Päivän Vainio

Tämä on samantyylistä läppää kuin legendaariset Päivän Syreenit.

From: Janne Vainio
To: vapausfoorumi@googlegroups.com
Date: Jun 30, 2006 7:49 PM
Subject: [vapausfoorumi] Re: Libertiini vai konservatiivinen käytännönetiikka

En menisi sanomaan, että vapaus riskeistä on positiivinen oikeus siinä
mielessä kuin esimerkiksi mahdollisuus nostaa joitakin julkisia
etuuksia. Pikemminkin sanoisin niin, että tämäntyyppiset esimerkit
osoittavat, että jako "negatiivisiin oikeuksiin" ja "positiivisiin
oikeuksiin" on tietyissä kohdin epäselvä, tulkinnanvarainen ja jopa
ristiriitainen.

Hyväksyn kyllä paradigmaattisesti tämän käsitteellisen jaon
kolmenlaisiin oikeuksiin (status negativus, status activus ja status
positivus), mutta olen muutenkin todennut, että joissakin kohdin jokin
oikeuskonstruktio voidaan tulkita useammaksi näistä. Kiistanalaiset
pisteet (joista ei koskaan päästä lopullisesti eroon) tekevät oikeuksien
asemasta ja rajoista poliittisen.

On viime kädessä "aito poliittinen kiista" eli oikeusdiskurssin
konfliktinalainen piste, että on mahdollista esittää hyviä argumentteja
sen puolesta että vapaus riskeistä on yhtälailla pelkän negatiivisen
vapauden alainen seikka kuin (oikeuskonstruktioksi muotoiltuna) myös
positiivinen oikeus.

En itseasiassa filosofisesti puhuisi "negatiivisista oikeuksista"
muutoin kuin varauksellisesti, vaan sen sijaan puhuisin
"vapausoikeuksista" tiettynä oikeusteknisenä oikeuksien kategoriana.
Vapausoikeuksiksi kutsutaan toki juuri niitä oikeuksia, jotka ovat
perusteltavissa myös sillä että ne suojaavat puhtaasti negatiivista
vapauspiiriä hyökkäyksiltä ja ulkoisilta uhkatekijöiltä. Kuitenkin jo
tällaisen turvallisuuden tuottaminen sinällään (oikeuksien ja niiden
tehokkaan kontrollin kautta) on positiivista turvallisuutta, sillä
turvallisuus on aina luonteeltaan positiivista. Vapausoikeudet (silloin
kun niistä muodostuu *oikeuksia* joilla on legitiimi asema) eivät
mitenkään ole sama asia kuin "pelkkä negatiivinen vapaus", vaan ne ovat
positiivisen turvallisuuden oikeuksia. Tämä seikka, että
vapausoikeudetkin ovat tulkittavissa "positiivisiksi oikeuksiksi", ei
kuitenkaan sinällään tarkoita etteikö niiden oikeuksien vahvalle
asemalle olisi painavampia eettisiä perusteita kuin joidenkin muiden
"positiivisten oikeuksien" asemalle. Erityisen hyvä eettinen perustelu
vapausoikeuksien vahvalle asemalle olisi edelleenkin se, että vapaus ei
ole mitään sellaista, mitä ihmisillä olisi jonkin poliittisen
päätöksentekoprosessin seurauksena. Vapaus ei ole "annettua" siten kuin
jokin tietty yhteiskuntajärjestyksen luoma mahdollisuus.

Tarkkaan ottaen esimerkiksi puolustusvoimat eivät ensisijaisesti torju
aktualisoituja hyökkäyksiä kansalaisten vapautta vastaan, vaan sen
sijaan puolustusvoimat ennaltaehkäisevät (tai niiden olemassaoloa
oikeutetaan sillä että ne ennaltaehkäisevät) tiettyjä potentiaalisia
hyökkäyksiä, joita kukaan ei vielä ole aloittanut ja joiden
mahdollisista aloittajista ei vielä ole tietoa. Pasifistinen
libertaristi saattaisi tällaisella perusteella argumentoida, että
"puolustusvoimien ylläpitämä turvallisuus on positiivinen oikeus ja näin
ollen militaristien pitäisi rahoittaa sen ylläpito vapaaehtoisesti
yksityisillä keräysvaroilla"...:-) (btw, tämäntyyppistä
argumentaatiotahan oli esimerkiksi varhaisella libertaristilla nimeltä
Henry David Thoreau)

