Juha Siltala - kritiikkiä

Kävinpä äsken kuuntelemassa Juha Siltalan luennon, jossa hän esitteli tunnissa viimeisen 15 vuoden työelämän huonontumista koskevia näkemyksiään.

Ikävä kyllä Siltala on taloushistorioitsija eikä tieteilijä, minkä takia en saanutkaan juuri mitään irti esitelmästä. Minua kiinnostavat ne syyt, jotka yhteiskunnassa aiheuttavat erilaisia olosuhteita, ja erilaiset yhteiskunnassa vaikuttavat kausaaliset mekanismit - ja nimenomaan historioitsijoiden perisynti tuntuu olevan, ettei heillä ole näistä mitään havaintoa.

Monet väheksyvät "hienoja teorioita" painottaen enemmän "käytäntöä". Tämä on tietysti puppua, koska kaikki toiminta pohjautuu jonkinlaiseen oletukseen maailman toiminnasta - kun teoriaa ei erikseen tuoda esille, tutkita ja kritisoida, toiminta voi perustua vain heikkolaatuisempaan teoriaan (eli se "käytäntö" ja totutut toiminnan tavat) verrattuna ihan oikeaan, aukitavattuun ja mietittyyn tieteelliseen teoria.

Historioitsijoilla on tällainen ihmeellinen hegelistinen ajattelutapa, että "historia toistaa itseään" ja "historialla on omat lakinsa". Tätä on ikävä sanoa - etenkin kun nyt astun varmaan aika monen historioitsijan reviirille (monenkin jotka eivät sitä varmasti edes tajua) - mutta historialla ei ole juuri mitään arvoa yhteiskunnan ymmärtämiselle.

Jotta yhteiskuntaa selittäviä, oikeellisia teorioita voidaan muodostaa, tarvitaan riittävästi havaintoja näiden teorioiden muodostamiseen. Kuitenkin se kysynnän ja tarjonnan laki on ollut aivan sama aina, eikä sen keksimiseen varmaankaan olisi tarvittu yhtä laboratoriokoetta enempää havaintoja.

***

Juha Siltalaa ei muiden muassa tuntuisi kiinnostavan yksittäisistä ihmisistä lähtevän, tieteellisen yhteiskuntateorian rakentaminen, vaan hänen mielestään on yksinkertaisesti mielenkiintoista löytää analogioita historiallisista tilanteista.

Esimerkiksi julkisen tilan yksityistämistä hän esitti useimmiten perusteltavan sillä, että markkinoilla niukat varat ohjautuvat parhaisiin käyttötarkoituksiin. Hän huomautti tilanteen muistuttavan 1600-luvun absoluuttisia monarkioita, joissa aateliset totesivat kaiken omistamansa maa-alueen olevan myöskin "parhaassa mahdollisessa käytössä."

Eli koska historian sivuilla on kahdesti puhuttu "parhaasta mahdollisesta käytöstä", 2000-luvun kapitalismi on sama asia kuin 1600-luvun feodalismi? Eikö sillä tosiaan ole eroa, että 1600-luvulla aateliset perustelivat tilannetta sillä, että se hyödytti heitä, kun taas 2000-luvun kapitalismissa ne maa-alueet ja muut resurssit ohjautuvat kuluttajien eli kansalaisten valintojen kautta parhaisiin mahdollisiin käyttötarkoituksiin?

Ja kun tämähän ei edes eroa tieteellisestä ajattelutavasta. Tämä ei ole mitään erilaista, kriittistä tulkintaa historian tapahtumista, vaan tämä on yksinkertaisesti huonoa tiedettä, asioiden selittämistä hyvin pinnallisesti, isoista linjoista ja karkeistaen. Tiede on yksinkertaisempaa, käytännönläheisempää, ja ottaa enemmän asioita hypoteesinmuodostuksessa huomioon - siinä kaikki.

