Liberaali väittelijä saa keskustelussa roiston roolin. Kun vastapuoli latoo pöytään tusinakaupalla ehdotuksia maailman parantamiseksi, liberaali joutuu yleensä vastustamaan niitä argumentein, jotka jäävät helposti epäselviksi toisten korvissa. Millainen ihmisyydenvihaaja voi vastustaa hienoja hankkeita, joiden tarkoituksena on turvata ruoan riittävyys (maataloustuet), tuhansien ihmisten elinkeino (tullimuurit) tai vaikkapa suomalaisten työntekijöiden asema (työvoiman liikkuvuuden rajoittaminen)?

Viimeaikoina mediassa on puhuttu kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustamiseen liittyvistä ongelmista. Erityisesti Yhdysvaltoja on moitittu halustaan taata kansalaisilleen syytesuoja. (Ranskalle luvatusta seitsemän vuoden syytesuojasta ollaan oltu huomattavan vaitonaisia).

Edellisiä esimerkkejä yhdistää eräs tekijä: päätöksenteon keskittyminen. ICC on tietenkin selkein esimerkki, mutta esimerkiksi maataloustukien taustalla piilee samanlainen psykologia: Tarve hallita. Hallitsemisen tarve, eli vallanhimo on luonteenpiirre, joka yhdistetään yleensä itsekkäisiin, omaa etua toisten kustannuksella ajaviin ahneisiin petoihin, kuten diktaattoreihin. Mutta valtaa voi himoita itselleen (tai itsensä kaltaisille) myös ihminen, joka näkee tarkoitusperänsä hyviksi ja oikeudenmukaisiksi.

Liberalismia leimaava piirre on skeptinen suhtautuminen valtaan. "Valta korruptoi. Absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti". Ja vaikka valta ei korruptoisikaan niin mitä syytä on olettaa, että hyvää tarkoittava ihminen kiinni vallan kahvassa pystyisi tekemään miljoonia ihmisiä koskevia päätöksiä heidän puolestaan? Usko vapauteen on uskoa yksilöön. Tätä on individualismi.

Liberaalien kiistakumppanit eivät usko ihmiseen, he uskovat valtioon. Heidän ratkaisunsa maailman ongelmiin on valtio. Uskosta valtioon seuraa looginen usko valtion laajenemiseen kaikkialle - usko kaiken vallan keskittämiseen valtiolle, ihanteena jonkinlainen "maailmanvaltio" joka kontrolloi kaikkea. Heidän ajattelutapansa, joka on myös suomalaisessa mediassa erittäin vahvasti esillä, on holistinen. "Yhteiskunta on enemmän kuin osiensa summa, valtio on ihmisen yläpuolella".

Kun tarkastelee poliittista keskustelua ja uutisointia akselilla individualismi vs. holismi, näyttäytyvät EU:n pyrkimykset vahvistaa ulkopoliittista asemaansa, SAK:n puheenvuorot vapaan liikkuvuuden tai veronalennusten vastustamiseksi tai kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamispyrkimykset yllättäen aivan uudessa valossa. Ja kun seuraa suomalaista mediaa huomaa, että individualistinen ajattelutapa leimataan holististen intellektuellien aivopesemien toimittajien artikkeleissa itsekkyydeksi, ahneudeksi, tyhmyydeksi, vastuuttomuudeksi tai vaikkapa "uusliberalismiksi".

Jos liberaali tahtoo keskustella mielekkäästi holistin kanssa politiikasta, yhteiskuntafilosofiasta tai etiikasta, on mentävä suoraan asian ytimeen: ihmiskäsitykseen. Kaikki muu on ajanhukkaa.