Virhekannustin: normatiivinen valintajoukko

Työpalvelupaikallani seurataan orjallisesti työaikasääntöjä. Ne sanelevat, että työpäivän pituus on 8 tuntia, sisältäen puolen tunnin ruokatunnin. Ts. riippumatta siitä käytätkö ruokatunnin vai et, kokonaistyöaika on edelleen 8 tuntia.

Formaalisti kyse on siitä, että minua kielletään optimoimasta ajankäyttöäni vapaasti ruokatunnin osalta, eli että ajan osalta valintajoukkoani on rajoitettu. Oletettavasti syy on normatiivinen: useimmat haluavat syödä päivän aikana ja muutkin halutaan jostakin, kenties terveysfasistisesta, syystä kannustaa/pakottaa samaan.

Muutamia mahdollisia seuraamuksia tästä ovat:

• pidän ruokatunnin vaikka en haluaisi
• teollisuusalueella ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia syödä kuin ruokalassa jonka ruoka on kalliimpaa kuin mitä haluaisin ostaa; tästä seuraa ylikulutusta ruokaan ja alikulutusta itselleni arvokkaampiin asioihin; sivarille tällainen on poikkeuksellisen paha asia koska rahan marginaaliutiliteetti on pakkoköyhälle muutenkin korkea
  
• omalla kohdallani aamupäivällä syöty ruoka ei pidä nälkää poissa koko iltaa vaikka illalla syöty riittäisikin koko vuorokaudeksi; seurauksena on kannustin ylensyöntiin, lihomiseen ja terveysongelmiin
• laiskottelen ruokatunnin
• työpäivään pätee kuitenkin tietty jakamattomuus liikkumiskustannusten tähden; en pääse ruokatunnin aikana kotiin ja takaisin, eli en voi käyttää tätä vapaa-aikaa itselleni hyödyllisimmällä tavalla
• myös ympäröivät markkinat ovat epätäydelliset; ruokatunnin aikana kaikki ne mahdollisuudet viettää vapaa-aikaa joita vapaalla olisi eivät ole läsnä
  
• käytän ruokatunnin ns. hyödyllisesti
• tästä kuitenkin seuraisi kannustin tehottoman kovaan työntekoon
• samalla työnantajalle seuraisi tehoton kannustin teettää hyödytöntä työtä ja väsyttää työntekijä sillä tarpeettomasti

Ainoat järkevät perustelut tällaisille säännöille lähtevät joko siitä että kulutusvalintani ovat myooppisia, eli että voin pitkällä aikavälillä kokonaisuudessaan paremmin jos syön enemmän tai paremmin kuin itse valitsisin (ja kulutan vastaavasti muuhun vähemmän), tai siitä että tällaisiin asioihin liittyvät markkinat voivat olla useissa tasapainoissa joista valitaan paras pakottamalla ihmiset tiettyihin valintoihin.

Nämäkin argumentit ovat kuitenkin tarkemmin katsoen osin vajavaisia. Jos kyse olisi tasapainonvalinnasta, joko henkilökohtaisesta tai yhteiskunnallisesta, sitä tarvitsisi soveltaa vain kerran, minkä jälkeen homma hoituisi omalla painollaan.

Niinpä ei voida kuin päätellä, että korkeastikoulutettu työntekijä oletetaan Suomessa niin myooppiseksi, että vuorokauden pituisella suunnittelujänteellä hän ei enää osaa edes syödä.

Virhekannustin: piilokustannukset

Työpalvelupaikallani on yksi kahviautomaatti. Se on viisi kerrosta alempana. Jengillä on kaksi vaihtoehtoa: käyttää jokaiseen kahvikupilliseen huomattava hakuaika, tai keittää korkeakoulutetun tuntipalkalla koko joukolle kahvit samassa kerroksessa.

Molemmat vaihtoehdot tietysti ovat tehottomia. Tehokkaampaa luultavasti olisi, että tässäkin kerroksessa olisi automaatti, tai parikin. Miksei niitä sitten ole hankittu? Luultavasti, koska kukaan ei ole tullut laskeneeksi automaatin hyötyjä ja haittoja tarpeeksi pitkälle. Kun hyödyt otetaan laskuun, automaatista tulee usein kannattava, mutta jos kaukana olevan automaatin haittoja ei, näyttää helposti siltä että yksi alakerrassa oleva automaatti on kustannustehokkain vaihtoehto.

