tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Tyhmemmätkin oppii asioita, kun ne selitetään riittävän hitaasti ja rauhallisesti


Ruotsin ulkoministeri Laila Freivalds erosi tiistaina tehtävästään sen jälkeen, kun hänen kuvauksensa omasta roolistaan ruotsalaisen nettilehden sulkemisessa oli paljastunut vähintään harhaanjohtavaksi.

Muhammed-pilapiirroksia julkaisseen nettilehden sulkeminen helmikuussa oli tsunami-katastrofin jälkeen jo toinen kriisitilanne, joiden hoitamisessa Freivalds näytti epäonnistuneen.

"Laila Freivalds on tänään pyytänyt eroa, ja minä olen myöntänyt sen", Persson sanoi tiistai-aamuna lyhyellä varoitusajalla kokoon kutsutussa tiedotustilaisuudessa.

"Arvioin tilanteeni mahdottomaksi. Se vahingoittaa hallitusta, puoluetta ja ulkoministeriötä ja siksi eroan", Freivalds sanoi.

Tilapäiseksi ulkoministeriksi nousi tiistaina Perssonin lähipiiriin kuuluva varapääministeri Bosse Ringholm.

Viimeinen naula Freivaldsin arkkuun naulattiin maanantaina, kun kävi selväksi, että hän oli harhaanjohtanut lehdistöä ja pääministeriä viime helmikuussa. Tuolloin internetyhtiö Levonline sulki äärioikeistolaisen Sverigedemokraterna-puolueen nettilehden sen jälkeen kun turvallisuuspoliisi Säpo ja ulkoministeriön virkamies olivat varoittaneet Levonlinea lehdessä julkaistun Muhammed-pilakuvakilpailun vaaroista Ruotsille.

Oikeuskansleri tutkii nyt, rikkoiko hallitus perustuslakia, koska internet-yhtiön "informoiminen" voidaan tulkita tiedotusvälineen painostamiseksi ja puuttumiseksi sananvapauteen.

Freivalds hyväksyi helmikuussa virkamiehensä toiminnan, mutta kiisti tietäneensä siitä etukäteen. Muutamaa päivää myöhemmin pääministeri Persson tuomitsi virkamiehen puuttumisen lehdistönvapauteen. Maanantaina paljastui, että ulkoministeriön virkamies oli keskustellut asiasta etukäteen Freivaldsin kanssa.

Paljastus asetti Perssonin kiusalliseen tilanteeseen, koska perustuslakia olikin ehkä rikkonut virkamiehen asemesta tärkeä ministeri.
Persson kiisti maanantaina tienneensä virkamiehen ja Freivaldsin neuvonpidosta.


Nyt ne siis tajuaa sen, mitä minä sanoin puolitoista kuukautta sitten:


Ulkoministerinä ja kansanedustaja Tuomioja edustaa poliittista valtaa, joten hänen kannanottonsa ovat virallisia valtiovallan kannanottoja. Valtion väkivaltakoneistoa hallitsevien poliittisten vallanpitäjien eli ministerien ja kansanedustajien kannanotot jonkun teksti- tai kuvamateriaalin julkaisukelvottomuudesta ovat valtiovallan vakavia sensuurikehotuksia lehdistölle.

Ruotsin ulkoministerin vastaava mielipide ko. karikatyyreista johti siihen, että Ruotsin turvallisuuspoliisi esitti laittomia uhkauksia kuvat julkaisseelle lehdelle. Poliittisen vallanpitäjän kannanotto ko. materiaalin julkaisukelvottomuudesta siis johti lehdistönvapauden laittomaan rajoittamiseen eli lehdistön sensurointiin viranomaisten toimesta.

Asiasta on kirjoittanut mm. ihmisoikeusaktivisti Johan Norberg, jonka Tuomiojakin käsittääkseni on tavannut:
THE SWEDISH GOVERNMENT UNDERMINES FREE SPEECH

...

