maanantaina, huhtikuuta 25, 2005

Eletään sopusoinnussa

Lähiaikoina minulle on tapahtunut muutama ikävä sattumus, jotka kuvastavat aika hyvin niitä henkilökohtaisia syitä, joiden takia uskon siihen yhteiskuntamalliin kuin uskon.

Joskus tätä koko vapausaatetta karikatyrisoidaan selittämällä, kuinka nykyinen sosiaalidemokratia on yhteistyötä ja kuinka ajan jotain järjetöntä darwinistista kilpailumallia. Onko noin?

Jos nyt tahdon rakentaa muumitalon näköisen mökin itselleni asunnokseni, naapurini marssisivat poliitikon puheille ja pyytäisivät tätä säätämään lain, jonka mukaan taloni pitää olla tietyn näköinen. Saatikka, jos meluan iltakymmenen jälkeen - voin suorastaan odottaa poliiseja ovelleni. Eli mikä tässä nykyisessä mallissa oikein oli sitä "yhteistyötä"?

Kuitenkin eräs tärkeimmistä yhteiskuntatieteellisistä artikkeleista kautta aikain, Ronald Coasen artikkeli Problem of social cost selittää hyvin selkeästi, ettei tällaisissa tapauksissa ole kyse mistään "uhreista" ja "rikollisista". Katsokaas kaikki niinkutsutut ulkoishaitat ovat vastavuoroisia. Jotta meluamiseni iltakymmeneltä olisi kenellekään häiriöksi, pitää olla joku pallinaama, joka tästä häiriintyy. Jospa unettomuus aiheuttaakin pahaa oloa ja ärtyneisyyttä, minä saan samanlaisia oireita jos en saa rämpyttää sähkökitaraani illalla ennen nukkumaanmenoa!

(Jos Coase on liian vaikeaselkoista, lukekaa Virginia Postrelin selitys samasta aiheesta.)

Coasen lopullinen pointti olikin, ettei myöskään lainsäädäntö tai julkinen valta voi ratkaista ulkoishaittoja millään "optimaalisella tavalla" eikä se julkinen ratkaisu ole mitenkään "tehokas" verrattuna "tehottomaan" yksityiseen sopimiseen.

Jos Coasen pointtia vielä vähän täydennetään analyysilla nykyisestä poliittisesta järjestelmästä ja sieltä syntyvien ratkaisujen ongelmista, huomataan niiden poliittisten ratkaisujen aika usein sovittavan ihmisten tarpeet kohtalaisen heikosti yhteen. Jos riidat todella aiotaan ratkaista poliittisen järjestelmän kautta eivätkä coaselaisesti yksityisesti sopimalla, pitää myös painottaa poliittisen päätöksenteon dynamiikan ongelmia. Esimerkiksi ei suinkaan ole sattumaa, että kaikki huumeiden vieroitusklinikat löytyvät Kalliosta eivätkä esimerkiksi Eirasta: hajanaiset kalliolaiset sinkkuopiskelijat eivät jaksa huolehtia poliittisesta vaikuttamisesta lähiympäristöönsä yhtä paljoa kuin jatkuvaa paikallispoliittista asemasotaa käyvät eiralaiset, joiden järjestäytymisastekin asian suhteen on korkeampi.

Minun mielestäni lainsäädännön pitäisi turvata yksityiset omistusoikeudet, ja enemmän tai vähemmän kaikki ristiriidat pitäisi pyrkiä sopimaan yksityisesti. Coasen teoreeman mukaan tämän ratkaisun ainoa ongelma ovat transaktiokustannukset. Siihenkin tietysti liittuu kuluja, että kerään ne naapurit yhteen, sovimme yhteisesti, että millä ehdoilla milloinkin saa meluta, ja jos sääntöjä haluaa rikkoa, millaisesta korvauksesta puhutaan.

