Tekesin viestintäjohtaja Anne Palkamo, joka haluaa kieltää ihmisiä esittämästä mielipiteitään kertomatta nimeään julkisesti, yrittää väittää yritystukien olevan välttämättömiä hyvinvointivaltion olemassaololle!!!
Tekes-tukia vastustavat mielenosoittajat esittävät, että
1) Vastikkeettoman tuen jakaminen on lopetettava.
2) Tekesille tulee määrätä tuottovaatimus.
Esitys vastikkeettoman tuen lopettamisesta lopettaisi suuria riskejä sisältävät yritysten tutkimus- ja kehitysprojektit. Näitä projekteja yritykset eivät käynnistäisi lainarahoituksella. Onnistuessaan näiden projektien tuotto-odotukset ovat suuret. Tekesin rahoitus on tarkoitettu juuri sellaisiin projekteihin, joissa on suuret riskit, mutta myös suuret tuotto-odotukset. Vastikkeellista rahoitusta yritykset saavat jo nyt monesta kanavasta, kuten Finnverasta, Teollisuussijoituksesta, yksityisiltä pääomasijoittajilta ja pankeista.
Tekesin toiminnan tuotto yhteiskunnalle syntyy verotuloina ja osaamisen kasvuna.
Kannattaa muistaa, että innovaatiotoiminta on talouskasvun moottori. Näin yhteiskunta voi tarjota hyvinvointipalveluja pitkällä aikavälillä. VTT:n tutkimuksen mukaan Tekesin rahoituksella on ollut merkittävä rooli yli puolessa suomalaisista innovaatioista.
Siksipä kysynkin Tekes-tukien vastustajilta: Oletteko valmiita elämään ilman hyvinvointipalveluja?
Lisää faktaa Tekesin rahoituksen vaikutuksista löytyy
videosta http://www.youtube.com/watch?v=IxAJviXePXk
ja julkaisusta Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2012
Anne Palkamo Tekesistä
Tekesin viestintäjohtaja Anne Palkamo siis väittää, että HYVINVOINTIPALVELUJEN OLEMASSAOLO RIIPPUU YRITYSTUKIAISISTA.
Tekes on yritys- ja tutkimusprojektien julkinen, tiettyjä markkinapuutteita paikkaava _rahoittaja_ ja rahoituksen saajat ovat Tekesin asiakkaita. Tilanne on aivan samanlainen kuten yksityisellä puolella pankeilla tai riskirahoittajilla (jotka kyllä pääosin ovat _omistajia_ pääomasijoitusten kautta).
Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes, kommentoi yllä keskustelua Tekesistä mainitsematta, että ON ITSE TEKESISSÄ TÖISSÄ.
Mikähän mahtaa olla syynä moiseen käytökseen?
Luova vienti
Case: KasvuväyläToimialajohtaja Risto Setälä, Tekes
Tekesin strategia 2011 –
pienet ja keskisuuret yritykset
03-2011
DM 769898
•Kansainvälistymällä kasvua hakevat pk-yritykset ovat Tekesin tärkein asiakasryhmä (=> n. 1/3 yritysrahoituksesta)
•Maltillisesti kasvavat yritykset ovat lähes yhtä tärkeitä kansantalouden kasvulle
•Tekesin rahoitus suunnataan sekä nopeasti että maltillisesti merkittävää kasvua tavoitteleville yrityksille (yhteensä 2/3 rah.)
•Kotimarkkinoille keskittyvät yritykset voivat saada Tekesin rahoitusta, jos yrityksellä on suuret mahdollisuudet kasvuun tai jos yrityksen toiminnalla suuria välillisiä vaikutuksia
Ota yhteyttä
•Risto Setälä, toimialajohtaja, Tekes Puh. 010 60 55858, risto.setala@tekes.fi
MIKSI TEKESIN TYÖNTEKIJÄ ESITTÄÄ FACEBOOKISSA MIELIPITEITÄÄN TEKESIN JAKAMISTA YRITYSTUISTA KERTOMATTA, ETTÄ ON TEKESIN TYÖNTEKIJÄ?!
1 kommentti:
Itse olen ollut töissä TEKES-rahoitteisessa yrityksessä.
Koko TEKES-hommassa oli sellainen maku, että halutaan vain äkkiä "hyvinvointi"valtiolle jonkinlainen pieni- tai keskisuuri IT-yritys lypsylehmäksi.
Lähetä kommentti