Freivaldsin uhkausten ansiosta tällä kertaa suljettiin Ruotsissa kaksi internet-sivustoa, Sverigedemokraterna-puolueen lehti SD-Kuriren ja nuorisojärjestö Sverigedemokratisk Ungdom. Aikooko Tuomioja noudattaa kollegansa esimerkkiä ja painostaa suomalaisia tiedotusvälineitä olemaan julkaisematta ko. kuvia?

Sverigedemokraterna-puolueen hengenheimolainen Suomen Sisu on julkaissut Muhammed-pilapiirrokset Suomessa. Saa nähdäkö, aikooko Tuomioja "tehdä Freivaldsit" eli pyytää Suojelupoliisia uhkailemaan Suomen Sisua. Ehkä jonakin päivänä kello kolme aamuyöllä Suojelupoliisi tekee Suomen Sisulle "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä". Tämäkään ei Tuomiojan mielestä varmaankaan olisi sananvapauden rajoittamista. Uhkaavat puhelinsoitot hallituksen agenteilta ovat ihan normaalia meininkiä:

Sverigedemokratisk Ungdom tar bort bilder efter samtal med SÄPO

Den 1 februari beslutade Sverigedemokratisk Ungdom (SDU) att återpublicera Jyllandspostens bilder på sin hemsida samt att uppmana ungdomsförbunden och de andra medierna att göra samma sak. Efter samtal med SÄPO har man nu beslutat att ta bort teckningarna från sin hemsida.

keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Häpeärangaistusten hyöty

Tekijänoikeuslaki aiheuttaa taas päänvaivaa. Nyt siihen ollaan lisäämässä ns. häpeärangaistuksia. Ne toimisivat käytännössä niin, että tuomioistuin voisi määrätä tuomitun henkilötietoja julkaistavaksi. Olen aiemminkin analysoinut blogissa rangaistuksia sen perusteella kuinka hyvin ne täyttävät tehtävänsä, joten tässä voisi varmaankin jatkaa sarjaa.

Henkilötietojen julkaisemisella on kaksi pääasiallista tehtävää: tiedonsiirto ja sen mahdollistama rikosten ennaltaehkäisy, sekä sosiaalinen sanktio joka kasvattaa rangaistuksen tasoa. Koska tehtävät tähtäävät aivan eri päämääriin ja niiden toteutus eroaa, niitä pitää käsitellä toisistaan riippumatta.

Ensimmäinen tehtävä voi joskus oikeuttaakin tällaiset käytännöt. Esimerkiksi seksuaalirikollisista tiedetään että he helposti uusivat rikoksensa ja siksi yksi hyvä tapa ehkäistä seksuaalirikoksia on pysytellä erossa tuomitusta rikollisesta. Jotta näin voi tehdä, pitää tietää kuka on tuomittu, ja siksi tiedotuskäytäntö voi olla mielekäs vaihtoehto sille että seksuaalirikollinen suorastaan pysyvästi eristettäisiin muusta yhteiskunnasta. Sama pätee vähemmässä määrin myös talousrikoksiin. Toimiva bisnes edellyttää laajamittaista luottamusta, ja hyvä tapa ehkäistä väärinkäytöksiä on välttää kauppakumppaneita jotka ovat epäluotettavia. Näille tilanteille on yhteistä se, että mahdollisten uhrien joukko on rajoitettu (maantieteellisesti rajattu naapurusto, huostaan uskottu rajattu joukko lapsia, pitkäaikaiset bisneskumppanit), houkutus rikokseen kasvaa sen yhteydessä (pedofiili ei voi tehdä rikosta aikuisten kanssa), rikosalttius kiinnittyy enemmän tekijän persoonaan kuin tekotilanteen yleiseen rakenteeseen (pedofiili tekee rikoksen koska hän on pedofiili, eikä keskivertokansalaisesta tule pedofiilia vaikka lapsiseksi dekriminalisoitaisiin; talousrikollisten kohdalla tässä nojataan jonkinlaiseen sisäsyntyisen rehellisyyden teoriaan, joka on epäilyttävä) ja rikos on sekä mahdollista että kannattavaa välttää välttämällä rikollista (ts. et voi tulla raiskatuksi jos raiskaajaa ei ole lähistöllä, ja sinun kannattaa välttää raiskaajaa koska raiskauksen haitta kohdistuu juuri sinuun, ei naapuriin).

