Aidatut yhteisöt

Phil kirjoittaa taas ihan hauskasti aidatuista yhteisöistä. Kaupunkitutkimuksellisesta näkökulmasta ilmiö on mielenkiintoinen. Kaikilla tuntuu olevan käsitys, että aitoja asuinalueidensa ympärille pystyttävät vain rikkaat, suojautuakseen köyhiltä, ja Tero Lehto yrittää kommenttiosiossa vieläpä selittää aitojen olevan pelkkä statussymboli ilman mitään käytännöllistä funktiota.

Jos nyt kuitenkin katsotaan sinne maihin, missä julkinen valta ei säätele rakentamista niin paljoa ja erilaisia asumismuotoja on laajempi kirjo, selitykset jäävät vajaiksi. Ikävä kyllä en voi sanoa olevani niin kova sosiologi, että tuntisin tilanteita maailmalla hirveästi, mutta esimerkiksi aikaisemminkin käsittelemäni USA Todayn artikkeli huomauttaa, suhteellisesti eniten aidatuissa yhteisöissä asuu espanjalaisperäisiä ihmisiä (hispanic, miten ikinä se nyt suomennettiinkaan). Myös vuokralla asuvat, köyhemmät etniset vähemmistöt asuvat 2,5 kertaa kodinomistajia todennäköisemmin aitojen tai muurien takana.

Keskustelu muistuttaa siis hyvin paljon esimerkiksi kännyköiden tuloa Suomeen 90-luvulla. En väitä, ettäkö Lehdon analyysi olisi täysin nollatasoa, mutta vebleniläinen statusselittäminen kulutukselle ei ihan oikeasti ole ainakaan missään määrin riittävä selitys ilmiölle. Aika harva varmaan 80-luvun lopussa sitä kännykkääkään osti pelkästään kavereille näytettäväksi.

Ja, niinpä nykyisinkin jokaisella opiskelijalla ja työttömälläkin on kännykkä.

Syy, miksi "rikkaat" Suomessa asuvat aidatuissa yhteisöissä, on lähinnä se, että rikkailla on varaa yleisemminkin niihin hienoihin ja uusin juttuihin enemmän. Markkinataloudessa on kuitenkin se hämmästyttävä ilmiö, että alun perin rikkaiden luksusjuttuna alkaneet ilmiöt yleistyvät kohtalaisen nopeasti kaikkien saataville. Lisäselityksenä voisi todeta Espoossa olevan tonttimaata ja siellä asuvilla parempia yhteyksiä poliitikoihin, jotta he ovat saaneet kaavoitettua tällaisia asuinalueita.

Mutta ei, aidatut yhteisöt eivät ole mitään Mad max -meininkiä, elitismiä tai elintasokuilun nousua, vaan kätevä ratkaisu julkishyödykeongelmiin, sosiaalisen yhteisöllisyyden toteutumiseen, tehokkaaseen omaisuudensuojaan ja vastaaviin, joita kaipaavat ihan yhtälailla niin köyhät kuin rikkaatkin. Ja jos aikoo tuomita aidatut yhteisöt jonkinlaisena rikkaiden epäreiluna tapana suojata ansaitsemansa omaisuus tarpeessa olevien köyhien varastelulta, pitäisi kyetä selittämään myös, miksi aidatut yhteisöt ovat niin suosittuja siellä köyhempienkin keskuudessa siellä, missä aidattuja yhteisöjä saa rakentaa.