Ja nimenomaisesti nämä transaktiokustannukset ovat se syy, minkä takia nykyisessä mallissa ihmiset niin kernaasti käyttävät politiikkaa näiden ongelmien ratkaisemiseen. Enkä nyt puhu rahallisista kustannuksista, vaan ihan jo niistä sosiaalisista kustannuksista, että pitäisi mennä sinne naapurin ovelle kohteliaasti pimpottamaan ovikelloa, selittää kuinka nyt haluttaisiin nukkua, ja miettiä miten juhlanpitäjän halu pitää juhlia ja oma halu nukkua nyt optimaalisesti sovitettaisiin yhteen. Enpä itsekään muista pitkään aikaan yhtä painostavaa tilannetta kuin taloyhtiömme yhtiökokous. Kentiespä juhlienpitäjä lupaisikin tampata mattosi huomenna vastineeksi siitä, että nyt saa vielä vähän meluta? Kentiespä minä vaikka tuonkin tyypille huomenna vähän leipomaani omenapiirakkaa, jos juhlaporukka nyt viitsisi lähteä jo baariin jatkoille?

Ihmiset toteuttavat yhteisöllisyyttään hyvin perverssillä tavalla poliittisen järjestelmän kautta nytkin. Kuuten viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, Suomessa on asevelvollisuus ja valtionkirkko, ei suinkaan maanpuolustuksen ja kansansivistyksen takia, vaan koska ihmiset tykkäävät niistä ja pitävät niitä osana identiteettiään. Ei siinä mitään, kyllä minäkin tykkään suklaajäätelöstä, mutten silti äänestä poliitikkoa joka työntäisi suklaatuuttia suuhusi!

Ikävällä tavalla samaa yhteisöllisyyshakuisuutta sovelletaan poliittisen järjestelmän kautta niitä ristiriitojakin ratkaistaessa. Ja kun se poliittinen päätöksentekokoneisto on niin kaukana tavallisista ihmisistä, eivät ne riidan osapuolet ikinä kohtaa keskustelemaan ongelmasta, tuomaan oikeasti esille sitä yksilöllistä tietoa, jota vain siellä ruohonjuuritasolla on, eivätkä ikinä oikeasti edes näe sitä toisen osapuolen versiota siitä tarinasta, jonka pohjalta voitaisiin sitten rakentaa molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua.

Jos jotakin, nykyinen ratkaisumalli ihmisten ristiriitoihin nimenomaisesti kannustaa eripuraan, oman mielipiteen popularisointiin ja vastustajan karikatyrisointiin, retoriikkaan, reaalipolitiikkaan ja kaikkeen siihen vastaavaan, joka on täysin antagonaalista yhteistyölle.

Katsokaas, minun mielestäni yhteiskunta on vain iso kokoelma yksittäisiä ihmisiä, joiden halut ja tarpeet tulisi saada sovitettua mukavasti yhteen. Ei ole olemassa mitään "yhteiskuntajärjestystä", jota vastaan rikotaan, kuten Suomen nykyinen lainsäädäntö pitkälle olettaa. Ei ole myöskään mitään Suomen kansallisvaltiota, jota "yhdessä rakennetaan". On vain erilaisia yksittäisiä ihmisiä, heillä erilaisia yhteensovitettavia tarpeita, ja kaiken lainsäädännön ja politiikan tarkoitus on tähdätä sellaiseen ihmisten yhteiselon harmoniaan ja yhteistyöhön kannustamiseen.

Ja mitäkö nämä tapaukset olivat, jotka minut nyt saivat purkautumaan?

Ensimmäinen tapaus tapahtui viime kuun 11. päivä, kun minä ja neljä muuta libistä päätimme lähteä tapaamisen jälkeen jatkoille kotiini. Siinähän sitten lueskelimme kirjoja, juttelimme ja nauroimme kohtalaisen kovaan ääneen. Naapuri ei ikinä aikaisemmin ole valittanut öisestä musiikin kuuntelustani, mutta kuullessaan minulla olevan seuraa, hän paukkasi ovelleni. Ensitöikseen hän päätti kertoa turvautuvansa poliisin apuun, jos emme juuri nyt tee kuten hän tahtoo ja ole hiljaa.

Kuten keskustelimme psykoämmän lähdettyä, poliisin pitäisi tällaisissa tapauksissa voida antaa kunnon sakot sellaiselle henkilölle, joka ei kykene järkevästi sovittelemaan riitojaan muiden kanssa. Eritoten, jos "bileet" tarkoittaa viittä silmälasipäistä nuorta miestä ringissä istumassa ja rupattelemassa, pitäisi juridisen järjestelmän olla sen verran kylmä ja vieras vaihtoehto, että siihen turvautuminen koettaisiin epämukavaksi näiden riidanhaluisempienkin yksilöiden kohdalta.