Yleisemmällä tasolla mahdollisille tuleville uhreille suunnattua tiedotustoimintaa voidaan pitää mainemekanismina, joka voi hävittää tehokkaasti rikoksesta odotettavissa olevan hyödyn, ja siksi kannustaa lain noudattamiseen. Olen esimerkiksi juuri lueskellut epäformaaleista maksujärjestelmistä, kuten hawalasta, jotka perustuvat nimenomaan laajamittaiselle luottamukselle järjestelmää pyörittävien keskuudessa. Luottamusta ylläpidetään sillä että epäluotettava hawaladar suljetaan järjestelmästä, ja kun laaja, jaettu luottamus on päätekijä joka tekee hawala-palvelusta niin näppärää, halpaa ja toimivaa, poissulkeminen hävittää välittömästi merkittävän, hankalasti korvattavan hyödyn, ja on siksi erittäin tehokas pelote. Tässä mukana ollaan hyödyn vuoksi ja huijaamalla ei voi voittaa, joten huijaaminen on tavattoman harvinaista. Talousrikollisten kohdalla tämä lienee erityisen merkittävää, koska tässä rahallinen voittomotiivi hallitsee, ja hyvin toimiva mainemekanismi voi hävittää odotusarvoisen hyödyn.

Nyt suunnitteilla olevat häpeärangaistukset eivät tästä näkökulmasta kuitenkaan täytä tehtäväänsä. Tekijänoikeusrikos ei useimmiten lähde "rikollisesta luonteenpiirteestä" tai kohdistu kasvoista kasvoihin suoraan tekijään, joten tekijä ei voi yleensä välttää rikosta välttämällä tekijänoikeusrikollista. Oikeastaan ainoa tilanne jossa tämä onnistuisi olisi sellainen, jossa tekijä on palkkaamassa jotakuta käsittelemään luottamuksellista, toistaiseksi julkaisematonta teosta ja hänen pitäisi osata valita luottamuksen arvoinen työntekijä joka ei kopioi materiaalia noin vain verkkoon. Tämä tilanne on kuitenkin erittäin harvinainen. Yleisin merkittävä tekijänoikeusrikos on, että televisiostakin tuttu teos ostetaan lähilevykaupasta ja kopioidaan kotitietokoneella nettiin. Tässä kohdennettu tiedottaminen on mahdotonta koska teoksia levitetään niin laajasti, tekijän välttäminen on huomattavan kallista - tuskinpa jokainen levymyyjä, kirjastontäti ja kulmakunnankaveri muistaa jokaista piraattia ulkoa - ja välttäjä ja välttämisestä hyötyvä ovat vieläpä eri tahoja - vaikka levykaupan myyjä muistaisikin piraatin kasvot, hän myy silti levyn koska välttämisestä hyötyisi tekijä ja myyjä itse hyötyy korkeintaan myyntiprovisiosta. Tiedotuksesta ei siis tässä ole varautumisetua.

Varsinainen syy häpeärangaistuksiin onkin tällä kertaa epäformaaleissa sanktioissa, jotka ympäröivät ihmiset voivat langettaa piraatille. Tällaisten käyttö osana oikeusprosessia on kuitenkin suomalaiselle ja länsimaiselle oikeudenkäytölle nykyään vierasta, ja hyvästä syystä: häpeärangaistuksista on luovuttu koska ne eivät ole tehokkaita. Ongelma tulee siitä että rangaistusten on tarkoitus estää rikollisuutta, eli niillä pitää olla selvät, tehokkaat kannustinvaikutukset. Tämä edellyttää rajallisuutta, mitallisuutta, suhteellisuutta ja arvattavuutta.

Häpeärangaistukset eivät täytä tällaisia ehtoja, koska ne riippuvat enemmän ympäröivien ihmisten mielipiteistä ja -haluista, tekijän persoonasta, vallitsevasta muodista ja vastaavista sattumista kuin teosta sinänsä. Suurissa ihmisjoukoissa sosiaalisen sanktion tavoitellut hyödyt jakautuvat niin laajasti, että ne eivät oikeastaan vaikuta rangaistuksen rajuuteen mitenkään. Päin vastoin, määräävänä tekijänä toimii rankaisijan omakohtainen hyöty rangaistuksen antamisesta. Tämä voi vaihdella erittäin laajasti ja arvaamattomasti: sympaattisesta murhaajasta voi tulla laajasti pidetty tähti, kun taas ärsyttävä pikkurikollinen voidaan aivan hyvin vaikka tappaa jos tekosyy tähän vain löytyy.

Niinpä häpeärangaistukset kärsivät pahoista tehokkuusongelmista. Niiden muodostama pelote on arvaamaton ja määräytyy epäolennaisista tekijöistä, joten se voi olla mitätön sellaisessa tapauksessa jossa rikosta ei missään nimessä pitäisi tapahtua (esim. tähtihakkerin aiheuttama mittava haitta) ja samalla merkittävä tapauksessa jossa rikos olisi itse asiassa tehokas (esim. epäpidetty, jonkin taustaansa liittyvän yksityiskohdan takia helposti mustamaalattava whistleblower, joka tämän takia jättää tekijänoikeuden alaisen muistion julkaisematta). Kun rangaistus ei ole selvästi rajattu, sen aiheuttama yhteiskunnallinen haitta kasvaa helposti suuremmaksi kuin rikoksen ehkäisyn hyöty (esim. kaikki rikkovat tekijänoikeutta, joten häpeärangaistus antaa hyvän tekosyyn naisten syrjimiselle tekijänoikeusrikollisuuden varjolla; työpaikan menettäminen epäolennaisesta syystä on usein suurempi yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen tappio kuin se luova kokonaistuottavuudenvähennys joka arkipäiväisestä CD:n kopioinnista todellisuudessa seuraa). Ja kun mitallisuutta ei ole, tekojen ja rangaistusten rajakustannukset leviävät käsiin, jolloin rangaistusten tehokkuus laskee; niillä rahoilla joilla kustannettiin kaikki viimeviikon pikkupiraatit Hesarin keskiaukeamalle ja jotka välillisesti menetettiin pikku-Artoon ja naapurin Salliin kohdistuvan syrjinnän, pilkan ja väkivallan seurauksena, olisi tavalliseen poliisityöhön käytettynä voitu paljastaa teollinen piraatti. Vaikka julkaisusta olikin tietty hyöty, samalla rahalla olisi voitu saavuttaa suurempi hyöty tai sama hyöty olisi voitu saavuttaa pienemmällä uhrauksella, jos rangaistus olisi kohdistettu suhteessa tehtyyn tekoon. Kun häpeärangaistus on yleisön langettama ja kärsii jo mainituista kannustinongelmista, hyvin merkittävä osa rangaistuksesta (sekä sen langettamisen kustannuksista että odotusarvoisen pelotteen kohdentumasta) on aina sattumanvarainen ja epäsuhteessa tekoon, jolloin hyöty-haitta -suhde laskee tuntuvasti.

