Tiedättekö miksi kostaminen tuntuu niin hyvälle, mutta yhteistyö ei? Tiedättekö, miksi ihmiset ovat kohtalaisen hyviä tunnistamaan huijareita, mutteivät kovin hyvin osaa raakata joukosta esiin yhteistyöntekijöitä? Eikö olekin niin, että missä ikinä ryhmäännytään, useammin joukoista erotellaan pikemminkin petturit ja vähän työtä tekevät erilleen, kuin pelinrakentajat ja enemmän työtä tekevät?
Selitys löytyy luultavasti evolutiivisesta kehitysympäristöstä, ottaen huomioon kuinka yleisiä luettelemani piirteet ovat kaikille ihmiskulttuureille. Sosiobiologiaa, siis.
Jos tutkitaan tällaista kostokäyttäytymistä ex post -tilanteissa, kostossahan ei juurikaan ole järkeä, kun ei siitä saa mitään takaisin, ja pahimmassa tapauksessa se johtaa kostokierteeseen. Jos kuitenkin mietitään vähän pitkäjänteisemmin, tarkoituksena on tietysti yksinkertaisesti tehdä rikosten teko muille kalliimmaksi, etteivät ne tekisi niitä.
Jos katsotaan siis algoritminomaisesti niitä valintapaineita, jotka ovat vaikuttaneet kostomekanismien biologisen pohjan syntyyn, havaitaan, että nykyisin sen kummemmitta kohtalokkaitta ylimielisyyksittä voidaan todeta ihmisen laatineen jo parempia mekanismeja: sellaisia kuin oikeusvaltio, ja oikeustaloustiede lainsäädännön toimivuuden arvioijana.
Tästä voidaan vetää lyhyt muistilista itse kullekin:
- Älä kannata kovia rangaistuksia äläkä mene kostomentaliteettiin mukaan. Samoihin tavoitteisiin pääsee helpomminkin ja kaikkia hyödyttävin tavoin.
- Vaikkei aina tekisi mieli tehdä yhteistyötä, yritä kuitenkin aina. Ihmisen kognitiivisessa taloudessa on laskuhäiriö, jonka mukaan ensi silmäyksellä yhteistyötilanteista ei vaikuttaisi tulevan yhtä paljon iloa itselle kuin usein sitten tuleekin. Vaan tuleepa kuitenkin.
- A fortiori, muista hymyillä. Ei maksa mitään, tulee muille hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti