Alhaalta ylöspäin järjestäytyvän yhteiskunnan perusteoria

Olen äskettäin lukenut Frederic Bastiat'n todella mielenkintoista kirjaa Economic harmonies, jota on aika vaikea löytää painettuna, vaikka siitä onkin netissä eräs käännös. Kaverini kuitenkin löysi sen Amazonista, tilasin sen hänelle ja olen selaillut nyt sitä. Se on toisaalta liberaalin yhteiskuntafilosofian, ja toisaalta tieteellisen yhteiskuntatieteen ensimmäisiä, ja tärkeimpiä kirjoituksia.

Bastiat lähtee mielenkiintoisella tavalla selittämään, kuinka absurdi esimerkiksi vanhakeynesiläinen ajatus on, jonka mukaan hajautuneessa, miljoonien ihmisten yhteiskunnassa syntyisi omalakisesti kaikenlaisia kriisejä, ylituotantoa, pulaa ja vastaavaa. Lähinnä hän kuitenkin käsittelee liberaalin ontologian kannalta marxilaista näkemystä, jonka mukaan yhteiskunta pitää järjestää tiettyyn rationaaliseen järjestykseen aivan kuten vaikka postimerkkikokoelma täytyisi panna tietynlaiseen järjestykseen.

Loppujen lopuksi kuten kaverini Thomas B. aina jaksaa muistuttaa, autoritaarisen yhteiskuntateorian takana kummittelee aina jollain tapaa Hegelin haamu. Useimmiten se on verhottu Faustilaiseen retoriikkaan ja kauniisiin metaforiin, mutta se kuitenkin tiivistyy näkemykseen, jonka mukaan yhteiskunnalla olisi jotain omia lakejaan. Tällaisen teorian redusoitavuus on enemmän tai vähemmän aina naurettavan huono - ne "yhteiskunnan lait" kun ovat vain emergenssiä, eivät suinkaan mitään ylhäältäpäin annettuja lakeja, joiden huomassa sitten yhteiskunnan osat toimivat.

Jos katsotaan mitä yhteiskuntatieteet nyt sitten käsittelevät, niin niiden aiheenahan ovat vain yksinkertaisesti kompleksiset järjestelmät. Tarkemmin sanottuna, ne käsittelevät itseorganisoituvia, itseään homeostaasissa ylläpitäviä, hajautuneita kompleksisia järjestelmiä, joiden osina vain sattuvat olemaan biomekaaniset koneet nimeltä ihmiset.

Nämä biomekaaniset robotit ovat ohjelmoitu sokean kellosepän toimesta liikkumaan järkevästi - kun on nälkä, jalat alkavat liikkua kohti ruokaa, jne. Ja kun kerran yksittäiset robotit saisivat niin vähän aikaan, tulee ihmisten kyetä koordinoimaan keskinäistä liikkumistaan järkevästi, eli yhteiskunnassa pitää muodostua työnjakoa. Sen sijaan, että kaikki jahtaavat seeproja savannilla, joku voi opiskella aivokirurgiksi ja luottaa siihen, että muut ruokkivat ja vaatettavat hänet ja niinedespäin. Luonnollisesti ne tavat, instituutiot ja lait, jotka ovat mahdolistaneet työnjaon ja koordinaation parhaiten, ovat menestyneet. Kulttuurilliset fenotyypit ovat täten aiheuttaneet oman leviämisensä populaatiossa - paitsi tietysti kehitysmaissa, jotka eivät ikävä kyllä ole pitkälti vieläkään omaksuneet näitä tapoja.

Täten yhteiskunnassa vallitseva järjestys ja instituutiot näyttäytyvät puhtaan individualistiselta pohjalta hyvin yksinkertaisilta, naturalistisilta, ja ymmärrämme niiden hyödyn ja tarkoituksen.