Juuri tällaiset syyt aikanaan johtivat häpeärangaistuksista luopumiseen. Historiankirjoituksessa rangaistusten mitallisuuden ja yhteismitallisuuden tapaisista lainkäytön mullistuksista usein puhutaan ikään kuin ne olisivat olleet jonkinlaisia valistusajan muotioikkuja, mutta todellisuudessa niihin on ollut ja edelleen on erittäin vankat taloudelliset järkiperusteet. Niitä ei ehkä ole tuotu julki aivan näin suoraviivaisessa ja täsmällisessä muodossa, mutta ne on kuitenkin tunnettu jo satoja vuosia. Siksi olisi nähdäkseni typerää toistaa historiaa ja palata häpeärangaistuksiin, jotka on jo kauan sitten perusteltu huonoiksi ja jätetty siksi tietoisesti rangaistusvalikoimasta.

sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

Vähemmän haitalliset julkiset menot

Libertarismin yhteiskuntaihanne perustuu lähes täysin yksityiseen järjestäytymiseen ja talouteen, eikä siihen kuulu julkisesti tuotettuja palveluita vaikka ne olisivat kuinka mukavia. Siksi libertaarit suhtautuvat yleensä tasaisen nuivasti kaikkiin nykyisiin julkisiin palveluihin.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jotkin illibertaarit järjestelmät ovat aidosti huonompia kuin toiset, ja että osa selvästi ei-libertaareistakin yhteiskunnallisista järjestelyistä voi silloin tällöin toimia niin hyvin ettei niistä ole järkevää huolehtia sen kummemmin. Koska libertaareja myös usein syytetään siitä, että aate uhraa maalaisjärjen ja käytännölliset näkökohdat yhteiskuntaeettiselle dogmalle tai jopa idealistiselle putkikatseelle, olen myös sitä mieltä että kilpailevien järjestelmien hyvät puolet pitäisi myöntää ja libertaareja ratkaisuja punnita niitäkin vastaan. Siksi ajattelin, että voisi olla hyvä antaa pari esimerkkiä sellaisista julkisen talouden rakenteista jotka tiukkapipoisen libertarismin mukaan pitäisi hävittää, mutta joista on samaan aikaan myönnettävä että ne toimittavat hyödyllistä tehtävää, melko onnistuneesti.

Pari parasta esimerkkiä löytyy mielestäni julkisesta terveydenhuollosta. Ensimmäinen on synnynnäisesti sairaiden tai kehityshäiriöisten hoito, toinen julkinen mielenterveyshuolto. Ensimmäisessä tapauksessa rationaaliset yksilöt eivät käytännössä koskaan jättäisi lastaan vakuuttamatta vakavan, ennaltanäkemättömän kehityshäiriön varalta. Kehityshäiriöthän ovat harvinaisia ja yleensä erittäin kallishoitoisia, eli vakuutuksen pitäisi tässä periaatteessa olla halpa ja riskien jakamisen erittäin hyödyllistä. Käytännössä vakuutusmarkkinat kuitenkin ovat epätäydellisiä, joten rajattu interventio voi itse asiassa olla ihan toimiva ja hyödyllinenkin vaihtoehto. Varsin merkittävä valtaosa ihmisistä myös lisääntyy jossakin vaiheessa elinkaartaan, eli tulonsiirtopuolikaan ei ole erityisen suuri ongelma.

Jälkimmäisessä tapauksessa taas voidaan perustellusti väittää, että vakavista mielenterveysongelmista kärsivä ei täytä kaikkia rationaalisuusoletuksia jotka ovat tarpeellisia liberaalin yhteiskuntamallin toimimiseksi, eli jonkinasteinen holhous ja sen rahoittamiseen liittyvät vakuutusjärjestelyt lienevät joka tapauksessa tarpeen. Periaatteessa nekin tietysti voitaisiin järjestää yksityisesti, sopimusteitse, mutta käytännössä liberaalin yhteiskunnan ylärakenne nojaa niin monessa kohdassa yksilön omalle edunvalvonnalle että tällaiseen vapaaehtoiseen paternalismiin liittyvät markkinat tuskin missään tapauksessa toimisivat hyvin ilman merkittävää, erityistä, laillista varaumaa mielenterveysongelmien varalta. Se että varauma tehdään julkisen hoitojärjestelmän avulla puhtaan yksityisoikeuden asemesta ei sen jälkeen näytä lainkaan niin pahalta kuin se näyttäisi, jos lähtisimme puhtaalta pöydältä emmekä myöntäisi tarvetta varautua vajaavaltaisuuden mahdollisuuteen myös liberaalissa yksityisoikeudessa.