Tässä kohdin tulee esille myös se väistämätön rakenteellinen
konfliktinalaisuus, että jo negatiivista vapautta suojelevien oikeuksien
tehokas ylläpito sinällään voi muodostua pysyväksi riskiksi
negatiiviselle vapaudelle itselleen. Ei ole mahdollista koskaan
täydellisesti eliminoida esimerkiksi sitä riskiä, että armeija tekee
sotilasvallankaappauksen - ja tällainen riski on sisäänrakentuneena
nimenomaan organisoidun puolustusjärjestelmän rakenteellisiin tekijöihin
siten, että ketään henkilöä ei välttämättä varsinaisesti voida pitää
riskistä vastuullisena.

Tästä seuraa, että ainakin negatiivisen vapauden konkreettiset
suojelumekanismit ovat väistämättä poliittinen neuvottelukysymys (tai
konfliktinalainen kysymys silloinkin, kun neuvotteluun ei ole
mahdollisuuksia). Nyt näkisin niin, että "oikeudet" ovat eräänlaisia
immateriaalisia hallintoteknologioita, joita on rakennettu ylläpitämään
tai suojaamaan joitakin määriteltyjä asioita. Tietokoneanalogian
näkökulmasta voisi esimerkiksi sanoa, että vapausoikeudet, kansallisen
turvallisuuden politiikka ja armeijan organisaatiosäännöt sekä
armeijahierarkian epäviralliset normit ovat kaikki eri tyyppistä
järjestelmän "softwarea" (joko suunnitellusti rakennettua tai joidenkin
ovelien tietokonevirusten tavoin itseorganisoidusti leviävää) ja
armeijan kalusto on sitten osa sitä "hardwarea" eli "positiivista"
poliittista laitteistoteknologiaa, jota ilman esimerkiksi "oikeudet"
eivät voi toimia sen enempää kuin tietokoneohjelma ilman fyysistä
laitteistoa.

Täsmällisemmin sanottuna, vain vapaus edeltää yhteisöllistä
vuorovaikutusta, oikeudet eivät koskaan. Vapaus on puhtaasti
negatiivista ja tarkoittaa ulkoisten hyökkäyksien, uhkatekijöiden tai
joidenkin muiden vastaavien subjektin omasta toiminnasta riippumattomien
seikkojen poissaoloa. Oikeudet (myös yhteisöllisesti tunnustettu "oikeus
vapauteen") sen sijaan ovat positiivista turvallisuutta ylläpitäviä
poliittisia sitoumuksia, joita ei ole ainakaan efektiivisesti lainkaan
olemassa missään legitiimin ja vakaan yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolella.

En siten perustele liberalismiakaan ensisijaisesti "negatiivisen
vapauden maksimoinnilla", vaan sillä että liberalistinen politiikka
tarkoittaa pääsääntöisesti oikeuksia ilman mielivaltaa, jos vain on
olemassa sellainen vakaa ja legitiimi yhteiskuntajärjestys, jossa
tällaisia periaatteita voidaan vakiinnuttaa poliittisesti kantaviksi.
Tällaisessa kontekstissa kuitenkin myös negatiivinen vapaus on
todennäköisesti keskimäärin ja nettomääräisesti huomattavassa määrin
turvatumpi kuin jossakin muussa yhteiskuntajärjestyksessä tai
yhteiskunnan ulkopuolella. Kyse on liberalismin mahdollisuuksista
tuottaa positiivista turvallisuutta, sillä vapauden turvattu asema on
positiivinen suure, vaikka vapaus itsessään on käsitettävissä puhtaasti
negatiivisena.

Liberalistinen politiikka ei voi "maksimoida negatiivista vapautta",
vaan se voi korkeintaan maksimoida jonkin sellaisen positiivisen
turvallisuustason, jossa negatiivinen vapaus on suhteellisesti arvioiden
(nimenomaan *positiivisesti*) turvatumpi kuin jonkin toisenlaisen
politiikan alaisuudessa. Negatiivinen vapaus sen sijaan maksimoituisi
luonnontilassa, jossa yhteiskuntajärjestystä ja "oikeuksia" ei ole,
sillä tällaisessa luonnontilassa on peliteoreettisesti ehkä parhaat
mahdollisuudet olla täysin vapaa koersiosta, mikäli onnistuu juoksemaan
mahdollisimman nopeasti pakoon.


