Ammattiarmeija osana kansalaisyhteiskuntaa

Pyörin tosiaankin Tampereella alkuviikon ja minulla oli ilo tutustua paikallisiin aktiiveihin useammallakin saralla. Keskiviikkoillan vietimme paikallisten amnestylaisten kanssa, ja keskustelimme hyvän verran asevelvollisuuden lakkauttamisesta (josta Ilkka Kokkarinenkin mainitsi blogissaan).

Kaikki olivat tietysti sitä mieltä, että nykyinen asevelvollisuus tulee aivan järjettömän kalliiksi eettisen kestämättömyytensä lisäksi. Tämä tietysti on vain yksi erityistapaus yleisestä hintainformaation puutteesta: tästähän esim. David Friedman puhuu, tarkoittaen "liian halpaa väkivaltaa". Kun kerran tietynlaisella taloudellisella toimijalla on oikeus käyttää väkivaltaa (valtio) kohteen (yksityishenkilö) mielipiteistä välittämättä ja tuo väkivallankäyttö on vielä kohtalaisen halpaa (pari nuijankopautusta) verrattuna henkilön mahdollisuuksiin suojautua tai vastata väkivaltaan (kansalaistottelemattomuus? "demokraattinen vaikuttaminen?"), syntyy markkinahäiriö. Hintoihin ei saada internalisoitua yksilötasolla kaikkien preferenssejä.

Eräs paikallinen kuitenkin herätti aika mielenkiintoisen pointin siitä, kuinka nykyisten palkollisten työnkuvaan kuuluvat keskeisimpinä asioina lähinnä valtavan varusmiesjoukon koulutus ja siihen liittyvät asiat, eikä niinkään itse armeijan ydintoimintaan keskittyminen. Toisinsanoen ammattiarmeijan tehtävänä olisi maanpuolustus eikä kansalaiskasvatus, ja tämä tietysti vaikuttaisi niihin julkisen keskustelun puheenvuoroihin, joita armeijan edustajat antavat.

Nythän armeijan edustajat jaksavat lähinnä lobata asevelvollisuudessa pysymistä, armeijan tärkeyttä "nuorten kasvattamisessa" jne. Kun julkinen vaikuttaminen ei kuitenkaan kulje "yksi ääni per kansalainen" -periaatteella vaan on pikemminkin eturyhmävetoista, ammattiarmeijan tehtävien suuntautuminen niihin "oikeisiin asioihin" ikävä kyllä varmasti lisäisi julkisessa keskustelussa ja politiikassakin... "militanttiutta".

Pointti on itseasiassa hyvin lähellä sitä analyysia, mitä nobel-palkittu Gary Becker esittää kuuluisissa jutuissaan kirkon ja valtion erosta. Jos asepalvelus ei olisi niin laimeaa, koska sitä ei tarvitsisi sovittaa suurimman yhteisen nimittäjän mukaan jokaikiselle suomalaismiehelle ja jollekin naisille, vaan tarjolla olisi heterogeenisempiä tuotteita vain "innokkaamille ostajille", olisi armeija yleisesti ottaen varmasti täysin eri tasolla koulutukseltaan kuin se nyt on. Ja jos joskus näkeekin lukuja siitä, kuinka moni vapaaehtoisesti menisi armeijaan, tuo lukuhan ei tietysti merkkaa oikein mitään - armeija olisi varmasti näitä henkilöitä laajemman piirin mielestä mielenkiintoinen sisällöltään, jos se olisi ammattimainen. Tämä on puolestaan tietysti hyvä asia.

Olenpa tavannut jonkun Vapaa-ajattelijankin, joka militanttina ateistina silti näki nykyisen valtionkirkon pikemminkin pragmaattisesti: uskontotuotteen tuotannon monopolisointi valtion käsiin tekee siitä niin puuroa, ettei se kellekään kelpaa. Suomalaisethan ovatkin aika sekulaaria kansaa. Lähinnä ongelmana on yhteisövero, jolla kirkko rahoittaa (törkeällä tavalla sananvapauden vastaisesti!) julkisia mielipiteitään. Tämä ei liene pienimpiä syitä, miksi esimerkiksi aborttilainsäädäntö on Suomessa Euroopan jälkeenjääneimpiä. Valtionkirkossa itsessään ei kuitenkaan henkilön mielestä ollut sinällään mitään pahaa.

Jos ammattiarmeijaan siirtymisen myötä myös armeijan lieveillä organisoitava puolisotilaallinen toiminta vapautettaisiin (esim. saisi vapaasti perustaa maanpuolustusjärjestöjä armeijasta riippumatta), tarkoittaisi tämä myös selkeämpää juridista asemaa kaikenlaisille kansalaisyhteiskunnan osille, jotka varmasti täysin luonnollisen prosessin kautta eturyhmääntyisivät ja alkaisivat lobbaamaan näkemyksiään. Jos kristillisdemokraattien homojen tuomitsemista on ällöttävää kuulla, miltähän tuntuisi jos omia meemejään alkaisivat aktiivisemmin levittää kaikki valtion virallisen armeijan ulkopuolellakin pyörivät hörhöt?

Ps. kotisivuillani on myös pamfletti asevelvollisuudesta luopumisesta, jota saa levittää (ikäli kuin kukaan viitsisi)