Moni libertaari on taatusti sitä mieltä, että minusta on nyt tullut sosialisti. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Totta kai yksityisillä järjestelyillä on tavalliset hyötynsä myös tällaisissa asioissa, ja ne ovat ideaali johon libertaari aina pyrkii. Mutta tästä ei seuraa etteikö libertaarilla raamilla olisi huonoja puoliaan—ilmaisia lounaita ei edelleenkään ole—ja esimerkiksi hyvinvointivaltiolla hyviään. Nähdäkseni ei ole mielekästä, hyödyllistä tai rehellistä käsitellä kaikkia nykyisen julkisen talouden rakenteita könttänä, ikään kuin ne kaikki olisivat yhtä huonoja ja yksityisen talouden tuottamat ratkaisumallit vastaavasti yhtenäisiä, yhtä hyviä tai kaikin puolin ylivertaisia. Terve realismi on nähdäkseni tässäkin asiassa kestävämpi lähestymistapa, koska se auttaa näkemään asiat oikeissa suhteissaan, priorisoimaan ongelmat ja siis niiden ratkaisuun käytettävät resurssit järkevästi, ja vakuuttaa nykyisiä rakenteita kannattavan aivan toisella tavalla kuin suoraviivainen yksityistämismantra.

torstaina, maaliskuuta 02, 2006

Vasemmisto vs. tasa-arvo revisited

Aikaisemmassa kirjoituksessani Vasemmisto vs. tasa-arvo toin esille sen tosiasian, että tasa-arvon kannattajaksi esittäytyvä vasemmisto todellisuudessa vastustaa tasa-arvoa eli ihmisten kohtelemista tasa-arvoisesti.

Tästä on esimerkkinä vasemmistolaisten (a.k.a. edistykselliset, a.k.a. suvaitsevaiset) toimittajien, pseudointellektuellien ja kansalaisaktivistien suhtautuminen erääseen äskettäin tapahtuneeseen törkeään naisvihaa huokuvaan väkivaltarikokseen.

Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:


Nimi : Embo
Mitä teen : Viritän keskustelua

Viesti : Ilta-Sanomat 21.2.2006:

"Veljet hakkasivat siskonsa sairaalaan

Kulttuurit ja ikäpolvet törmäsivät yhteen Vantaalla, kun somalimiehet hakkasivat metalliputkella tajuttomaksi pikkusiskonsa. Väkivallan taustalla oli nuoren naisen kieltäytyminen järjestetystä avioliitosta."

Niin, tuollaista tapahtuu muuallakin, ja nyt myös meillä. Ennustan, että yksikään feministi ei puutu asiaan, sillä kun kaksi hurskasteluideologiaa, feminismi ja monikulttuurisuus, joutuvat ristiriitaan, seurauksena on säädytön hiljaisuus. Kuitenkin tuossa jos missä on sitä naista alistavaa patriarkaattia, ihan arkipäivässä toimimassa.

Mietityttää vain jutun sanamuoto. Mitkäköhän kulttuurit ja ikäpolvet tässä törmäsivät. Kyllä tuo on ihan somalien sisäinen asia, eikä siskon ja veljien välillä liene suurtakana ikäeroa. Ilmeisesti somalikulttuuriin sisäänrakentunut alempitasoisuus ja kelvottomuus länsimaiseen kulttuuriin nähden on niin rankka asia, että sitä ei kerta kaikkiaan voi myöntää, vaan on puhuttava kulttuurien törmäyksestä silloinkin, kun kulttuuri törmää itse itseensä.

21. helmikuuta 2006 10:30:38

Vastaus : Viimeisessä kappaleessasi sanot asian erittäin osuvasti.