***

Jännintä on, että saman luennon aikana Siltala kerkesi marmattamaan markkinamekanismin ulottamisesta julkiselle puolelle, koska "julkiset hoitavat palveluita joihin yksityiset eivät suostu niiden kannattamattomuuden takia, kuten peruskoulutusta ja perustutkimusta". Tämä väärinkäsitys on nimenomaisesti yksinkertaistetuimman uusklassisen taloustieteen pahimpia väärinkäsityksiä - ja jotenkin on outoa, että Siltala kaikessa muussa ajattelussaan hylkää ja hieman käsittämättömin perustein potkii näitä taloustieteellisiä teorioita, mutta juuri tässä kohtaa nielee ne onnellisesti. Ehkäpä tämä oli ainoa kohta, jossa ne taloustieteelliset teoriat tukivat hänen poliittista ajatteluaan? Jännää on myös, että jos jossain kohtaa, historioitsijan pitäisi tässä vaiheessa huomata, että perustutkimuksen rahoitus ja lähes kaikki vapaamatkustajan ongelmat on historian varrella hoidettu ihan vapailla markkinoilla (ja hoidetaan vieläkin).

Samalla Siltala hylkää uusklassisen taloustieteen, koska "se olettaa jokaisella työnhakijalla olevan täydellisen tiedon hänen hakiessaan töitä markkinoilla". Kuitenkin tämän hirvittävän hyödyllisen työoletuksen hylkääminen on järkevää vain, jos otetaan käyttöön selitysvoimaltaan tarkempi malli (vaikkapa institutionaalisesta taloustieteestä). Tätä Siltala ei kuitenkaan tee, vaan ilmeisesti näkee parhaaksi hylätä kaiken järjenkäytön asian suhteen ajautuen jonkinlaiseen subjektiiviseen, relativistiseen teoriankäsitykseen, missä jokainen mielipide on yhtä arvokas.

Parhaimmillaan tämä tuleekin esille, kun hän voivottelee piensijoittajien joutuneen 90-luvullakin pörssibuumissa maksumiehiksi - "tavallisilla eläkesäästäjillä kun ei yksinkertaisesti ole tarvittavia tietoja sijoitusten tekemiseen". Eipä tietenkään ole, sen takia on varmatuottoisia rahastoja ja sijoitusvakuutuksia. En tosin täysin ymmärtänyt, mikä Siltalan ehdottama vaihtoehtoinen malli vaikkapa eläkesäästämiseen olisi ollut - vai ehdottikohan hän edes mitään sellaista?

***

Kuitenkin Siltalan "työelämän huonontumisen" teesit pitkälle pohjautuivat ideaan, että höllää ei tavallisessa toimenkuvassa juuri ole, vaan työtahti on kovin kireää. Tutkimustenkin mukaan tavalliset ihmiset tekisivät mieluummin vähän rennompaan tahtiin työtä. Nämä ovat ihan oikeita havaintoja.

Kaikessa tahkoamisessaan Siltalalla on pointtia, mutta esityksen loppuun mennessä hän ei vieläkään ollut maininnut, kuka työtahdin kiristymisestä oikein päättää. Kapitalistit eivät suinkaan puserra enemmän ja enemmän työntekijöistään, vaan kuten vielä 70-luvulla Suomessakin, palkkaavat kyllä vaikka alkoholisteja, jos työntekijöiden palkka vain vastaa heidän tuottavuuttaan.

Vaan jos jolla kulla on valtaa höllätä sitä työtahtia, se on vain ja ainoastaan ay-liike. Ja tähän mennessä siltä suunnalta ei ole kuulunut viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen yhtäkään tupo-neuvottelukierrosta, jossa ay-pamput olisivat todenneet, että "eiköhän pidetä palkankorotukseton vuosi, tänä vuonna ei oteta edes inflaatiotarkistuksia".

Nimenomaisesti silloin 15 vuotta sitten - juuri silloin kun se työelämä niin rankasti huonontui Siltalankin mielestä - ay-liikkeellä oli rankimmat palkankorotusvaatimukset, vaikka työn tuottavuus laman takia laski. Arvatenkin, tällöin osan työntekijöistä tuottavuus laskee alle palkkojen, eikä työnantajan kannata enää tappiolla heitä työllistää, jolloin he joutuvat työttömiksi - näinhän myös kävi. Lopuilla sen tuottavuuden pitikin sitten parantua nimenomaan sillä kovemmalla työtahdilla.