltä.
Samoin, länsimaiseen oikeus- ja vapauskäsitykseen kuuluu tietty tapojen ja oikeuksien hierarkia, jossa perusasioita mietitään ensin ja hienovaraisempia eettisiä kysymyksiä vasta sitten. On totta, että tarkoituksellinen pyhäinhäväistys voi osoittaa huonoja tapoja, mutta tämä on jo varsin hienovarainen ja tilannesidonnainen asia, johon kuuluu vastata asiaankuuluvalla tavalla. Jos muslimimaailma olisi vastannut pilakuviin käyvällä pastissilla tai ylenkatseisilla esseillä länsimaisesta rappiosta, tämä olisi voinut toimia käypänä, nolona näpäytyksenä huonommin käyttäytyvälle tanskalaiselle pilapiirtäjälle ja/tai lehdelle. Nyt se kuitenkin vastasi polttamalla lähetystöjä ja mellakoimalla niin rajusti, että tuli ruumiita. Tämä lähinnä osoittaa, että kritiikki osui aivan oikeaan kohteeseen: mellakoijien perusarvot eivät mitä ilmeisimmin ole sopusoinnussa länsimaalaisten vastaavien kanssa, ja kun katsomme hieman taaksepäin, juuri tästähän profeetan kuvaamisessa terroristiksi ja vastaavassa alunperinkin oli kyse. Sananvapauden tehtävänä on tällaisten militanttien aatteiden läsnäollessa nimenomaan mahdollistaa niiden jatkuva, sukupolvia kestävä kritiikki ja, kyllä, myös turvallinen naurettavaksi (ja siis vaarattomaksi) tekeminen, jotta niiden haitallisesta poliittisesta ja kulttuurisesta vaikutuksesta on lopulta mahdollista päästä eroon.
Lisäksi kannattaa muistaa, että länsimaisen sananvapauskäsitteen laajuus ja ehdottomuus johtuu nimenomaan tuosta oikeuksien hierarkiasta ja vapauden suojaaman tiedonsiirron erityispiirteistä. Lain tehtävänä on säilyttää tuottava, likimain harmoninen yhteiskuntajärjestys silloinkin kun asioista ollaan eri mieltä, eli asettaa tietty järkkymätön pohja sille mitä saa tehdä toisten mielipiteistä riippumatta, niin ettei kaikki mene neuvotteluksi, kiristykseksi ja poliittiseksi huopaamiseksi kun erimielisyyttä kuitenkin aina esiintyy. Tässä ensimmäinen askel on aina se että toisten perusoikeuksia loukkaava pannaan linnaan vaikka rikkomus lähtisikin jonkin heikomman oikeuden loukkauksesta; toinen vääryyshän ei korjaa ensimmäistä, eivätkä kaikki hyvät tavat ole lain käypää toimialaa, toisin kuin vaikkapa fyysinen koskemattomuus. Sananvapauden kohdalla lähtökohta on, että kaksi osapuolta ovat eri mieltä siitä pitäisikö jotakin sanoa/julkaista, ja kun kuulija voi (lähes) aina jättää tiedon huomiotta, olla alunperinkin seuraamatta epämiellyttävää puhetta, tai argumentoida enemmän tai vähemmän vittumaisesti takaisin, oletus on poikkeuksetta että oikeus sanoa mitä haluaa ajaa sensuurihalujen yli ja on vähemmän riskaabeli vaihtoehto kuin sananvapauden rajoittaminen. Näin varsinkin, kun sananvapauden suurimmat hyödyt nimenomaan toteutuvat silloin kun sitä käytetään väkivaltaisia aatteita vastaan, jotka tietysti määritelmän mukaan langettavat fatwoja kriitikoilleen.