Kyse lienee siitä, että kun kliseet muuttuvat täysin automaattisiksi, niiden käytössä alkaa tapahtua lipsahduksia. Olemme oppineet 15 vuoden ajan, että jos somalilla on ongelma, se johtuu aina kulttuurien yhteentörmäyksestä. Useimmiten tämä toimii, koska ongelmissa on yleensä osallisena (ts. uhrina) toisen kulttuurin edustaja (ts. suomalainen). Nyt toimittaja ei ollut tarkkana, eikä huomannut suomalaisen puuttuvan asetelmasta.

Päivän lehden mukaan Tanskassa käräjöidään tyttärensä tappanutta musulmaania vastaan. Tytär oli mennyt naimisiin tanskalaismiehen kanssa.

On se vaan kamalaa, miten pilapiirrokset lisäävät ihmisten epäluuloja ja pelkoa muslimeja kohtaan.


Halla-aho kirjoitti samasta asiasta vielä kolumnin Suvaitsevaisuuden umpikuja.

Kristityt vaativat kristinuskon arvostelun sensurointia, koska islamin arvostelukin on kielletty

Tätä se nyt sitten on. Suomi on totalitaarinen yhteiskunta. Suomessa ei ole sananvapautta. Islamilaiset terroristit sanelevat, mitä Suomessa saa julkaista ja mitä ei. Kristityt eivät suinkaan vastusta tätä islamilaisten terroristien vaatimaa sensuuria, vaan kannattavat sitä aktiivisesti.

Kristittyjen mielestä islamilainen terrorismi on niin hyvä asia, että kristittyjen pitää ottaa mallia muslimeista: kristittyjenkin pitää päästä sensuroimaan internettiä, koska muslimitkin ovat jo saaneet terroritekojensa avulla vallan sensuroida tiedotusvälineitä.

Suomen viranomaiset, kuten Keskusrikospoliisi, tunnetusti palvelevat islamilaisten terroristien intressejä aloittamalla poliittisesti motivoidun, perustuslainvastaisen ajojahdin kaikkia islamin arvostelijoita vastaan. Kristittyjen mielestä tämä on niin hyvä idea, että viranomaisten pitäisi nyt hyökätä myös kristinuskon arvostelijoiden kimppuun. Kristityt ja muslimit ovat siis yhteisessä rintamassa sananvapautta vastaan, teokraattisen diktatuurin puolesta.


Keskusrikospoliisi ei aloita tutkintaa Vapaa-ajattelijoiden Jeesus-aiheisista pilakuvista

Keskusrikospoliisi ei ainakaan tässä vaiheessa aloita Vapaa-ajattelijoiden nettisivuilla julkaistujen pilakuvien tutkintaa. KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaan mukaan Suomen Sisun julkaisemissa Muhammed-kuvissa on kyseessä sananvapauden "rajanvetotapaus" ja siksi KRP tutkii asiaa.

Vapaa-ajattelijain liitto ry esittää internetsivuillaan pilakuvia Jeesuksesta ja uskovaisista.

Eräässä piirroksessa on hautausmaa, josta nousee iso risti ja useita hautamuistomerkkejä. Auringon valo muodostaa maahan rististä ja merkeistä hakaristin muotoisen varjon. Eräässä toisessa kuvassa Jeesus on kädet ojossa ja näyttää käsissään olevia naulanreikiä. Kuvateksti toteaa: "Ai nämäkö? Lävistyksethän on muotia nykyään." Kolmannessa kuvassa Jeesus kuvataan satuolentona. Hänet on rinnastettu hammaspeikkoon ja pääsiäispupuun.

Vapaa-ajattelijain mukaan Osmo Tammisalon piirtämässä Jumalattomat Pilakuvat -sarjassa kritisoidaan "uskonnollisia aiheita ja teemoja". Liitto toteaa, että "ne voivat loukata joidenkin vakaumusta" ja sen vuoksi niiden katselun kerrotaan olevan omalla vastuulla.

Vapaa-ajattelijoiden nettisivuilla tarjotaan myös mahdollisuus lähettää Tammisalon pilakuvia postikorttina sähköpostin kautta. Kuvia ei liiton mukaan tule kuitenkaan lähettää kuin valikoidulle ihmisryhmälle, sillä "kortit voivat herättää närkästystä uskovaisissa". Liitto kehottaakin lähettämään kuvia vain uskonnottomille.

Kuvien joukossa on liiton mukaan myös neutraaleja ja humoristisia kortteja, joten se kehottaakin valitsemaan kortit käyttötarkoituksen mukaan.

"Jeesus-kuvien julkaiseminen tutkittava"

Keskusrikospoliisi (KRP) aloitti tutkinnan kansallismielisestä Suomen Sisu -yhdistyksestä, koska se on julkaissut Muhammed-kuvat internetsivuillaan.

Kristillisdemokraattisten Nuorten puheenjohtaja Asmo Maanselkä vaatii, että kaikkia uskontoja on kohdeltava sananvapauden osalta tasapuolisesti.
- Tämä merkitsisi sitä, että tasapuolisuuden nimissä olisi poistettava Jeesus-aiheiset pilakuvat Vapaa-ajattelijoiden sivuilta, Maanselkä toteaa kannanotossaan.

Maanselän mielestä KRP:n tulisi tutkia, onko liitto julkaissut kuvat tietoisesti kristittyjen loukkaamistarkoituksessa.
- Vapaa-ajattelijoiden nettisivuilla uskontoaiheiset pilakuvat ovat saaneet olla vuosia, vaikka minkään uskonnon arvojen pilkkaaminen ei tulisi olla sallittua. Uskontojen tasa-arvo ei toteudu Suomessa.

Tammisalon pilakuvista osa on Maanselän mielestä uskovia selvästi pilkkaavia.
- Esimerkiksi hakaristikuva viittaa siihen, että kristinuskon varjolla olisi tehty paljon pahaa. Kuva kuuluu samaan kategoriaan kuin kuva pommipäisestä Muhammedista, Maanselkä sanoo.

KRP: Olennaista se mitä yhteisö pitää pyhänä
KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaan mukaan uskonnollisaiheisiin pilakuviin puuttumisessa olennaista on se, mitä mikin yhteisö pitää pyhänä.
- Laki lähtee siitä, että uskonnollisten yhteisöjen pyhinä pitämien arvojen loukkaaminen on kielletty. Se mitä pidetään pyhänä, vaihtelee kuitenkin uskontokunnittain.

- Ovatko Jeesus-kuvat meillä sillä tavalla pyhiä? Onko kristityillä yhtä tiukka suhtautuminen siihen, ettei Jeesus-kuvia saisi tehdä? Kurenmaa kysyy.

Jotta Jeesus-pilakuvat täyttäisivät uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistön, pitäisi myös osoittaa, että kuvat on esitetty loukkaamistarkoituksessa. Muhammed-kuvien suhteen raja ainakin alustavien tutkimusten perusteella ylittyy Kurenmaan mukaan selkeästi.

Maanselän vaatimukseen, että KRP:n tulisi tutkia Vapaa-ajattelijoiden kuvien loukkaamistarkoitus, Kurenmaa ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa. Se etteikö KRP jossain vaiheessa voisi tarttua myös Jeesus-pilakuviin ei periaatteessa ole mahdotonta. Uskonrauhan rikkomistapauksia on KRP:n tutkittavana ollut muutamia vuosittain.

- Yhdellä kertaa ei ole mahdollista katsoa kaikkea. Me emme rupea putsaamaan nettiä kaikesta.
- Muhammed-kuvissa on kyseessä sananvapauden rajanvetotapaus. Siksi KRP tutkii asiaa, Kurenmaa toteaa.

Teksti: Joel Takala, Heikki Salmela
Lue aiheesta lisää RV-lehdestä numerosta 8. Lehti ilmestyy 22.2.