maanantaina, toukokuuta 03, 2010

Vanhanen ja Katainen antavat rahojasi rikollisille





Pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja muu hallitus ja heitä tukevat kansanedustajat ottavat sinulta rahaa ja antavat niitä kreikkalaisille rikollisille:

Ensin Kreikka viekkaudella ja vääryydellä soluttautui yhteiseen eurovaluuttaan. Sen jälkeen maan hallitukset poliittisesta kokoonpanosta riippumatta valehtelivat tekaistuilla tilastoilla valtiontalouden tilasta ja velkaantumisvauhdista. Ja Euroopan Keskuspankki EKP ja EU:n komissio seurasivat tätä vehkeilyä avuttomina vierestä.

Ja nyt komissaarit, keskuspankkijohtajat ja EU-maiden valtiovarainministerit ihmettelevät, miten tämä kaikki pääsi tapahtumaan. Ei siinä mitään ihmettelemistä ole.

Niin tapahtui, koska niin annettiin tapahtua. Se oli tietoinen itsepetos.

EU:n perusongelma on se, etteivät sen ylikansalliset hallintoelimet voi päättää unionin jäsenmaiden kansallisesta talouspolitiikasta. Siihen niillä ei ole poliittisia valtuuksia. Kreikan hallituksen toimintakyky ei enää riipu edes oma maan parlamentista. Se punnitaan nyt Ateenan kaduilla.

Maastrichtin sopimus, jolla euromaat ovat sitoutuneet pitämään velkansa ja vajeensa kurissa, on painanut Kreikassa yhtä paljon kuin paperi, jolle se on painettu. Myös muissa EU-maissa Maastrichtin sopimus on nyt huono vitsi, joka ei yhtään naurata.

Silti esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen virkansa puolesta vakuutti keskiviikkona TV1:n A Plussassa, että Kreikka hoitaa omin voimin sotkunsa, ja että kaikki eurovaltiot painavat budjettivajeensa kolmessa vuodessa kolmeen prosenttiin kansantuotteesta.

Niinpä niin. Ainakin siinä Liikanen on oikeassa, että nyt markkinat puhuvat. Sijoittajat vaativat Kreikan velkakirjoista nelisen prosenttiyksikköä suurempaa tuottoa kuin luotettavana maana pitämänsä Saksan velkapapereista.

Näinhän ei pitäisi teorian mukaan olla, koska Kreikalla ja Saksalla on yhteinen valuutta, eikä valtionlainoissa pitäisi olla pääoman menettämisen riskiä. Eihän valtio voi mennä konkurssiin ja jättää sijoittajia ilman saataviaan.

Kyllä se voi. Siitä on paljon esimerkkejä historiasta.

Jos jonkin yksityisen yrityksen johtaja olisi valehdellut yrityksen kirjanpidosta yhtä paljon kuin Kreikan hallitus Kreikan valtion budjetista ja vuotuisista tilinpäätöksistä, rangaistukseksi olisi tullut ehdoton vankeustuomio.

Kreikan hallitus olisi nyt vankilassa, jos Kreikassa noudatettaisiin normaalia lainsäädäntöä.

Pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja muu hallitus haluaa nyt palkita nämä rikolliset antamalla heille miljardikaupalla rahaa suomalaisten veronmaksajien kukkarosta.

Vanhanen ja Katainen varastavat sinulta rahaa antaakseen sitä kreikkalaisille rikollisille.

Hallitus ja eduskunta ovat täynnä rikollisia, maanpettureita ja mielipuolia.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarkennuksena sanottakoon, että Kreikka tai Kreikkalaiset eivät ole mitään rikollisia, suurin osa Kreikkalaisista tuskinpa on edes vähäisimmässäkään määrin ollut tietoinen mitä maan eliitti puuhaa heidän takana. Kuten niin tavallista pieni eliitti tekee kohtalokkaita päätöksiä. Riskiä eivät kanna päätöksientekijät tai riskeistä korkoa nauttivat lainanantajat, vaan meidän veronmaksajat ja Kreikkalaiset kansalaiset jotka joutuvat kärsimään IMF:n kaltaisten rikollisten laitosten matokuurien seuraamukset.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Kun puhuin kreikkalaisista rikollisista, tarkoitin tietysti valtion budjetin väärentämisestä ja holtittomasta velanotosta vastuussa olevaa Kreikan hallitusta ja parlamenttia.

MSandt kirjoitti...

Suuri osa kreikkalaisista on vuosikausien ajan äänestänyt vasemmistolaisen tuhlailupolitiikan puolesta. Kreikkalaiset ovat saaneet sitä mitä ovat tilanneet. Nämä samaiset idiootit, eli äänestäjät, ovat tällä hetkellä kaduilla mellakoimassa tarvittavia uudistuksia vastaan. Kyseessä ei ole minkään pienen eliitin salaliitto vaan perussetti, jossa vasemmistolaiset pääsevät valtaan lupaamalla kaikille kaikkea ilman mitään kustannuksia.

IMF on kyllä rikollinen laitos siinä mielessä, että se jakaa verotuksella riistettyä omaisuutta kreikan sosialistien kaltaisille roistoille. Kreikalle ei pitäisi antaa yhtään mitään.