Tätä taustaa vasten, jos Ojansuu katsoo, että islamin kriitiikki tai jopa pilkka pitäisi kieltää, hän on yksinkertaisesti väärässä. Jos hän katsoo, että Tanskassa syyllistyttiin huonoihin käytöstapoihin joita ei olisi kuitenkaan pitänyt kieltää, tästä voidaan puhua mutta olen siitäkin nähdäkseni perustellusti eri mieltä Mutta joka tapauksessa Ojansuu esittää pointtinsa yksipuolisesti (pilapiirtäjälläkin oli selvästi syynsä), unohtaa sen tärkeimmän (kohde oli näköjään aivan oikea) ja ainakin näennäisesti kohottaa näin täysin toisarvoisen asian ensisijaiseksi (huonosti perusteltu väite siitä että on käyttäydytty huonosti, kun olennaisempaa olisi tuomita selvästi ihmisoikeuksien vastainen islamistinen käytös, sekä ennen että varsinkin jälkeen kuvien julkaisun). Näin hän on vähintäänkin hyödyllinen monikulttuurisuusidiootti, ja pahimmillaan todella saattaa kannattaa totalitaarista islamilaista teokratiaa monikulttuurisuusretoriikkansa tukemana, kuten radikaali islamismi kalifaattipuheineen tekee.
Tästä käytiin keskustelua myös nyysseissä:
From: mikko.ell...@gmail.com
Date: Sun, Feb 19 2006 9:40 pm
Groups: sfnet.keskustelu.filosofia
Olli Orkoneva wrote:
> mikko.ell...@gmail.com wrote:
> > Johannes Ojansuu puolustaa teokraattista diktatuuria ja terrorismia ja
> > vastustaa demokratiaa. Ojansuun kaltaiset totalitaristit ovat aina
> > käyttäneet orwellilaista retoriikkaa, jossa musta maalataan
> > valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Aatetovereidensa Marxin, Leninin,
> > Stalinin ja Kim Il-Sungin tavoin Ojansuu esittää vapauden sortona ja
> > diktatuurin vapautena.
> Loppu kuulostaa jo aivan samalta skitsoilulta kuin Linniksenkin.
Et siis osaa lukea, mitä Johannes Ojansuu kirjoittaa. Sinulla ei ole
mitään argumentteja, joten turvaudut primitiivisen defenssikeinoon eli silmien sulkemiseen. Johannes Ojansuu vaatii "toiseus-eettisyyden"
nimissä teokraattista diktatuuria kannattaville terroristeille
oikeutta sensuroida länsimaisia sanomalehtiä; Ojansuun mielestä
suvaitsevuutta "toiseutta" kohtaan on se, että me alistumme sensuuriin
islamilaisten terroristien esittämien tappouhkausten edessä. Tämä on puhtaasti orwellilaista retoriikkaa. Sinun maailmankuvasi kuitenkin perustuu todellisuuden kieltämiseen, joten nähdessäsi jonkun käyttävän orwellilaista retoriikkaa yrität välittömästi
kiistää hänen käyttäneen orwellilaista retoriikkaa.
Miksi sinulla sitten on tarve väittää, että orwellilainen
retoriikka ei ole orwellilaista retoriikkaa? Olisiko niin, että olet itse samaa mieltä Johannes Ojansuun kanssa? Et voi myöntää Ojansuun valehtelevan, koska silloin joutuisit myöntämään omankin maailmankuvasi perustuvan valheeseen. Et halua myöntää, että
islamilaiset terroristit uhkaavat ihmisoikeuksia. Olet ideologisesti
sitoutunut puolustamaan muslimeja kaikissa käänteissä. Tämä ei
onnistu ilman orwellilaista valehtelua:
- ensin joudut vaatimaan sensuuria palvellaksesi muslimeja,
- sitten joudut kiistämään vaatineesi sensuuria, jotta voisit
kiistää muslimien uhkaavan ihmisoikeuksia.
Valheellinen maailmankuvasi siis edellyttää orwellilaista
kaksoisajattelua. Ensin harjoitetaan islamilaisten terroristien vaatimaa sensuuria, jotta ikävät tosiasiat muslimeista eivät tulisi julki, sitten kiistetään sensuurin olemassaolo, jotta muslimit ja heidän lakeijansa (Johannes Ojansuu, Jari Vilén, Erkki Tuomioja, Matti Vanhanen, Tarja Halonen, Jukka Paarma) eivät saisi ikävää
mainetta sensuurin kannattajina.
Lähetä kommentti