keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Missä äänestäjät ovat?


Suokaa anteeksi, että kirjoitukseni ovat nyt lähinnä kopioita muiden ideoista. Se johtuu lähinnä siitä, että olen taas saanut hyvän RSS-lukijan toimimaan. Toisaalta juuri kukaan muu tuskin jaksaa lukea niitä kymmeniä yksilönvapausblogeja, mitä maailmalla on, joten varmasti nettovaikutus tällaiselle leikkaa & liimaa parhaat ideat muilta -ratkaisulle on erittäin positiivinen.

Ohessa Populus -tutkimuskeskuksen kyselyn tulokset Englannista sen suhteen, mihin äänestäjät sijoittavat itsensä yksiulotteisella poliittisella akselilla. Kaikki ovat "keskustalaisia", mikä kuvaa hyvin yksiulotteisen asteikon toimintaa.

Ketään eivät kiinnosta ideologiat ja ismit, koska kuten kuka tahansa tavis osaa kertoa, "pitää ajatella itse" tai "olla pragmaattinen eikä dogmaattinen" tai jotain muuta yhtä typerää.

Kuitenkin tämä pragmaattinen poliittinen linja, jossa Suomessakin kolmella valtapuoleella ei paljoakaan ole eroa valtionhoitopolitiikassa, on johtanut tähän valtavaan sekasotkuun, jota nimitetään hyvinvointivaltioksi. Sadat erilaiset sosiaalituen muodot, lainsäädännöt ja muut poliittiset ratkaisut ovat usein keskenään ristiriitaisia, pirun sekavia eivätkä tietenkään saavuta mitään asetetuista tavoitteista. Tämän siitä saa, kun politiikka on periaatteetonta.

Tämän takia pitäisi osata miettiä juurikin jonkun yksinkertaisen, avoimen ideologian kannalta politiikkaa. Mikä tahansa liberalismin perusteos selittää oikein hyvin, miksi sosiaaliset ongelmat pitäisi jättää markkinoiden itsesääntelyn ja kansalaisyhteiskunnan varaan, eikä niistä pitäisi tehdä poliittisia päätöksiä.

Markkinoilla syntyy aina useita, kilpailevia ratkaisuja, joista ihmisten eniten pitämät voittavat pitkällä aikavälillä. Usein fiksujen päätösten tekijät vielä palkitaan suoraan. Poliittiset päätökset ovat usein huonoja, ja käytännössä aina lopullisia. Surkeastikaan ratkaistuihin ongelmiin ei palata myöhemmin miettimään, pitäisikö ratkaisua kenties parannella tai viilailla. Kuten autoverosta muistetaan, mikään ei ole pysyvämpää kuin "tilapäinen laki".

Siksi toisekseen, ihmisillä on politiikkoja niin pirun paljon parempi kuva omasta lähiympäristöstään ja erilaisten ratkaisujen vaikutuksesta omaan ja kanssaihmisten elämään. Erilaisia ratkaisuja ja niiden tuloksia on huomattavasti helpompaa arvioida läheltä.

1 kommentti:

roskaposti kirjoitti...

Huomattavasti mieluummin luen copy-pasteja vaikka 4 kertaa viikossa kuin verrattuna nykyiseen tilanteeseen, jossa tulee keskimäärin vain yksi juttu viikossa.

Ei millään ehdi itse seurata kaikkia hyviä libertaari-sivustoja. Monet ulkomaiset jutut ovat turhan pitkiä, joten olisi mukava, jos niiden pääsanoma olisi tiivistettynä tässä blogissa korkeintaan pariin "näytölliseen" tekstiä.