sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

SDP:n puoluesihteeri talouden elvyttämisestä

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen:

Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan hallituksen talousarvion menoelvytyksen suuruus on vuodelle 2009 0,134 % bruttokansantuotteesta, kun reaalimenojen kasvu on huomioitu luvussa. Veronkevennysten osuus on puolestaan 0,91 % bkt:sta.


Veronkevennykset ovat parasta elvytystä.

Menoelvytys on hölmöläisten peitonleikkuuta, koska kaikki valtion menot rahoitetaan veroilla; nämä elvytysmenojen rahoittamiseen tarvittavat verot tuhoavat työpaikkoja enemmän kuin elvytysmenot luovat niitä.

Korhonen:

Veronkevennykset eivät auta, jos työpaikka menee alta. Nyt puhutaan lomautusaallosta. Seuraava vaihe on irtisanomisaalto.

Ne veronalennukset nimenomaan ehkäisevät niitä irtisanomisia.
Työpaikkojen "pelastaminen" elvytysmenoilla tuhoaa työpaikkoja elvytysmenojen kattamiseen tarvittavilla veroilla.

Korhonen:
Veronkevennykset eivät myöskään kohdistu suurimpaan osaan vanhusväestöstä. Suomen 1,2 miljoonasta eläkeläisestä noin puolet ansaitsee alle 1100 euroa kuukaudessa. Ansiotuloveron kevennys ei vaikuta heihin millään tavoin. Takuueläke auttaa pienituloisimpia eläkeläisiä, mutta se tulee voimaan vasta hieman ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Keventämällä heti pienituloisten kunnallisverotusta saataisiin aikaan laajempi vaikuttavuus. Verotulomenetykset kompensoitaisiin kunnille valtionosuuksina.

Tämä ei vaikuttaisi kansantalouteen nettomääräisesti lainkaan. Valtion olisi saatava itselleen lisää verotuloja kompensoidakseen kuntien valtionosuuksien kasvattamisen aiheuttamat menolisäykset.
Vaihtoehtoisesti valtion muita menoja voitaisiin toki karsia samalla summalla kuin kuntien valtionosuuksia kasvatetaan. Tällöin sinun pitäisi rehellisyyden nimissä esittää muiden menojen leikkaukset, joilla aiot kompensoida kuntien valtionosuuksien kasvattamisen.

maanantaina, helmikuuta 02, 2009

Hans Hoppe John Maynard Keynesistä

Googlealertin kautta sain linkin tällaiseen blogiin:




Sunday, February 1, 2009
Keynesian economics is dead

Well, at least it should be. But the government rolls it out, year after year, teaching it in the schools and using it to "guide" us to prosperity. Well, we know how that's turned out. As Hans Herman-Hoppe stated in his The Misesian Case Against Keynes:

I will show that Keynes's new economics, like that "underworld" tradition, is nothing but a tissue of logical falsehoods reached by means of obscure jargon, shifting definitions, and logical inconsistencies intended to establish a statist, anti-free-market economic system.

Why is the U.S. economy in bad shape? Because of the Federal Reserve, its fiat currency, and devotion to Keynesian economics. When, and only when, we are able to free ourselves from paper money backed by nothing and the cranky economics of Keynes will we be able to return to true prosperity.

Posted by Christopher Scott



Christopher Scott teaches history and government at a college in Houston. He is passionate about life, liberty, and property and wants to help people learn about the ever-increasing growth and power of the coercive state.


Suosittelen käyttämään googlealertia, joka lähettää sähköpostitse automaattisia ilmoituksia uusista tietyn hakusanan sisältävistä teksteistä. Tällä tavalla voi löytää mielenkiintoisia juttuja paljon helpommin kuin lukemalla säännöllisesti jotain uutissivustoja.

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Nokian ex-toimitusjohtaja: Nykyisen hallituksen talouspolitiikka pähkähullua

Itsestäänselvyyksien sarjamme jatkuu. Tässä tulee taas sellaista perussettiä, jonka pitäisi olla kaikkien luku- ja kirjoitustaitoisten tiedossa. Matti Vanhasen ym. poliitikkojen tyhmyys on kuitenkin niin sanoinkuvaamatonta, että heidän kapasiteettinsa ei riitä tällaisten asioiden tajuamiseen. Vanhanen ym. hörhöt eivät osaa laskea, että 2 + 2 = 4.

Nokian ex-toimitusjohtaja Kalle Isokallio:



Politiikassa on menossa Hullut Päivät. Hulluuden mestaruudesta kilpaillaan sillä, kuka ehdottaa suurinta summaa laman torjuntaan. Kun velalla tehdyt toimet ovat vain siirrettyä verotusta, äänestäjien pitäisi ymmärtää, että poliitikot kilpailevat siitä, kuka ehdottaa suurimpia veronkorotuksia tuleville vuosille.

Tähän mennessä suurimpia veronkorotuksia ovat vaatineen Keskustan kellokkaat, ministeri Tanskanen ministeri Pekkarisen pyynnöstä ja pääministeri Vanhanen omasta päästään.

Molemmat ehdotukset ovat kymmenen miljardin luokkaa. Kun tuloverokertymä oli viime vuonna neljätoista miljardia, niin viidelle vuodelle jaettuna kumpikin keskustan ehdotus tarkoittaa neljäntoista prosentin veronkorotusta ja kymmenelle vuodelle jaettuna seitsemän prosentin. Jos molemmat ehdotukset toteutettaisiin, niin tuplatkaa korotukset. Kansantalouden kanalta niiden seurauksena tulevat veronkorotukset ovat murhaavan kohtalokkaita.

Ministeri Pekkarinen haluaa veronmaksajien rahoilla elvyttää elinkelpoisia yrityksiä. Ihailen ministeri Pekkarisen kykyjä. Kun pankit eivät ole tähän mennessä satavuotisen olemassaolonsa aikana pystyneet aina erottamaan elinkelvottomia yrityksiä elinkelpoisista, mistä Pekkarinen on yhtäkkiä tuon näkemisen kyvyn hankkinut?

Kun monen yrityksen hallitus ei nykytilanteessa edes itse tiedä, pysyykö firma pystyssä taantuman yli, niiden kanttaisi varmuuden saamiseksi tiedustella asiaa ministeri Pekkariselta.

Pääministeri Vanhasen ehdotuksessa suurin rahoista on melko heikosti kätkettyä aluepoliittista tukea niille alueille, joissa puolue menetti eniten kannatustaan viime kunnallisvaaleissa. Kymmenen miljardia on mielestäni melko mittava puoluetuki yhdelle puolueelle. Luoja meitä varjelkoon siltä, että muut puolueet ryhtyvät vaatimaan kokoansa vastaavia paketteja omille kannattajilleen.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kotimaisessa poliittisessa rahanjaossa on se, että meillä käytetään toimenpiteistä termiä elvytys. Kun elvytys tarkoittaa kuolemankielissä olevan potilaan herättämistä henkiin, ministeri Pekkarisen elvytyspaketti elinkelpoisille yrityksille on looginen kärrynpyörä. Jos yritys on tällä hetkellä elinkelpoinen, sitä tuskin tarvitsee elvyttää henkiin.

Muissa maissa taantuman torjuntaan suunniteltuja paketteja kutsutaan piristykseksi, ei elvytykseksi. Suomalaisten poliitikkojen kohdalla kyseessä on ilmeisesti freudilainen lipsahdus, eli he sanovat mitä tarkoittavat. Kansantaloutta ei ole aikomuskaan piristää kestävällä tavalla, vaan veronmaksajien rahat aiotaan käyttää kuolevien yritysten elvyttämiseen.

On selvää, ettei maailma palaa siihen hulluun tilanteeseen, joka vallitsi tämän vuosituhannen alkuvuosina, verorahoilla olisi syytä piristää vain niitä yrityksiä, jotka pärjäävät tulevassa maailmassa.

Elvyttää voisi poliitikkojen aivotoimintaa.




Juuri näin.

Veronmaksajien rahojen antaminen yrityksille tukiaisina on talouselämän kannalta hölmöläisten peitonleikkuuta: taloudesta verotuksella pois revittyjä rahoja laitetaan takaisin talouteen. Ei se raha sillä tavalla lisäänny.

Itse asiassa yritystuet ovat talouselämän kannalta jopa pahempaa kuin hölmöläisten peitonleikkuu. Jos peitosta leikataan pala irti, sen ompeleminen kiinni peiton toiseen palauttaa peiton entisen kokoiseksi. Verojen repiminen normaaleilta, rehellisiltä, kannattavasti toimivilta yrityksiltä ja niiden työntekijöiltä ja näiden verovarojen jakeleminen tukiaisina kannattamattomille, epärehellisille, korruptoituneille, almuja kerjääville, poliitikkoja lobbaaville paskafirmoille ja niiden työntekijöille vähentää tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotantoa eli bruttokansantuotetta.

Verotus vähentää normaalien, rehellisten, asiakkaidensa haluamia tuotteita kannattavasti valmistavien yritysten ja niiden työntekijöiden kannustinta jatkaa ja kasvattaa tuotantoa.

Tukiaiset kannustavat epärehellisiä paskafirmoja valmistamaan lisää sellaisia tuotteita, joista asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan kustannusvastaavaa hintaa.

Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen, Antti Tanskanen ym. nykyisen talouspoliitikan harjoittajat ja kannattajat siis pahentavat Suomen lamaa näillä "elvytyspaketeillaan".

Vanhanen, Pekkarinen, Tanskanen jne. ampuvat Suomen talouselämää polvilumpioihin ihan huvikseen.

Nykyinen talouspolitiikka pienentää Suomen bruttokansantuotetta kovaa vauhtia. Mitä pidempään nykyinen hallitus jatkaa nykyistä talouspolitiikkaansa, sitä syvemmälle Suomen bruttokansantuote romahtaa.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Korkeasaari yksityistettävä

Jatkanpa tätä itsestäänselvyyksien sarjaa.

Hommaforumilla keskusteltiin Helsingin eläintarhasta, jonka johtokuntaan on nakitettu kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho.

Mielestäni on täysin järjetöntä sosialismia, että valtio tai kunta nimittää jotain poliitikkoja eläintarhan johtokuntaan.

Tämä on aivan tyylipuhdasta neuvostoajattelua: viisivuotisssuunnitelmassa määrätään, kuinka paljon annetaan lihaa leijonille, bambua pandakarhuille, banaaneja simpansseille jne. Helvetin tyhmää touhua!!

Ehdotan Korkeasaaren yhtiöittämistä, johtokunnan lakkauttamista (Korkeasaari Oy ei tarvitse muita johtajia kuin toimitusjohtajan ja osakeyhtiön hallituksen) ja yhtiön osakkeiden myymistä eniten tarjoaville pääomasijoittajille.

Kyseessä on keskisuuri yhtiö, jonka ei kannattane järjestää yleisölle suunnattua avointa osakeantia eikä listautua pörssiin.

Joka tapauksessa Korkeasaari Oy:n koko osakekanta pitää myydä heti. Eläintarhan pyörittäminen ei ole mikään hyvinvointivaltion palvelu. Kunta tarvitsee rahaa kouluihin, terveydenhoitoon, lastentarhoihin ja vanhainkoteihin. Rahaa ei siis pidä tuhlata leijonien, elefanttien, kirahvien ym. elukoitten hyysäämiseen.

Ihmiset voivat maksaa eläintarhan pääsylipuista markkinaehtoisen, kustannusvastaavan hinnan. Kun eläintarha tuottaa voittoa (pääsylipputulot, ravintoloiden vuokratulot ja mahdolliset sponsorointitulot jne. ylittävät eläintarhan pyörittämisen kustannukset), kunnan ei tarvitse omistaa sitä.

Voittoa tuottavien yritysten omistaminen ei kuulu kunnan tehtäviin. Kunnan ei tarvitse omistaa myöskään ruokakauppoja, vaatekauppoja, ravintoloita, huonekalukauppoja tms. voittoa tuottavia yrityksiä, joten miksi kunnan pitäisi omistaa voittoa tuottava eläintarha? Kannattavalle (tai potentiaalisesti kannattavalle) yritykselle on halukkaita ostajia eli yksityisiä sijoittajia. Kaikkien voittoa tuottavien yritysten pitää olla yksityisessä omistuksessa. Valtio tai kunta ei ole mikään yritys, jonka tehtävänä on tuottaa voittoa. Julkisen sektorin pitää huolehtia vain sellaisista yhteiskunnallisesti välttämättömäksi katsotuista tehtävistä, jotka ovat yksityisille kannattamattomia.

Tätä väänsivät rautalangasta jo Anders Chydenius ja Adam Smith, mutta valitettavasti useimmille ihmisille markkinatalouden perusperiaatteet ovat vielä 2000-luvullakin aivan yhtä tuntemattomia kuin 1700-luvulla. Useimmilla ihmisillä tuntuu päässä olevan jonkinlainen synnynnäinen aivovamma, joka estää tajuamasta markkinoiden toimintaa.

perjantaina, tammikuuta 16, 2009

Valtion alkoholimonopolista

Facebook-ryhmästä Ned med Systembolaget, Alko, Vinmonopolet och Vínbúð:


Rafaël Cruz (Sweden) wrote

at 2:29am on November 17th, 2007

So long the governments do not take real measures to teach people how to drink responsibly a lot of Finns will keep on dying because studies show that you are one of the unhappiest people in Europe. So solve your issues instead of hidding behind lcohol.





Mikko Ellilä wrote

at 8:01pm on December 9th, 2007

Rafaël Cruz (Sweden) wrote:

"So long the governments do not take real measures to teach people how to drink responsibly"

This is an example of typical Swedish socialist thinking.

You're saying the GOVERNMENT should TEACH the people how to drink. In other ords, you see the government as a nanny, and the people as children. This kind of thinking is obviously antagonistic toward democracy. This is why socialists are typically in favour of a dictatorship.

"a lot of Finns will keep on dying because studies show that you are one of the unhappiest people in Europe."

Are you really stupid enough to trust Gallup polls and other such "studies" where people are asked whether they are happy?

"So solve your issues instead of hidding behind alcohol."

Did it ever occur to you that people might drink alcohol for some other reasons than to "hide" some "unsolved" issues?





Rafaël Cruz (Sweden) wrote

at 3:15pm on December 11th, 2007

If you are going to be so stern and impolite you could at least contribute something interesting to the debate. I was referring to studies carried out professionally by the European Union. People drink for many reason but what the debate lacks is substantial information about these reasons. By "teaching" people to handle alcohol I meant that people are well-informed in schools and campaings about the good and bad aspects of alcohol. I do not mean nanny-state politics. Please refrain from insults and enfantile comments next time you write, kiitos.




Mikko Ellilä wrote

at 2:15pm on December 12th, 2007

"If you are going to be so stern and impolite you could at least contribute something interesting to the debate."

There is no need to debate. The government monopoly on the sales of alcohol should be abolished. Enough said.

End of story.

"I was referring to studies carried out professionally by the European Union."

So?

"People drink for many reason but what the debate lacks is substantial information about these reasons."

We don't need to discuss these reasons. Abolish the monopoly. Let the people drink for whatever reason. The monopoly does not stop people from drinking; therefore the reasons why people drink are totally irrelevant to this discussion.

That's it.




Tapio Reinekoski (Uni. Helsinki) wrote

at 1:46pm on July 23rd, 2008

Do you actually believe that in countries as small as Finland, Norway and Sweden there is enough demand for wines (and beers, sure) of any cultural or culinary value to maintain even a bearable selection for people enthusiastic about wine not merely as alcohol?

Bringing down the monopoly of, for instance, Alko in Finland would mean 5€ wines or 20€ BIBs in grocery stores and drive-by supermarkets, and one or two passable wine shops in the centre of Helsinki with a considerably narrower range of products. People who now show even a modest aspiration to the wine (or any alcohol product for that matter) they drink turn to the supermarkets and their elleged convenience.

The only instance protecting the every day availability of quality wines in Finland is Alko (despite the severe rigidness of its selection). If some right wing twats want to savour their free-market-spawned Gato Negro, that's fine. Just don't expect people with taste buds and curiosity to do the same.




Tapio Reinekoski (Uni. Helsinki) wrote

at 1:51pm on July 23rd, 2008

A state owned monopoly is in the current climate still the only way to ensure the availibility of products with low demand. Reasons why they should be availible are probably beyond the Economics 101 for dummies -perception of society and culture.




Mikko Ellilä wrote

a 7:54pm on July 25th, 2008

Tapio Reinekoski appears to be an extremely typical elitist socialist whose reasoning goes along the lines: "I want something that the free market can't provide, therefore I want other people to pay taxes to give me what I want because I'm a better person than they are and therefore I deserve to live at their expense."

I hope this "Tapio Reinekoski" character is actually a standup comedy routine, but I'm afraid he might be a real person because such arrogant authoritarian socialists actually do exist.




Ingrid Irlin wrote

at 9:22pm yesterday

At en stat skal kunne ha monopol på en vanlig forbruksvare, samt nekte myndige personer å nyte alkohol med en viss styrke er rett og slett helt hårreisende. Det er svært få vestlige land som opererer på den måten.







Nämähän ovat sinänsä itsestäänselvyyksiä kaikille täysjärkisille ihmisille, mutta Matti Vanhasen ja Liisa Hyssälän kaltaisten holhousvaltiofanaatikkojen takia näitä itsestäänselvyyksiä täytyy silloin tällöin toistaa.

Mordorin linna on täynnä imbesillejä, jotka edelleen ylläpitävät valtion alkoholimonopolia silkkaa tyhmyyttään ja/tai pahuuttaan.

maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Israel vs. Hamas: déjà vu





Hamas ampuu tuhansia raketteja Israeliin.

Israel hyökkää Hamasin hallitsemalle alueelle eli Gazaan tuhotakseen terroristien tukikohdat, joista niitä raketteja on ammuttu.

Eurooppalainen vasemmisto osoittaa mieltä Israelia vastaan.

Eurooppalainen vasemmisto ei ole millään tavalla noteerannut sitä seikkaa, että Hamas on ampunut tuhansia raketteja Israeliin. Eurooppalainen vasemmisto vastustaa vain Israelin vastahyökkäystä. Eurooppalaisen vasemmiston mielestä Israelin pitäisi siis vain istua Hamasin rakettien maalitauluina tumput suorina, tekemättä mitään.

Tästä tulee vahva déjà vu-tunne. Olen nähnyt tämän saman näytelmän aiemminkin. Tarkemmin sanottuna näin täsmälleen samaa käsikirjoitusta noudattavan näytelmän kaksi ja puoli vuotta sitten, vuoden 2006 kesällä.

Tällöin Hizbollah oli ampunut tuhansia raketteja Israeliin.

Israel hyökkäsi Hizbollahin hallitsemalle alueelle eli Etelä-Libanoniin tuhotakseen terroristien tukikohdat, joista niitä raketteja on ammuttu.

Eurooppalainen vasemmisto osoitti mieltään Israelia vastaan.

Eurooppalainen vasemmisto ei millään tavalla noteerannut sitä seikkaa, että Hizbollah oli ampunut tuhansia raketteja Israeliin. Eurooppalainen vasemmisto vastusti vain Israelin vastahyökkäystä. Eurooppalaisen vasemmiston mielestä Israelin pitäisi olisi siis pitänyt vain istua Hamasin rakettien maalitauluina tumput suorina, tekemättä mitään.

Miksi eurooppalaiset vasemmistolaiset ovat islamilaisten terroristien intressejä palvelevia hyödyllisiä idiootteja?

Miten kukaan voi olla niin tyhmä ja tietämätön kuin eurooppalaiset vasemmistolaiset, joita islamilaiset fasistit vetävät kuin pässiä narussa?


keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Bolshevikit terrorisoivat Kreikkaa

CNN:

Hundreds of young self-styled anarchists erupted in violent anger in central Athens after police shot to death a teenager late Saturday and the rioting soon spread to other Greek cities.

The rampaging youths threw firebombs, smashed storefronts and burned businesses as they battled with police, who fought back with tear gas, early Sunday.

The shooting death of a 16-year-old boy by a member of an elite police corps was the trigger, officials said.

A police statement said the incident started when six youths pelted a police patrol car with stones. The teen was shot as he tried to throw a fuel-filled bomb at the officers, police said.


AP:

Police issued a statement saying the patrol car, with two officers inside, was attacked by a group of 30 stone-throwing youths while patrolling the central district of Exarchia.

According to the statement, the two officers left their car to confront the rioters.

"The two (police officers) maintain that they were attacked again and responded, with one firing a stun grenade and the other, by shooting three times, resulting in the fatal wounding of the minor," the statement said.

Two Greek TV stations said the young man shot was rushed to a hospital but died upon arrival.


AP:

The casualties of the riot included both large multinationals' outlets, such as H&M and Benetton, and small shops whose owners were already feeling the pinch of the economic downturn before they were faced with expensive repairs that they will have to undertake to get their businesses up and running again.

In some ways, the destruction was not indiscriminate. While clothing shops - the majority of Ermou Street outlets - and banks were heavily damaged, the numerous snack bars were all left intact and, even at this very early (or late) hour they were full of customers.

A few blocks north of Syntagma Square, at Akadimias Street, another main Athens thoroughfare, the rioters had almost totally destroyed the bus stops and ticket kiosks used daily by hundreds of thousands of commuters in what is one of the city's major transport hubs. A few of the rioters - almost all of them self-styled anarchists - were still there, a few still masked to camouflage themselves and some armed with steel pipes and warily eyeing the riot police that were camped two blocks further ahead, holding shields and with gas masks dangling from their necks.

There seemed to be no prospect of imminent intervention: the elite policemen were casually chatting in small groups, most looking away from their adversaries. The street was cut off by a burning barricade, stoked by all sorts of flammable items, including chairs and the plastic roofs of dismantled bus stops.

Postings at Web sites served to coordinate the moves of the rioters, providing detailed information about police movements and violent incidents, as soon as they erupted, together with encouragement to join the rioters at specific locations. Postings also served as rallying cries, with slogans such as «state terrorism will not pass», «blood demands revenge» and «a pickax through each cop's skull.»





Täytyypä taas toistaa parin vuoden takaiset kommenttini anarkismista:



Kommunismi on yhteiskuntajärjestelmä, jossa ei ole yksityistä omistusoikeutta. Tällainen yhteiskunta ei voi syntyä muuten kuin totalitaarisen diktatuurin kautta. Ihmiset eivät todellakaan vapaaehtoisesti luovuta pois kaikkea omaisuuttaan. Jos ihmiset vapaaehtoisesti muuttaisivat hippikommuuneihin tms. yhteisöihin, tämä olisi anarkokapitalismia, ei suinkaan anarkokommunismia. Ero anarkokapitalismin ja anarkokommunismin välillä on nimenomaan vapaaehtoisuus: ihmiset voivat anarkokapitalismissa tehdä omaisuudellaan mitä haluavat, vaikkapa lahjoittaa sen pois tai perustaa kommuuneja, sen sijaan anarkokommunismissa ihmiset eivät voi vapaasti päättää, haluavatko elää kommunismissa, heillä ei nimittäin ole mitään omaisuutta, jonka käytöstä he voisivat itse vapaasti päättää. Niinpä anarkokommunismi perustuu kollektiivin käyttämään väkivaltaan yksilöä vastaan.





Useimmat ihmiset assosioivat anarkismin edelläkuvattuun anarkokommunismiin, jonka vihaaminen onkin oikein.

Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja.

Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.



Juuri tällaiset bolshevikit terrorisoivat Kreikkaa tällä hetkellä.

Helsingin Sanomat kuitenkin puolustelee näitä bolshevikkeja:

Sytykettä protesteihin antaa tyytymättömyys Kostas Karamanlisin ikeistohallituksen politiikkaa kohtaan. Rikkaiden ja köyhien kuilu on viime vuosina syventynyt ja viidennes kreikkalaisista elää köyhyysrajan alapuolella.


Viikonvaihteessa ei ollut tietoa, keitä poliisiautoa kivittäneet ja polttopulloilla heitelleet nuoret olivat. Ateenan keskustan Exarkia on tunnettu protestialue, ja sillä on synkkä historia. Sotilasjuntan armeija valtasi alueella sijaitsevan teknisen korkeakoulun 1973 ja murskasi verisesti opiskelijoiden kapinan. Tuon tapahtuman muisto elää yhä anarkistien ja opiskelijain liikehdinnän taustalla.



Helsingin Sanomat siis puolustelee bolshevistista terroria sillä argumentilla, että 35 vuotta sitten Kreikan armeija tukahdutti opiskelijamellakan kovin ottein. Tämä vuonna 1973 tapahtunut opiskelijamellakoitsijoiden ja armeijan välinen konflikti oikeuttaa Pravdan mielestä bolshevikkiroskaväen hyökkäyksen yksityisten yritysten kimppuun 35 vuotta myöhemmin. Helsingin Sanomat on siis sairaiden, kiiluvasilmäisten fanaatikkojen tuottamaa propagandaa, MOT.

torstaina, marraskuuta 27, 2008

Mitä on feminismi

Joku nimimerkki M.E. (ei siis Mikko Ellilä) kirjoitteli tällaista Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Miten määrittelen feminismin?

