keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Mielipuolia ministereinä

YLE:



Liikeministeri Anu Vehviläinen arvelee, että VR:n johdon ero johtuu VR:n ja liikenneministeriön erimielisyyksistä ostoliikenteen vaunukaluston uusimisen aikataulusta. Vehviläinen kiistää tiedot siitä, että valtioneuvosto olisi antanut potkut VR:n johtokaksikolle. Myös valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies arvioi YLE uutisille, että eron taustalla on erimielisyys Otanmäen junavaunutehtaan tilauksista. VR katsoi, ettei se tarvitse tilattavia vaunuja.

- Kysymys on varmasti siitä, että yhtiön johdon ja ikään kuin lähitulevaisuuden investointisuunnitelmat ja sitten toisaalta valtio-omistajan tahtotila tässä talous- ja työllisyystilanteessa erityisesti Kainuun osalta ikäänkuin törmäsivät ja näin ollen VR:ssä sitten tehtiin tällainen johtopäätös.



Jaaha.

Kaksi ministeriä, Anu Vehviläinen ja Jyri Häkämies, siis haluavat VR:n tilaavan tarpeettomia junavaunuja, jotta vaunutehdas saisi töitä.

Kohta varmaan romutetaan kaikki poliisiautot, jotta autotehdas saisi töitä.

Heitetään kaikki armeijan rynnäkkökiväärit roskikseen, jotta asetehdas saisi töitä.

Rikotaan ikkunoita, jotta lasiliikkeet saisivat töitä!!

VITTU MITÄ IDIOOTTEJA SIELLÄ HALLITUKSESSA ON!!! SAATANA!!!

Tässä tulee taas kerran esille poliitikkojen sanoinkuvaamaton tyhmyys.


That's when I realized Congress is strictly farm league shit.

- Get Your War On



Tuntuu siltä, että Suomen hallituksessa on luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Mitenkään muuten ei oikein voi selittää ihan NOIN tyhmiä möläytyksiä.


Ei kommentteja: