maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Ruotsissa on sisällissota

Poliiseja tulitettiin automaattiaseella Malmössä
10.5.2009

Kahta poliisia ammuttiin sunnuntain vastaisena yönä Malmössä Etelä-Ruotsissa, kun he olivat pysäyttämässä henkilöautoa. Kumpikaan poliisi ei haavoittunut tulituksessa, kertoo Sydsvenskan-lehti.

Poliisipartio pysäytti hieman kello kolmen jälkeen paikallista aikaa epäilyttävän auton. Kuljettaja jäi autoon, mutta autossa matkustanut mies hyppäsi ulos ja tulitti poliiseja automaattiaseella. Poliisi vastasi tuleen, mutta ampuja pääsi pakenemaan jalan.

Vielä aamulla oli epäselvää, haavoittuko ampuja poliisien luodeista. Miestä etsittiin kymmenien poliisien ja koirapartioiden voimin. Miehen ase löytyi tämän jälkeensä jättämästä autosta.



Kommentti Takkirauta-blogista:


Malmössä saatiin jälleen kerran näyttöä siitä, mitä tapahtuu, kun valtion väkivaltamonopoli murtuu ja lakkaa olemasta.


Kahta poliisia tulitettiin autosta automaattiaseella. Ampuja, jolla oli luotiliivit, pääsi pakenemaan. Poliisin mukaan ampujalla oli pistooli ja konetuliase. Sydsvenskanin artikkeli aiheesta on karua luettavaa. Ruotsissa poliisi on jo menettämässä liki täydellisesti otteensa Malmöstä - Malmö on luisumassa irti Ruotsin yhtenäisvaltiosta, ja siitä on tulossa suvereeni, rosvojoukkojen hallitsema alue, joka on käytännössä valtio valtiossa. 23-vuotiaalla ampujalla on aikaisempi rikostausta. Ammuskelu virantoimituksessa olevaa poliisia vastaan menee Suomessa aina murhan yrityksenä syytteeseen - tiedä sitten, miten Ruotsissa. Koska Malmö on jo aikaisemminkin tunnettu mellakkoja ja väkivaltaisuuksia synnyttävänä ongelmapesäkkeenä, niin varmaa on, että tuollainen ammuskelu on avoin signaali sodanjulistuksesta ruotsalaista yhteiskuntaa vastaan. Aivan riippumatta siitä, totteleeko ampuja nimeä Sven-Åke, Heikki, Slobomir, Ismet tai Abdullah.


Jos tilanne vielä eskaloituu, niin siinä vaiheessa ainoa asia, mitä on enää tehtävissä, on julistaa Ruotsiin poikkeustila, Malmöön ulkonaliikkumiskielto ja lähettää armeija panssarivaunujen kanssa paikalle. Antamaan näkyvä signaali siitä, että me olemme vahvempia kuin te ja jos te alatte hyppimään silmillemme, te kuolette. Parempi tuuri sitten seuraavassa jälleensyntymässä. Jos tilanteen annetaan eskaloitua tästä eteenpäin ja asiaan ei reagoida mitenkään, se on signaali heikkoudesta, ja provosoi vain entistä pahempia rettelöitä ja väkivaltaisuuksia. On muistettava, että rikolliset ymmärtävät vain voimaa - eivät kauniita sanoja.


Malmön tilanne on tietysti väkivaltaista anarkiaa. Mannerheim kutsui bolshevikkeja anarkisteiksi, koska katsoi heidän olevan järjestäytyneen yhteiskunnan tuhoamiseen pyrkiviä rikollisia. Malmö on juuri tässä mielessä vaipunut anarkiaan.