Itse määrittelen feminismin aatesuunnaksi, jonka mielestä on rakennettava vastakkainasettelua miesten ja naisten välillä. Tämän lisäksi itsepäisesti kieltäydytään tunnustamasta, että miehen ja naisen välillä on fyysisiä ja psyykkisiä eroja, jotka saattavat joissakin ammateissa vaikuttaa siihen, miten hyvin miehet tai naiset keskimäärin suoriutuvat työssä. Esimerkkinä esim. palomiehet. Työ on fyysisesti vaativaa ja miehet ovat keskimäärin naisia fyysisesti vahvempia. Feministi näkee syynä naisten syrjinnän ja pitää itseisarvona että miehiä ja naisia on kaikilla aloilla yhtä paljon. Minusta oleellista on maksimoida alojen tehokkuutta eli ts. pätevimmät yksilöt palkataan.

Feministi katsoo maailmaa viiteryhmien kautta akselilla miehet vs. naiset. Yleisemmin: jos jokin ryhmä, esim. naiset, on yli tai aliedustettuina jossakin ryhmässä, feminististä tämä kertoo naisvihasta tai syrjinnästä.

Feminismin premissinä on, että naisia sorretaan. Ts. ”tutkimuksen tulos” on päätetty etukäteen ja sitten vain kerätään todistusaineistoa tukemaan tätä, päin vastoin kuin objektiivinen tutkimus. Objektiivinen tutkimus lähtee hypoteesista, joka on ainakin periaatteessa objektiivisesti testattavissa. Sitten etsitään todisteita hypoteesin puolesta ja pohditaan mahdollisia vastatodisteita. Jos hypoteesin tueksi ei löydy todisteita, se hylätään. Tutkimus julkaistaan ja se alistetaan vertaiskritiikille.

Millaista tasa-arvoa kannatan?

Tasa-arvoa ei voida pakko viedä kaikille alueille. Miten mielestänne kissojen ja koirien tasa-arvo käytännössä toteutuisi? Kannatan juridista, moraalista, demokraattista ja mahdollisuuksien egalitarismia yksilötasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ovat mielestäni:

a) tasa-arvoisia lain edessä,

b) kaikilla on yhtäläinen oikeus elämään (tiettyjä varauksia esim. abortti- ja eutanasiakysymyksissä),

c) kaikilla kansalaisilla tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa politiikassa,

d) kaikilla on samanlainen vastuu itsestään eli ketään ei voida pakottaa huolehtimaan

e) kaikilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet taloudelliseen toimintaan ja onnellisuuden tavoitteluun siten, ettei se laittomasti tai kohtuuttomasti estä muiden vastaavia pyrkimyksiä (esim. on OK ajaa rehellisellä kilpailulla yrityksiä pois markkinoilta mutta ei ole OK raiskata, murhata tai harjoittaa epäluonnollista monopolia).

Kannanotto muutamiin feministien tyypillisimpiin itkun aiheisiin

Feministit jaksavat vertailla omenoita appelsiineihin. Tämä on tietysti absurdia. Mielekkäämpää on verrattava sellaisia yksiköitä, jotka ovat vertailukelpoisia kaikkien oleellisten muuttujien suhteen.

Miesten ja naisten palkkaeroja on tarkasteltava vertaillen samalla alalla (esim. yksityisen sektorin pankkeja) samoissa tehtävissä toimivia miehiä ja naisia sekä otettava huomioon kokonaistulot suhteessa normaaliin työaikaan, tehtyihin ylityötunteihin. Lisäksi on huomioitava yksilökohtaiset tehokkuuserot, jotka saattavat vaikuttaa palkkaukseen. Kun nämä tekijät otetaan huomioon, palkkaerot poistuvat käytännössä kokonaan.

Ei ole reilua itkeä palkkaeroista, jos joku on tehokas ja tekee viikon työt 2 päivässä yhtä laadukkaasti kuin toinen työntekijä, jolta samaan työhön menee viikko. On oikeudenmukaista ja tehokasta maksaa sama palkka/tehty tuotantoyksikkö. On tietysti toinen kysymys, onko reilua, että ihmiset ovat tehokkuuksiltaan erilaiset. Jos tämä järjestely ei sinua miellytä, niin aina voit vaihtaa työpaikkaan, jossa palkka tulee tuntien mukaan riippumatta työpanoksesta.

Toinen feministien itkunaihe on nuorten naisten vakituisen työn saannin vaikeus. Jos työnantaja välttää palkkaamasta nuoria naisia, kyseessä tuskin on se, että työnantaja on naisvastainen. Todennäköisempi syy on, että voittoa maksimoiva yrittäjä ei halua joutua maksamaan äitiyspäivärahoja työntekijälle. Pienyrittäjä voi kaatua näiden maksujen alla. Tämän takia esim. kampaamot eivät yleensä palkkaa ketään vakituiseen työsuhteeseen vaan myyvät tuolipaikkoja eli kukin toimii yrittäjinä ja kaikki jakavat kiinteät kustannukset ja asiakkaat. (Tässä toteutuu myös palkkauksen tasa-arvoa tehokkuuden suhteen.)
Olisi kohtuutonta syyttää yrityksiä naisvihasta tai vaatia heitä pienentämään omia tulojaan. Ainoat ratkaisut ovat mielestäni:a) yrittäjien annetaan syrjiä nuoria naisia, koska heidän odotettu tuottavuutensa keskimäärin on matalampi kuin miesten (tosin olisi pakollista ilmoittaa tästä politiikasta kaikille sidosryhmille, silloin näillä olisi vastavuoroinen mahdollisuus esim. boikotoida ko. yritystä). Tällöin tosin myös syntyvyys erityisesti hyvin koulutettujen naisten keskuudessa laskisi, koska äitiyslomalle jääminen tulee kalliimmaksi (eli jos palkkasi on 5000€/kk vs. 500€/kk on selvää, että ensiksi mainitulle lomailu tulee kalliimmaksi hänen ”maksaessaan” vaihtoehtoiskustannuksena 5000€ joka kuukausi),b) yritysten ei tarvitse kantaa mitään kustannuksia (tai vain minimaaliset kustannukset) ja valtio hoitaa nämä maksut naisten tullessa raskaiksi.
Henkilökohtaisesti kannatan ratkaisua b, koska on kaikkien etu, että väestö kasvaa luonnollisesti. Tällöin myös kaikkien olisi huolehdittava tästä investoinnista.

Yhteenvetona

Voisin kirjoittaa asiasta vaikka kuinka pitkästi, mutta juuri nyt tila uhkaa loppua. Lopuksi toteaisin että olisi selkeämpää ja toivottavampaa, että ihmiset ilmoittaisivat kannatavansa tasa-arvoa feminismin sijaan. Lainatakseni feministejä, joiden mielestä sanat ”palomies” ja ”puhemies” ilmentävät syrjivää piilotettua fallosentrismiä:

Sana feminismi sisältää piilotettua ja sortavaa femakkosentrismiä, joka verbaalisesti alistaa miehiä.




Jussi Halla-ahon vieraskirjassa on usein tällaista erittäin pätevästi argumentoitua, selkeää, lyhyttä ja ytimekästä analyysia yhteiskunnallisista asioista. Valitettavasti tällaiset helmet hukkuvat ko. vieraskirjaan tulevan paskavyöryn alle. Jotkut kehitysvammaiset kirjoittelevat sinne joka päivä kymmeniä känniääliöviestejä, sekä suoranaisia trolliviestejä että "hauskoja" sanaleikkejä ja parodioita ym. vitsejä. Vakava yhteiskunnallinen keskustelu hukkuu paskan sekaan.

perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Yleisradio ja vähemmistövaltuutettu Suurpää valehtelevat nettisensuurista

Minua pyydettiin haastateltavaksi tähän A-Talk-ohjelmaan, koska olen saanut sakkoja nettikirjoituksestani nimeltä Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Kirjoituksestani oli tehnyt rikosilmoituksen silloinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen, nykyinen apulaisoikeuskansleri. Puumalainen sanoi rikosilmoituksessaan olevansa sitä mieltä, että minä olin loukannut "tummaihoisia ihmisiä" (Puumalaisen käyttämä ilmaisu) esittämällä heitä koskevia "valheellisia väittämiä" (Puumalaisen käyttämä ilmaisu).

Minä en kuitenkaan nettikirjoituksessani ollut kertaakaan käyttänyt ilmaisua "tummaihoiset ihmiset". Käytin sanoja afrikkalainen, musta ja neekeri, jotka ovat mielestäni synonyymejä. Mielestäni kaikki nämä kolme sanaa ovat asiallisia enkä ollut käyttänyt yhtäkään niistä sanoista loukkaamistarkoituksessa. Puumalainen sanoi rikosilmoituksessaan olevansa sitä mieltä, että sana neekeri tekee kirjoittamistani väitteistä erityisen loukkaavia. Minä kuitenkin selitin sekä poliisikuulustelussa että oikeudenkäynnissä, että en ole koskaan käyttänyt sanaa neekeri minkäänlaisena solvauksena. Sana neekeri tulee espanjan kielen sanasta negro, joka on suomeksi musta; niinpä neekeri ja musta ovat synonyymejä, kuten honka ja mänty.

Käräjäoikeus hylkäsikin Puumalaisen rikosilmoitukseen perustuneen valtionsyyttäjä Mika Illmanin syytteen siltä osin kuin siinä vaadittiin rangaistusta sanasta neekeri. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan sanan neekeri käyttäminen afrikkalaisista puhuttaessa ei siis ole rangaistavaa.

Olin kirjoituksessani puhunut afrikkalaisista eli neekereistä. En siis ollut puhunut yleisesti "tummaihoisista ihmisistä", kuten Puumalainen väitti. En ollut sanonut sanaakaan esim. tummaihoisista intialaisista, bangladeshilaisista, burmalaisista jne. Niinpä Puumalainen antoi rikosilmoituksessaan täysin väärän kuvan tekstistäni sanoessaan minun esittäneen "tummaihoisia ihmisiä" koskevia "valheellisia väittämiä".

Puumalainen ei myöskään millään tavalla perustellut, mitkä minun esittämäni väittämät olivat hänen mielestään "valheellisia" ja miksi.

Myös valtionsyyttäjä Mika Illman yritti käräjäoikeudessa väittää, että minun esittämäni faktatiedot Suomen oikeusministeriön julkaisemista rikostilastoista, Suomen työministeriön julkaisemista työssäkäyntitilastoista ja mm. professori Tatu Vanhasen raportoimista älykkyystutkimuksien tuloksista eivät muka pitäisi paikkaansa. Illmanin väite kuitenkin kumottiin käräjäoikeudessa.

Puumalaisen tavoin Illman siis väitti minun esittäneen "valheellisia väittämiä", mutta käräjäoikeuden tuomari ei löytänyt kirjoituksestani yhtäkään "valheellista väittämää". Kaikki kertomani faktatiedot olivat siis totta.

Entinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen, nykyinen apulaisoikeuskansleri, oli siis valehdellut rikosilmoituksessaan, syyttäessään minua "valheellisten väittämien" esittämisestä. Koska minun esittämieni tietojen "valheellisuus" oli Puumalaisen perustelu rikosilmoitukselleen minun kirjoituksestani, syyte olisi tietysti pitänyt hylätä.

Minä en ollut käräjäoikeuden mukaan tehnyt sitä, mitä Puumalainen väitti minun tehneen. Koska syyte perustui vain tähän Puumalaisen tekemään, täysin perättömäksi osoitettuun rikosilmoitukseen, käräjäoikeuden olisi pitänyt hylätä syyte.

Huolimatta tekstini faktatietojen paikkansapitävyydestä valtionsyyttäjä Mika Illman vaati minulle sakkorangaistusta sillä perusteella, että minä olin esittänyt nämä faktat hänen mielestään loukkaavalla tavalla.

Käräjäoikeudessa on tuomarin lisäksi kolme lautamiestä, jotka ovat kaupunginvaltuuston nimittämiä maallikoita, käytännössä kaupunginvaltuutettuja tai varavaltuutettuja. Käräjäoikeus tuomitsi minut maksamaan 60 päiväsakkoa siitä, että esittämäni tiedot muka jotenkin loukkasivat afrikkalaisia. Todennäköisesti tuomio oli syntynyt käräjäoikeuden kolmen lautamiehen äänin. Lautamiehet eli lakia huonosti tuntevat maallikot olivat ilmeisesti äänestäneet tuomarin kumoon äänin 3-1.