***

Tämä kompleksinen järjestelmä sitten pyrkii antamaan viitekehyksen, jonka piirissä yksittäiset ihmiset saavat täydellisen pohjan yrityksen ja erehdyksen kautta keksiä tällaisia erilaisia tapoja, liikeideoita, ja vastaavia, jotka parhaiten hyödyntävät avoimen järjestelmän rajojen ulkopuolella olevia resursseja. Luonnonvarat siirtyvät erilaisiin käyttötarkoituksiin ja teknisten vempeleiden rakennusohjeita levitetään eri ihmisille.

Tätä viitekehystä kuvataan parhaiten sinä libertarismin peruskolmikkona: ruumiillisen koskemattomuuden, yksityisen omistusoikeuden ja sopimusoikeuden lainsäädäntönä. Muu lainsäädäntö saattaa joskus olla hyödyllistä, mutta jotta tämä hajautunut prosessi toimisi ja kykenisi valjastamaan nykyisin lähinnä ihmisluontoon sisäänrakennetut mekanismit parhaiten palvelemaan toisia ihmisiä, tarvitaan vähintään nuo lait. Anarkokapitalistit eivät missään nimessä kiellä tätä - heidän mielestään vain parhaiten vakiinnuttaisiin juuri noihin lakeihin valtiottoman, yksityisiin vartiointiyhtiöihin perustuvan yhteiskunnan kautta.

Tämä on tietysti puhtaan positiivinen näkemys yhteiskuntatieteissä, ei suinkaan normatiivinen. En väitä, etteikö "afrikkalainen kommunitarismi" olisi yhtään sen huonompi tai parempi. Se on pikemminkin vain kehittynyt heidän resurssejaan varten. Heimoyhteisö, jolla on yhteinen kaivo ja yhteiset lehmät, varmasti inkorporoi omaan yhteiskuntaansa nuo resurssit paremmin noudattaen heidän omaa heimovaltaansa.

Jos he sen sijaan haluaisivat lapsikuolleisuutensa laskevan länsimaiselle tasolle, heidän pitäisi puolestaan ottaa käyttöön se juridinen kehikko, mihin länsimaiset markkinataloudet perustuvat. Ei siinä mitään sen kummempaa ole.

***

Tähän Marx vastaa, että se hajautunut järjestelmä jota ikävästi usein kapitalismiksi kutsutaan ei ole luonnollinen, pienten yksittäisten meemien ja järkevien ja tarpeellisten tapojen kimppu. Sen kehitystä voi mukamas parhaiten pikemminkin luonnehtia näillä typerillä hegelismeillä. Erityisesti painotetaan jonkinlaisten yhteisöjen taistelua: työntekijät vastaan omistajat, jne.

Bastiat'n pointti kirjassaankin on huomattavasti naturalistisempi. Hän huomauttaa, että Marx väärintulkitsee yhteiskunnallisia oloja, vetää jostakin aggregaattiluvuista vääriä johtopäätöksiä ja kuvittelee, että koska yhteiskunnasta nousee spontaanisti esiin tiettyjä instituutioita, nämä olisivat jonkinlaisen ei-vieraan kehityksen tuloksia. Jos lähdetään katsomaan ihan tieteellisesti näitä instituutioita, niiden pohja tosiaankin on ruohonjuuritasolla, ja ne tosiaankin toimivat universaalisti koko järjestelmässä.

"Luokkaristiriidat" ja modernistiset identiteetit nimenomaan katoavat puhtaassa laissez-faire kapitalismissa; pikemminkin sitä luonnehtii monikulttuurisuus, moni-identiteettisyys ja monoliittisten ja emansipatoristen "lopullisten ratkaisujen" puute. Sievä, yksinkertainen ja tyydyttävän lopullinen johtopäätös, jossa proletariaatin diktatuuri hallitsee tuotantoa on täysin antagonaalista sille hajautuneelle järjestykselle, joka jatkuvasti etsii uusia uria, jatkuvasti keksii uusia resursseja, eikä ikinä edes mikrotasolla ole missään yleisessä tasapainossa tai tyydyttävässä, selkeässä lopputilassa.