> Lisäksi tällaisilla vaatimuksilla on tapana nousta elintason myötä, kun
> muut riskienvähentämiskeinot saadaan kupattua loppuun -- aikaisemmin ei
> ollut epätavallista että saatoit rampautua pysyvästi kun sonni puski
> sinua duunissa, nyt vastaavasta voi hakea korvauksia
> työturvallisuuslainsäädäntöön vedoten.
>
> Eli onko nyt niin, että negatiiviset oikeudetkin ovat neuvotteluasia, ja
> ne kaventuvat kun ihmisten turvallisuushakuisuus ja taloudellisten
> mahdollisuuksien myötä myös mahdollisuus komparatiiviseen
> turvallisuuteen nousevat?
>


Itse asiassa kyllä. Tämä lienee oikeuksien kehityksen näkökulmasta
varsin selvää ainakin tosiasiallisina edellytyksinä riippumatta siitä,
voidaanko tästä vetää "tulisi olla" -johtopäätöksiä. Tai täsmällisemmin
sanoisin niin, että *negatiiviset oikeudet* eivät välttämättä kavennu
yhteiskuntajärjestyksen kehittyessä, mutta *negatiivinen vapaus* (tai
peliteoreettisesti suurimmat potentiaaliset mahdollisuudet siihen) on
sen sijaan taipuvaista kaventumaan yhteiskuntajärjestyksen kehittyessä.
Tämä puolestaan johtuu nimenomaan siitä, että yhä useammat subjektit
kykenevät tuomaan poliittisesti esille sellaisia vaatimuksia, jotka
liittyvät heidän tavoitteisiinsa saada asemansa joidenkin "oikeuksien"
kautta turvatuksi. Tämä on sinällään libertaristisen keskustelun
puitteissa varsin tuttu aihe - mutta ennen kuin menen tarkastelemaan
tätä lähemmin, yritän havainnollistaa, millä tavoin negatiivinen vapaus
ja "negatiiviset oikeudet" joutuvat tyypillisesti poliittisiiin
konflikteihin suhteessa toisiinsa (sellaisilla tavoilla, jotka ovat
omiaan jopa rakenteellisesti kaventamaan negatiivista vapautta).

Selventääkseni tätä eroa, voin todeta että olisi esimerkiksi täysin
*mahdollista* päätyä liberalistisessa konseptissa siihen, että
"rattijuopumusta ei kannata kriminalisoida", mikäli asiasta käydyssä
neuvottelussa (tai avoimessa poliittisessa taistelussa, joka on
tavanomaisempi reaalitilanne) päädyttäisiin siihen että "alkoholia
käyttävän autoilijan maksimaalinen negatiivinen vapaus" on arvokkaampi
asia kuin muiden tiellä kulkijoiden maksimaalinen negatiivinen vapaus.
Molempien osapuolten negatiivinen vapaus on selkeästi uhattuna,
vaikkakin eri tavoin. Mikäli tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin, se
todennäköisesti *näyttäisi* muodollisesti siltä, että vapausoikeuksia on
rajoitettu mahdollisimman vähän. Muiden tiellä liikkujien
*vapausoikeuksia* ei näet tällaisessa tilanteessa olisi sen kummemmin
rajoitettu (toisin sanoen, sitäkään osapuolta joka odottamattaan kuolee
rattijuopon aiheuttamassa autokolarissa kukaan ei ole intentionaalisesti
*pakottanut* joutumaan huonon tuurin alaiseksi, vaan kyse on sellaisesta
huonosta tuurista, jota voi verrata kiven putoamiseen päähän).

Vastaavalla tavoin vapausoikeuksien asema näyttää muodollisesti vahvalta
silloin, jos on yleisesti sallittua pelata venäläistä rulettia toisen
osapuolen kustannuksella ilman ennalta saatua suostumusta. Muodollisesti
se *on* vapausoikeuksia selvästi rajoittavaa, että on rikos painaa
revolverinpiippu esimerkiksi nukkuvan henkilön ohimolle ja testata, onko
ase ladattu vai tyhjä. Voidaan vieläpä todeta, että nukkuvan henkilön
*negatiivista vapautta* ei välttämättä ole millään yksilöidyllä tavalla
rajoitettu, mikäli sattuukin niin että revolveri olikin tyhjä. Kun
kyseessä on nukkuva henkilö, ei voida väittää edes, että venäläisen
ruletin pelaaja olisi "aiheuttanut vapauttarajoittavaa pelkoa" sille,
jonka kustannuksella pelataan.

