Roska päivässä -liike ja uhrautumisen etiikka

Kävin eilen kuuntelemassa roska päivässä -liikkeen perustajan luentoa aatteestaan. Kaunissanaisen puheen aikana rouva kertoi "arvoistaan", "etiikastaan", ja tästä tärkeästä työstään jota he tekevät. Koko hommassa tuntui tiivistyvän aivan loistavasti "hyväntekeväisyyden" ja "altruismin" periongelmat:

• Kaikki "hyvä" ja "moraalinen" tarkoittaa itsensä uhraamista.
• Kaikki "paha" ja "moraaliton" puolestaan on yksinkertaisesti vääränlaista käytöstä, joka pitäisi saada kitkettyä ihmisistä.
• Ei ymmärretä, että ihmiset ovat oikeasti aika monimuotoisia, reagoivat hyvin yksinkertaisella tavalla hyvin yksinkertaisiin kannustimiin, eikä "pahuus" nyt yksinkertaisesti ole mikään sairaus, joka riittävällä roskienkeruulla saadaan kitkettyä ihmisistä pois.
  
• Eritoten roskaamisenvastustajat kiinnittävät huomiota suloisiin ja viattomiin eläimiin, joita emme toki halua satuttaa.
• Syyt, minkä takia nykyinen ongelma on olemassa, eivät kiinnosta liikkeen aktiiveja
• Pikemminkin heitä kiinnostaa se mielihyvä, jonka he saavat olemalla "parempia ihmisiä"
  

No, mikäkö sitten auttaisi roskaisiin katuihin? Jos nyt yritän tiivistää käsitykseni ihmisten yhteistoiminnan pakollisista reunaehdoista yhteen lauseeseen, jos ihmisten yhteiselo ei onnistu, pitää aina miettiä, onko ongelma 1) tiedonjakamisessa vai 2) kannustimissa.

Autoilijat, jotka eivät käytä ympyrässä vilkkuja, eivät osaa jakaa tietoa liikkeistään, jota muut voisivat käyttää oman toimintansa koordinoimisessa suhteessa heihin. Tämä aiheuttaa ongelmia. Sen sijaan roskaajilla kannustimet tiivistyvät siihen, että roskan heittäminen maahan on hirveän helppoa, ja kustannukset jakaantuvat veronmaksajien kesken. Tämä on siis aivan perusesimerkki epäkooperatiivisen tasapainon peleistä yleisesti. Erityisesti tätä tilannetta kutsutaan yhteismaan ongelmaksi.

Harva roskaa omaa takapihaansa yhtä innokkaasti kuin julkisia katuja, kun ne roskat pitää itse kerätä, eivätkä ne toisaalta häiritse ketään muuta, kuka niitä keräilisi. Sama koskee sitä kolmea neljäsosaa Suomen tieverkosta, joka on yksityisomistuksessa. Jotenkin Itäkeskuksessakaan harvemmin näkyy hirveästi roskia, mikä on tietysti myös fiksun peruskaavaratkaisun syytä. Jospa ne lähiöpuistotkin olisivat lähiasukkaiden omistuksessa, niin ehkä lapsetkin sitten varttuisivat kunnioittamaan sitä yhteismaata. Kyllähän se yhteismaakin toimii riittävän pienellä ja läheisellä ryhmällä - toisaalta joillakin on vaikeuksia asua edes kimppakämpässä, kun taas toisaalta isotkin kansalaisjärjestöt saattavat pitää hallussaan isojakin yhteisomistuksia.

Jälleen kerran, kyllähän siellä liberaalissa yhteiskunnassa elämä olisi kovaa. Pitäisi ihan aikuisten oikeasti tehdä rehellisesti yhteistyötä naapureiden kanssa, sopia asiat ja hoitaa omakin osuutensa.

Yksinkertaisesti tämä naiivi "julkisen tilan rakentaminen" on sitä samaa perverssiä yhteisöllisyyden toteuttamista politiikan kautta, mistä aina puhun. Kuvitellaan, että julkisen vallan omistuksessa olevat puistot ovat jotenkin automaattisesti autuaita kun ne ovat "kulutuksesta vapaita" - ikään kuin ne lähiyhteisöjen ja naapurustojen täysin kansalaisyhteiskunnan voimin ylläpitämät yhteismaat olisivat jotenkin "kaupallisempia".

Kun vielä tuntuisi siltä, että ihmiset ihan oikeasti pitävät enemmän siitä itse lähiyhteisöllä rakennetusta yhteismaasta, kun taas usein se "virkaanäänestettyjen poliitikkojen rakentama julkinen tila" tuntuu niin kovin vieraalta.

***

Liikkeen perustaja kehui keräilleensä esimerkiksi tupakkaa polttelevan naapurinsa nenän edestä hänen tumppejaan, minkä jälkeen naapuri ei enää sitten roskannutkaan myöhemmin. Jonkun ehdottaessa siirtymistä Singapore-tyyliseen roskatotalitarismiin nainen hylkäsi idean, koska "me yritetään saada se muutos ihmisten sisällä aikaan, toi olisi ulkoista pakottamista". Hän ei tosin osannut vastata kysymykseeni siitä, mitä eroa näillä "sisäisellä" ja "ulkoisella" nyt oikeasti on: kyllä ne häpeä, väheksyntä tai ryhmän hyväksyntä ovat ihan samanlaisia, ihmisten toimintaa sääteleviä kannustimia kuin se rahallinen sakkokin. Ero on lähinnä laadullinen.

Tästä päästään toiseen pointtiin, miksi yksityinen tila on niin hieno asia: jos on henkilöitä, joihin nämä pehmeät, sosiaaliset kannustimet eivät toimi, voidaan harjoittaa ostrasismia ja potkia tyypit ryhmästä pihalle, kunnes he oppivat moraalia.

Yhteismaan ongelma oli tietysti iso ongelma esimerkiksi aikoinaan Neuvostoliitossa, jossa oli kuulemma jopa isoja koulutusprojekteja sen kitkemiseksi pois ("opetelkaa kunnioittamaan yhteisomaisuutta!"). Homma ei toiminut. Naiivi yhteiskuntajärjestelmä perustui idealle, jonka mukaan ihmiset ovat tyhjiä tauluja, muovailuvahaa, jota lainsäädännöllä ja poliittisin toimin voidaan muokata "parempaan" suuntaan. Fiksumpi yhteiskuntajärjestelmä ottaisi huomioon, että ihmisiä on moneen lähtöön, ikävistä tyypeistä vastuunsa kantajiin - mutta järjestelmä joka tapauksessa asettaisi ihmiset kantamaan mahdollisimman pitkälle vastuun vain ja ainoastaan omista teoistaan, joka sitten nätisti saisi niiden pinnaajienkin kannustimet kohdalleen.

***

Samaisen liikkeen perustajat ovat keksineet myös syvempi mielihyvä -liikkeen, joka jatkaa samalla jalon uhrautumisen polulla. Jäsenet jättävät esimerkiksi sipsiensyönnin väliin, ja antavat säästyneet rahat pelastusarmeijalle, joka sitten levittää niillä uskonnollista propagandaa.

Nyt taidan hakea vähän syvempää mielihyvää polttamalla tupakan. Älkää huolehtiko, heitän kyllä tumpin maahan, joku itsensäuhraaja saa varmasti kovat kicksit sen poimimisesta.