Sekä yritykset että virastot tekevät tällaisia virheitä. Virastoissa kilpailu ei kuitenkaan rajaa niitä. Niinpä työpaikallani kahviautomaatteja on lisätty ja siirrelty ensikokemusten jälkeen. Työpalvelupaikallani luultavasti keitellään kahvia käsipelillä vielä vapautuessani.

Siksi on helppo nähdä että ainoat tilanteet joissa julkinen sektori voi edes teoriassa tuottaa yksityistä parempia tuloksia ovat niitä, joissa yksityinen talous menee jostakin syystä huomattavasti tavallista pahemmin metsään: ongelmien pitää olla niin pahoja että ratkaisu löytyy vähemmällä miettimisellä kuin mitä kahvinkeitto vaatii.

Asevelvollisuuden vääryydestä

Olen astunut pakosta siviilipalvelukseen. Pidän tätä vääränä. Normaalisti väärinteosta seuraa väärintekijälle rangaistus. Kenelle sen siis tässä tapauksessa pitäisi seurata ja kuinka kovana?

Useimmat hyväksyvät demoksen päätösvallan, joten useimpien pitää myös hyväksyä sen mukana tuleva moraalinen vastuu. Näistä useimmista suomalaisista ylivoimainen valtaosa myös hyväksyy asevelvollisuuden. Tämä ryhmä siis on vastuussa tilastani - ja kaltaisteni.

Asevelvollisuus on orjuutta ja siviilipalvelus rangaistusluonteinen velvollisuus, jonka tarkoituksena on kannustaa muita inttiin. Niinpä jokainen, joka vaikuttaa positiivisesti asevelvollisuuden säilymiseen on osaltaan syyllinen ainakin minun orjuuteeni, ja häntä pitäisi myös rangaista täysimääräisesti siitä. Lisäksi hän on osaltaan syyllinen myös muiden asevelvollisten orjuuteen.

Voiko pelkkä osallisuus lieventää vastuuta? Voisi, jos se olisi sattumanvaraista tai välillistä.

Tässä äänestäjä kuitenkin yrittää suojautua joukon taakse ja välttää vastuun liittoutumalla samanmielisten kanssa, esim. liittymällä puolueeseen, joka kannattaa asevelvollisuutta. Tällöin äänestäjä ei olennaisesti eroa murhaajasta, joka kerää ympärilleen yhdeksän muuta murhaajaa ja ampuu joukolla jotakuta, väittäen jälkeenpäin, että yhtäkään kymmenestä ei voida tuomita, koska emme tiedä kenen luoti tappoi.

Länsimainen oikeusjärjestelmä yleensä aivan oikein reagoi tällaiseen siten, että kutakin salaliiton osanottajista syytetään rikoksen koko haitasta. Jos rikoksia on useampia, rangaistus myös kertautuu suoraan tavallisen mitan mukaan.

Pitkäaikainen orjuus on mielestäni (ja itselleni) pahempi rikos kuin tappo tai murha. "Asevelvollisuus"-nimellä kulkevia pitkäaikaisia orjuutuksia tehdään useiden kymmenientuhansien vauhdilla vuodessa.

Ylläolevan nojalla katson siis, että jokainen, joka on äänestänyt asevelvollisuusmyönteistä puoluetta on henkilökohtaisesti vastuussa kymmenistätuhansista murhaa pahemmista ihmisoikeusrikoksista vuosittain. (Asevelvollisuusmyönteisyys tulee arvioida valtaindeksejä käyttäen, jolloin suurta puoluetta saa äänestää vain selvästi alle oman mielihalun.) Tällaisesta väärinteosta pitäisi seurata erittäin kova rangaistus. Teon kertaluokan huomioiden vuosikymmeniä kestävä kidutus ei nähdäkseni ole poissuljettu rangaistusmuoto, toisin kuin vaikkapa tavanomaisemman moninkertaisen murhan kohdalla.

Keskityskuume oikeuslaitoksessa

MTV3 uutisoi juuri että poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa ollaan keskittämässä. Muutosta perustellaan tavalliseen tapaan päällekkäisyyksien karsinnasta ja suurempien yksiköiden sisäisestä erikoistumisesta seuraavilla säästöillä.

Muuten hyvä, mutta tässä ei pelata millään järkevillä, empiirisesti todennetuilla jakamattomuuksilla tai skaalaeduilla. Päin vastoin, pari aivan tärkeimmistä nimenomaan poliisin toimintaan liittyvistä suureista -- vasteaika ja paikallinen näkyvyys -- jätetään täysin huomiotta. Tällainen ei ole hyvää taloudenpitoa vaan sitä samaa dirigismiä joka on tehnyt kuntaliitoksista perustelua kaipaamattoman automaattihyvän.

Isot yksiköt ovat perusteltuja silloin kun palveluun liittyy jakamattomuus joka tekee sen tehokkaan tarjoamisen mahdottomaksi pienissä yksiköissä. Näin voi olla esim. erikoissairaanhoidossa tai lainsäädännöllisten erityisalojen kuten immateriaalioikeuden kohdalla, muttei takuuvarmasti ole esimerkiksi poliisin arkipäiväisessä järjestyksenpidossa. Selvästikin tällaisten toimintojen optimaalinen hajautusaste eroaa asiasta riippuen. Poliisitoimessa voidaan vähintäänkin pääkaupunkiseudulla perustellusti arvella, että hajauttaa voisi jo nyt laajemmallekin.

Virhekannustin: autojen päästömaksut

Uusille autoille on tulossa päästövero. Sen ensisijaisena tarkoituksena on kontrolloida hiilidioksidipäästöjä.

Taloustiede kertoo että pigoulaiset haittaverot ja -maksut pitäisi suhteuttaa haittaan. Tässä siis tuotetun hiilidioksidin määrään. Nyt maksu kuitenkin suunnitellaan kiinnitettäväksi autoon. Tällöin kannustinta päästää vähemmän hiilidioksidia ei ole, vaikka kannustin ostaa vähemmän polttoainetta kuluttava auto onkin. Tuloksena voikin yhtä hyvin olla, että kun ensin on ostettu säästöauto ja polttoaineen hinta on edelleen sama, ajamisen alentunut marginaalikustannus kannustaa ajamaan enemmän ja päästelemään yhtä paljon hiilidioksidia. Siinä sivussa liikenteen muut ulkoishaitat, kuten melu, tietysti kasvavat.

Oikea ratkaisu tietysti olisi polttoaineen hiilisisältöön kohdistuva vero. Taivaallehan se hiili aina joutuu, jollei nyt sentään puhuta aivan keskiaikaisista, kunnolla tupruttavista häkäpöntöistä. Tällainen vero on myös helppo toteuttaa, toisin kuin suunniteltu päästömaksu joka kuulemma "edellyttää kehittyneiden laskennallisten mallien luontia jotta auton ympäristökuormitus saadaan arvioitua".

Virhekannustin: 3PPP

Ajattelin, että voisi pistää pystyyn pientä sarjanpoikasta, Markets in Everythingin henkeen. Kun eteen tulee mielenkiintoisia virhekannustimia omassa elämässä tai uutisissa, yritän pistää siitä noottia. Ensimmäinen mielenkiintoinen liittyy ns. third party payment problemiin. Jos joku maksaa viulusi, kannustimesi rajoittaa kulutustasi häviää.

Astuin juuri sivariin, joten työpalvelupaikkani maksaa vuokran, veden ja sähkölaskut. Tästä seuraa että vessan lattialämmitys on nyt ensimmäistä kertaa päällä.

Tällaisia korvauskäytäntöjä perustellaan usein sillä että ihmiset käyttävät rahansa väärin. Esimerkki näyttää mikä ajatusmallissa menee pieleen. Olisi tuntuvasti järkevämpää antaa sivarille korkeampi päiväraha ja jättää laskut maksamatta.