Tähän liittyy muuten sellainenkin hienovarainen pointti, että suuttuminen usein johtaa kohtalaisen hedelmättömiin ratkaisuihin, ja huulen pureminen ja se kymmeneen laskeminen auttavat itseasiassa riidan molempia osapuolia usein lopputulosten kautta.

Eritoten, jos yrittää saada unen päästä kiinni, itsensä psyykkaaminen vihaiseksi ei välttämättä ole kovin hyvä idea!

No, miksei tyttö sitten käyttänyt korvatulppia? Tästä päästään taas niihin sosiaalisiin kustannuksiin, kuten oman sosiaalisen statuksen menettämiseen ("mulla on oikeus" jne.) Tällaiset sosiaaliseen statukseen liittyvät kustannukset vielä korostuvat, kun kyseessä on niinkin lähellä omaa identiteettiä roikkuva asia kuin oma koti.

Tyttöä ei siis kiinnostanut nukkuminen. Häntä kiinnosti reviirinsä ylläpito.

Toisessa tapauksessa parkkeerasin autoa alamäkeen, laskettelin vapaalla hiljakseen, ja autoni sitten kolahti edellisen auton puskuriin. Auton omistajapariskunta olikin juuri tulossa autolleen, ja viiden kilometrin tuntivauhdilla törmäämisestä seuranneen kolauksen kuultuaan lähtivät juoksemaan kohti autoaan. Tietysti kyseessä oli viisikymppinen perustöölöläinen porvaripariskunta, jolle heidän hieno autonsa oli varmasti yhtä tärkeä osa minuutta kuin naapurilleni on hänen asuntonsa.

Ihan kuten huonoissa brittikomedioissa, mies kaivoi nenäliinan taskustaan ja alkoi hinkkaamaan autonsa puskurinreunaa. "Onneksi ei tullut jälkeä", totesin, ja pahoittelin mitä nöyrimpään sävyyn. (Tietysti vaikka itse olenkin tällaisissa tilanteissa tosi cool ja erittäin crockerilainen, ymmärrän että muilla on vaikeuksia suhtautua kovinkaan tyynen sovittelevasti tai järkiperäisesti esimerkiksi lommoihin autossaan.) Tyyppi tietysti nosti joka tapauksessa hirveän älämölyn, torui minua, johon vastasin toistamalla, että mitään jälkeähän ei nyt tosiaankaan syntynyt. Lisäsin vielä, että minulla toki oli vaikka käteistä rahaa, jolla olisin tietysti täysimääräisesti korvannut hänelle mahdolliset vahingot. "Joten eihän tässä sitten mitään käynyt", lisäsin, johon autonomistajan kommentti oli: "Oletpas sinä julkea".

Enpä tiedä, kaipa minä sitten olen nössö, mutta minun autooni saa kolaroida viiden kilometrin tuntivauhtia ihan kuka vain, eikä sosiaalinen statukseni siitä yhtään laske. Tai ehkäpä sitten olen vain niin kovin itsevarma?

Kolmas tapaus samaa sarjaa tapahtui siellä yhtiökokouksessa, jossa keskusteltiin taloyhtiön autopaikoista ja asukkaille myönnetyistä alennuksista maksuihin. Ehdotin alennusten poistamista, jotta parkkipaikat päätyisivät niille, jotka niitä eniten haluavat, eikä taloyhtiö sosialisoisi osan asukkaista autointoilun kustannuksia yhteisestä kassasta. Perustelin mielipiteeni ja toin sen kohteliaasti julki, minkä jälkeen luonnollisesti jouduimme äänestämään (eli se pahin mahdollinen tilanne, jossa konsensukseen ei olla päästy vapaaehtoisesti). Eräs naapurin tyttö olikin ainoa alennuksia kannattaneiden puolelta, joka jollain tapaa perusteli etuoikeuttaan. Hieman mutisten annettu kommentti, jolla tyttö vastusti alennuksestaan luopumista taisi kuulua "emmä haluu".

Enkä kyllä millään tapaa sano, etteikö olisi aivan tajuttoman tylsää riidellä ihmisten kanssa. Kyllä minäkin naapurin pitäessä bileitä mieluummin soittaisin poliisit kuin menisin sinne ovelle. Mutta sellainen käytös yksinkertaisesti johtaa paljon huonompiin ratkaisuihin.

Ja jos poliittinen järjestelmä lähtisi siitä, että ensisijaisesti ne riidat sovitaan täysin yksityisesti ja yritetään päästä ratkaisuihin, joihin kaikki ihan oikeasti suostuvat, tokihan ihmiset sitten vähän oppisivat niitä sovittelutaitojakin? Ehkä se olisi vähän sellainen itseäänvahvistava ratkaisu, jossa ihmiset pikku hiljaa oppisivat keskustelemaan, eivätkä suinkaan "vaatimaan oikeuksiaan"? Onko todella kaukaa haettua uskoa, että ne teennäiset statukset ja rinnanhakkaamiset voitaisiin pikku hiljaa jättää turhan huonoina ratkaisunhakukeinoina pois arsenaalista jo nykyisissä yhteiskunnissa?

Nähdäkseni ihan oikeasti nykymallin isoin ongelma on nimenomaisesti se kulttuuri, minkä se luo. Eihän tiiviissä kerrostaloasumisessa oikeasti tarvitse ikinä edes opetella naapurien nimiä, tervehtiä niitä, saatikka välittää niistä. Tarvitsee vain osata soittaa poliisit paikalle, jos omia oikeuksia loukataan.

11 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Noista jutuista tulee lähinnä sellainen mieleen, että eihän ongelma ole kulttuurissa vaan sinussa, kun et osaa ihmisiksi elää.

Anonyymi kirjoitti...

Niemikotisäätiö löytyy Ullanlinnasta ja Pursimiehenkadulla, Eiran kupeessa, on myös asunnottomille alkoholisteille tarkoitettu yömaja. Joten eivät eiralaiset ole sittenkään kyenneet pitämään puoliaan lähiympäristönsä suhteen. Veikkaisin, että kyseiset laitokset on sijoitettu alueelle ihan heidän kiusakseen, alentamaan alueen arvoa.

Anonyymi kirjoitti...

Käyttäisikö oikea tiedemies muuten asiatonta henkikohtaisuuksiin menevää syyttelyä asia-argumenttien sijasta? Ei kuulosta kovin tieteelliseltä käytökseltä.

Tiedemies kirjoitti...

Tuohan on asia-argumentti. Kirjoitat siitä, miten joudut kahnauksiin ympäristösi kanssa, kun metelöit, rettelöit taloyhtiössä ja kolhit toisten autoa. Sitten ihmettelet, miten tyhmiä kanssaihmiset ovat kun eivät tee kuten sinä tahdot.

Minusta tuossa ei mitään sen kummempaa argumenttia tarvita; olet itsekäs ja julkea rettelöitsijä ihan oman kirjoituksesi mukaan. Mitä ihmeen "henkilökohtaisuuksiin menevää syyttelyä" tässä on? Jos kerrot olevasi sellainen, niin minkä minä sille voin?

Anonyymi kirjoitti...

"Tiedemies", erota henkilöt. _Minä_ en kirjoittanut joutuvani kahnauksiin ympäristöni kanssa. Mutta mielestäni suhtautumisesi ei silti ole rakentavaa, vaan käytät vain hyväksesi tilaisuutta hyökätä henkilön kimppuun.

Tiedemies kirjoitti...

Kirjoitat:
"Lähiaikoina minulle on tapahtunut muutama ikävä sattumus, jotka kuvastavat aika hyvin niitä henkilökohtaisia syitä, joiden takia uskon siihen yhteiskuntamalliin kuin uskon."

Eli jos kerrot henkilökohtaisista syistä, niin eikö silloin ole juurikin oikeanlaista argumentointia osoittaa niiden henkilökohtaisten syiden luonne, eli se, jonka kerrot, eli että sinä joudut ikäviin sattumuksiin: Häiritset naapureita, törmäilet toisten autoihin ja et ole ihmisten kanssa samaa mieltä siitä, miten taloyhtiön asioita hoidetaan.

Minusta siis näyttää, että se ongelma, jonka sinä näet olevan tässä kulttuurissa ja siinä, miten yhteiskuntamme ei ole järkevästi rakentunut, saattaakin ihan hyvin olla sinun käyttäytymisessäsi.

Ei minulla ole mitään intressiä henkilökohtaisuuksiin. Vastasin vain siihen, mitä kirjoitit, eli otin tarkasteluun ne sinun itsesi mainitsemat henkilökohtaiset syyt.

Ad hominemista syyttäminen on vähän outoa silloin, jos todella puhutaan ihmisistä ja heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.

Toni kirjoitti...

"Minusta siis näyttää, että se ongelma, jonka sinä näet olevan tässä kulttuurissa ja siinä, miten yhteiskuntamme ei ole järkevästi rakentunut, saattaakin ihan hyvin olla sinun käyttäytymisessäsi."

Mutta kun koko kirjoituksen analyyttinen pointti oli Coasen teoreema, jonka mukaan vika ulkoishaitoissa ei ole sinussa tai minussa, vaan ulkoishaitat ovat aina vastavuoroisia.

Et nyt tosiaankaan ehkä mennyt ad hominem -puolelle, mutta joka tapauksessa taisit missata tuon idean (josta iso syy lienee minulla, kun en välttämättä osaa muotoilla ajatuksiani riittävän selkeästi).

Siitä, mitä ihmisten kannattaisi arvostaa ja mitä ei, ja minkälainen käyttäytyminen johtaa oman empiirisen havaintoni puolesta ihmisten usein itsekin parempana pitämiin ratkaisuihin (tyyni ja rauhallinen sovittelu), oli toinen iso pointti.

Kolmas pointti oli, että yhteiselon kannalta olisi myös parasta, jos myös se sosiaalisen statuksen pönkittäminen ym. jätettäisiin pois, kun ne negatiivisten vapauksien piirit törmäävät. Minähän tosiaankin en kolhinut sitä autoa, siihen kun ei jäänyt jälkeäkään.

Suo anteeksi, jos tämä kuulostaa tylyltä, mutta en tiedä millaisesta tieteenkuvasta itse ammennat keskustelukulttuurisi. Et kuitenkaan sitten millään tapaa kommentoinut noita pointteja, vaan jopa nostit useaan otteeseen esille "vika on sinussa, ei muissa" -argumentin, jonka ehdin jo kumota alkuperäisessä tekstissäni.

Tai ehkä sinulla olikin joku hyvä vastaväite sitä kohtaan, jonka mukaan juuri tässä tapauksessa syy ulkoishaitoista voidaan selkeästi vierittää minun harteilleni (aktiivinen toimijuus, totutut käytännön tavat / common law, mitä ikinä). Kuitenkaan et esittänyt sitä.

Ja ei siinä mitään, juttusi eivät ole yleensä hirveän huonoja, mutta pääsääntöisesti sekä kommentointisi omassa blogissasi siten kuten se meihin jollain tapaa liittyy, että täällä meidän kommenteissa eivät kuitenkaan useimmiten tarjoa suoraa ja selkeää argumentatiivista vastausta meidän asia-argumentteihimme. Viittailet meihin "hörhöinä" tai "pahoina" tai minä ikinä - ja usko tai älä, mutta tällaisenkin ääriryhmän edustajilla on tunteet.

Minun täytyy myöntää, etten ymmärrä, mikä pointtisi kommenteissasi nyt oli, kun ne eivät tuntuneet ainakaan noihin kolmeen hyvinpiilotettuun pointtiin vastaavan, mutta lähinnä ne aiheuttivat minulle (hieman) mielipahaa. Senpä takia minulla kestikin näin kauan ennen kuin jaksoin vastata niihin. En nyt ala sensuroimaan kommenttejasi, mutta toivoisin, että ainakin meidän blogissa joko keskittyisit äärimmäisen Crockerilaisesti niihin asiapointteihin - tai kenties jopa lakkaisit kommentoimasta meitä kokonaan.

(Tosin nyt kun lueskelin, annoit ihan hyvän, vaikkakin taas ilmeisen korkealla sykkeellä kirjoitetun kommentin Ellilän uudempaan postiin.)

Tiedemies kirjoitti...

