sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Suurennuslasin alla: Valtio

Onko koolla väliä? Onko sillä loppupeleissä väliä, onko se suuri, pieni vai olematon?

Minarkismi lähtee perusajatuksesta, että ihmiset tarvitsevat edes jonkinlaisen pienen valtion, joka turvaa ihmisten sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ja tietyt perusoikeudet. Pystytäänkö tämä kuitenkin toteuttamaan ilman eettistä ristiriitaa?

Verotus on varkautta. Vasemmistolaiset hipit voivat yrittää kieltää tämän, mutta haluaisin kuulla jonkun järkevän väittävän, että jos kaksisataa henkilöä äänestää siitä, kuinka paljon he ottavat lompakostani tänä vuonna, ei olisi varkaus.

Se on kuitenkin vasta varkaus, jos sinun lompakkosi tyhjennetään vain kerran. Se on orjuutta, kun se ryöstö suoritetaan systemaattisesti joka kuukauden alussa.

Nonaggressioprinsiippi osoittaa että minkään sortin verotus ei ole moraalisesti hyväksyttävää, sillä se on väkivaltainen teko, jossa toinen pakotetaan luovuttamaan tietyn osan työnsä hedelmistään vankilareissulla uhaten.

Minarkistit kuitenkin väittävät, että pieni verotus ei voisi muka ketään haitata, tai että pieni verotus on pakollista sen takia, että ihmisille voitaisiin taata perusoikeudet valtion toimesta.

Vaikkei pieni verotus ketään haittaisi, riittääkö se muuttamaan sitä tosiasiaa, että verotus on ihmisoikeusrikkomus?

5 kommenttia:

JL kirjoitti...

Toki pienikin vero on varkaus ja ihmisoikeusrikkomuskin jos niin halutaan sanoa, mutta niillä rahoilla on minarksimissa tietysti tarkoitus estää vielä suurempia varkauksia ja muita ihmisoikeusrikkomuksia.

Tällä perusteella ainakin itse pidä oikeutettuna sen suuruista verotusta mitä minimivaltio toimiakseen tarvitsee mutta ei yhtään suurempaa.

Jabo kirjoitti...

"Toki pienikin vero on varkaus ja ihmisoikeusrikkomuskin jos niin halutaan sanoa, mutta niillä rahoilla on minarksimissa tietysti tarkoitus estää vielä suurempia varkauksia ja muita ihmisoikeusrikkomuksia."

Teillä minarkisteilla on outo perverssi käsitys että vain seuraukset ovat teon eettisyyden kannalta tärkeitä. Kuten olen sanonut ja tulen sanomaan, käden heilautuksellasi voit aiheuttaa tornadon toisaalla. Mieti sitä!

Jabo kirjoitti...

http://en.wikipedia.org/wiki/Butterfly_effect

"One meteorologist remarked that if the theory were correct, one flap of a seagull's wings could change the course of weather forever."

Mietipäs parikin kertaa ennen kuin plöräyttelet ilmoihin seurausetiikkaa suosivia kommentteja. Olen seurausetiikan suurin vihollinen sitten Hitlerin!

JL kirjoitti...

Mun on hyvin vaikea ymmärtää että millä ihmeen perusteella tekojen eettisyyttä sitten pitäisi arvioida ellei juuri seurausten?

Enemmistön mielipiteen? Diktaattorin mielipiteen? Jumalan sanan? Mutu-tuntuman?

Ei kuulosta hyvältä. Kyllä ne seuraukset vaan on paras peruste.

Jabo kirjoitti...

Mun on hyvin vaikea ymmärtää että millä ihmeen perusteella tekojen eettisyyttä sitten pitäisi arvioida ellei juuri seurausten?

No, miksei kokeiltaisi nonagressioperiaatetta. Se on täysin deontologian mukainen moraalijärjestelmä.

Kuten sanoin, seuraukset vaan ovat helvetin epävarmoja.