Vapaan markkinatalouden kannatukseni lähtee pitkälle ideasta, jonka mukaan se on paras järjestelmä erilaisten tarpeiden yhteensovittamiseen. Kuinka uskottava tämä oletus on?
Useimmiten ihmiset viittaavat kollektiivisen päätöksenteon järkevyyteen markkinoiden sijaan nimenomaan vetoamalla siihen, kuinka markkinatalous ei oikeasti kykene sovittamaan ihmisten tarpeita yhteen. Ulkoishaitat ovat tietysti yleisimmin mainittu esimerkki, mutta ne ovat kuitenkin hyvin helppo internalisoida markkinamekanismiin useimmiten. Mielenkiintoisempi kysymys on, että jos markkinajärjestelmä todella ottaa huomioon kaikkien ihmisten halut ja tarpeet, kuinka hyvin se sitten lopulta sisäisesti käyttää tätä tietoa ja toimii?
Ensimmäisenä ja tärkeämpänä esimerkkinä "markkinoiden järjettömyydestä" ja sisäisistä ongelmista käyköön polkuriippuvuus, jonka mukaan markkinoilla tapaa syntyä etenkin teknologioiden yhteydessä kaikenlaisia umpisolmuja, joiden ratkomiseen tarvitaan julkisen vallan näkyvää kättä. Esimerkiksi Paul Krugman viittaa vielä uusimmassa mikrotaloustieteen kirjassaankiin QWERTY-näppäimistön yleisyyteen, vaikka kaikki "tietävät" näppäimistön olevan huomattavasti huonommin suunniteltu nk. DVORAK-näppäimistöön verrattuna. Kuitenkin Liebowitzin ja Margolisin puolikuuluisa artikkeli Fable of the keys (1990) kävi läpi molempien mallien historiaa ja tuli johtopääötksiin, jotka eivät (artikkelin kritiikki huomioitunakaan) tue juuri millään tapaa kollektiivisen päätöksenteon paremmuutta. Markkinat eivät siis suinkaan näyttäisi toimivan pelkän tuurin ja silkkojen yhteensattumien avulla.
Toisena ja lähes yhtä tärkeänä esimerkkinä esitetään, että markkinoiden hintajärjestelmä onkin tosiasiassa täysin arbitraarinen, eivätkä hinnat oikeastaan juuri koskaan ole lähellä tasapainoa tai edes lähellä niitä ihmisten haluja ja tarpeita.
Hyvänä kriteeriönä markkinamekanismin toimivuudelle voitaisiin tässä tapauksessa asettaa preferenssien yhdenmukaisuus ja konsistenttius. Onko todella täysin mieletöntä yrittää arvioida vaikkapa jonkun elämän hintaa hänen tekemiensä valintojen perusteella? Eli lasketaan vaarallisen työn aiheuttama riski ja palkkaan markkinoilla muodostuva vaarallisen työn lisä, ihmisten henkivakuutuksiin käyttämä raha, jne., ja katsotaan täsmäävätkö erilaisten valintojen kautta elämän hinnaksi muodostuvat euromäärät toisiaan.
Ja näin, ihmeellistä kyllä, tuntuisi käyvän. Mielenkiintoisena esimerkkinä vaikkapa aikaisemmin kirjoittamani munuaisten myyntihinta on tuntunut eri kulttuureissa ja eri aikana asettuvan lähes täsmälleen samalle tasolle. David Friedman kirjoittaa myös uudessa ilmaiseksi netistä luettavissa olevassa ja hyvässä oikeustaloustieteen perusteita käsittelevässä Law's order -kirjassaan nimenomaan siitä, kuinka tällaisetkin mukamas aineellisen hyvän kanssa yhteismitattomat asiat kuin oman elämän hinta kuitenkin paljastettujen preferenssien kautta tulevat esille, romantisoi humanisti kuinka paljon tahansa halusikaan.
Se, kuinka ihmisten täysin satunnaisilta ja välillä huolettomiltakin vaikuttavien valintojen lopputulokset voivat olla näin konsistentteja, on todella satumaista. Varmasti kukaan ei ala pyörittelemään erilaisia taulukoita poliisiin ammattiin menemisen riskeistä, ja laske sitten haluttua kompensaatiota ja vertaa sitä palkkoihin - toden totta, varmasti kellään ei ole edes riittävää tietoa tällaisista asioista!
Yhä se, kuinka tehokkaasti ihmiset kuitenkin käyttävät markkinoita muiden ihmisten preferenssien kuulemiseen ja omiensa ilmaisemiseen, viittaisi vahvasti siihen, että markkinataloudella on juurensa jo ihmisten kognitiivisessa perustassa. Eivät kaupoissa hinnat asetu tasapainoon suinkaan sen takia, että henkilö vertailisi eri maito/piimä-vaihtoehtojen marginaalisia kustannuksia keskenään, vaan ihan siihen, että tekee mieli just tota rasvatonta maitoa tai harmittaa kuinka kallista toi piimä on.
Tästä näkökulmasta se uusklassisen taloustieteen rationalismioletuskin näyttäytyy huomattavasti järkevämmästä näkökulmasta.
torstaina, maaliskuuta 03, 2005
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ulkoishaitat on varmaan yleisin käytetty esimerkki siksi, että se on helpoin ymmärtää. Internalisoinnin kustannukset riippuvat paljolti siitä, miten hyvin hintalappu voidaan lätkäistä. Tärkeimmät ongelmat ovat 1) hintalapun suuruus ja 2) Hinnan kerääjän päättäminen.
