keskiviikkona, tammikuuta 05, 2005

Vangin ongelma ja yksityiset motarit

Tiedemies jatkaa perustelujaan, miksi libertaari raami ei tuota tehokasta lopputulosta:
  1. "Tätä vastaan on huomattavan painavat taloudelliset argumentit, joista murskaavin on se, että tasapainotilan siirtämisen kustannukset ovat usein julmetun suuret verrattuna sääntelyn tai yhteistoimintaan "pakottamisen" kustannuksiin verrattuna."
  2. "Toinen on se, että markkinat eivät tuota tehokasta ratkaisua silloin, kun hintakilpailulle ei ole mahdollisuutta. Yksityiset moottoritiet ilman hintasääntelyä jne jne, ovat taloudellisesti tehottomia, koska monopolin aiheuttama hyvinvointitappio voi nousta hyvin suureksi verrattuna yhteisomistukseen."
Teoretisoinnin sijaan voisin todeta historiankirjojen olevan väitteitä vastassa. Nimenomaisesti yksityisillä moottoriteillä on pitkä ja fiksu historia niin esimerkiksi USA:ssa (fee.org, mises.org) kuin myös Etelä-Koreassakin.

Toisaalta alan lehdissä vuosi toisensa jälkeen maailman parhaimpien kärkeen arvioidut Japanin rautatiet ovat täysin yksityisiä. Kööpenhaminan lentokenttä on noteerattu pörssissä, ja suurimmassa osassa muuta maailmaa yksityiset rahoittavat lentokenttiä ihan yhtälailla kuin julkisetkin. Yhdysvallat on viimeisinä tulossa perässä.

Ongelma kun ei ole "monopoli", vaan hintajousto. Kuka tahansa kovassa vessahädässä Helsingin keskustassa liikkunut tietää tämän: vaikka palveluntarjoajia olisikin useita, kun on mentävä, silloin on myös mentävä - ja se, maksaako vessa 20c vai 3e ei haittaa enää kovin paljoa. Ja erilaiset moottoritiet, lentomahdollisuudet, rautatiet ja vastaavat yksinkertaisesti kilpailevat aivan yhtälailla keskenään.

Kaikissa mainituissa tapauksissa siis nimenomaisesti esiintyy hintakilpailua. Käsittääkseni vain poliittisesti voidaan luoda tilanteita, joissa taloudellisen toimijan ei tarvitse kiinnittää hintasignaaleihin huomiota. Ja nimenomaisesti poliittisen päätöksenteon ongelmat on huomattu esimerkiksi moottoriteiden tapauksessa Yhdysvalloissa, kapitalistien rakentaessa motareita siten kuten ihmiset niitä eniten kaipaavat, ja valtion päätösten perustuessa enemmän siltarumpupolitiikkaan ja kuljetus- ym. firmojen tarpeisiin. Poliittisesti hallinnoitu kuljetusinfrastruktuuri yrittää tehdä myös esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella halvan julkisen liikenteen ja ilmaisen kaupungissa-ajelun myötä parhaansa tuhotakseen kaikki kannustimet ihmisille liikkua vihreästi, omalla fillarilla, tai ainakin kulkea autolla joskus muulloin kuin pahimpaan ruuhka-aikaan.

Kirjoitin erityisesti myös julkishyödykkeiden tuotannosta pidemmän ja päivitetymmän artikkelin: Vapaamatkustajan ongelma.

Olisi tietysti vielä ihan kiva kuulla, josko Tiedemies tai muut keskusteluun osallistujat keksisivät jotain, mieluusti konkreettisia esimerkkejä siitä milloin libertaari raami ei onnistu tarjoamaan optimaalisia hyvinvointilopputuloksia. Tykkäisin nimittäin valehdella itselleni, että libertarismini tosiaankaan ei kumpuaisi dogmaattisuudesta ja ryhmähengestä, vaan perustellusta utilitarismista.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tahtoisin tietää, miten parhaalla mahdollisella tavalla tämän päivän Suomessa syrjäytyneet sosiaalitapaukset saataisiin mahdollisimman helposti ja kestävällä tavalla pois valtion kassalta. Ongelma tietysti on se, että jos rahan antaminen lopetetaan välittömästi, rikollisuus nousee ja kunnon kansalaisten turvallisuus heikkenee dramaattisesti. En ole tähän keksinyt ratkaisua mutta ehkä sellainen on.

t. Soopa

Toni kirjoitti...

Käytännössä kukaan meistä ei tietenkään kannattaisi mitään utooppista vallankumousta, vaan pikemminkin inkrementaalista vähimmäisuudistusten politiikkaa.

Isoimpana ongelmana on ehdottomasti valtion propagoima kulttuuri. Ensimmäisenä pitäisi vaientaa terveysministeriön papatus, yksityistää Alko, poistaa turvavöidenkäyttölait ja niin edespäin. Yleisesti jo se, että hyvästä elämästä käytävä keskustelu rajoittuisi kansalaisyhteiskuntaan eivätkä poliittiset auktoriteetit sekoittaisi lusikoitaan soppaan, auttaisi hirmuisesti.

Sosiaaliturvaa sinällään isompi ongelma tuolta kannalta onkin sen tarveharkintaisuus ja elämänhallintamaisuus. Sosiaaliturvaa pitäisi yksinkertaistaa siihen malliin, ettei valtio toimisi automaattisena vakuutusfirmana niille, jotka ovat mokanneet. Tarveharkintaisuus pitäisi lakkauttaa, ja siirtyä yksinkertaiseen perustuloon joka tipahtaisi postiluukusta kerran kuussa. Sen voisi sitten tuhlata samoin tien - tai kenties ruveta fiksusti miettimään mitä sillä tehdä, säästellä ja niin edespäin.

***

Tietenkin sosiaaliturvan alasajo on ajankohtaisempaa kun esimerkiksi työmarkkinasääntelystä ja vastaavasta on ensin päästy eroon, jolloin köyhemmillä ja vähäosaisemmilla olisi mahdollisuus käydä töissä nykyisen sääntelytyöttömänä istumisen sijaan.

Nykyiseen malliin kun voitaisiin tehdä, etenkin vähäosaisempien osalta, monia Pareto-parannuksia jotka auttaisivat heidän asemaansa, eivätkä heikentäisi kenenkään muun taloudellista tilaa.

Anssi kirjoitti...

"Syrjäytyneitä sosiaalitapauksia" voidaan auttaa vain ja ainoastaan siksi, että suurin osa Suomen kansasta on vapaaehtoisesti äänestänyt kansanedustajia, jotka ottavat äänestäjiltään verorahaa myös syrjäytyneille sosiaalitapauksille. Libertarismi uskoo, että nämä samat vapaaehtoiset äänestäjät antaisivat vapaaehtoista rahaa hyväntekeväisyyteen (SPR, Mannerheimin lastensuojeluliitto, AA, jne...), jos sosiaalitoimeen ei käytettäsi verovaroja. Hyvyys ei synny valtiosta.

Pidempi keskustelu saadaan tietysti aikaan kompromissista: jos osittain jatketaan kevennettyä valtiollista sosiaalitointa, niin kuinka se tulee organisoida, mitä ja ketä pitää tukea, missä laajuudessa, millä säännöillä? Näitä Toni tuossa hahmottelitkin. Huomautan vain, että libertaarit ovat näistä jo paljonkin eri mieltä.

Keskusteluun kuuluu myös Tonin aloittama arvailu siitä, missä määrin puolisosialistinen (julkisen talouden osuus lähes puolet kansantuotteesta) nykysysteemi tuottaa, ellei suorastaan kannusta syrjäytymistä. On selvää, että äärimmäisen liberaalissa kapitalismissa talouskasvu maksimoituu ja työpaikkoja on tarjolla, kun taas hyväntekeväisyysjärjestöjen varaan heittäytyminen todennäköisesti olisi vaikeampaa kuin sosiaaliturva-automaattien varassa eläminen nyt.

Tiedemies kirjoitti...

Motari ja junat tai motari ja lentokentät ovat vain osittaisia substituutteja, eivät täydellisiä. Osittainen substituutio ei poista kaikkea deadweight-lossia, joka aiheutuu siitä, että motarinomistaja maksimoi voittonsa.

Osa autoilijoista jättää menemättä kokonaan, jos motarista otetaan ylihintaa, ja sen heille aiheuttama kustannus on hyvinvointitappiota. Olet sikäli oikeassa hintajouston kohdalla, että hintajousto kysynnän mukaan kyllä korjaisi tilanteen, eli jos hinta olisi aina tehokas, eli säätelisi niukkuutta, eikä loisi sitä, niin mitään hyvinvointitappiota ei tässä mielessä tulisi.

"Käsittääkseni vain poliittisesti voidaan luoda tilanteita, joissa taloudellisen toimijan ei tarvitse kiinnittää hintasignaaleihin huomiota."

En tarkkaan ymmärrä mitä tarkoitat, kyllä poliittisesti voidaan luoda tilanteita, joissa hinta voidaan asettaa muualle kuin tehokkaaseen markkinatasapainoon, mutta slackiä syntyy myös silloin, kun on kyse hyödykkeestä, jonka investointikustannus ja kysyntä ovat suuria, mutta jonka yksikkökustannus on lähellä nollaa. Eivät viranomaiset ilkeyttään, kateuttaan, tietämättömyyttään tai sosialistisuuttaan jonkun Microsoftin kimpussa ole. Kilpailulainsäädännöllä on kyllä vankka teoreettinen perusta.

Markkinat jakavat hyvin niukkuutta, mutta eivät oikein ollenkaan runsautta. Tätä libertaarit eivät tunnu hyväksyvän, eivätkä ymmärtävän.

Anonyymi kirjoitti...

Muutama kommentti...

"Toisaalta alan lehdissä vuosi toisensa jälkeen maailman parhaimpien kärkeen arvioidut Japanin rautatiet ovat täysin yksityisiä."

Niin, rautatiet yksityistettiin 1987. Ja sen jälkeisenä aikana rataverkko ei ole juurikaan muuttunut. Eli tämän esimerkin todistusvoima on hieman huono, jos ajatellaan sitä suurinta vaihetta eli infran ja palvelukonseptin luontia alunperin. Samalla voisi todeta, että japanilaisessa kulttuurissa ns. "yhteisvastuullisuus" on vankasti sisäänrakennettu ominaisuus, joten yksityistäminen ei liene siellä niin suuri "peikko". Esimerkki erosta Japanilaisen ja länsimaalaisen bisneksen välillä: Helsinki-Vantaan (kuin myös esim. Pariisin Charles de Gaullen) lentokentällä virvoitusjuomien yms. tavaroiden hinnat ovat aivan häpeällisen järkyttävät. Puolen litran limsa maksoi em. kentillä tänä vuonna about 3.5 euroa. Sehän kuuluu länsimaisessa bisnes-"moraalissa" asiaan, että rajatulla kilpailualueella, kuten juuri lentokentällä, hintoja hilataan ylospäin niin paljon kuin asiakkailta vain suinkin saadaan kiristett... nyhdettyä. Mutta kappas vaan: Japanissa ei ole käytännossa lainkaan eroa hinnoissa lentokentän sisä- tai ulkopuolella. Muutenkaan Japanissa matkatessa ei ole tullut nähtyä samanlaista "kun tilaisuus on, niin hinnat pilviin" -rahastamista kuin länsimaissa. Eli että käytettäisiin häpeämättä hyväksi asiakkaan niukkaa valinnanvapautta. Toinen esimerkki on vaikka maksulliset vessat. Japanilaiset pitävät myös tällaisella ihmisen "hädällä" rahastamista loukkaavana. Kotimaastaan sattuukin löytymaan ilmaisia ja hyvin hoidettuja vessoja melkein joka kaupunkialueella kun vain kävelee muutaman sata metriä.