keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009

Valtion virkamiehet rikkovat lakia rutiininomaisesti

Takkirauta-blogin kommenttiosastolta:



Suomalainen venäläisiltä periytyvä virkamieskulttuuri ei ole länsimainen, se on bysanttilainen. Virkamiehen tehtävä ei suomessa ole, toisin kuin länsimaissa, yhteiskunnan ja kansalaisten palveleminen vaan valtion edun valvominen – heh! – ”virkavastuulla”.


Virkavastuu onkin aika jännä ja mystinen juttu. Toisaalta virkamies vastaa henkilökohtaisesti valtiolle valtion etujen toteutumisesta mutta kansalaisten suuntaan virkamiehien tökerötkin ylilyönnit ja valtuuksien ulkopuolella toimimiset siunataan tällä samalla virkavastuulla.

Käsittääkseni mm. Ranskassa virkamiesohjeen henki on että epäselvissä tapauksissa joissa kansalaisen ja valtion etu menevät ristiin, virkamiehen velvollisuus on toimia kansalaisen edun mukaisesti. Suomessa taas vastaavassa tilanteessa kansalaisen edun mukaisesti toimineen virkamiehen voidaan katsoa aiheuttaneen valtiolle vahinkoa jonka korvaamisesta virkamies vastaa henkilökohtaisesti omaisuudellaan.


Turha siis ihmetellä esimerkiksi tullin nuivaa asennetta autoverovalituksiin.


Oma lukunsa on sitten tiettyjen ideologisten piirien suorittama virkamiehistön soluttautuminen jonka seurauksena virkamiehen virkavastuulla tekemiä päätöksiä ei enää sanelekaan yhteinen etu vaan ainakin osittain ideologia. Pirulliseksi asian kansalaisen kannalta tekee se, että mahdollisista väärinkäytöksistä tehdyt valitukset käsittelee valituksen kohteena oleva instanssi, joskus jopa valituksen kohteena oleva virkamies itse. Kun kansalainen on esimerkiksi erilaisissa lupa-asioissa täysin riippuvainen virkamiesten päätöksistä, kynnys lähteä valittamaan kohtuuttomuuksista ja epäoikeudenmukaisuuksista on todella korkea.


Ja kuin kirsikkana kakussa, kaikkiin virkamiehiin kohdistuneisiin sanktioihin sanoo viimeisen sanansa
virkamiesten ikioma "vapaudut vankilasta"-kortti, eli virkamieslautakunta. Virkamieslautakunnan ansiosta ainoastaan mikään muu viranomaistaho kuin valtioneuvoston yleisistunto (käytännössä sama kuin hallitus) ei pysty langettamaan virkamiehelle virkasuhteeseen kohdistuvia sanktioita, kuten antamaan virkamiehelle varoituksen, lomauttamaan tai irtisanomaan virkamiehen, purkamaan virkasuhteen tai muuttamaan virkasuhteen osa-aikaiseksi tai pidättämään virkamiehen virantoimituksesta. (Valtion virkamieslaki 53 §).


Median ja virkamiesten – varsinkin poliisin – välillä toimii hyvin epäilyttävä symbioottinen suhde jonka vastenmielisin piirre on oikeudenkäynnit by iltasanomat. Poliisi vuotaa hyvin hanakasti medialle tietoja keskeneräisistä jutuista tai antaa jopa tuomioita tapauksissa joissa virallista esikäsittelyä ei ole vielä edes aloitettu. Tällaisissa tapauksissa tutkinnan kohteeksi joutuneen kansalaisen on käytännössä mahdotonta luottaa esitutkinnan saati oikeuslaitoksen puolueettomuuteen.


Media ottaa poliisilta mielihyvin vastaan kaikki mehukkaat jutunaiheet uhraamatta ajatustakaan asian moraaliseen tai eettiseen puoleen, tärkeintä on saada mahdollismman räväkkiä ihmisten primitivisimpiin tunteisiin vetoavia lööppijuttuja. Vastapalveluksena media silittää virkamiehiä aina hyvin hellin ottein myötäkarvaan koska hyvin myyviä paljastuksia tekevää tietolähdettä ei haluta suututtaa.


Ylin laillisuudenvalvoja on Suomessa valtakunnansyyttäjä. Ikävä kyllä tämä laillisuudenvalvonta näyttää käytännössä tarkoittavan virkamisekunnan toimivaltuuksien ylittämisen, sääntöjen rikkomisen ja suorastaan rikollisen toiminnan legitimoinnista. Mielenkiintoisia ovat mm. kyseisen viraston linjaukset esitutkintalain tulkinnasta.


Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan sisämisteri Kari Häkämiehen toimeksiannosta tekemä selvitys (Sisäasiainministeriön julkaisut 48/2004) koskien poliisin johtamisjärjestelmää ja sisäistä laillisuusvalvontaa on aika tylyä luettavaa.


Korppi ei korpin silmää noki ja valvojaa ei valvo käytännössä kukaan.


May 4, 2009 9:16 AM



Tässä tuli sellaisia asioita, joiden pitäisi kuulua jokaisen aikuisen ihmisen yleissivistykseen.
Valitettavasti useimmat suomalaiset tuntuvat luulevan, että viranomaiset ovat aina oikeassa. Useimmille suomalaisille ei koskaan juolahda mieleen, että viranomainen edes teoriassa voisi rikkoa lakia.

Ei kommentteja: