Yksilöajattelu ja abortti

Aborttioikeus on yksi mielenkiintoisemmista yhteiskunnallisista aiheista. Filosofian puolesta se leikkaa syvälle yksilön, oikeussubjektin ja luonnostaan liitännäisen päätösoikeuden hankaluuksiin, samalla kun se on käytännössä niin vakava uskonnollis-eettinen kiistakapula että siihen liittyvät mielipiteet voivat ajaa jopa klinikkapommituksiin, siis terrorismiin. Aihe on hankala libertarismin sisälläkin, koska aatteen kannattajista löytyy monia jotka ottavat eettisen reduktionismin ja apriorismin hyvin vakavasti; abortti on perusperiaatteiden nojalla joko on oikein tai sitten ei, ja päätöksestä riippuu suoraan se kuka pannaan kalterien taakse. Mutta on pari suhdetta, joissa libertaarien sisäinen keskustelu poikkeaa rajusti populaarimmasta, ja jotka voisivat olla huomionarvoisia laajemmassakin asiayhteydessä.

Yleensä eettinen keskustelu abortista redusoituu ennemmin tai myöhemmin kahden oikeuden ristiriidaksi. Toinen on sikiön ihmisyydestä lähtevä oikeus elämään, toinen äidin oikeus päättää omasta ruumiistaan ja elämästään. Keskustelu velloo lähinnä sen ympärillä, kumpi oikeus on vahvempi, pätevätkö molemmat oikeudet todella ja mihin esimerkiksi ihmisyyden rajat vedetään. Perushankaluus on, että biologisesta välttämättämyydestä ja lääketieteen kehittymättömyydestä äidin ja lapsen intressit ovat tässä sidonnaisia, eikä niiden perusteella siis voida tehdä erillisiä päätöksiä. Individualistinen, rationaalinen ihmiskuva ei sovellu tilanteeseen, jossa vatsassa elääkin yhtäkkiä toinen, vieläpä toistaiseksi varsin kehittymätön, riippuvainen yksilö.

Mutta toisaalta, individualistisesta ihmiskuvasta seuraa myös tiettyjä hyötyjä. Ensinkin, se asettaa aborttikiistankin selvempään asiayhteyteen kun joudumme analysoimaan äitiä ja lasta erillisinä ihmisinä joilla voi olla ristiriitaiset intressit ja erilliset oikeudet, joiden oikeuksiin pitäisi olla selvät syyt ja joiden oikeudet eivät saisi olla ristiriidassa silloinkaan kun intressit ovat. Tästä näkökulmasta huomataan, että ongelma on nimenomaan erillisten, kokonaisten yksilöiden oletuksessa, joka ei tässä päde. Ja toiseksi, libertaarit tunnetusti analysoivat lakia löyhänä yhteiskunnallisena säännöstönä joka määrää ne minimaaliset reunaehdot joiden puitteissa yhteiskunnassa tehdään päätöksiä. Tästä näkökulmasta kyse on siitä, kuka saa päättää abortista ja millä perusteilla. A priori ei ole täysin sanottua, että abortti kuuluu niihin asioihin, jotka ovat lain oikeellista sovellusalaa tai joissa pitäisi ylipäänsä saavuttaa yksimielisyys.

Niinpä libertaarikirjallisuudessa esiintyy ainakin kaksi epätyypillistä tapaa ratkaista aborttikiista. Ensimmäinen on se, että äidin ja lapsen oikeudet kytketään toisistaan irti, ja aborttioikeutta kannatetaan samalla kun sikiön aktiivinen tappaminen katsotaan murhaksi. Tästä näkökulmasta aborttioikeus on äidin oikeus päättää omasta kehostaan, mutta se sisältää vain oikeuden poistaa lapsi kehosta ja lopettaa tiivis, biologisluontoinen, positiivinen apu lapselle. Tämän jälkeen oikeus elämään ja oikeus päättää omasta kehosta eivät enää ole suoraan vastakkaisia, ja lapsen mahdolliset positiiviset oikeudet määräytyvät samoin perustein kuin jo syntyneen lapsen kohdalla. Abortti lakkaa olemasta erikoistapaus.

Toinen mielenkiintoinen ratkaisu on se, että asia yksinkertaisesti jätetään lain ulkopuolelle tai -- hieman teoriasta riippuen -- se tiputetaan niin alhaisen tason päätösyksiköihin että kaikki lain piirissä olevat voidaan saada suostumaan siihen yksimielisesti ja/tai laillista kilpailua voi esiintyä. Tässä päätösongelma käsitetään nimenomaan poliittiseksi, ja se yritetään ratkaista puhtaasti päätösprosessiin liittyvin keinoin, ei ottamalla kantaa päätöksen lopputulokseen. Toisin kuin monille muille, tämä on laissez-faire -liberaalille täysin käypä ratkaisu koska aate lähtee siitä että suurin osa asioista pitäisi joka tapauksessa ratkaista yksityisesti. Tällöin erimielisyyden salliminen on yleensä vain hyvästä.

Jotkut perustelevat kantaa myös sillä, että laki voi tiettyyn mittaan olla myös evolutionaarinen mekanismi tai työkalu, jonka laajempi, valtaa rajoittavan perustuslain takaama lakikilpailu oikeuttaa. Tietyssä mielessä jälkimmäinen näkökulma lähtee ajatuksesta, jonka mukaan lain ongelma ei niinkään ole se että se on väärä vaan se että julkinen valta on liian laaja ja tästä seuraa että se estää normaalia, evolutiivista, kansalaisyhteiskunnan prosessia. Tällöin ratkaisu ei voi olla se että lakia muutetaan, vaan se että perustuslaillisesti rajataan lainkäyttö niin että sen riskit vähenevät. Silloin rinnakkain voi tietyin ehdoin esiintyä erilaisia lakeja, myös abortin kohdalla, ja ongelma katsotaan ratkaistuksi sillä että kukin voi lopulta valita oman yhteisönsä ja lakinsa, kunhan yksiköt vain ovat niin pieniä että valinnanmahdollisuus on todellinen.

Omalta näkökulmaltani kumpikaan näistä ratkaisuista ei ole täysin tyydyttävä, koska luultavasti aborttioikeus pitäisi analysoida myös yksityiseettiseltä kannalta. Mutta oli miten oli, tällaiset näkökulmat rikastuttaisivat luultavasti aborttikeskustelua joka muuten tuntuu pyörivän niin hyvin kuluneilla urilla. Ne osoittavat, että kovalla individualismilla voi edelleen olla annettavaa myös vakavalle yhteiskuntaeettiselle analyysille, eli siis yhteisen hyvän teorialle.