Jos ulkoishaitat olisivat oikeasti merkittävä tekijä siten, että kunhan ne ratkaistaan, niin kaikki toimisi tehokkaasti, olisi libertarismi paljon suositumpaa esimerkiksi oikeiden taloustieteilijöiden parissa. Näin ei kuitenkaan ole, ja vaikka taloustieteilijät ovat keskimäärin liberaalimpaa väkeä kuin ihmiset yleensä, niin putaasti libertaareja on todella vähän.
Ulkoishaittoja suurempia ja vaikempia ongelmia ovat positiiviset ulkoisvaikutukset eli ulkoishyödyt ja jakamattomat hyödykkeet. Näitä ei voi sisäistää oikein mitenkään tehokkaasti.
Ajatellaanpa jakamaton hyödyke, vaikkapa jokin keksintö. Se on jakamaton, koska kuka tahansa voi sitä soveltaa ilman, että se mitenkään haittaa kenenkään toisen soveltamista. Patentti on totaalisen epälibertaari tapa hoitaa asia; patentin haltija vetoaa väkivaltamonopoliin tms pakotusta harjoittavaan tahoon, että tämä väkivalloin estää muita hyötymästä jostakin.
Kuka maksaa jakamattoman hyödykkeen tuotannon? Hyödykkeen tehokas markkinahinta on usein nolla tai lähellä nollaa, koska käyttäjäkohtainen rajakustannus on marginaalinen. Ja vaikka ei olisikaan, joudutaan usein samankaltaisiin ongelmiin kuin luonnollisten monopolien kohdalla: Tehokas ratkaisu ei ole käypä, eli mahdollinen.
Mikrotaloustiede antaa hyviä suuntaviivoja privaattisten hyödykkeiden markkinoiden toiminnasta ja rajoitetusti muutenkin, esimerkiksi juuri informaation leviämisestä ja sen hyödyntämisestä, standardoinnista ja sensellaisesta. Mutta se ei ole maailma, se ei ole "miten asiat ovat", vaan yksinkertaistus. Libertaristien usein tekemä virhepäätelmä on, että talousteoriaa voi käyttää preskriptiivisesti kuvaamaan, miten asioiden tulisi olla. Se ei ole minkään tieteen tai teorian tehtävä. Koskaan.
Joo, olet oikeassa, ulkoishyödyt ovat yleisesti ottaen isompi ongelma kuin ulkoishaitat. Käsittääkseni olemme tässäkin blogissa sekä faqissa selvittäneet kantojamme myös niiden suhteen.
Mutta väität, että libertaareilla on ongelmia positiivisen taloustieteen ja normatiivisten väittämien kanssa - osaisitko antaa näin törkeästä argumentointivirheestä joitakin käytännön esimerkkejä?
En teistä, mutta monet libertaristit ulkomaisissa blogeissa tms. usein väittävät, että voidaan muka perustella aukottomasti, että pienempi valtio olisi parempi aina. Ei tietenkään voida perustella mitenkään teoriasta näin, ei voida perustella juuri mitään siitä, millainen lainsäädäntö tms. on parempi, jos ei voida osoittaa selkeästi tehokkuushaittaa.
Jopa veron kohdalla pitäisi pystyä osoittamaan, että verokiilan aiheuttama tehokkuushaitta on pahempi kuin verolla mahdollisesti aikaansaatu Kaldor-Hicks tehokkuusparannus.
Se, miksi olen tästä kovin pahoillani on, että libertaristit - jotka tässä blogissa sentään ovat osoittautuneet selvästi fiksummiksi kuin esim. usenetissä tapaamani - kovin jyrkiltä vaikuttavine mielipiteineen antavat taloustieteelle helposti huonon maineen käyttäessään sitä kovin selektiivisesti argumenttiensa perusteluna. Vaikka siihen kannattaisi perehtyä ihan poliittisesta suuntauksesta riippumatta.
Libertaristien käyttämä taloustieteellinen argumentaatio ei varmasti ole suurin taloustieteen kohtaama ongelma nykyisessä poliittisessa päätöksenteossa. Kun edes niinkin yksinkertaiset asiat kuin vapaakauppa tai palveluiden yksityistäminen eivät saa kannatusta edes kansanedustajien piireissä, lienee syynä pikemminkin valikoiva ja ideologinen suhtautuminen faktoihin, eikä esim. tämän marginaaliryhmän käyttämä argumentaatio.
Ja suurempaa vahinkoa taloustieteen faktuaaliselle uskottavuudelle tekenevät pikemminkin ne marginaalihörhöt, jotka osaavat hyökätä normaalitaloustieteen teorioita vastaan helposti myytävällä retoriikalla, painottaen "koulukuntaeroja" ja sitä, kuinka vähästä ollaan mukamas samaa mieltä.
Ja yhä, tyylipuhtaana individualistina olen tietysti valmis kantamaan vastuun vain omista argumentointivirheistäni.
No, vapaakauppakaan ei ole niin yksinkertainen asia kuin voisi kuvitella. Onko esimerkiksi varastetun tavaran vapaakauppa hyvä asia? Jostain syystä suurimmassa osassa maailmaa varastetun tavaran kauppa on nähty niin ikäväksi asiaksi, että se on kielletty.
Onko aseiden vapaakauppa hyvä asia? Kun kehitysmaan hallitus ostaa aseita ja tappaa vaikka etnisiä vähemmistöjä, onko vapaakauppa lisännyt hyvinvointia?
Entä orjatyövoimalla tuotetun tavaran vapaakauppa?
Annan tässä vain joitain yksinkertaisia esimerkkejä siitä, miten pelkkä "vapaakauppa", joka teoriassa on yksikäsitteisesti positiivinen asia, ei käytännössä kuitenkaan sitä ole. En väitä, että poliittiset tahot tietävät paremmin, mutta eivät kyllä tiedä kuluttajatkaan. Senkään vertaa.
Lähetä kommentti