Aivan kuten puolustusvoimien olemassaolon oikeutuksen tapauksessakin, se
asia mitä tietyllä oikeudellisesti vahvistetulla järjestelyllä
ensisijaisesti puolustetaan, ei ole "negatiivinen vapaus" sinällään,
vaan sen sijaan ensisijaisen puolustuksen kohteena on negatiiviseen
vapauteen potentiaalisesti kohdistuva realistiseksi todistettu uhkatekijä.

Analogiaa voidaan vielä täydentää toteamalla, että esimerkiksi
puolustusvoimien olemassaolo on jo sinällään *negatiivista vapautta
rajoittavaa* monilla rakenteellisesti pysyvillä tavoilla, ja näin ollen,
jos tavoitteena olisi pelkän negatiivisen vapauden maksimoiminen
(välittämättä positiivisen turvallisuuden maksimoinnin poliittisesta
tavoitteesta), se johtaisi täyteen aseriisuntaan. Koska kuitenkin
negatiiviselle vapaudelle on haluttu rakentaa jonkinlainen
standaridoiduilla tavoin turvattu asema, on päädytty tämän tavoitteen
mahdollistamiseksi rajoittamaan negatiivista vapautta. Tällainen
järjestely ei silti välttämättä "rajoita vapausoikeuksia", sillä
vapausoikeudet ovat vain oikeusteknisesti määriteltyjä normituksia
sille, missä rajoissa vapaus on poliittisesti turvattua positiivisten
yhteiskuntapoliittisten takeiden tuella. Tai ehkä täsmällisemmin pitäisi
sanoa niin, että jo vapausoikeuksien rakentaminen legitiimeinä
oikeuskonstruktioina on luonteeltaan vapausoikeuksien rajoittamista (eli
sellaisten rajaavien normituksien rakentamista, joissa määritellään
virallisesti se, missä kulkevat eri subjektien vapauspiirien rajat
suhteesssa toisiin subjekteihin). Oikeuden rakentaminen on jo sinällään
rajoittamista (siis "pelkän negatiivisen vapauden" rajoittamista).

Eri kysymys on tietenkin se, mitkä ovat eettiset perusteet juuri
tietylle ja nimenomaiselle tavalle rajoittaa vapautta eli rajoittaa
subjektien vapauspiirejä suhteessa toisiinsa. Tässä keskustelussa eri
tyyppisten "oikeuksien" legitimiteetistä ja niiden arvojärjestyksestä
suhteessa toisiinsa tulee vastaan juuri se historiallinen kehityskulku,
että mitä enemmän on sellaisia subjekteja joilla on tosiasiallinen
poliittinen mahdollisuus vaatia asemansa turvaamiseksi joitakin
(ylipäätään millaisia tahansa) "oikeuksia", sitä todennäköisempänä
vaikutuksena tällaisesta "oikeuksien" tasaisemmasta yhteiskunnallisesta
levittäytymisestä on se, että negatiivinen vapaus ylipäätään kaventuu.

Tavanomaisesti libertaristinen kritiikki tällaiseen kehitykseen lähtee
siitä oletuksesta, että yhä useammat subjektit pääsevät "saalistamaan
itselleen etuuksia" - mutta tämä on aika biasoitu näkökulma edellä
mainittuun kehityskulkuun. Tosiasiallisesti myös *negatiivisen vapauden
turvattu asema* on sellainen poliittisten konfliktien alainen
"hyvinvointioikeus", josta taistellaan jatkuvasti esimerkiksi Suomen,
EU:n tai USA:n nykyisessä poliittisessa kontekstissa.

Ajattele vaikkapa feminististä keskustelua pornografiasta ja
prostituutiosta (ottaakseni vain yhden mielivaltaisen esimerkin). Se,
mihin vedotaan esimerkiksi väitteessä, että pornografia aiheuttaa
raiskauksia, on nimenomaan negatiivisen vapauden turvattu asema - jolle
nimenomaisesti vaaditaan oikeudellisia turvatakeita. Vastaavasti
esimerkiksi seksibisnestä vaaditaan kiellettäväksi sellaisella
perusteella, että seksibisneksen väitetään aiheuttavan ulkoishaittoinaan
järjestyshäiriöitä, joissa väkivallan kohteiksi joutuvat jotkut
sivulliset naiset niillä kaduilla, joilla seksibisneksen sallitaan
toimivan. Nyt, jos libertaristina esittäisit tähän jonkin
vasta-argumentin, niin olisi mahdollista esimerkiksi yrittää kiistää se
tosiasiaväite, että "pornografia on teoria ja raiskaus käytäntö"
(jolloin koko väittely ei edes ole väittelyä negatiivisten
vapausoikeuksien arvosta sinällään, vaan väittelyä siitä, onko
negatiivinen vapaus jossakin tosiasiallisesti uhattuna vai ei). Toinen
mahdollinen vasta-argumentti, jonka voisit esittää, olisi sellainen,
että koska pornografian julkaisija ei ole intentionaalisesti syyllinen
raiskauksiin (tai koska Kallion seksibaarien omistajat eivät ole
intentionaalisesti syyllisiä katuväkivaltaan), mitkään havaitut
ulkoishaitat eivät ole sellaisia jotka muodostaisivat oikeutuksen
seksibisnekseen kohdistetuille rajoituksille. Sellaisessa
argumentaatiossa lähdetään siitä, että koska väkivallan käyttäjä tai
raiskaaja ei ole sama henkilö kuin seksibisneksen tuottaja, niin
seksibisneksen tuottaminen ei missään tapauksessa voi vapausoikeuksien
näkökulmasta olla osasyyllisyyttä naisiin kohdistettuun väkivaltaan.

Jälkimmäinen argumentaatio on minunkin mielestäni eettisesti
konsistenttia - mutta siitä saattaa olla mielenkiintoisia seurauksia
sovellettuna johonkin muuhun kysymykseen. Jos puhutaan esimerkiksi
siitä, millä oikeutuksella on mahdollista verottaa subjekteja julkisen
yövartijajärjestyksen takaamiseksi, niin ajaudutaan helposti samaan
ongelmaan. Veronmaksajahan ei ole syyllinen siihen, että joku toinen
ryöstää joltakin kolmannelta (et ole esimerkiksi syyllinen siihen, että
naapurisi varastaa toiselta naapuriltasi auton, tai siihen että
tuntematon rosvojoukko murtautuu naapurisi asuntoon). Millä oikeudella
siis sinun negatiivista vapauttasi voidaan pakolla rajoittaa
(verottamalla sinua poliisijärjestelmän ylläpitämiseksi), mikäli itse
julistat, että et katso tarvitsevasi tällaista julkisesti
standardisoitua turvallisuustaetta omalle negatiiviselle vapaudellesi?
En osaa vastata tähän muuta kuin että kyseessä on sellainen
turvallisuutta koskeva poliittinen väliaikaisratkaisu, joka on
sisäisesti konfliktinalainen ja jossa on pyritty normittamaan eri
subjektien vapauspiirejä suhteessa toisiinsa tavalla, joka maksimoisi
tuvallisuutta ilman että kohtuuttomassa määrin syrjisi edes niitä
osapuolia, jotka ehkä ovat turvallisuuden ylläpidon vallitsevista
poliittisista strategioista eri mieltä.

Vapauteen kohdistuvat turvatakeet ovat jo sinällään "positiivisten
oikeuksien" kaltaisia etuuksia sikäli, että tällaiset positiiviset
turvatakeet *päätetään tietoisesti* antaa jollekin tietynlaiselle
toiminnalle jonkin muunlaisen (teoriassa täsmälleen yhtälailla
"negatiivisesti vapaan") toiminnan kustannuksella. Esimerkiksi
seksibisneksen tapauksessa kyse on siitä, tulisiko ensisijaisesti antaa
positiiviset turvatakeet seksibisneksen harjoittajien yksityiselle
liiketoiminnalle, vai tulisiko sen sijaan ensisijaisesti pyrkiä antamaan
turvatakeet sille, ettei sivullinen joudu väkivallan kohteeksi ainakaan
osaamatta varautua ennakoivasti siihen, että astuessaan tietylle
yleisessä tiedossa olevalle "punaisten lyhtyjen" alueelle hän ottaa
tietoisesti turvallisuusriskejä. Tähän konfliktikysymykseen ei
mielestäni ole mitään "hyvää libertaristista patenttiratkaisua" vaan sen
sijaan kyse on jo negatiivisen vapauden turvaamisen sisäisestä
konfliktinalaisuudesta. On kyllä sinällään mielestäni oikeudenmukaista
vaatia, että esimerkiksi oikeus myydä ja ostaa seksiä tulisi olla
perustuslain takaama perusvapausoikeus - mutta siitä huolimatta
seuraukset esimerkiksi tällaisen (kuten minkä tahansa muunkin)
vapausoikeuden vahvistamisesta johtavat sellaisiin konfliktipisteisiin,
joiden ratkaisu ei koskaan voi olla mitään muuta kuin poliittinen.