Lain mukaan minulle ei olisi voitu antaa tuomiota, koska lain mukaan ei ole rangaistavaa kertoa tosiasioita Suomen oikeusministeriön julkaisemista rikostilastoista, Suomen työministeriön julkaisemista työssäkäyntitilastoista ja mm. professori Tatu Vanhasen raportoimista älykkyystutkimuksien tuloksista. Tuomari on tietysti juristi, joka tuntee lain. Tuomari tiesi, että lain mukaan minulle ei olisi voitu antaa sakkoja noiden tosiasioiden kertomisesta.

Lautamiehet ovat maallikoita, joilta ei edellytetä minkäänlaisia oikeustieteen opintoja tai laintuntemusta. Lautamiehet ovat puoluepoliittisin perustein valittuja, kaupunginvaltuuston nimittämiä, kunnallisvaaleissa ehdokkaina olleita poliitikkoja, sekä valituksi tulleita kaupunginvaltuutettuja että varavaltuutettuja. Nämä lautamiehet ovat usein ehdokkaana myös seuraavissa kunnallisvaaleissa. Pidän todennäköisenä, että lautamiehet äänestivät sakkotuomioni puolesta täysin poliittisista syistä, edistääkseen omaa kunnallisvaalikampanjaansa. He eivät halunneet joutua perustelemaan sanomalehtien toimittajille, miksi he eivät antaneet sakkoja "rasistisia" tietoja nettiin kirjoittaneelle miehelle.

On kansalaisten oikeusturvan kannalta äärimmäisen vaarallista, että tuomioita jaetaan poliittisin perustein. Tavanomaisissa rikoksissa, esim. murtovarkauksissa tai myymälävarkauksissa, ei yleensä ole mitään poliittisia aspekteja. Sen sijaan minun nettikirjoitukseni käsitteli nimenomaan maahanmuuttopolitiikkaa. Esittelin tilastotietoihin ja tieteellisiin tutkimustuloksiin perustuvia syitä vastustaa nykyisin harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa ja kannattaa Afrikan maista Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuton kieltämistä. Tästä kirjoituksestani annettu tuomio oli poliittinen.

Minua sakotettiin siitä, että olin esittänyt maahanmuuttopoliittisen päätöksenteon kannalta tärkeitä faktatietoja. Tuomiostani päättivät käräjäoikeuden lautamiehet, jotka olivat nykyisiä hallituspuolueita edustavia ja nykyisen hallituksen harjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa kannattavia poliitikkoja.

Hallituspuolueiden poliitikot siis halusivat sakottaa minua siitä, että minä olin kritisoinut nykyisen hallituksen politiikkaa
.

On ilmiselvää, että tämä on nimenomaan poliittista sensuuria.

Tästä ei kuitenkaan puhuttu A-Talkissa. Miksi? Koska Yleisradion toimittaja Tuomas Hyytinen ensin puhelimitse pyysi minua haastateltavaksi tähän ohjelmaan ja sitten yhtäkkiä peruuttikin haastattelun viime hetkellä.

Toimittaja Hyytinen päätti haastatella minun sijastani jotakuta anonyymia naista, joka oli saanut sakkoja Susan Kurosen solvaamisesta. Kysyin toimittajalta puhelimitse, miksi hän oli päätynyt tähän ratkaisuun. Toimittaja sanoi halunneensa haastatella jotakuta, joka oli saanut sakkoja kunnianloukkauksesta.

Huomautin, että ohjelmassa oli keskustelemassa vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää. Tietääkseni vähemmistövaltuutetun tehtäviin ei kuulu Susan Kuroseen kohdistuneiden kunnianloukkausten käsittely.

Suurpää on toistuvasti sanomalehtihaastatteluissa ja tv-ohjelmissa vaatinut tiukempaa nettisensuuria poliittisista syistä. Susan Kurosen solvaaminen ei ole millään tavalla poliittinen asia.

Suurpää oli ohjelmassa nimenomaan puhuakseen ns. nettirasismista, josta hän on toistuvasti puhunut sanomalehtihaastatteluissa ja tv-ohjelmissa.

Suurpää käytti A-Talkissa useaan kertaan ilmaisua "rasistinen kiihotus", jolla hän ilmeisesti viittaa rikosnimikkeeseen "kiihotus kansanryhmää vastaan". Susan Kurosen solvaaminen ei mitenkään voi täyttää ko. rikosnimikkeen tunnusmerkistöä, koska Susan ei ole mikään kansanryhmä. Kukaan ei ole myöskään solvannut Susania rasistisesti. Edes Suurpää ei mitenkään väittänyt, että Susaniin kohdistuneet solvaukset olisivat olleet "nettirasismia" tai "rasistista kiihotusta".

Niinpä on hyvin omituista, että ohjelmassa haastateltiin minun sijastani Susan Kurosen solvaamisesta sakotettua anonyymia naista. Suurpään läsnäolo ei ollut mitenkään relevantti Kuroseen kohdistuneen solvauksen kannalta. Suurpää oli ilmiselvästi kutsuttu ohjelmaan puhumaan ns. nettirasismista. Nimenomaan tästä syystä toimittaja Tuomas Hyytinen oli pyytänyt minua haastateltavaksi nettikirjoituksestani saamani sakkotuomion tiimoilta.

Ohjelman luonne muuttui täysin, kun haastateltavaksi yhtäkkiä pyydettiin minun sijastani joku anonyymi Susan Kurosta solvannut nainen. Jos minua olisi haastateltu, olisin voinut helposti tuoda esille minun kirjoitukseeni kohdistuneen poliittisen sensuurin. Olisin esiintynyt ohjelmassa omalla nimelläni, koska olen kirjoittanut internettiinkin jatkuvasti omalla nimelläni. Tällöin ohjelmassa ei olisi voitu niin paljon keskittyä jankuttamaan nimimerkin suojista toisia ihmisiä solvaavista puskasta-ampujista.

Toimittaja Tuomas Hyytisen haastatteleva anonyymi nainen sanoi itsekin jälkikäteen katuneensa Susan Kurosen solvaamista. Nainen sanoi, että nettikeskustelussa hänellä "mopo karkasi käsistä". Tätä ilmaisua sitten toistettiin studiodebatissa moneen kertaan, ikään kuin kaikilla sensuurin kohteeksi joutuneilla nettikirjoittelijoilla olisi vain "mopo karannut käsistä".

Minä sen sijaan seison yhä kaiken sen takana, mitä olen kirjoittanut. Kirjoitukseni nimeltä Yhteiskunta koostuu ihmisistä on julkaistu internetissä kaksi vuotta sitten ja minä olen edelleen täsmälleen samaa mieltä kuin siinä kirjoituksessani. En ole sanonut mitään väärää, en ole tehnyt mitään väärää. Olen blogissani vain kertonut tosiasioita ja siitä hyvästä minulle on poliittisista syistä annettu sakkoja.

Tämä kaikki olisi tullut esille, jos minua olisi haastateltu. Kun nyt toimittaja Tuomas Hyytinen yhtäkkiä päättikin haastatella minun sijastani jotakuta alatyylisiä solvauksia Susan Kuroselle kirjoittanutta anonyymia naista, katsojille annettiin täysin väärä kuva internetin sensuroinnista. Katsojille annettiin sellainen kuva, että internetiä vain pyritään siistimään poistamalla sieltä alatyylisiä solvauksia. Tätä valheellista kuvaa ei olisi katsojille syntynyt, jos minä olisin ohjelmassa kertonut minun kirjoitukseeni kohdistuneesta poliittisesta sensuurista.

Toimittaja Tuomas Hyytinen siis pyrki haastateltavansa tarkoitushakuisella valinnalla siihen, että kansa ei saisi tietää Suomessa harjoitetusta poliittisesta sensuurista.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää väitti ohjelmassa, että "rasistisen kiihotuksen" poistaminen internetistä ei merkitse maahanmuuttokriittisen keskustelun tukahduttamista. Jos minua olisi haastateltu, katsojat olisivat heti huomanneet Suurpään valehtelevan.

Minun kirjoitukseni oli nimenomaan maahanmuuttokriittistä keskustelua, koska esitin siinä syitä muuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikan linjaa. Sain kirjoituksestani sakkoja sen perusteella, että nykyisen hallituksen harjoittaman maahanmuuttopolitiikan kritisointi esittämällä rikostilastoja, työssäkäyntitilastoja ja älykkyystutkimuksien tuloksia on käräjäoikeuden lautamiehinä toimineiden hallituspuolueita edustavien poliitikkojen mielestä "kiihotusta kansanryhmää vastaan".

Tässä siis nimenomaan sensuroitiin maahanmuuttokriittistä keskustelua sillä tekosyyllä, että sen väitettiin olevan "rasistista kiihotusta". Jos minua olisi haastateltu, kaikki katsojat olisivat huomanneet Johanna Suurpään vaatiman "rasistisen kiihotuksen" sensuroinnin tarkoittavan nimenomaan maahanmuuttokriittisen keskustelun tukahduttamista.

Suurpää siis käytti kiertoilmaisua "rasistisen kiihotuksen poistaminen internetistä" tarkoittaessaan sillä nimenomaan Suomen nykyisen hallituksen harjoittaman maahanmuuttopolitiikan kritisoinnin sensurointia.

Tämä jätettiin kertomatta katsojille, koska toimittaja Tuomas Hyytinen yhtäkkiä päättikin haastatella minun sijastani jotakuta alatyylisiä solvauksia Susan Kuroselle kirjoittanutta anonyymia naista.

Kysyin Hyytiseltä, miksi poliittista sensuuria vaativa Johanna Suurpää oli kutsuttu ohjelmaan keskustelemaan Susan Kuroseen kohdistuneista täysin epäpoliittisista solvauksista.

Suurpää puhui tässäkin ohjelmassa nimenomaan poliittisen "nettirasismin" sensuroinnista, joten miksi minua ei haastateltu esimerkkinä tällaisesta poliittisen sensuurin kohteeksi joutuneesta nettikirjoittajasta?

Suurpää puhui vain ja ainoastaan maahanmuuttopolitiikasta, kun taas Kurosta solvannut nainen ei millään tavalla puhunut mistään politiikasta.

Kysyin toimittaja Tuomas Hyytiseltä, eikö hän nähnyt tässä täysin epäpoliittisen haastateltavan valinnassa mitään ristiriitaa pelkästään politiikasta puhuneen Suurpään studiokeskusteluun kutsumisen kanssa.

Tässä vaiheessa toimittaja Hyytinen huusi "Kiitos palautteesta!" ja löi luurin korvaani vastaamatta kysymykseeni.

Ihmettelen suuresti toimittaja Hyytisen käytöstä.

Ensinnäkin ihmettelen Yleisradion toimittajien journalistista tasoa. Kuten edellä olen selittänyt, on journalistisesti täysin väärä ratkaisu kutsua studioon pelkästään politiikasta puhuva, poliittista sensuuria kannattava viranomainen ja sitten haastatella täysin epäpoliittista, alatyylisiin solvauksiin syyllistynyttä, omia kirjoituksiaan katuvaa anonyyminä esiintyvää henkilöä.

Eikö Yleisradion toimittajille ole koskaan opetettu journalismin perusperiaatteita?

Toiseksi ihmettelen toimittaja Hyytisen käytöstä siltä osin, että hän ei edes suostunut vastaamaan kysymykseeni millään tavoin. Hän ryhtyi huutamaan päälleni esittäessäni tätä kysymystä, keskeytti rauhallisen ja asiallisen puheenvuoroni huutamalla "Kiitos palautteesta!!!" hyvin aggressiiviseen ääneensävyyn ja lopuksi löi luurin korvaani, vastaamatta kysymykseeni lainkaan.

Eikö Yleisradion toimittajille ole heidän lapsuudessaan kotona opetettu alkeellisimpiakaan käytöstapoja?

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja haluaa sensuroida internetiä

JSN:n puheenjohtaja haluaa nettiherjaajat kuriin
"Nettikirjoittelua vain omalla nimellä"




Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen haluaa Suomeen nettivaltuutetun toimiston, jonka tehtävänä on karsia verkkokeskustelujen ylilyöntejä, kertoo Helsingin Sanomat.

Hyvärinen täsmentää, ettei valtuutettu puuttuisi perinteisten viestimien, kuten nettilehtien toimintaan, vaan keskittyisi kotimaisten nettiyhtiöiden, keskustelupalstojen ja blogien kirjoituksiin. Ulkomaisille sivuille sillä ei olisi toimivaltaa.

Puheessaan JSN:n 40-vuotisjuhlissa Hyvärinen toisti ajatuksensa siitä, että netin keskustelupalstoille saisi kirjoittaa vain omalla nimellään.

- Internetkin tarvitsee säätelyä. Ajatteluun ei mahdu, että netin fantastisia mahdollisuuksia tärvätään herjauksiin, vihapropagandaan, pornografiaan, terrorismiin, väkivaltaan sekä lasten ja nuorten elämää tuhoaviin aineistoihin. Tämäntyyppisten sivustojen karsiminen ei mielestäni ole sensuuria, Hyvärinen sanoi.



Että semmoista.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ei tiedä, mikä on tiedotusvälineiden tehtävä.

Perinteisesti median on katsottu olevan "vallan vahtikoira" eli vallanpitäjiä kritisoiva ja analysoiva, kansalaisten puolella oleva demokratian palvelija.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen sen sijaan haluaa, että internet ja muut tiedotusvälineet olisivat kansalaiskeskustelua tukahduttavia, kansalaisia kontrolloivia vallanpitäjien lakeijoita, demokratian vastustajia.

Natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa oli sensuuriviranomaisia, joiden tehtävänä oli rangaista median "ylilyöntejä" eli vallanpitäjien arvostelua. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen haluaa samanlaisia sensuuriviranomaisia Suomeen.

Hyvärinen haluaa "karsia verkkokeskustelujen ylilyöntejä", kuten "herjauksia, vihapropagandaa ja pornografiaa". Suomessahan on tunnetusti äärimmäisen herkkähipiäisiä vallanpitäjiä, joiden mielestä kaikki heihin kohdistuva kritiikki on pelkkää herjaamista. He voisivat käyttää tuota "herjaamisia karsivaa" nettisensuuriviranomaista poistaakseen internetistä kaikki hallituksen politiikkaa arvostelevat kirjoitukset väittämällä niitä "herjauksiksi".

Äkkiseltään tulee mieleen:

  • presidentti Urho "soitan häirintäpuheluita sanomalehtien päätoimittajille ja vaadin heitä erottamaan kaikki minua arvostelleet toimittajat ja kolumnistit" Kekkonen,
  • pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo "ne, joiden mielestä minulla ei venäläisen maakaasuyhtiön lobbarina ole oikeutta ylläpitää ilmaista työhuonetta eduskunnassa, ovat vain vittumaisia ja kaunaisia kepulaisia" Lipponen,
  • pääministeri Anneli "puhun niin totta kuin osaan" Jäätteenmäki,
  • presidentti Martti "kiellän Yleisradiota esittämästä minua esittäviä tv-sketsejä" Ahtisaari,
  • liikenne- ja viestintäministeri Suvi "valehtelin nettisivujen estolistalla olevien sivustojen sisällöstä ja yritän sensuroida kaikki tämän valheen paljastaneet nettisivut" Lindén,
  • vähemmistövaltuutettu Johanna "valehtelin 90-luvun alussa somalien muuttuvan veronmaksajiksi kahdessa vuodessa ja nyt haluan sensuroida tämän valheen paljastaneet nettisivut" Suurpää,
  • vähemmistövaltuutettu Mikko "valehtelin bloggaajan esittäneen vääriä tietoja maahanmuuttajien rikollisuudesta ja yritin sensuroida tämän valheeni paljastaneen blogin" Puumalainen - ja kaiken kruununa:
  • valtionsyyttäjä Mika "kaikki suomalaisten ja ulkomaalaisten väliset tilastolliset vertailut pitää sensuroida" Illman.



Kaikki nämä herkkähipiäiset, kritiikkiä kestämättömät poliittiset ja byrokraattiset vallanpitäjät voisivat JSN:n puheenjohtajan ehdotuksen mukaisesti sensuroida internetistä kaikki heitä kritisoivat kirjoitukset väittämällä niitä herjaukseksi.

Demokratia ei tietenkään toimi, jos kansalla ei ole oikeutta arvostella vallanpitäjiä. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen siis vastustaa demokratiaa.

Demokratia on mahdollista vain, jos kansalla on oikeus päättää valtion asioista vaalien kautta. Kansan tahdon ilmaiseminen vaaleissa edellyttää sitä, että kansa voi muodostaa mielipiteensä asioista käymällä keskustelua, esittämällä argumentteja erilaisten poliittisten vaihtoehtojen puolesta ja niitä vastaan. Jos argumenttien esittäminen kielletään leimaamalla ne "herjauksiksi", mitään todellista poliittista keskustelua ei ole. Tällöin kansalla ei ole tietoja, joita se tarvitsisi mielipiteenmuodostuksensa pohjaksi.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen haluaa estää kansaa saamasta sitä tietoa, jota se tarvitsisi muodostaakseen mielipiteensä ja ilmaistakseen sen vaaleissa. Tällöin vaalitulokset eivät heijasta kansan tahtoa, vaan vallanpitäjien kontrolloiman vääristyneen tiedonvälityksen pohjalta muodostuneita väärinkäsityksiä.

Paitsi, että poliitikkojen ja viranomaisten kritisointi on JSN:n puheenjohtajan mielestä "herjausta", Suomen oikeusministeriön julkaisemien rikostilastojen siteeraaminen blogeissa on varmaan "vihapropagandaa". Tästähän on olemassa Espoon käräjäoikeuden päätös, jossa valtionsyyttäjä Mika Illmanin vaatimuksesta minulle annettiin sakkotuomio oikeusministeriön julkaisemien rikostilastojen siteeraamisesta "yleistäen". Jopa sanomalehdissä julkaistujen rikosuutisten kerääminen lehtileikkeinä blogiin on käräjäoikeudessa katsottu sakkotuomiolla rangaistavaksi "kiihotukseksi kansanryhmää vastaan" (nimimerkki Tomashotin ylläpitämä sivusto), niin ikään valtionsyyttäjä Mika Illmanin vaatimuksesta.

Rikostilastojen siteeraaminen on varmaan myös sitä "vihapuhetta", jonka oikeusministeri Tuija Brax haluaa sensuroida kaupunginvaltuutettujen puheista.

Monikulttuurisuusideologia perustuu totalitarismiin. Monikulttuurisuus on kansan valtaenemmistön tahdon vastainen uskonto, jonka kannattajia on vain pieni todellisuudesta vieraantunut kiiluvasilmäisten fanaattikkojen joukko. Siksi he yrittävät epätoivoissaan pitää kiinni valheistaan tukahduttamalla tosiasioiden kertomisen julkisuudessa.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen jopa rikkoo voimassaolevaa lakia vaatiessaan pornografian poistamista internetistä. Hyvärinenhän ei halua hyväksyä sitä, että internetin "fantastisia" mahdollisuuksia "tärvätään" mm. pornografiaan.

"Tämäntyyppisten sivustojen karsiminen ei mielestäni ole sensuuria", sanoo Hyvärinen. Hänen mielestään siis pornosivustojen poistaminen internetistä ei ole sensuuria. Tämä on tietysti täysin orwellilaista kielenkäyttöä: sensuuri ei ole sensuuria.

Vielä olennaisempaa on kuitenkin se, että pornosivustojen poistaminen internetistä olisi lainvastaista. Aikuiset ihmiset saavat Suomen lain mukaan esiintyä pornoelokuvissa, pornolehdissä ja internetin pornosivustoilla aivan vapaasti.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen haluaa siis poistaa internetistä täysin laillisia sivuja. Laillisten sivujen poistaminen on itsessään laitonta toimintaa. Perustuslaki suojelee sananvapautta. Perustuslaki suojaa myös elinkeinonvapautta ja yksityistä omistusoikeutta, joihin kuuluu myös oikeus ns. aikuisviihdeteollisuuden harjoittamiseen ja aikuisviihdemateriaalin omistamiseen. Ihmettelen, millä ilveellä Hyvärinen luulee voivansa poistaa laillisia aikuisviihdesivuja internetistä. Tämä on aivan sama asia kuin jos Hyvärinen kävisi videovuokraamoista varastamassa kaikki pornovideot. Kyseessä on täsmälleen samanlainen rikos. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen syyllistyy rikokseen vaatiessaan laillisten sivujen poistamista internetistä.

Jos Hyvärinen vaatisi poliisia takavarikoimaan videovuokraamoista laillisia pornovideoita, tämä olisi rikos elinkeinonvapautta ja yksityistä omistusoikeutta vastaan. Se, että Hyvärinen vaatii viranomaistahoja poistamaan internetistä laillisia aikuisviihdesivuja, on täsmälleen sama asia.

Hyvärinen kehottaa viranomaisia tekemään rikoksia. Tämä on äärimmäisen vakava asia. Jos viranomaiset eivät noudata lakia, maassa ei ole enää lakia ja järjestystä. Poliisin tehtävänä on ylläpitää lakia ja järjestystä. Jos poliisi itse tekee rikoksia, kukaan ei enää ylläpidä lakia ja järjestystä. Tällöin vallitsee väkivaltainen anarkia. Tämä on se tulevaisuus, mihin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen on Suomea viemässä.



maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Julkinen koulutus ja sen objektiivisuus

Mikä helvetti kouluani vaivaa? Siellä nuorisolle ihan oikeasti opetetaan että esimerkiksi ilmastonmuutos on täysin totta. Luokassani syntyi oiva polemiikki tästä aiheesta sillä olin käännyttänyt pari kaveriani oman ilmastonmuutoksen vastaisen liikkeen jäseniksi. Opettaja ei kuitenkaan kehdannut esittää todisteita väitteelleen. On se hienoa että meillä on julkiset koulut jotka indoktrinoivat meidät tuohon hienoon objektiiviseen aatteeseen.

Toisen kerran kävimme ruotsissa läpi sanoja liittyen "kestävään kehitykseen" ja "luonnonsuojeluun" siis kierrätys ym. samankaltaisia punaviherpiipertäjien muotisanoja. Keskustelu siirtyi siihen miten geenimuunneltu ruoka on "moraalitonta", kuten ruotsin kirjamme väitti. Opettajamme esitti kylmästi että luontoon puuttuminen vain on. Hän lopetti keskustelun kylmästi toteamalla että itse valitsisi tavallisen ruoan ja siirryimme nopeasti puhumaan ruokien lisä-aineista.

Olen myös kuullut että Turun lyseossa joku poika oli saanut jälki-istuntoa siitä että kysyi miten maahanmuuttajat voisivat auttaa työttömyyttä kun vain 60% maahanmuuttajista pääsee töihin. Julkinen koulu kylmästi ja lupaa kyselemättä indoktrinoi lapsia uskomaan kaiken maahanmuuttoa koskevan maahanmuuttopropagandan mikä heille syötetään tai muuten ropsahtaa jälki-istuntoa ja soittoa kotiin.

Julkinen koulutus on myös yksinkertaisempi laaduttomampaa ja suosii laiskuutta. Se että kaikki tarjotaan hopealautasella jo kertoo paljon kuinka paljon koulun eteen tarvitsee työskennellä. Hyvinvointivaltion lapset alkavat käyttäytyä kuten rikkaiden lellityt pennut, jotka ovat saaneet aina kaiken haluamansa.

Aiheesta voisi varmastikin tonkia lisääkin katetta omille väitteilleen, mutta minulla ei riitä aika, motivaatio tai halu. Kihisen jo muutenkin raivosta, enkä usko että vihan ruokkiminen edistäisi mitenkään koulujen yksityistämistä tai edes koulutussetelien käyttöönottoa.

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Köyhät kuolevat, ja vitut...!

Typerimpiä vasta-argumentteja libertaristiselle aatteelle on ehdottomasti sosialistien ja muiden samanmielisten suosima jo kulttimaineeseen noussut köyhien ym. roskasakin eksterminoituminen: köyhäthän kuolevat ilman Kansaneläkelaitoksen kaljarahoja. Vaatii aikamoista typeryyttä nähdä ettei julkiselle hyväntekeväisyystoiminnalle olisi mitään vastinetta.
Jokaisen sosialistin ja kollektivistin täytyisi katsoa löytyisikö väkivallatonta ratkaisua tähän probleemaan. Jos he eivät pysty löytämään yhtäkään, niin sitten heidän kuuluisi keksiä sellainen. Sosialistit ovat aika tekopyhiä jos vastustavat Irakin sotaa tai terrorismin vastaista sotaa mutta samalla kannattavat väkivaltaisia ja rajoittavia toimia kotirintamalla.

Väkivallattomia ratkaisuja voisi olla esimerkiksi se jo tuhanteen kertaan toistettu yksityinen hyväntekeväisyystoiminta. Itse en hyväksy uskontoja mutta en voi kieltää etteikö esimerkiksi evankelisluterilainen kirkko harrastaisi minkäänlaista hyväntekeväisyyttä. SPR ja UNICEFkin ovat totisinta totta.

Kaikkien näiden järjestöjen olemassaolo jo itsessään todistaa liberalistisen vapaan yhteiskunnan toimivuuden myös köyhien, työttömien, asunnottomien ym. "huono-onnisempien" kannalta.

torstaina, lokakuuta 23, 2008

Suurennuslasin alla: Argumentaatioetiikka

Jos luulette että haluatte syystä tai toisesta morkata minua, niin suosittelen lukemaan tämän pätkän. Tuo toimii myös hyvänä pohjustuksena Hoppen argumentaatioetiikkaan ja siihen mitä se tarkoittaa.

Mihin argumentaatioetiikka pohjautuu? Argumentaatioetiikan mukaan et voi väittää itseomistusoikeutta tai omistusoikeutta vastaan aiheuttamatta performatiivista ristiriitaa, sillä ihminen väitellessään käyttää omaa kehoaan ja omaa mieltään.

Tässä hän on kuitenkin väärässä. Ihminen ei käytä kehoaan väitellessään, vaan tiettyjä kehon osia: aivoja, sydäntä, suuta, korvia ja muita keskustelemisen ja elämisen kannalta tärkeitä elimiä, mutta esimerkiksi jaloilla tai käsillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä väittelemisen kanssa. Argumentaatioetiikan mukaan siis saisit pahoinpidellä jotain sattumanvaraista henkilöä kunhan varmistat että hän pystyy väittämään vastaan. Argumentaatioetiikka ei siis perustele absoluuttisen itseomistusoikeuden puolesta.

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Mielipuolia ministereinä

YLE:



Liikeministeri Anu Vehviläinen arvelee, että VR:n johdon ero johtuu VR:n ja liikenneministeriön erimielisyyksistä ostoliikenteen vaunukaluston uusimisen aikataulusta. Vehviläinen kiistää tiedot siitä, että valtioneuvosto olisi antanut potkut VR:n johtokaksikolle. Myös valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies arvioi YLE uutisille, että eron taustalla on erimielisyys Otanmäen junavaunutehtaan tilauksista. VR katsoi, ettei se tarvitse tilattavia vaunuja.

- Kysymys on varmasti siitä, että yhtiön johdon ja ikään kuin lähitulevaisuuden investointisuunnitelmat ja sitten toisaalta valtio-omistajan tahtotila tässä talous- ja työllisyystilanteessa erityisesti Kainuun osalta ikäänkuin törmäsivät ja näin ollen VR:ssä sitten tehtiin tällainen johtopäätös.



Jaaha.

Kaksi ministeriä, Anu Vehviläinen ja Jyri Häkämies, siis haluavat VR:n tilaavan tarpeettomia junavaunuja, jotta vaunutehdas saisi töitä.

Kohta varmaan romutetaan kaikki poliisiautot, jotta autotehdas saisi töitä.

Heitetään kaikki armeijan rynnäkkökiväärit roskikseen, jotta asetehdas saisi töitä.

Rikotaan ikkunoita, jotta lasiliikkeet saisivat töitä!!

VITTU MITÄ IDIOOTTEJA SIELLÄ HALLITUKSESSA ON!!! SAATANA!!!

Tässä tulee taas kerran esille poliitikkojen sanoinkuvaamaton tyhmyys.


That's when I realized Congress is strictly farm league shit.

- Get Your War On



Tuntuu siltä, että Suomen hallituksessa on luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Mitenkään muuten ei oikein voi selittää ihan NOIN tyhmiä möläytyksiä.


tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Suurennuslasin alla: Ikärajat ja anarkokapitalismi

Tarvitsemmeko ikärajoja valtiottomassa yhteiskunnassa? Pystyttäisiinkö niitä edes määrittelemään ja ylläpitämään?

Jotta voisimme osoittaa, ettei ikärajoja tarvittaisi, täytyisi meidän osoittaa jollakin tavalla, että lapsillakin on itseomistusoikeus. Tämä on miltei mahdotonta, sillä etiikka näyttää pohjautuvan suurimmilta osiin sokeaan uskoon, mutta siihen on turha mennä. Jokainen muodostakoon mielipiteensä näistä asioista.

Jos tarvitsisimme ikärajat, miten nämä järjestettäisiin?

Ensinnäkin täytyy painottaa, kuinka tärkeää kunnon moraalinen ja hyveellinen kasvatus on. Lapsen vanhempien moraalinen velvollisuus, ei kuitenkaan de jure-velvollisuus, on kasvattaa lapsestaan henkilö, joka pystyy olemaan osana yhteiskuntaa ja käyttäytymään yhteiskunnan normien mukaisesti.

Toisekseen on painotettava että Alankomaissa, missä kannabiksen ja muiden mietojen huumeiden saanti on laillista, on varmastikin päihteiden saaminen helpottunut myös alaikäisille. Kuinka on käynyt? Alankomaissa on vähemmän mietojen ja kovien huumeiden käyttäjiä kuin esimerkiksi Amerikassa. Tämä varmasti pätee myös alaikäisiin, vaikkei kannabis olekaan kauhean hyvä vertailukohde. Kannabiksen polttaminen on kuitenkin vähemmän vaarallista kuin esimerkiksi impattavien aineiden, joita kuka vaan voi ostaa täysin laillisesti ja helposti. Kaksinaismoralismi ei ole kuollut aate.

Entäpäs vapaaehtoiset ikärajoitukset? Eivät ne nyt voi olla niin mahdoton käsite. Ihmisiä kuitenkin rajoittaa jonkun kaltaiset moraaliset normit.

Veikkaan, ettei kuka tahansa suostuisi myymään rynnäkkökivääriä 13-vuotiaalle, mutta varmastikin löytyisi niitäkin ihmisiä. Tämän probleeman ratkaisu on yhteisöllinen toiminta. Yhteisö voi potkia ulos yhteisöstä kenet vain, joka yrittää myydä lapselle aseita tai huumeita. Heidän toimintaansa voi kuitenkin rajoittaa tämän kyseisen henkilön sopimus tontin omistajan kanssa.

sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Moraalista ja moraalittomuudesta

Poikkean edelleen meneillä olevasta Suurennuslasin alla-sarjasta kertoakseni hiukan viikon aikana syntyneitä aatoksia anarkismista ja filosofiasta.

Myönnän, että olen advokoinut jonkinlaista luonnonoikeusteoriaa, olematta kuitenkaan varma, minkälaista sellaista. Luettuani kuitenkin Anti-State.com-sivuston ikivanhoja kirjoitelmia, olen alkanut vakavasti miettiä, onko nonaggressioprinsiippiä tai ihmisoikeuksia edes oikeasti olemassa. Kuka ei olisi valmis varastamaan tilanteen niin vaatiessa?

Nonaggressioprinsiippiä ei oikeastaan voida todistaa tai sen aksiomaattisuutta osoittaa, joten se on vain sellainen asia, joka on helppo hyväksyä tosiasiana. Meidän on myös vaikea todistaa, että ihminen tosiaan omistaisi kehonsa; me libertaarit tunnumme vain lähtevän siitä ajatuksesta ikään kuin itseomistusoikeus olisi aksiomaattista...

Miten sitten asiat hoidettaisiin, jos ei olisi mitään oikeuksia, joita ihmisten olisi velvollisuus kunnioittaa. Nyt tulee se taikasana: markkinavoimat. Kaikki olisi kiinni siitä, mitä suojelusjärjestösi tarjoaa sinulle. Esimerkiksi he voisivat tarjota itseomistusoikeuden ja omistusoikeuden ja lupaavat pistää kotisi täyteen ansoja murtovarkaiden varalta ja laitattaa henkivartijat seuraamaan sinua kaikkialle. Jos suojelusjärjestöjen palvelut ovat kuitenkin aivan liian kalliita, ei se mitään, hanki haulikko ja odota vain, uskaltaako yrittää hyökätä päällesi.

Olen puhunut eläinten oikeuksien puolesta perustellen sitä nonaggressioprinsiipillä ynnä muilla yhtä kliseisillä eettisillä itsestäänselvyyksillä, joita ne eivät oikeasti edes ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kiistäisin eläinten oikeuksien olemassaolon. Päinvastoin, sehän on kaikki kiinni siitä, kuka vaatii, valvoo ja ylläpitää omia oikeuksiaan mm. väkivallalla (nonaggressioprinsiippi kuitenkin lukee tämän väkivallan itsepuolustukseksi). Eläimet puolustautuva,t kun lähestyt niitä silmät kiiluen verenpunaisina kirves kädessä. Jo tämä kertoo sen, että eläimet tosiaan ylläpitävät ja valvovat omia oikeuksiaan, aivan kuten ihmiset ns. moraalittomassa yhteiskunnassa tekisivät.

Joka tapauksessa tärkeintä on se, että oikeuksia ei ole oikeasti olemassa, eikä myöskään nonaggressioprinsiippiä, mutta yksi asia, moraalista riippumaton, on kuitenkin olemassa. Meidän vaatimuksemme ovat meidän oikeuksiamme.

Ilmoitusluontoisena asiana saanen lisätä, että tällä moraalisella nihilismillä ei ole mitään tekemistä seurausetiikan kanssa, vaikka niissä onkin huomattavia yhtäläisyyksiä. Seurausetiikka voisi sallia väkivaltaisen vallankumouksen, jos sillä saavutetaan enemmän hyvää kuin pahaa. Nihilistinen etiikka taas ei usko oikeuksiin, jota väkivaltainen vallankumous voisi karsia.

Sitten loppukevennykseksi pari dilemmaa koskien nonaggressioprinsiippiä:

Mitäpä jos meteoriitti aikoisi iskeä maahan ja joukko tiedemiehiä on rakentanut ainoan mahdollisen koneen, jolla meteoriitti voitaisiin tuhota. Ikävä kyllä, he haluavat ihmisten kuolevan. Toimisitko epäkunnioittavasti nonaggressioprinsiippiä kohtaan ja varastaisit tuon koneen vai kuolisitko ihmiskunnan myötä?

Entä jos olet sairastunut syöpään eikä sinulla ole varaa hoitoihin tai lääkkeisiin. Sinulla kuitenkin on mahdollisuus varastaa syöpälääkkeet. Varastaisitko?

Miettikääpä näitä.

Suurennuslasin alla: Valtio

Onko koolla väliä? Onko sillä loppupeleissä väliä, onko se suuri, pieni vai olematon?

Minarkismi lähtee perusajatuksesta, että ihmiset tarvitsevat edes jonkinlaisen pienen valtion, joka turvaa ihmisten sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ja tietyt perusoikeudet. Pystytäänkö tämä kuitenkin toteuttamaan ilman eettistä ristiriitaa?

Verotus on varkautta. Vasemmistolaiset hipit voivat yrittää kieltää tämän, mutta haluaisin kuulla jonkun järkevän väittävän, että jos kaksisataa henkilöä äänestää siitä, kuinka paljon he ottavat lompakostani tänä vuonna, ei olisi varkaus.

Se on kuitenkin vasta varkaus, jos sinun lompakkosi tyhjennetään vain kerran. Se on orjuutta, kun se ryöstö suoritetaan systemaattisesti joka kuukauden alussa.

Nonaggressioprinsiippi osoittaa että minkään sortin verotus ei ole moraalisesti hyväksyttävää, sillä se on väkivaltainen teko, jossa toinen pakotetaan luovuttamaan tietyn osan työnsä hedelmistään vankilareissulla uhaten.

Minarkistit kuitenkin väittävät, että pieni verotus ei voisi muka ketään haitata, tai että pieni verotus on pakollista sen takia, että ihmisille voitaisiin taata perusoikeudet valtion toimesta.

Vaikkei pieni verotus ketään haittaisi, riittääkö se muuttamaan sitä tosiasiaa, että verotus on ihmisoikeusrikkomus?

perjantaina, lokakuuta 17, 2008

Mielipuolia Suomen Korkeimmassa Oikeudessa

Iltalehti:

Korkein oikeus: Muslimipojan ympärileikkaus ei ollut rikos
17.10.2008 10:00 (Päivitetty 17.10.2008 10:38)

Muslimipojalle asianmukaisesti tehty ympärileikkaus ei ole korkeimman oikeuden mukaan rangaistava teko.

KKO:n ennakkopäätöksessä oli kyse muslimiäidistä, joka teetti kotonaan nelivuotiaalle pojalleen ympärileikkauksen. Leikkauksen teki lääkäri.

KKO:n mukaan uskonnollisesta syystä tehty ympärileikkaus hyödytti poikaa ja hänen identiteettinsä kehittymistä. Leikkaus myös auttoi häntä kiinnittymään uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöönsä.

Näin lapsen vanhempi sai päättää leikkauksesta, koska se ei ollut lapsen edun vastainen. Pojan ruumiilliseen koskemattomuuteen puututtiin vain vähän, eikä paikallispuudutuksessa tehty toimenpide aiheuttanut pojalle tarpeetonta tuskaa.

KKO ratkaisi, oliko äiti syyllistynyt ympärileikkauksen teettäessään pahoinpitelyyn tai sen yllytykseen. Aiemmin Tampereen käräjäoikeus piti tekoa pahoinpitelynä, mutta jätti äidin tuomitsematta sekavan oikeus- ja viranomaiskäytännön vuoksi. Turun hovioikeuden kanta puolestaan oli, ettei kyseessä ollut rangaistava teko.

STT





Suomen Korkeimman Oikeuden mielestä siis vanhemmilla on oikeus leikata veitsellä paloja irti lastensa sukupuolielimistä. Sairasta!!

Keskustelua asiasta Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:



Nimi : KKO:n päätös: Ympärileikkaus ei rikos
Kotisivu : http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810178440924_uu.shtml
Mitä teen : Ilmoitusasia

Viesti : Laittakaapas sanan "poika" tilalle "tyttö". Joku lakia tunteva voisi kertoa onko tämä perustuslain mukainen päätös? Eikö tämä päätös teoriassa anna luvan ympärileikata myös tyttöjä, koska Suomessahan on laki sukupuolien tasa-arvosta, jossa samoja lain säädöksiä (ja nyt siis myös ennakkotapausta) voidaan soveltaa tulevissa tapauksissa kaikkiin ihmisiin sukupuolesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai poliittisesta kannasta riippumatta.

Suorabia tervetuloa. Shalaam Aleikum.

17. lokakuuta 2008 11:37:51


Nimi : Roope
Mitä teen : Kommentoin

Viesti : "Eikö tämä päätös teoriassa anna luvan ympärileikata myös tyttöjä"

Juuri näin kävi, jos seurataan vain KKO:n perusteluja. Tyttöjen ympärileikkauksesta tunnetaan erilaisia muotoja ja osaa niistä voidaan sanoa fyysisesti korkeintaan yhtä haitalliseksi kuin poikien. Negatiiviset henkiset seuraukset ja leikkauksen muut kuin välittömät fyysiset seuraukset jätettiin kokonaan huomiotta. Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta kulttuuriset poikalapset vähän vähemmän.

"...uskonnollisesta syystä suoritetulla ympärileikkauksella voitiin arvioida olevan myönteistä merkitystä pojan itsensä, hänen identiteettinsä kehittymisen sekä uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöönsä kiinnittymisen kannalta. Toimenpide oli myös suoritettu lääketieteellisesti asianmukaisella tavalla aiheuttamatta lapselle tarpeetonta tuskaa."

Tarvitaan siis uskonnollinen ja kulttuurinen perinne, oikea lääkäri ja tarvittaessa puudutus. Lähinnä noista kahdesta viimeisestä on joskus tingitty. KKO:n päätöksellä, tuokaa seuraava potilas sisään.

17. lokakuuta 2008 11:59:23


Tämähän on aivan täysin sairasta. Totaalisen perverssiä. Mitä mielipuolia siellä Suomen Korkeimmassa Oikeudessa istuu?

P.S.

Jos joku ei tiedä eikä tajua tästä asiasta yhtään mitään, väännän rautalankaa:


Korkein oikeus: Muslimipojan ympärileikkaus ei ollut rikos
17.10.2008 10:00 (Päivitetty 17.10.2008 10:38)

Ei ole olemassa "muslimipoikia" tai "juutalaispoikia" tai "kristittyjä poikia". Vain aikuiset ihmiset voivat kuulua uskonnolliseen yhteisöön vapaasta tahdostaan. Jotkut lapset ovat vanhempiensa pakottamina joutuneet vanhempiensa valitseman uskonnollisen yhteisön jäseniksi.

Mikään tällainen vastentahtoinen joutuminen uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi ei voi olla moraalisesti legitiimi. Vain vapaaehtoisesti solmitut sitoutumukset ovat sopimusoikeudellisesti velvoittavia eli moraalisesti legitiimejä.

Muslimipojalle asianmukaisesti tehty ympärileikkaus ei ole korkeimman oikeuden mukaan rangaistava teko.

Mikään ympärileikkaus ei ole asianmukaisesti tehty, jos se ei ole terveydelle välttämätön. Ympärileikkaus voi olla terveydelle välttämätön samoilla kriteereillä kuin muukin amputointi. Ympärileikkaus on terveydelle tarpeettomana amputointina yhtä laiton kuin lapsen sormien leikkaaminen irti veitsellä.

KKO:n ennakkopäätöksessä oli kyse muslimiäidistä, joka teetti kotonaan nelivuotiaalle pojalleen ympärileikkauksen. Leikkauksen teki lääkäri.

Nainen siis maksoi toiselle aikuiselle palkkaa siitä, että tämä leikkasi lapselta palan irti sukupuolielimestä. Suomen lain mukaan tämä täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön.

Kyseessä on elinikäisen ruuminvamman aiheuttava ja psykiatrisia, neurokemiallisia aivovaurioita aiheuttava, lääketieteellisesti perusteeton, lääketieteen etiikan vastainen, terveen ruumiinosan laiton amputointi.

Sekä leikkaajalle että tämän palkanneelle naiselle pitäisi antaa ehdotonta vankeutta erittäin raskauttavien asianhaarain vallitessa tehdystä törkeästä pahoinpitelystä.

Lisäksi naiselta pitäisi tietysti poistaa lapsensa huoltajuus. On ilmiselvää, että elinikäisen ruumiinvamman aiheuttaneeseen ja psykiatrisia, neurokemiallisia aivovaurioita aiheuttaneeseen oman lapsensa törkeään pahoinpitelyyn syyllistynyt ihminen ei voi laillisesti olla ko. lapsen huoltaja.

Tältä vanhemmalta siis pitäisi aivan ilman muuta poistaa lapsensa huoltajuus.

Näin tehtäisiin, jos Suomessa noudatettaisiin Suomen lakia. Suomen Korkein Oikeus on kuitenkin päättänyt olla noudattamatta Suomen lakia.

KKO:n mukaan uskonnollisesta syystä tehty ympärileikkaus hyödytti poikaa ja hänen identiteettinsä kehittymistä. Leikkaus myös auttoi häntä kiinnittymään uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöönsä.

Sairasta. Sairasta. Sairasta.

Suomen Korkeimman Oikeuden mielestä elinikäisen ruuminvamman aiheuttava ja psykiatrisia, neurokemiallisia aivovaurioita aiheuttava puolustuskyvyttömään lapseen kohdistuva törkeä pahoinpitely hyödyttää tämän väkivaltarikoksen uhria!!

Täsmälleen samalla logiikalla voitaisiin sanoa, että raiskaus hyödyttää raiskauksen uhria.

Kuka on nykyään Korkeimman Oikeuden presidentti, Jammu Siltavuoriko?!

Korkeimman Oikeuden päätöksen perustelu on täsmälleen Jammu Siltavuoren logiikkaa. Täysin sairasta.

Näin lapsen vanhempi sai päättää leikkauksesta, koska se ei ollut lapsen edun vastainen.

Ai että ei ollut?! Tuolla logiikalla Jammu Siltavuori saa vapaasti raiskata lapsia, koska lapsenraiskaus ei Korkeimman Oikeuden mielestä ole lapsen edun vastainen teko!!

Pojan ruumiilliseen koskemattomuuteen puututtiin vain vähän,

Mitä helvettiä? Korkeimman Oikeuden mielestä elinikäisen ruuminvamman aiheuttava ja psykiatrisia, neurokemiallisia aivovaurioita aiheuttava puolustuskyvyttömään lapseen kohdistuva törkeä pahoinpitely on vain "vähäistä" puuttumista lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen!! Saatana.

Tukkapölly
on vähäistä puuttumista lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen.

Sukupuolielimien osien irtileikkaaminen veitsellä, sukupuolielimien elinikäinen invalidisointi ja
neurokemiallisten aivovaurioiden aiheuttaminen EI OLE VÄHÄISTÄ puuttumista lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen.

Saatanan idiootit!! Oletteko te oikeasti luku- ja kirjoitustaitoisia ihmisiä?!


eikä paikallispuudutuksessa tehty toimenpide aiheuttanut pojalle tarpeetonta tuskaa.

Ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Ympärileikkaus aiheuttaa stressihormonitason nousun niin poikkeuksellisen korkealle tasolle, että siitä jää pysyvät neurokemialliset jäljet aivoihin. Nämä neurokemialliset vauriot aiheuttavat pysyvän vian aivojen adrenaliini- ja serotoniiniaineenvaihdunnassa.


KKO ratkaisi, oliko äiti syyllistynyt ympärileikkauksen teettäessään pahoinpitelyyn tai sen yllytykseen.

Kyseessä oli aivan ilmiselvästi erittäin raskauttavien asianhaarain vallitessa tehty törkeä pahoinpitely.

Lapsen äiti ei ollut ainoastaan "yllyttänyt" tähän tekoon, vaan oli palkannut väkivaltarikollisen puukottamaan lastaan. Molempien pitäisi tällä hetkellä olla vankilassa istumassa parin vuoden tuomiota.

Aiemmin Tampereen käräjäoikeus piti tekoa pahoinpitelynä, mutta jätti äidin tuomitsematta sekavan oikeus- ja viranomaiskäytännön vuoksi.

Tämä oli laiton päätös. Käräjäoikeuden perusteluna oli, että jotkut mielipuolet ovat esittäneet ympärileikkauksen laillistamista. Tämähän ei tietenkään ole laillinen perustelu. Muslimit voivat esittää esim. kuolemantuomiota homoseksuaalisuudesta, mutta ei tämän perusteella voida jättää homon murhannutta muslimia tuomitsematta.

Turun hovioikeuden kanta puolestaan oli, ettei kyseessä ollut rangaistava teko.


Hovioikeus oli väärässä. Tästä syystä lapsen isä valitti Korkeimpaan Oikeuteen siitä, että hovioikeus vapautti äidin syytteestä.

Nyt Korkein Oikeus on ottanut sen kannan, että ihmisen eliniäkseen invalidisoiva pahoinpitely ei muka ole rikos. Korkein Oikeus siis itse syyllistyy rikokseen valehtelemalla siitä, mitä Suomen laki pitää rikoksena ja mitä ei.

Tämä on aivan sama asia kuin jos Korkein Oikeus olisi vapauttanut Jammu Siltavuoren. Hyi saatana.

Mitä helvetin hulluja siellä Korkeimmassa Oikeudessa istuu?

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Suurennuslasin alla: Äänestäminen

Kuka oikeasti voi väittää, että juuri se kyseinen yksi ääni oikeasti voisi vaikuttaa lopputulokseen? Kuka voisi väittää, että jatkuvien ihmisoikeusrikkomuksien tukeminen omalla äänellään olisi eettisesti hyväksyttävää? Ei ainakaan libertaari!

Antamalla äänesi pienen puolueen pienelle ehdokkaalle heität vain äänesi hukkaan, sillä en ole ainoa, joka ajattelee tällä tavalla. Suurten puolueiden suuret ehdokkaat ovat kaikki samanlaisia, joten loppupelissä ei ole väliä onko ehdokas Jutta Urpilainen, sosialistisen kansantasavallan ylin auktoriteetti ja totuus, tai Jyrki Katainen, sosialistisen kansantasavallan ylin auktoriteetti ja totuus. Äänesi vaikuttamisen mahdollisuus on varmasti pienempi kuin auton alle jäämisen, joten kuluta äänestysaikasi mieluummin nauttimasi kirjan ja musiikin kanssa. Voisin myös sanoa, että äänestäminen on moraalitonta, mutta harva uskoisi. Äänestäminen kuitenkin on moraalitonta, sillä annat tukesi ehdokkaasi tuleville varkauksille ja ihmisoikeusrikkomuksille, muttei siitä enempää.

No niin, kaatakaapa minun väittämäni!

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Roope Ankka ryövää rahasi ja valtio antaa Roopelle vielä lisää



Tatsuya Ishida pankkikriisistä ja pankkien pelastamisesta veronmaksajien rahoilla:





Ks. myös:


The events taking place in the financial market offer an illustration of the soundness of the Austrian theory of money, banking, and credit cycles, and Mises.org, which has long warned of precisely the scenario playing itself out today, is your source not only for analysis of these events but also the economic theory that helps explain what is happening and what to do about it. There are many thousands of articles available, and also the full text of thousands of books as well as journal articles.


- Mises.org: The Bailout Reader

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Suurennuslasin alla: Eläinten oikeudet

Aloitan tästä edespäin sarjan blogitekstejä, jotka käsittelevät libertarismiin liittyvää aihetta lyhyesti ja töksähtelevästi, esittäen yhden argumentin asian puolesta tai vastaan. Ihmiset voivat sitten argumentoida väitettäni vastaan aivan vapaasti, joihin vastaan parhaani mukaan...

Ensimmäinen Suurennuslasin alla-sarjan aihe on eläinten oikeudet. Libertarismi on yleensä pysynyt etäällä tästä aiheesta lähinnä sen vuoksi, että PETA ja muut eläinsuojelujärjestöt ovat täynnä hippejä, vasemmistolaisia ja ties mitä kommareita - mutta minä, jos kuka, yhdistän vapauden sillan ihmisten ja eläinten välillä...

Eli, miksi eläimillä ei pitäisi olla oikeuksia? Miksei nonaggressioprinsiippi päde eläimiin? Kuinka voisimme soveltaa eläinten oikeuksia libertarismiin ja nonaggressioprinsiippiin?

Monet eläinten oikeuksien vastustajat väittävät, ettei eläimillä voi olla oikeuksia, koska he eivät pysty punnitsemaan teon seurauksia tai etteivät he pysty olemaan vastuussa teoistaan.

Kuitenkin monet ihmiset, kuten vammaiset, lapset, hullut, eivät pysty olemaan vastuussa teoistaan. Pitäisikö meidän alkaa metsästämään lapsia, kärventää niitä avotulella ja popsia poskeen? Tuonkaltainen toiminta omasta mielestäni olisi hyvin, hyvin arveluttavaa ja rikkoisi nonaggressioprinsiippiä.

Yrittäkääpä selittää, miten eläimet, jotka eivät pysty olemaan vastuussa teoistaan tai käyttämään järkeään, eroavat vauvoista tai vammaisista, jotka hekään eivät pysty olemaan vastuussa teoistaan tai käyttämään järkeään.

lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Iivi Masso (kok) on miesvihaa lietsova feministi

Olin aikaisemmin ollut tyytyväinen Iivi Masson kunnallisvaaliehdokkuuteen, koska olen pitänyt hänen ihmisoikeusetiikkaansa ja kulttuurirelativismin kritiikkiään suhteellisen tervehenkisenä. Nyt olen kuitenkin valitettavasti joutunut pettymään.

Iivi Masso osallistui äskettäin Amnestyn järjestämään panelikeskusteluun, jonka aiheena oli naisiin kohdistuva väkivalta.

Joku oli laittanut Iivin blogiin tällaisen kommentin:

Miehiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ei ole Suomessa ikinä laajassa mittakaavassa edes selvitetty, koska pelätään, että selviävät tulokset olisivat ikäviä feministien mustavalkoisen maailmankuvan kannalta. Feministijärjestöt ovat aktiivisesti vastustaneet naisten väkivaltaisuuden tutkimusta. Puhuttaessa perheväkivallasta sivuutetaan käytännössä aina lapsiin kohdistuva väkivalta, koska siitä vastaavat pääasiassa naiset. Naisten väkivaltaisuus on Suomessa edelleen tabu, ja sellaisena Suomen Amnesty yms. haluavat sen aina pitääkin. Miksi muuten ne vastustaisivat sen ottamista mukaan perheväkivaltakeskusteluun? Miksi he vastustavat väkivallan vähentämistä ja sen uhrien auttamista, kun se ei mahdu heidän omien ennakkoluulojensa mukaisiin raameihin?


Copypastasin tuon tekstin Iivin facebook-ryhmään. Iivi kommentoi:

"Naisten väkivaltaisuus on Suomessa edelleen tabu" - ei pidä paikkaansa. Eikä kukaan vastusta muihin kuin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentamista, päinvastoin. Se ei tarkoita, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tulisi vähätellä. Ihmeellinen vastakkainasettelu luotu tuohon blogiin.


Tuo oli niin ärsyttävää vääristelyä, että jouduin vääntämään asiaa rautalangasta näin:


On harhaanjohtavaa järjestää erillisiä seminaareja ja kampanjoita, joissa puhutaan vain ja ainoastaan NAISIIN kohdistuvasta väkivallasta. Vaikka kukaan ei vastustaisi muihin kuin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä, on typerää puhua aina vain NAISISTA väkivallan UHREINA ja miehistä aina väkivaltaan SYYLLISINÄ.

Tämän epäkohdan tuominen esille ei todellakaan ole naisiin kohdistuvan väkivallan vähättelyä. Jos Suomessa puhuttaisiin aina vain ja ainoastaan MIEHIIN kohdistuvasta väkivallasta, naiset olisivat tästä raivoissaan - ja ihan syystä. Miksi siis Amnesty yms. järjestöt saavat kohdella miehiä sellaisella tavalla, jolla kukaan ei sallisi kohdeltavan naisia?

Amnesty yms. järjestöt nimenomaan syyllistyvät miehiin ja LAPSIIN kohdistuvan väkivallan vähättelyyn.

On täysin järjetöntä väittää, että Amnestyn yms. järjestöjen mies- ja lapsivihamielisen linjan vastustaminen olisi naisiin kohdistuvan väkivallan vähättelyä. Täsmälleen päinvastoin: kyseessä on Amnestyn harjoittaman miehiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan vähättelyn vastustaminen eli tasa-arvon vaatiminen. Kaikkeen väkivaltaan on suhtauduttava yhtä vakavasti.

Amnesty harjoittaa sukupuolisyrjintää ja ikärasismia ignoroimalla miehiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan. Amnesty siis vastustaa tasa-arvoa. Amnestyn mielestä väkivaltarikoksen uhriksi joutuneen ihmisen oikeudet riippuvat siitä, onko rikoksen uhri nainen, mies vai lapsi. Tämä on samanlaista sairasta syrjintää, joka kuuluu islamiin ja muihin ihmisoikeuksien vastaisiin ideologioihin. Moinen syrjintä ei kuulu ihmisoikeuksia kunnioittavaan sivistyneeseen keskusteluun.



Nyttemmin Iivi on deletoinut blogistaan edellämainitun kommentin ja puolet minun jatkokommentistani siihen.

Iivi Masso on siis miesvihaa lietsova feministi, joka ei siedä pienintäkään kritiikkiä Amnestyn ym. vasemmistolaisten feministijärjestöjen harjoittamaa miesvihamielistä linjaa kohtaan.

Kerrataanpa.

Amnesty vastustaa tasa-arvoa puhumalla vain ja ainoastaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja jättämällä kokonaan huomiotta miehiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan. Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas Iivi Masso osallistuu juuri tällaiseen tilaisuuteen, jossa puhutaan nimenomaan vain ja ainoastaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Kun häntä kritisoidaan tästä, hän ei näe mitään ongelmaa miehiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan totaalisessa unohtamisessa. Kaiken kukkuraksi hän deletoi keskustelupalstaltaan ne viestit, jossa tällaisesta on huomautettu.

Hän ei siis siedä minkäänlaista kritiikkiä, ei pysty millään tavalla vastaamaan häntä kohtaan esitettyyn kritiikkiin muuten kuin hakkaamalla olkinukkeja ("naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei tule vähätellä" - ikään kuin joku olisi muka yrittänyt vähätellä sitä) ja lopulta pyrkii jopa sensuroimaan häntä kritisoineet viestit pois keskustelupalstalta estääkseen lukijoitaan näkemästä hänen opponenttiensa esittämiä argumentteja.

Tämä on häneltä säälittävän huono ja älyllisesti epärehellinen argumentointistrategia. Valitettavasti juuri tuollainen käyttäytyminen on feministeille äärimmäisen tyypillistä. He eivät kestä minkäänlaista kritiikkiä, koska heidän esittämänsä väitteet ovat paikkansapitämättömiä, irrationaalisia ja jopa sisäisesti ristiriitaisia. Niinpä feministit kieltäytyvät asiallisesta ja rehellisestä keskustelusta, koska he etukäteen tietävät häviävänsä sellaisen keskustelun aina.

P.S.

Asiasta oli Jussi Halla-ahon vieraskirjassa tällainen kommentti:


Nimi : -

Mitä teen : Kommentoin

Viesti :

Massosta

Seurasin keskustelun. Se lähti liikkeelle tämän kaltaisista kommenteista (suora
lainaus):

Iivi: "Kotiväkivallan uhreista yli 90 % on naisia. Tutkjat eivät ole ”väkisin sukupuolittaneet” väkivaltaa, sen ovat tehneet pääasiassa asianomaiset itse. Kaikkea väkivaltaa täytyy toki vastustaa, mutta tässä on kysymys epidemiasta, joka vaatii omaa huomiota. Mistä moinen viha turvakoteihin paenneita kohtaan?"

Tähän ja muihin vastaaviin kommentteihin Iiville tehtiin korjauksia, täysin asiallisesti, että suurin osa perheväkivallasta kohdistuu lapsiin, ja että tässä väkivallassa naiset ovat ainakin yhtä syyllisiä kuin miehet viimeaikaisten tutkimusten perusteella.

Iivin reaktio oli haukkua tällaisten huomioiden esittäjiä naisiin kohdistuvan väkivallan vähättelemisestä. Samoin hän teki kun yritettiin puhua fyysisestä ja henkisestä väkivallasta, jälleen täysin asiallisesti, suurempana kokonaisuutena (vrt. turvakoteihin hakeutuvat naiset, jotka usein ovat itsekin väkivaltaisia, alkoholisoituneita tms.). Tätä Iivi kutsui turvakoteihin paenneiden naisten vihaamiseksi. Tottakai tällainen keskustelijoiden halveksiminen ja heidän argumenttiensa mitätöiminen henkilökohtaisilla vihjauksilla sai esim. nimimerkin "Vai niin?" vuodattamaan pidemmin perusteltuja kommentteja, jotta pointti menisi perille, mutta nekään eivät kohdistuneet Iiviin millään tapaa henkilökohtaisesti.

Lopulta arvioisin Iivin siivonneen tosta keskustelusta lähemmäs 50 viestiä, väitän että yksikään niistä ei haukkunut häntä henkilökohtaisesti.

Kun Iivi väittää poistaneensa vain henkilökohtaisuuksia ja "vessanseinäkirjoituksia" niin hän valehtelee aivan sumeilematta.

Hän saattoi esim. poistaa toistuneen korjauksen, että "suurin osa kotiväkivallan uhreista on kylläkin lapsia", joka oli toistunut siitä syystä, että Iivi itse kommenteissaan ei millään tapaa huomioinut tätä korjausta, vaan jatkoi vain feminististen opinkappaleiden toistamista "kuinka lähes kaikki väkivalta kohdistuu perheissä naisiin" välittämättä edes linkatuista tutkimuksista(!) joita hänelle täysin asiallisesti esitettiin.

Joko Lotta ei seurannut tätä kaikkea, tai sitten ainakin minun mielestäni hänen arvostelukykynsä pettää, mikä on Lotan kohdalla todella harvinaista sanoisin, jos hän tässä menee Iivin puolelle. Mielestäni hänen toimintaansa on yksinkertaisesti mahdoton puolustaa, jos seurasi koko tapahtumaketjun.

Itse olin jo varma siitä, että annan hänelle ääneni, mutta en voi antaa sitä ehdokkaalle, joka käyttäytyy tuolla tavoin. En voi hyväksyä mielivaltaista sensuuria, tietoista vääristelyä, argumenttien väittämistä henkilökohtaisuuksiksi, vaikeiden kysymysten sensurointia, omien näkemysten korjaamisen sensurointia, keskustelijoiden halveksuntaa ym.

Jos näin voi tehdä yhden kysymyksen kohdalla, niin siten voi toimia monen muunkin kysymyksen kohdalla. Se on luonnekysymys.

Feminismi ja kotiväkivalta on tähän nähden nyt sivuseikka.

Arvostan niin paljon älyllistä rehellisyyttä ja avointa itsekriittisyyttä politiikassa, että äänestäisin vaikka tätä sympaattista vihreää Jukkaa ennemmin, jos Turussa asuisin. Hän vaikuttaa oikein mukavalta ja lepposalta tyypiltä ja kuuntelee toisia keskustelijoita silloinkin kun heidän näkemyksensä ovat hänelle vieraita, eikä koe eriäviä näkemyksiä hyökkäyksiksi ja henkilökohtaisuuksiksi (ja hänellä siihen olisi paljon enemmän syytä).

Iivin kommentti "henkiökohtaisesta mainossivusta" (jossa ilmiselvästi ei saa
argumentein asettaa hänen näkemyksiään huonoon valoon) oli viimeinen
tikki.

Itse en voi Iiviä äänestää. Tämä ei mielestäni ole tapahtuneen valossa mitenkään radikaali kanta.

Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä.

4. lokakuuta 2008 22:54:21




Näemmä joku muukin on siis vetänyt Iivi Massosta täsmälleen samat johtopäätökset kuin minä.