Yhteiskunta on sanaton sopimus, joka pysyy kasassa ainoastaan niin pitkään kuin ehdoton enemmistö kokee yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan toimimisen palvelevan ainakin pääsääntöisesti omia henkilökohtaisia etujaan. Tämä vaatii yhteiskunnallisilta vallankäyttäjiltä, siis heiltä, jotka sääntöjä muotoilevat, suurta viisautta ja aimo annoksen konservatiivista maailmankatsomusta, jota voisi kuvata ”älä turhaan keikuta venettä”-asenteeksi. Yhteiskunta toimii siis vastavuoroisuusperiaatteella. Suuri enemmistö tukee omilla toimillaan yhteiskunnan toimintaa ja hyväksyy yhteiskunnan jäsenilleen langettamat velvoitteet, esimerkkinä veronmaksuvelvollisuus ja maanpuolustusvelvollisuus, koska suuri enemmistö kokee nämä asiat osana suurempaa hyväksyttävää kokonaisuutta.


Kansantuote lävähtää tuulettimeen sillä hetkellä, kun merkittävän suuri ihmisryhmä kokee yhteiskunnan säännöt itselleen epämieluisaksi. Ei Malmön tilanteessakaan mistään muusta ole kysymys kuin siitä, että niiden ihmisten määrä, jotka eivät koe kansankotia omaksi kodikseen on kasvanut yli tietyn kriittisen massan. Se, että ruotsalaisen yhteiskunnan väkivaltamonopoli on siellä murtunut, on oire eikä itse tauti. Panssarivaunut Malmön kaduille on kuin ottaisi aspiriinia kovaan kuumeeseen, mutta jättäisi itse perussairauden hoitamatta. Itse kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä yhteiskunnan tulee sekaantua kansalaisten elämään mahdollisimman vähän. Mielestäni yhteiskunnan tulee tarjota kansalaisille elämän kehykset, huolehtia siitä, että kansalaisilla on mahdollismman yhdenvertaiset (yhdenvertaisuus on eri asia kuin tasa-arvo) lähtökohdat muokata omasta elämästään omilla valinnoillaan ja toimenpiteillään juuri sellainen kuin itse haluaa. Pelisääntöjen tulee olla yksinkertaiset, yksiselitteiset ja selkeät ja niiden tulee antaa kansalaisille mahdollisimman suuri vapaus tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.


Malmössä näkyy mielestäni kansankodiksi nimetyn holhousyhteiskunnan lopun alku. Toisaalta ruotsalainen hyvinvointivaltio ei enää kykene pitämään alemmille yhteiskuntaluokille antamaansa lupausta loputtomiin nousevasta vastikkeettomasta elintasosta ja toisaalta yhteiskunnan pikkutarkka kontrolli tukahduttaa omaehtoiset ponnistelut tilanteen parantamiseksi. Molemmat synnyttävät turhautumista ja yhteiskunnan vastaisuutta, jotka purkautuvat jopa väkivaltana yhteiskunnan kurinpitokoneistoa vastaan.


Todennäköisesti Ruotsissakin mennään yli siitä missä aita on jo kaatunut eli kiristetään lakeja, sääntöjä ja lisätään poliisin valtuuksia. Tämä on kuitenkin vain oireiden hoitamista eikä sillä pystytä vaikuttamaan yhteiskunnassa leviävään tyytymättömyyteen ja turhautumiseen. UK alkaa olla jo puhtaaksiviljety poliisivaltio. Saas nähdä, syntyykö länsinaapuriimme samanlainen. Suomessakin on nähtävissä tämän polun alku.




Syynä tähän kehitykseen on tietysti se, että Ruotsiin, Suomeen, Englantiin, Ranskaan, Belgiaan, Hollantiin, Saksaan, Tanskaan ja Norjaan on tuotu valtavia määriä barbaareja kehitysmaista.



Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos Eurooppaan tuodaan miljoonia barbaareja kehitysmaista, Eurooppa rupeaa muistuttamaan kehitysmaiden barbaarisia yhteiskuntia.




UK on poliisivaltio nimenomaan sanan naurettavassa merkityksessä mutta lähinnä kantaväestöä kohtaan. Muslimit saavat riehua ja huutaa parta päristen juutalaisvastaisia iskulauseitaan, koska pamputtamisen pelätään synnyttävän vielä pahempia mellakoita ja terrori-iskuja.