Anarkokapitalistisessa järjestelmässä tämänkin tyyppiset konfliktit
olisivat näennäisesti neuvoteltavissa sopimuspohjaisesti, koska
negatiivista vapauttakaan ei turvata julkisesti kenellekään.
Anarkokapitalismin sisäinen konfliktinalaisuus onkin hieman toisessa
pisteessä, joka ei liity tähän (tarkoitan tällä sitä, että - kuten
anarkokapitalistit usein myöntävät - anarkokapitalismi on
rajoittamattoman valtiovallan perustamista uudelleen
"yksityisomistuksen" nimellä ja perustuslaillisesti rajoitettua
tasavaltaista hallintoa edeltävän kuninkaallisen "yksityisvaltion"
muodossa).

Arkaaisten despotioiden aikana sellaisia subjekteja, joiden vapautta
valtiovalta turvasi oli suhteellisesti ottaen pieni määrä, joka tietysti
käytännössä merkitsi sitä, että vapaus tuli poliittisesti turvatuksi
hyvin epätasa-arvoisilla tavoilla. Samalla tämä kuitenkin merkitsi sitä,
että negatiiviseen vapauteen kohdistetut oikeudelliset ja hallinnolliset
*rajoitukset* olivat suhteellisen vähäisiä. Ne olivat suhteellisen
vähäisiä myös alistettujen väestönosien jokapäiväisessä elämässä
(sisältäen ehkä velvoitteen maksaa veroja lääninherralle, velvoitteen
olla armeijan käytettävissä sodan aikana tai velvoitteen käydä kirkossa
sunnuntaisin jne.). Vapauteen kohdistettujen hallinnollisten
tajoituksien vähäisyys oli suorassa yhteydessä siihen, että niiden
ihmisten määrä, joiden "oikeuksia" ylipäätään hallinnollisesti
turvattiin oli vähäinen. Siitä näkökulmasta katsoen ei ole aivan
absurdia, että anarkokapitalismin kannattajat olettavat vapauden
maksimoinnin voivan olla jollakin tavoin optimaalista palaamalla
jonkinlaiseen feodaaliseen yksityisvaltioiden järjestelmään.

Jos vapaus ja pelkkä vapaus tulisi maksimoida, silloin
anarkokapitalistinen järjestelmä saattaisi olla pienin mahdollinen paha
(kuitenkin alleviivaten termiä "paha" sikäli, että myös sellaisessa
järjestelmässä tosiasiallisesti loukattaisiin negatiivista vapautta
huomattavan rankoilla ja epäoikeudenmukaisillakin tavoilla). Jos
kuitenkin arvotetaan vapautta jonkinlaisen yhtäläisen vapauden
näkökulmasta, niin silloin todennäköisesti pienempänä pahana olisi
jonkinlainen liberaaliin egalitarismiin pohjautuva oikeuskonsepti, jossa
valtiovallan mahdollisuuksia sekaantua yksilönvapauteen olisi kovilla
perustuslakiesteillä rajoitettu ja jossa yhteiskunnallisia kysymyksiä
olisi mahdollista tuoda poliittisen päätöksenteon piiriin vain hyvin
tiukoilla kriteereillä. Kuitenkin jo se edellä kuvailemani seikka, että
jo vapausoikeuksien (kuten minkä tahansa muiden oikeuksien) ylläpito on
poliittisesti konfliktinalaista peruuttamattomilla tavoilla, merkitsee
käytännössä sitä, että "puhdas minarkolibertarismi" olisi
umpikujasysteemi joka aiheuttaisi ratkaisemattomia poliittisia
konflikteja. Siksi kannattaisin paria piirua "väljempää" systeemiä. On
kuitenkin mielestäni sekä vapauden että myös (minkä tahansa
liberalistisesti tulkittavissa olevan) tasa-arvon näkökulmasta
välttämätöntä saada poliittisen päätöksenteon piiriä kavennettua.