Blogosfääri

Catallarchy-blogi kirjoittaa hyvin blogosfääristä ja sen luonteesta hyvänä esimerkkinä täysin vapaista markkinoista:

• Ei ole mitään ylhäältä käsin määräävää tahoa, joka suunnittelee blogien sisältöä. Kukin saa valita omat johtajansa ja linkittää omiin mieleisikseen kokemiinsa blogeihin.
• Omistusoikeudet ovat täysimittaisia. Kukin blogin omistaja saa päättää täysin, mitä tekee, keneen linkittää ja ketä kommentoi. Ryhmäblogit puolestaan ovat esimerkki vapaaehtoisesta yhteisomistuksesta.
• Pakkovalta on hävitetty. Kenenkään bloginpitäjän kirjoituksia ei voida sensuroida, ohjailla tai muuttaa, ja ainoaksi vallankäytön välineeksi jääkin positiivisissa tapauksissa muiden houkuttelu hyvillä jutuilla. Kaikki suhteet ovat vapaaehtoisia.

Jos tällaista järjestelmää kuvaille millä tahansa yhteiskunnan osa-alueella, ihmisillä nousee karvat pystyyn. "Eikö kukaan suunnittele järjestelmää millään tapaa? Eikö laivassa ole ketään ruorissa? Mihin se on matkalla??"

Mutta kuten kuka tahansa blogeja lukeva tietää, järjestelmä toimii aivan loistavasti. Suositut laatublogit tarjoavat sisältöään useille ihmisille, mutta toisaalta kaikista vähänkään keskustasta-vasemmalle -aatteista hevimusiikista kuin skootterienvirittelyyn löytyy oma bloginsa.

Ja koko järjestelmää koordinoimaan, tietoa levittämään on syntynyt pinserin kaltaisia kuluttajalähtöisiä palveluita, nekin täysin vapaaehtoisilla markkinoilla syntyneenä keskintönä.

Blogosfääri on lähes täydellinen esimerkki hajautetusta, suunnittelemattomasta järjestyksestä. Miksi sitten politiikassa niin usein ryvetään teknokratiassa? Miksi muilla yhteiskunnan osa-alueilla aina pitäisi olla valmis suunnitelma, jonka mukaan edetään? Miksi muutoin aina äänestetään, kenen idea on paras, sen sijaan että annettaisiin yrityksen ja erehdyksen prosessin ja yksilöllisen valinnanvapauden karsia huonot ideat pois?

Kuten Hayek kirjoittaa Law, legislation & liberty:ssä

Living as members of society and dependent for the satisfaction of most of our needs on various forms of co-operation with others, we depend for the effective pursuit of our aims clearly on the correspondence concerning the actions of others on which our plans are based with what they will really do. This matching of the intentions and expectations that determine the actions of different individuals is the form in which order manifests itself in social life; and it will be the question of how such an order does come about that will be our immediate concern. The first answer to which our anthromorphic habits of thought almost inevitably lead us is that it must be due to the design of some thinking mind. And because order has been generally interpreted as such a deliberate arrangement by somebody, the concept has become unpopular among most friends of liberty and has been favoured mainly by authoritarians. According to this interpretation order in society must rest on a relation of command and obedience, or a hierarchical structure of the whole of society in which the will of superiors, and ultimately some single supreme authority, determines what each individual must do. This authoritarian connotation of the concept of order derives, however, entirely from the belief that order can be created only by forces outside the system (or ?exogenously?). It does not apply to an equilibrium set up from within (or ?endogenously?) such as that which they general theory of the market endeavours to explain. A spontaneous order of this kind has in many respects properties different from those of a made order.