sunnuntaina, marraskuuta 07, 2004

USAn presidentinvaalit

Vietin sitten kuluneen viikon Kaliforniassa työmatkalla. Yllättäen seurasin vaalihuumaa niin ennen kuin jälkeen vaalienkin. Aika uskomatonta touhua vaalit ovat USAssa nykyisin. Floridassa yli 70% ihmisistä oli saanut henkilökohtaisen yhteydenoton joko Bushin, tai Kerryn vaalikampanjoilta - siis joko henkilökohtaisen tapaamisen, tai puhelinsoiton ja näistä suuri osa (>20%) oli saanut yhteydenoton molemmilta puolueilta.

Takaisin Suomeen palattuani, olen yrittänyt katsella, mitä vaaleista on suomalaisessa mediassa sanottu. Hämmentävää, kuinka täkäläisellä kirjoittelulla ei tunnu olevan kovinkaan paljon yhteistä sen kanssa, mitä Yhdysvalloissa puhuttiin, tai tapahtui.

Itse en ole pitänyt Bushin edellisestä presidentin kaudesta. Hänen kaudellaan liittovaltio on kasvattanut menojaan ennätystahtiin, on tehty typeriä ulkopoliittisia päätöksiä ja sisäpolitiikassa luotu 'hienoja' uusia juttuja kuten Patriot Act ja Department of Homeland Security. Kerrystä en myöskään pitänyt, vaikka ehkä hiuksenhienosti itse olisin mieluummin nähnyt hänet presidenttinä seuraavat neljä vuotta.

Mutta palataanpa tuohon vaaliteema-asiaan. Valituksi tultuaan Bush piti oman linjapuheensa ja vastaili toimittajien kysymyksiin varsin vapautuneesti. Sisäpolitiikassa hän nosti esille kolme tärkeää saavutettavaa asiaa tulevalla presidentin kaudella, nimittäin eläkejärjestelmä-, terveydenhuollon korvausjärjestelmä- ja tuloverotusremontin. Ensimmäisen tarkoitus on siirtää Yhdysvallat henkilökohtaisten eläketilien järjestelmään, toisen tarkoitus saada kuriin typerät miljoonakorvausoikeudenkäynnit, jotka tekevät terveydenhuollosta järjettömän kallista ja kolmannen tarkoitus yksinkertaistaan verotusta - parhaimmillaan Bush on esittänyt, että liittovaltion tuloverotus lakkautettaisiin ja korvattaisiin myyntiverolla.

Nämä kaikki ovat aika radikaaleja sisäpoliittisia tavoitteita. Suunta on kaikissa tapauksissa miellyttävä näin libertaarin kannalta. Hämmentävää on se, että suomalainen toimittajakunta ei ilmeisesti ole riittävän kiinnostunut asioista raportoimaan tällaisia. Poikkeuksia varmaankin (toivottavasti!) löytyy, ja mielelläni otan vastaan ilmiantoja lehdistä, joissa näistä on puhuttu. Erityisen mielenkiintoinen oli Bushin perustelu eläkejärjestelmän uudistamiselle: Maamme eläkejärjestelmä ei nykymuodossaan voi selvitä siihen asti, kun nykynuoret jäävät eläkkeelle. Mitä pidempään odotamme muutosta, sitä pahemmaksi tilanne muodostuu. Siispä järjestelmä pitää remontoida nyt.

Hämmentävää kyllä, tämän Yhdysvalloissa vietetyn viikon jälkeen odotan seuraavaa kahta vuotta mielenkiinnolla. Olisiko Bushista sittenkin järkeväksi (sisäpoliittiseksi) valtiomieheksi? Ainoastaan aika tuo vastauksen tuohon kysymykseen.

Ei kommentteja: