Nimimerkki "Tiedemies" kävi kommentoimassa edellistä viestiäni. En viitsi vastata kommenttiosastossa, vaan kirjoitan uuden viestin jatkaakseni saman aiheen käsittelyä hieman laajemmin.
Nimimerkin kommentti perustuu keynesiläiseen teoriaan hintojen joustamattomuudesta. Tunnettu keynesiläinen "pitkällä aikavälillä me kaikki olemme kuolleita"-löpinä liittyy juuri siihen kuvitelmaa, että lyhyellä aikavälillä hinnat ovat jäykkiä. Todellisuudessa hinnat joustavat paljon nopeammin ja helpommin kuin keynesiläiset kuvittelevat.
Nimimerkin kommentissa pahinta huuhaata oli tämä:
1930-luvun suuri lama USA:ssa johtui pääasiassa liian kireästä rahapolitiikasta, joka johti paitsi massiiviseen deflaatioon, myös likviditeettiansaan (ihmiset jemmasivat patjojensa alle niin paljon rahaa kuin vain pystyivät hankkimaan). Kultakanta oli tietysti se tärkein syy, miksi rahapolitiikkaa oli niin vaikea löysätä.
Todellisuudessa 1920-30-luvun rahapolitiikka ei todellakaan johtunut kultakannasta, koska 1920-luvulla USA:n keskuspankki kasvatti liikkeellä olevaa rahamäärää valtavasti (tämähän on mahdotonta todellisessa kultakannassa) ja 1930-luvulla supisti sitä noin kolmanneksella (tämä on niin ikään täysin mahdotonta todellisessa kultakannassa).
USA:ssa oli jo silloin (nimellisestä, näennäisestä virallisesta kultakannasta huolimatta) fractional reserve banking system, jossa tapahtuu luottoekspansiota ja -kontraktiota (katsokaa sanakirjasta käsitteet kassavarantovelvoite ja luotonlaajenemiskerroin, jos ette tunne asiaa).
USA:ssa oli jo silloin (nimellisestä, näennäisestä virallisesta kultakannasta huolimatta) fractional reserve banking system, jossa tapahtuu luottoekspansiota ja -kontraktiota (katsokaa sanakirjasta käsitteet kassavarantovelvoite ja luotonlaajenemiskerroin, jos ette tunne asiaa).
Puhuin itse edellisessä viestissäni sellaisesta mallista, jossa liikkeellä oleva rahamäärä pysyy vakiona. Kultakannassa rahamäärä pysyy vakiona, jos kultamäärä ei kasva. Kullan määrä maailmassa voi kasvaa vain hitaasti, kultakaivostoiminnan kautta. Jos kultamäärä kasvaa esimerkiksi yhden prosentin vuosivauhtia, tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotannon (=bkt) kasvaessa neljä prosenttia vuodessa rahan ostovoima nousee noin kolme prosenttia vuodessa.
Nimimerkin "Tiedemies" kommentissa toistetut meemit ovat sitä Ilta-Sanomien kesätoimittajien juttujen tasoista keynesiläistä löpinää, jota opetetaan totena historian ja yhteiskuntaopin tunnilla peruskoulun yläasteella ja lukiossa. Kyseessä on niin yleinen, mantrana hoettu harhakuvitelma taloushistoriasta, että pieni korjaus on paikallaan.
1930-luvun suuri lamakausi esitetään historiankirjoissa usein esimerkkinä markkinatalouden epäonnistumisesta, mutta todellisuudessa lama johtui äärimmäisen sosialistisesta politiikasta.
USA:ssa ylintä marginaalituloverokantaa korotettiin jo Hooverin presidenttikaudella 39 prosenttiyksikköä (!) ja FDR:n aikana vielä 27 prosenttiyksikköä lisää, 90 prosenttiin!
Lisäksi tullimuureja korotettiin, hintoja ja palkkoja säänneltiin suoraan Mussolinin Italiasta kopioituun tyyliin ja muutenkin toteutettiin aivan uskomattoman sairaita sosialistisia ideoita.
Suomessa 1930-luvun lama meni ohitse paljon nopeammin ja kivuttomammin, koska Suomi oli tuolloin paljon vapaampi markkinatalousmaa kuin USA.
Nimimerkin "Tiedemies" kommentissa toistetut meemit ovat sitä Ilta-Sanomien kesätoimittajien juttujen tasoista keynesiläistä löpinää, jota opetetaan totena historian ja yhteiskuntaopin tunnilla peruskoulun yläasteella ja lukiossa. Kyseessä on niin yleinen, mantrana hoettu harhakuvitelma taloushistoriasta, että pieni korjaus on paikallaan.
1930-luvun suuri lamakausi esitetään historiankirjoissa usein esimerkkinä markkinatalouden epäonnistumisesta, mutta todellisuudessa lama johtui äärimmäisen sosialistisesta politiikasta.
USA:ssa ylintä marginaalituloverokantaa korotettiin jo Hooverin presidenttikaudella 39 prosenttiyksikköä (!) ja FDR:n aikana vielä 27 prosenttiyksikköä lisää, 90 prosenttiin!
Lisäksi tullimuureja korotettiin, hintoja ja palkkoja säänneltiin suoraan Mussolinin Italiasta kopioituun tyyliin ja muutenkin toteutettiin aivan uskomattoman sairaita sosialistisia ideoita.
Suomessa 1930-luvun lama meni ohitse paljon nopeammin ja kivuttomammin, koska Suomi oli tuolloin paljon vapaampi markkinatalousmaa kuin USA.
Ks.
Lawrence W. Reed: Great Myths of the Great Depression
6 kommenttia:
Voi voi sentään. Et tainnut ymmärtää edes mitä kirjoitin: Keskuspankki sitoutui pitämään dollarin kultasuhteen vakiona, joten se joutui pienentämään dollarien määrää. Deflaatio oli 2.6 prosenttia 1930, 10.1 prosenttia 1931 ja 9.3 prosenttia 1932.
Vuoteen 1934 asti kulta oli 20.4 dollaria per unssi. piste.
Jos tämä on mielestäsi niin huuhaata, osaat varmaan selittää, miksi nobel-palkittu taloustieteilijä kertoo suunnilleen samaa:
TJEU.
Toki julkinen valta teki paljon muitakin mokia kuin nuo mainitsemani.
Nykyisin melkein kaikki keskuspankit pitävät päätavoitteenaan hintavakautta, eivätkä pyri mihinkään Keynesiläiseen stabilointiin - mikä on ihan järkevää. En väittänyt, että hintojen joustamattomuus olisi jotenkin ollut keskiössä 30-luvun lamassa tai että keynesiläinen stabilointipolitiikka olisi paikallaan milloinkaan muulloinkaan.
Hintojen, erityisesti palkkojen huono jousto on fakta. Muidenkin tuotteiden hinnat joustavat huonosti, jos hinnat painetaan prosyyreihin ja tehdään pitkiä toimitussopimuksia. Tämäkin on fakta.
Likviditeettiansa on teoreettinen otus, joka voi toteutua deflaation vallitessa. Tämäkin on fakta.
Puhtaassa kultakannassa dollarien määrä (M) ei olisi alun perinkään voinut muuttua lainkaan, paitsi kullan määrän muuttuessa.
Syy hintojen ja palkkojen joustamattomuuteen 1930-luvun laman aikana oli palkka- ja hintasäännöstely, ei mikään "menu cost"-ilmiö. Kyseessä on todella epätoivoinen selitysyritys, joka perustuu poliittiseen haluttomuuteen myöntää markkinoiden toimivuus. Sosialistit eivät millään suostu myöntämään, että markkinatalous toimii. Siksi pitää keksiä kaikenlaisia tarkoitushakuisia huuhaateorioita, kuten "menu cost"-ilmiö, likviditeettiloukku jne.
Ööö. Karkasiko vähän nyt mopo taas käsistä? En väittänyt, että menu-costit olisivat mitenkään vaikuttaneet 30-luvun laman kohdalla.
Osaat varmaan selittää, miksi ihmeessä nobel-palkittu taloustieteilijä on suunnilleen samaa mieltä kanssani, eli että rahapolitiikka oli epäonnistunutta, koska dollarin kultasuhdetta puolustettiin kiivaasti? Vai onko tämäs sellainen kiusallinen seikka, joka on sopivaa ohittaa, koska kyseessä on "sosialismi"? (Mitähän se tässäkin kohtaa tarkoittaa?)
En missään vaiheessa kiistänyt, etteikö julkinen valta olisi mokaillut muuten; Veronkorotukset, palkkasäännöstelyt sun muut takuulla vaikuttivat negatiivisesti.
En väittänyt missään vaiheessa, että markkinat eivät toimi, totesin vain, että huono hintajousto - pääosin kait palkkasääntelyn ja pitkien sopimusten, mutta osin myös menu-costin takia - on fakta.
Ideologisten leimakirveiden viljely ilahduttaa minua. Siinä paljastuu taas libertarismin todellinen luonne; faktoilla ei ole väliä, ideologia on tärkeämpi.
Puhut menucosteista, sitten kiellät puhuneesi niistä, sitten taas puhut niistä. Yritä jo päättää.
Linkittämäsi artikkeli ei ollut mitenkään ristiriidassa oman tekstini kanssa. Mundell puhui ongelmista, jotka liittyvät kultakannan käyttöönottoon tai siitä luopumiseen, ei siis aikaisemman kultakannan säilyttämiseen.
Ilmeisesti sotket asioita. Mundell puhui todellakin siitä, että kultakanta ja dollarin kultasuhteen puolustaminen oli merkittävä tekijä laman syventämisessä.
"Meanwhile, the United States hung onto to the gold standard for dear life. After making much of its sensible shift to a monetary policy that sets as its goal price stability rather than maintenance of the gold standard, it reverted back to the latter at the very time it mattered most, in the early 1930's."
Väitit käsittääkseni, että suuren laman aikainen deflaatio ei olisi ollut mikään ongelma, mutta ainakin Mundell ja melkein kaikki muutkin vakavasti otettavat taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että hintavakaus on tärkeää. Rahapolitiikka silloin kun deflaatio oli alkanut oli juuri päinvastaista kuin hintavakauden kannalta olisi pitänyt.
Likviditeettiansan suhteen olin sikäli väärässä, että se ei realisoitunut, koska eihän rahaa painettu lisää. Ihmiset kyllä vähensivät kulutustaan niin, että tuotantokapasiteetista iso osa oli pois käytöstä. En väitä, enkä väittänyt, että mikään kokonaiskysyntäteoria tai muu sellainen johti lamaan. Monet arvostetut taloustieteilijät uskovat siihen yhä.
USA:n liittovaltion mokat olivat todella massiiviset, mukaanlukien hintasäännöstely, suojatullit jne. Vaikka Keynesiläistä oppia en kannatakaan, niin rehellisyyden nimissä sinunkin tulisi myöntää, että suojatullit ja hintasäännöstely eivät ole Keynesiläisiä keinoja, vaan jotain muuta.
Täysin ko. lamaan liittymätön seikka taas on tuo hintojen huono jousto, menucostien tai muiden muodossa. Esitin myös, että olen äärimmäisen skeptinen sen suhteen, tekeekö tämä täysin empiirisesti todennettavissa oleva ilmiö stabilointipolitiikasta missään oloissa järkevää. Luulen, että ei. Mutta fakta se on kuitenkin, ja yksi syistä (jos kohta varmaan vähäisimpiä), miksi deflaatio on pahasta.
Kun vielä nyt väität, ettei artikkeli ole ollenkaan ristiriidassa sanomasi kanssa, niin varmaan osaat sitten myös selittää tämän kohdan:
"[koska kultakanta ei ollut yhteensopiva hintavakauden kanssa]
countries would have fared better had they heeded Keynes' advice to sacrifice the benefits of fixed exchange rates under the gold standard and instead stabilize commodity prices rather than the price of gold."
Onko nyt niin, että keskuspankit kautta maailman pyrkivät hintavakauden ylläpitoon ihan piruuttaan, jotta ihmiset eivät pääsisi nauttimaan putoavista hinnoista? Tai tyhmyyttään, koska ovat "sosialisteja"? Vai miksi?
No, kuten epäilin, ei vastausta tule. Harmi sinänsä.
Lähetä kommentti