Lääkeyhtiöt ja kehitysmaiden hätä

Reason-lehti yllättää taas syväluotaavalla analyysillaan: toisin kuin yleinen meemi on, lääkeyhtiöiden voitonhakuinen tuotekehitys ei tosiaankaan jätä köyhempien sairauksia vaille huomiota, ja lääkeyhtiöiden tuotekehityksen suuntaukset ovat kehitysmaiden ongelmista pienimmät.

Lääkärit ilman rajojakin lobbaa juridista sääntelyä lääkeyhtiöille, jolla heidät pakotettaisiin käyttämään tietty osa tuotekehityskuluistaan ainoastaan köyhiä haittaavien sairauksien tutkimiseen. Se, että tähän tarvittaisiin jonkinlaista globaalia suunnitelmataloutta, ei tunnu heitä haittaavan - kenties lääkefirmoja kiellettäisiin myymästä tuotteitaan länsimaissa jos he eivät kehittelisi lääkkeitä. Tässä kannustin on vain takaperoinen, keppi eikä porkkana - ja lääkefirmoilla olisi kaikki insentiivit yrittää kusettaa hommassa mahdollisimman paljon, verrattuna tavalliseen lääkekehitykseen jonka lopputuloksena lääkefirma saa repiä monopoliprivilegiolla itselleen mukavat tuotot lääkkeiden kehityksestä.

Ennen kaikkea hommassa mennään pahasti harhaan, koska ainoastaan köyhiä haittaavat sairaudet ovat pieni osa kaikista köyhiä haittaavista sairauksista. Trooppiset taudit ovat yleisesti ottaen lääkeyhtiöiden "pahimmin laiminlyömä" kehitysalue, mutta eivät ne köyhissä maissakaan vastaa kuin 0,3-0,5% kuolemantapauksista. Jopa suurimpaan osaan näitäkin tauteja lääkeyhtiöt tarjoavat lääkkeitä köyhien maiden asukkaille alennuksella tai jopa ilmaiseksi (niihin sairauksiin, joihin lääkkeitä löytyy).

Köyhimpien maiden pahimmat ongelmat ovat turberkuloosi, malaria ja HIV/AIDS, jotka vastaavat 18% sairauksista. Näihin löytyy valmiita lääkkeitä. Suurin osa taudeista ei tosin kaipaisi edes kummoisia lääkkeitä; sellaisia ongelmia kuin ripulia, hengitystiesairauksia tai A-vitamiinin puutetta voitaisiin hoitaa kunnon ruoalla, antibiooteilla ja riittävällä puhtaan veden saannilla.

Loppujen lopuksi kehitysmaiden sairauksiin on syynä köyhyys, aivan kuten nälkäänkin. Olisi todella typerää alkaa rakentamaan jonkilaista globaalia komentotaloutta lääkekehitykseen, koska järjestelmä muistuttaisi kaikki vanhojakin komentotalouksia; olisi aivan varma, että se voisi vain pahentaa kehitysmaiden lääkkeisiin liittyviä ongelmia.

Mitäpä, jos lopetettaisiin kauppasota kehitysmaita vastaan, annettaisiin heidän vaurastua, ja katsottaisiin vierestä kun lääkefirmat ryntäisivät pää kolmantena jalkana palvelemaan kehitysmaidenkin kuluttajia?