Pahoittelen taas tosiaan, jos loukkaan. Ei se ole sinänsä tarkoitus. Erittelen nyt vielä anteeksipyyntöni eri osa-alueisiin:

Omaan blogiini kirjoittelen usein tavalla, jonka on tarkoitus olla huumoria. Kirjoitan melkein kaikista ihmisryhmistä aika loukkaavasti joskus. Se on huono tapa, myönnän.

Noista kommenteista joita tähän kirjoitukseen olen laittanut, niin ensimmäinen oli vähän hutaisten kirjoitettu, piti vain tuoda vaihtoehtoinen tulkinta; kuten sanoin toisaalla, ei minulla ole kauhean pitkiä kirjoituksiin ja taustatöihin resursseja. Lupaan pidättäytyä jatkossa vain asia-argumenteissa.

Kolmanneksi, olette pääasiassa hyviä kirjoittajia - erityisesti "toni". Kirjoituksianne on ihan ilo lukea, vaikka en olekaan monestikaan samaa mieltä. Ihailen, nay, kadehdin sitä analyyttistä paneutumista, johon kirjoituksissasi pystyt. Ehkä tyhmäilyni kumpuaa tästä kateudesta, kuka tietää.

Mutta, hyvää jatkoa kaikenkaikkiaan. Koetan olla kiusaamatta asiattomilla kommenteilla.

Anonyymi kirjoitti...

"Eli jos kerrot henkilökohtaisista syistä, niin eikö silloin ole juurikin oikeanlaista argumentointia osoittaa niiden henkilökohtaisten syiden luonne, eli se, jonka kerrot, eli että sinä joudut ikäviin sattumuksiin: Häiritset naapureita, törmäilet toisten autoihin ja et ole ihmisten kanssa samaa mieltä siitä, miten taloyhtiön asioita hoidetaan."

Ongelma jota et nyt tajunnut on se, että minä, joka kommentoin kirjoitustasi tämän artikkelin kommenttiosastossa, en ole Toni, joka kirjoitti itse artikkelin. Minä siis en sanonut mitään siitä, mitä Toni sanoi, ja haukut väärää puuta.

Anonyymi kirjoitti...

Sinänsä Coasen pointti on tietysti oikea toisin kuin jotkin muut talous-Nobelin tuottaneet teoriat. Silti taloyhtiön sääntö, jossa kielletään metelöiminen 23-7, on minusta hyvä ajatus useimpiin taloyhtiöihin, varmaan myös tuohon. Se ei estä Coasen teoreeman toteutumista mitenkään: Coasen teoreema vain sanoo, että mikä tahansa oletusarvo on (esim. 23-7 hiljaisuutta), siitä pitää saada poiketa yksimielisin sopimuksin.

Samoilla perusteilla on hyvä, että tuo hiljaisuus ei (?) ole laissa vaan yksityisen taloyhtiön säännöissä. Jossain muualla voi olla fiksu tehdä taloyhtiöitä, joiden alueella saa meluta aina tai ei koskaan - tosin kai aika harvassa tapauksessa.

Minä kyllä annan yleensä naapurien juhlia vaikka vähän häiritsisivätkin, yleensä siitä on heille enemmän iloa kuin minulle harmia. Coasen teoriassa pyytäisin naapurilta maksun, mutta oikeasti sosiaaliset transaktiokustannukset ovat liian korkeita sellaiselle.

Maailma olisi helpompi paikka, jos ihmiset olisivat crockerilaisempia. Eivät vain ole eikä liika väkinäinen muuttuminen roboteiksi ole hyväksi. Paras olisi, kun jokainen yrittäisi ottaa muiden kommentit vastaan hieman nykyistä crockerilaisemmin ja kommentoida muille hieman nykyistä kohteliaammin: "strict send, liberal receive".

Se, mikä jollekulle järki-ihmiselle on normaalia, on jollekulle tunneihmiselle tylyyttä, ja ihmisiä on jatkuva spektri.

Anonyymi kirjoitti...

Itse kuunnellessani naapurien riitelyä tai heidän koliikkivauvansa jatkuvaa itkua toivoisin ratkaisua teknisestä kehityksestä. Ehkä joskus keksitään tapa parantaa seinien äänieristystä edullisesti. Siihen asti vain puren hammasta ja painan tyynyä tiukemmin vasten korviani.