Niin se vaan on, että kun maahan muuttaa tarpeeksi lyhyessä ajassa tarpeeksi monta sataa tuhatta ihmistä arabimaista aletaan vähitellen tarvita yhteiskuntarauhan ylläpitämiseen syyrialaistyyppinen sisäinen väkivaltakoneisto. Sisäiset väkivaltakoneistot eivät ole kovin helläkätisiä edes melko vakaissa arabimaissa, kuten Egyptissä.




Niin. Muslimien harrastama bolshevistinen anarkismi eli talojen ja autojen polttaminen, naisten ja nuorten tyttöjen systemaattinen joukkoraiskaaminen jne. johtaa väistämättä fasistisen poliisivaltion syntyyn. Fasismi syntyi aikoinaan nimenomaan reaktiona bolshevismille.




Esimerkiksi Saksassa oli sisällissota vuonna 1919, kun kommunistit luulivat sodan heikentämän valtion olevan kypsä vallankumoukseen. Kommunistit laittoivat kaduille barrikadeja ja käyttivät aseina mm. kiväärejä, käsikranaatteja ja konekiväärejä. Kommunistien vallankumousyritys tukahdutettiin paljolti armeijan voimin, mutta merkittävää osaa kommunistien murskaamisessa näyttelivät Freikorps-joukot, eräänlainen suojeluskunta.




Kuten Suomen sisällissodassa 1918, myös Saksan sisällissodassa 1919 suojeluskuntalaiset teloittivat vallankumousta yrittäneitä bolshevikkeja sankoin joukoin ilman mitään laillisia oikeudenkäyntejä. Aivan kuten Suomen hallitus hyväksyi suojeluskuntalaisten perustamien kenttätuomioistuimien langettamat tuhannet laittomat kuolemantuomiot, myös Saksan hallitus hyväksyi ns. vapaajoukkojen toimet:

Die von Friedrich Ebert geführte Regierung der Weimarer Republik wollte die Auswirkungen der Novemberrevolution eindämmen und benötigte dazu „zuverlässige“ Truppen. Sie griff auf Freikorps zurück, die der Führung des SPD-Politikers Gustav Noske unterstellt wurden, der dies mit den Worten kommentiert haben soll: „Meinetwegen, einer muß der Bluthund werden.“


Näistä "Saksan hallitusta palvelevana verikoirana" toimineista Freikorps-joukoista kehittyi myöhemmin SA.




Vastaavasti nykyään Euroopassa voi muodostua rajuja otteita käyttäviä vartiointiliikkeitä, kodinturvajoukkoja, aseellista itsepuolustusta opettavia ampumaseuroja, kostoiskuja tekeviä vigilantistijengejä jne.
Mikäli muslimien riehuminen Euroopassa jatkuu, monien Euroopan maiden hallitukset antavat hiljaisen hyväksyntänsä tällaisille illegaaleille puolisotilaallisille organisaatioille saadakseen muslimit edes jollakin tavalla kuriin.




Ruotsissa on jo nähtävissä merkkejä vigilantismista:


Lynchmobb mot flyktingfamiljer i Vännäs


Alla irakiska flyktingar i Vännäs har evakuerats till en ny ort efter att deras hem attackerats av uppemot 50 personer under lördagsnatten.


Det som började med ett bråk mellan ett grupp infödda svenskar och en grupp invandrarungdomar på fredagen utmynnade i något som polisen beskriver som en lynchmobb under lördagskvällen och natten mot söndagen.


Enligt uppgifter till VK hade ett 50-tal ungdomar och vuxna ställt sig utanför två irakiska familjers bostäder och kastat sten på fönstren. När polisen kom till platsen lugnade situationen ner sig, och familjerna kunde flyttas i säkerhet på annan ort.


Men senare på kvällen urartade situationen totalt då ytterligare ett antal irakiska familjer i Vännäs trakasserades.


- Alla arabisktalande familjer har antingen blivit hotade eller trakasserade under natten. Vi hade inget annat val än att evakuera samtliga familjer, säger Ingrid Lindroth, flyktingsamordnare i Vännäs.


- Det är så hemskt så det inte sant, säger hon.


Hon uppskattar att cirka 25-30 personer har tvingats flytta till en annan ort.


- Jag har aldrig varit med om någon liknande förut. Det som ytterligare förvärrar situationen är att flyktingarna redan upplevt alla möjliga hemskheter och nu när det kommer hit där de känner sig trygga tvingas de återigen på flykt, säger Ingrid Lindroth. Totalt är 70 flyktingar bosatt inom Vännäs kommun. I samband med att cirka 30 flyktingar redan har flyttats till en annan ort och att ytterligare flyktingar kan komma att flytta efter söndagens ofredande innebär det att närmare hälften av alla flyktingar i Vännäs har flytt orten efter trakasserierna.





Tässä on kysymys juuri siitä KKK-tyyppisestä vigilantismista, josta kirjoitin pari vuotta sitten:




Afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä. Jos afrikkalaiset muodostavat väestön enemmistön jossain Afrikan ulkopuolisessa maassa, tämä maa muuttuu Afrikaksi. Näin on käynyt mm. Haitissa, jonka voodoo-kulttuuri ja bolshevistisen anarkian repimä yhteiskunta muistuttavat kummasti afrikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa.


USA:ssa ja Kanadassa neekerit käyttäytyvät jotakuinkin siedettävästi vain silloin, kun ovat selvästi vähemmistönä. Ympäröivä valkoinen yhteiskunta, toisaalta väkivaltakoneistollaan (poliisit, vankilat, aseellinen itsepuolustus, KKK-tyyliset vigilantistit), toisaalta sosiokulturaalisella paineellaan, pakottaa neekerit sopeutumaan länsimaiseen kulttuuriin.

Valkoiset amerikkalaiset ovat tietysti eurooppalaisia, joten heidän dominoimansa yhteiskunta on Amerikassa sijaitseva eurooppalainen yhteiskunta.


Vastaavasti mustat amerikkalaiset ovat Amerikassa asuvia afrikkalaisia, joten heidän dominoimansa alueet ovat afrikkalaisia saarekkeita valkoisen eurooppalaisen yhteiskunnan meressä.


Neekerienemmistöiset alueet tietysti poikkeaisivat valkoisista alueista nykyistä enemmän, jos ne olisivat itsenäisiä kaupunkivaltioita. Koska ne kuitenkin kuuluvat Yhdysvaltoihin, niissä on voimassa sama laki kuin muualla Yhdysvalloissa. Ympäröivä valkoinen yhteiskunta ikään kuin miehittää näitä neekerienklaaveja pitämällä poliisivoimin edes jotenkuten voimassa valkoisten ihmisten säätämiä lakeja myös neekerighettojen alueella. Neekerit itse eivät kuitenkaan olisi kyseisiä lakeja säätäneet eivätkä yrittäisikään ylläpitää niitä.


Neekerit noudattavat valkoisen yhteiskunnan säätämiä lakeja vain silloin, kun niitä konkreettisesti ylläpidetään kovalla kurilla. Jos kuri heltyy, neekereiden biologinen afrikkalainen kansanluonne manifestoituu taas heidän käytöksessään.








Tuo korpilain lukeminen on aina ikävää, sillä se on merkki siitä, että valtiovalta ei joko piittaa alamaisistaan tai on kykenemätön valvomaan lakejaan. Tässä tilanteessa se ilmeisesti johtui siitä, että irakilaisten turvapaikanhakijoiden väitettiin kidnapanneen paikallisen naisen ja raiskanneen tämän. Jos väite pitää paikkaansa, niin tällöin turvapaikanhakijat ovat niinsanotusti purreet ruokkivaa kättä, ja tuo vigilantismi on täysin ymmärrettävää. Jos taas väite ei pidä paikkaansa, niin tällöin valtiovalta on epäonnistunut tehtävässään rauhoittaa paikallisia ja katkoa huhuilta siivet, ettei tämän kaltaista vigilantismia ja korpilain lukemista pääse syntymään.

Kaikenkaikkiaan hyvin harmillinen juttu, sillä tuonkaltainen korpilaki nakertaa aina järjestäytyneen yhteiskunnan perustaa.


Tällainen vigilantismi eli oman käden oikeus johtuu nimenomaan siitä, että yhteiskunnan lainvalvontaelimet eli poliisi, syyttäjäviranomaiset, tuomioistuimet ja vankilat eivät kykene suojelemaan kunnon kansalaisia rikollisilta.


Kansalaiset ottavat lain omiin käsiinsä, koska yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen ei voi enää luottaa. Ruotsissa poliisi ja palokunta ovat jo myöntäneet, että ne eivät pysty valvomaan Malmön muslimighettoja. Ranskassa poliisi on julkaissut listan yli tuhannesta "urbaanista väkivalta-alueesta" eli muslimighetosta, joissa järjestäytyneen yhteiskunnan lait eivät ole ollenkaan voimassa. Vastaavia järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella olevia, väkivaltaiseen anarkiaan vaipuneita alueita on Englannissa, Belgiassa ja Hollannissa.

Vielä Ruotsista:

Turun sanomien mukaan Malmö on hyvin lähellä täydellistä anarkiaa. Poliisien ampuminen on vain pelkkä oire tästä kuplinnasta, ja tietyt asuinalueet muistuttavat jo sotatoimialuetta.

Pitkään jatkuneet levottomuudet Rosengårdin lähiössä Malmössä ovat yltyneet lähes päivittäisiksi. Noin 200 häirikköä pitää 22 000 asukkaan lähiötä sellaisessa otteessa, että poliisi ja pelastuslaitoskin tuntevat olevansa voimattomia. Roskalavat palavat joka yö. Palomiehet ja heitä tukevat poliisit saavat vastaansa kiviä, raakoja kananmunia, polttopulloja ja sanallisia uhkauksia. Plus nuo ammuskelut.

Tämä merkitsee, että Ruotsin valtio on menettänyt otteensa Malmössä, ja Malmö on irtautunut Ruotsin valtiosta. Ruotsin valtio on menettänyt siellä legitimiteettinsä, ja ainoa tapa, millä legitimiteetti voidaan enää palauttaa, on väkivalta. Eli selkokielellä lähettää armeija paikalle ja panna paikat sileäksi.

Tilanne on kuitenkin riistäytynyt niin pahaksi, etteivät pelastuslaitoksen palomiehet enää lähde sammutustöihin Rosengårdiin, ennenkuin palopäällystö ja poliisi ovat tarkistaneet hälytykset. Eteläisen Ruotsin pelastustoimen päällikkö Per Widlundh on sanonut uhkien olevan niin vakavia, etteivät yhteiskunnan suoja ja turvallisuus enää toimi.

Ruotsi on nopeasti muuttumassa samanlaiseksi valtioksi kuin Latino-Amerikan epämääräiset banaanitasavallat olivat joskus: valtiovalta on menettänyt otteensa kansasta, levottomuudet ja mellakat ovat jokapäiväisiä, ja ainoa, mikä tepsii tilanteeseen, on poikkeustila ja ulkonaliikkumiskielto. Ruotsissa on tapahtumassa täsmälleen sama kehitys kuin mikä Ranskassa on johtanut zones sensibles-ilmiöön: lähes jokaisessa suurkaupungissa tai sen ympäristössä on alueita, joissa Ranskan laki on lakannut olemasta ja joissa vallitsee joko sharia tai nyrkkivalta.



Tällainen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen hajoaminen johtaa ennen pitkää väistämättä Norsefire-skenaarioon:


We did what we had to do. Islington. Enfield. I was there, I saw it all. Immigrants, Muslims, homosexuals, terrorists. Disease-ridden degenerates. They had to go. Strength through unity. Unity through faith. I'm a God-fearing Englishman and I'm goddamn proud of it!




Maailmansotien välisessä Euroopassa bolshevismin uhka loi vastareaktiona fasismin. Vastaavasti nykyaikana muslimien ja muiden kehitysmaalaisten barbaarien uhka lainalaiselle yhteiskuntajärjestykselle luo vastareaktiona Norsefire-tyylisen etnisiä puhdistuksia kannattavan rasistisen, nationalistisen regiimin.


Jotkut dhimmit kuitenkin aikovat viimeiseen asti puolustaa muslimeja ja muita kehitysmaalaisia barbaareja. Meillä on keskuudessamme maanpettureita ja järjestäytyneen yhteiskunnan vihollisia, jotka aikovat tässä sisällissodassa olla muslimien ja muiden kehitysmaalaisten puolella suomalaisia ja muita eurooppalaisia vastaan:


Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä — joista useimmat ovat kelpo ihmisiä — me olemme siinä sodassa eri puolilla. Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin.


- entinen kansanedustaja Ville Komsi (vihr) 17.11.2008 kello 17:49 entisen kansanedustajan Osmo Soininvaaran (vihr) blogissa


Poliitikkojen sanoinkuvaamaton tyhmyys voi myös manifestoitua totaalisena välinpitämättömyytenä lainalaista yhteiskuntajärjestyksen romahtamista kohtaan. Poliittinen eliitti voi valita samanlaisen asenteen kuin Ranskan kuningatar Marie Antoinette, joka, nälkäänäkevän kansan huutaessa kadulla "Meillä ei ole leipää!", vastasi, anekdootin mukaan: "Syökööt sitten kakkua."


Suomessa ja monissa muissa maissa poliittinen valtaeliitti voi pysytellä täysin irrallaan tavallisen kansan elämästä, täysin tietämättömänä yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Norsuunluutornissa elävä poliitikko- ja virkamieseliitti saattaa aivan aidosti ihmetellä, miksi autot palavat kaduilla.

Kommentti Takkirauta-blogin yleisönosastosta:

Valtion väkivaltamonopolin ulottumattomissa olevien alueiden ongelmat ovat pahenemassa ja alueiden määrä lisääntymässä.

Poliitikot, oikeuslaitoksen virkamiehet ja journalistit sekä muut poliittisen korrektiuden tabujen vartijat, jotka ovat nyt innokkaasti tuomassa samoja ongelmia Suomeen tiettyjen pakolaisväestöjen mukana - piittaamatta Suojelupoliisin varoituksista - ovat suoraan sanoen syyllistyneet maanpetokselliseen toimintaan.

Samaa mieltä olen itse ollut jo pitkään.

Olen pitkään miettinyt, onko muslimien ym. kehitysmaalaisten barbaarilaumojen Eurooppaan tulvimisen syynä Euroopan valtioita johtavien poliitikkojen ja virkamiesten maanpetoksellinen pahuus vai suorastaan sanoinkuvaamaton tyhmyys. En tiedä, kumpi on pahempi.

Vallanpitäjät itse eivät välttämättä edes huomaa tuhansia kaduilla palavia autoja, koska he kuluttavat elämänsä norsunluutorninsa sisällä: presidentinlinnassa, eduskuntatalossa, valtioneuvoston linnassa, ministeriöissä, virka-auton takapenkillä, virkamatkoja varten vuokratussa yksityisessä luksuslentokoneessa ja kansainvälisissä konferensseissa toisten maiden vallanpitäjiä tapaamassa. Tällaiset ihmiset ovat täysin irti todellisuudesta.

Vallanpitäjät käyvät kansainvälisissä konferensseissa hymyilemässä keskenään, kilistelemässä sampanjalaseja ja antamassa täysin yhdentekeviä, ympäripyöreitä julkilausumia vailla mitään yhtymäkohtia reaalimaailmaan. Euroopan nykyiset vallanpitäjät ovat kuin Titanicin ylimmän kerroksen ravintolassa tanssivia juhlijoita, jotka eivät ole tietoisia laivan törmäämisestä jäävuoreen.


Ei kommentteja: