keskiviikkona, syyskuuta 18, 2002

USA:n Libertaristipuolue vastustaa USA:n hyökkäystä Irakiin sillä perusteella, että Irak ei todennäköisesti ole kehittänyt joukkotuhoaseita eikä ainakaan uhkaa USA:n turvallisuutta. Perustelu voi olla paikkansapitävä, mutta johtopäätös mielestäni väärä. Irak ei ole mikään legitiimi valtio, jolla olisi oikeus itsenäisyyteen. On täysin yhdentekevää, onko Irak kehittämässä joukkotuhoaseita tai uhkaako Irak jonkun naapurivaltionsa tai USA:n turvallisuutta. Irak on rikollisvaltio, jonka tuhoaminen on oikein. Tällä ei ole mitään tekemistä terrorismin vastaisen sodan kanssa. Vaikka Irakilla ei olisi mitään yhteyttä terrorismiin, Saddam Hussein ja muu Irakin nykyinen johto on syyllistynyt ihmisoikeusrikoksiin. Irakin valtio on tappanut satojatuhansia (miljoonia?) omia kansalaisiaan. Tämä on jo ihan riittävän hyvä syy Irakin nykyisen poliittisen ja sotilaallisen johdon syrjäyttämiseen. Kuten Tim Starr sanoi äskettäin mainitsemassani artikkelissaan, oikea libertaristinen ulkopolitiikka ei välttämättä ole rauhanomainen rinnakkaiselo ulkomaiden totalitaaristen diktatuurien kanssa. Joskus kannattaa olosuhteiden pakosta olla hyökkäämättä Neuvostoliiton tai Irakin kaltaisiin maihin. Joskus kannattaa käyttää tilaisuutta hyväksi ja hyökätä johonkin maahan sitä hallitsevan rikollisjärjestön syrjäyttämiseksi.

Libertarismin mukaan USA:lla ei tietenkään ole oikeutta käyttää veronmaksajien rahoja Irakiin hyökkäämiseen, mutta tämä kysymys ei kuulu tähän yhteyteen. USA:n hyökkäyksen vastustajat eivät perustele kantaansa sillä, että hyökkäys kustannetaan veronmaksajien rahoilla. Hyökkäyksen vastustajien argumentti on ollut, että USA:lla ei ole oikeutta hyökätä Irakiin ilman YK:n mandaattia. Tämä perustelu on väärä, koska YK ei ole mikään legitiimi päättäjä tässä asiassa. YK:n turvallisuusneuvostossa asiasta päättävät esim. Kiinan kommunistidiktatuuri ja Irakin liittolainen, arabisosialistinen Syyria. Moisille tahoille ei pidä antaa mitään valtaa tässä asiassa eikä missään muussakaan. USA:n hyökkäys Irakiin ei ole ongelma kenellekään muulle kuin USA:n veronmaksajille.

Verotus ei tietenkään ole hyväksyttävää, vaikka sitä kannattaisi kansan enemmistö. Jos hyökkäys toteutettaisiin yksityisillä rahoilla, se olisi täysin oikein. Miten sotilaallisia operaatioita sitten voitaisiin rahoittaa yksityisesti? Yksi vastaus tähän löytyy Hans-Hermann Hoppen artikkelista The Private Production of Defense. Irakin tapauksessa joku yksityinen armeija voisi esim. myydä sotasaaliina valtaamaansa Irakin valtion omaisuutta kulujensa peittämiseksi ja kunnon voiton saamiseksi.

Ei kommentteja: